kiinteistö

Miten kannattaa merkitä kiinteistön arvo perukirjaan? Laitetaanko arvo lähemmäs verotusarvoa vai myyntihintaa? Jos kiinteistönvälittäjä arvioi kiinteistön esim. 25 000 euroksi, voiko perukirjaan kuitenkin laittaa arvoksi eism. 20 000, jotta verotus olisi keveämpi?
2345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuu aivan siitä mitä aiot kiinteistölle tehdä: jos sen aiot myydä pikaisesti niin mahdollisimman lähelle kauppahintaa, sillä se tulee perintöverona havlemmaksi kuin myyntivoiton verottamisena.

Jos omaan käyttöön ja/tai lastesi perinnöksi aikanaan, kokeile mahdollisimman alhaista. Yleensä verottaja hyväksyy noin 70% käyvästä kauppahinnasta paikkakunnalla kirjatun arvon. Ja korjaa kyllä arvon ylöspäin virkansa puolesta jos on ehdotuksesi kanssa eri mieltä!

Äänestä

laittaakaa ehtoihin lunastus hinta, jos tulee riitaa.
eli millähinna voi lunastaa itsensä irti joko senhetkisen verotusarvon vai nykyisen arvon mukaan .
meidän suvussa eivät laittanee mitään hintoja ,niin nyt jos sanoo joku itsensä irti niin heti tyrkytetään
pienemmän arvon mukaista hintaa ,eli sillä millä verotusarvo on aikoinaa tehty.
niin arvaatta varmaan lunastanko osuuttani.:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perukirjaan kirjoitti:

Miten kannattaa merkitä kiinteistön arvo perukirjaan? Laitetaanko arvo lähemmäs verotusarvoa vai myyntihintaa? Jos kiinteistönvälittäjä arvioi kiinteistön esim. 25 000 euroksi, voiko perukirjaan kuitenkin laittaa arvoksi eism. 20 000, jotta verotus olisi keveämpi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu