noin 2 kuukautta sitten, liiallisen urosvietin takia, mutta koira on muuttunut leikkauksen jälkeen melkein apaattiseksi.... Miten koiran innostusta voisi lisätä? Ennen leikkausta koira oli hyvin energinen ja vilkas, mutta ei enää...
Leikattu
uros...
6212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
viettiä rauhoitettiinkin. Toiset voi siitä hormonitoiminnan vajauksesta sitten myöskin masentua. Ei ole kokemusta kuin puheiden perusteella tästä asiasta.
Oma narttuni leikattiin viime vuonna mahdottomien valeraskauksien ja niihin liittyvien häiriintymisien vuoksi. Se kyllä rauhoittui täysin, valeraskaudet loppuivat ja ärhentelemiset toisille koirille myöskin. Ensimmäisten kuukausien aikana en juuri muutoksia huomannut, nyt koira on aivan kuin toinen otus.
Saattaa siis olla, että sinun koirasi reagoi tilanteeseen täysin normaalisti. Olen kuullut että uros tarvitsee leikkauksen jälkeen paljon aktiviteetteja. Oletko yrittänyt sitä keinoa???
Siis lisää liikuntaa ja toimintaa.
tuota silpomisen halua. Vielä 1800-luvun lopussa ihmispoikia kastroitiin lauluäänen vuoksi. Ja vielä 2000 luvulla koiria kastroidaan halujen vuoksi. Uskomatonta
olekaan kaikkien ymmärrettäviksi tarkoitettu,ei siis sinunkaan.
Saat olla hyväksymättä eri asioita, ihan rauhassa.
Tämän asian nyt vain päättää koiranomistaja, et sinä.
voisivat pysyä muualla kuin täällä, kun eivät tiedä näistä asioista.
Urosvietti jos nyt on kovin voimakas, se koira ei tee muuta kuin nylkkää narttuja-ja koirat osaavat leikkiäkin keskenään, olkoon eri sukupuolta tai mitä vain.
Ja toinen liittyy tuohon testosteroniin, on se kukkoilu kaikille kulmakunnan uroille, joskus voimakkaasti dominoivaa käytöstä myös omistajia kohtaan.
Silpomista-voi taas kerran.
(se kommentoija oli mies joka koki varmaan että siltä itseltään lähti ne pienet pingispallot...otan osaa, teetä itsellesi pari kokoa suuremmat)
koiranomistaja päättää itse koiransa silpomisen ja muut eläinrääkkäykset, kultaseni kumimuna.
Kyllähän se on kivempi kiusata niitä koiria, jos ei meinaa niillä pentuja teettää.. Kirjoittaja ei varmaankaan ole ikinä joutunut käsittelemään urosta, joka menee totaalisen sekaisin, jos juoksuinen narttu asuu samalla kylällä..
Ottakaan ihmeessä jopa samaan huusholliin uros ja narttu, mieluiten yksiöön.. ;)