Asun maalla, mutta aivan ison tien varressa. Minulla on noin vuoden ikäinen leikattu kollikissa. Lähistöllä kulkee paljon muitakin kissoja, ja kissanvihaajia löytyy useampikin naapurustosta tästä kilometrin säteeltä.
En päästä kissaani irti ulos, mutta ulkoilutan sitä valjaissa joka päivä ja kissa tuntuu nauttivan siitä. Onko väärin, etten päästä sitä irti ulos, vaikka se toisinaan haluaisi? En tahdo että kissalle käy mitään, koska olen aivan rakastunut siihen tänä aikana, jonka se on meillä viettänyt. Juuri toissapäivänä erään naapurini kissa ammuttiin tässä lähellä, koska se oli irti toisten pihalla. Ammutuksi joutumisen vaaran lisäksi riskinä ovat alati tästä ohi kulkevat isot rekat.
Pitäisikö minun näistä seikoista huolimatta päästää kissani ulos ilman valjaita, vai riittääkö reilun tunnin ulkoilu valjaissa joka päivä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni toimit aivan oikein!! Se, että talutat kissaasi valjaissa, kertoo siitä, että välität kissastasi. Jos päästäisit sen vapaaksi, et pystyisi valvomaan sitä. Olisi mahdoton tietää makaako kissasi henkitoreissaan jossakin ojan pohjalla tai muuta vastaavaa.
En ylipäänsä ymmärrä miksi kissan talutusta valjaissa katsotaan kieroon. Eihän koiratkaan saa vaellella vapaana. Itselläni on 2-vuotias tyttökissa. Olen opettanut sen ihan pienestä pitäen valjaisiin eikä se ole koskaan pitänyt niitä pahana asiana. Aina, kun otan valjaat käteeni alkaa kissani kehräämään...
Itse ulkoilutan kissaani noin kaksi-kolme kertaa päivässä. Välillä olemme ulkona tunnin, välillä vartin. Voit koittaa myös niin, että viet kissaasi useamman kerran päivässä ulos, mutta olet ulkona sen kanssa sitten lyhyempiä aikoja. On ihan normaalia, että kissa välillä maukuu ja haluaa ulos. Silloin voit viedä kissan muutamaksi minuutiksi ulos tai leikkiä sen kanssa sisällä, jolloin se saa muuta ajateltavaa.
Sinun ei siis tarvitse lainkaan potea huonoa omaatuntoa siitä, että talutat kissaa valjaissa. Mielestäni mieluummin niiden ihmisten pitäisi mennä itseensä, jotka avaavat ulko-oven ja päästävät kissansa vapaaksi. Se on todella helppoa lemmikin hoitoa. Tällaisessa tapauksessa he eivät pysty mitenkään valvomaan sitä, onko kissalla jokin hätä (esim. jäänyt auton alle, lukittu kellariin jne.)
Tässäpä oli minun mietteitäni asiaan. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
Meidän kissat ulkoilevat vapaasti mutta tällä alueella se on turvallista, naapurit eivät omista pyssyjä eivätkä vihaa kissoja, isoja teitä ei ole, ja hiiriä kissat täällä pyydystelee. Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että noin turvattomalla alueella missä itse asut, niin pidä kissa valjaissa. En uskaltaisi itsekään päästää vapaaksi tuollaisessa paikassa, varsinkin jos naapurustossa asuu moisia ääliöitä. Suosittelen kyllä että, vaikka oma kissasi ei vapaana kulje, menet kertomaan kissoja ammuskelevalle naapurille, että laki ei kissojen ampumista salli vaikka maalla useasti niin luullaan.
Mahtavaa että jotkut vielä ajattelevat asioita!
Pidä vaan kissasi jatkosakin valjaissa. ei ole mitään järkiä päästää seikkaileen yksin kerta nuin tolloja naapureita että ampuvat vaikka ihan hyvin tietävät ettei kissa ole villiintynyt!