Eli, olen 20 vuotias nuori mies. Tapasin joulun jälkeen ikäiseni naisen. Ikä eroa meillä on muutama kuukausi.
Ensin suhteemme oli sellaista, että kirjoittelimme toisillemme sähköpostia. Kirjoiteltiin noin kerran viikossa ja kerrotiin kuulumiset jne jne
No aika riensi ja rupesimme olemaan yhteydessä toisimme yhä tiiviimmin. Vaihdettiin puhelin numeroita ja olimme jo yhteydessä päivittäin.
Parin kuukauden jälkeen ehdotin tapaamista ja hän suostui, oikeastaan hän oli innoissan :) No me tapasimme toisemme...
Tapaamisen jälkeen vaihdoimme osoitteita siis asuinosoitteita.
Olen kertonut hänelle tunteistani häntä kohtaan... syy miksi halusin purkaa sydäntäni tänne on se, että hän sanoi minulle, että hän ei tunne minua kohtaan samoin... Olemme tunteneet toisemme puolivuotta...
Olen miettinyt, että haluaako hän aikaa? Te naiset haluatteko aikaa tutustua mieheen ja oppia luottamaan? :)
Tapaamme jälleen kesän aikana, joten luulen että hän on sittenkin kiinnostunut minusta...
Olemme keskustelleet hyvinkin henkilökohtaisita asioista.
Välimatkaa meillä on useampi sata kilometriä, se on ainoa syy miksi emme ole nähneet useasti :)
Voin sanoa, että meillä menee hyvin, mutta epävarmuus on yhtä tuskaa...
Olemme molemmat seurustelleet aiemminkin, joten tämä ei ole ensirakkautta :)
Kiitos, jos jaksoitte lukea tämän tekstin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Moikka! Rupesin vain varoittaan sua koska tuo kuulosti aika pahalta että se nainen ei tunne samoin sua kohtaan.. Hän varmaan vain pitää sua hyvänä ystävänä koska kyllä sen jo pitäs tietää tunteensa, koska olette tunteneet jo nuinkin kauan. Elä vain jää roikkumaan häneen, se olisi virhe minun mielestäni.. Loukkaat vain turhaan itseäsi lisää ja herättelet turhia toiveita.
mutta epävarmuus raastaa... Entä, jos hän sittenkin pitää minusta ja... jos rupean seurusteleen toisen kanssa... Tämä on hirveää!! :`(
Minä olen monesti aika monesti ollut samassa tilanteessa ja roikkunut aina yhdessä naisessa kiinni älyämättä päästää irti.
On sitä hivenen viisastunut ja alkanut arvostamaan sen verta itseään että voi se vielä joskus löytyä se joka arvostaa minua muuna kuin hyvänä kaverina.
En ymmärrä jos alkaa miettimään mikä hitto minussakin on vikana jotta aina kaikki naiset ovat mielellään kanssani vain kavereita/ystäviä sitä ei niinku itse voi tietää mikä luontaan pois työntävä vaikutus on ?!
Olen kauan luullut että vika on huonossa ulkonäössä sitten taas saanut kuulla välillä, että mitään vikaa olis siinä mutta jossakinhan se mättää.
Okei tää kuulostaa ihan teiniltä vaikka tekstin takana on 20v jätkä "jo"
Että johtuuko se ulkonäöstäni. Tunteeni ovat todella ristiriitaisia. Luulen, että nyt minun olisi syytä pitää pieni loma, jotta saisin ajatukseni selviksi.
Jos hän haluaa, että olemme vain ystäviä, niin hänen täytyy sanoa se minulle.
Kiitos kaikille teille, kun neuvoitte minua!
Hyvät kesän jatkot! =)
naisen minun mielestäni pitäisi jo tietää tunteensa puolen vuoden jälkeen. Mutta en uskalla mennä sanomaan mitään. Voihan olla, että hän tuntee vetoa sinua kohtaan, muttei ole vielä aivan varma tunteistaan? Minun mielestäni hän lähettää hieman ristiriitaisia viestejä: toisaalta hän haluaa tavata sinua (ehkä vain ystävänä, kuka tietää?) mutta sitten hän taas sanoi ettei tunne sinua kohtaan samalla tavalla kuin sinä häntä kohtaan. Jos hän tarkoitti, ettei tunne yhtä vahvasti? Kaikessa yksinkertaisuudessaankin tilanne kuulostaa melko monimutkaiselta. En oikein uskalla neuvoa sinua, mutta sen vain sanon, että kannattaa olla hieman varuillaan. Jos todella rakastat häntä, kannattaa sinun vielä yrittää. Mutta mielestäni sinun ei kannattaisi toivoa liikoja, sillä jos hän todellakin haluaa olla vain ystävä, putoat aika korkealta. Toivottavasti viestistä oli jotain apua eikä se vain sekoittanut ajatuksiasi. Toivon että kaikki järjestyy sinun ja ko. naisen välillä. Mutta muista olla varovainen! Kaikkea hyvää sinulle.
en ole vielä menettänyt mitään, koska hän haluaa kuitenkin nähdä minua... Yritän edetä varovaisesti, ettei kaikki mene päin helvettiä...
Kiitos, yritän kestää :)
Asutte kaukana toisistanne, onko jommalla kummalla mahdollisuus joskus muuttaa toista lähelle? Voihan olla, että hän ei haluaa aloittaa mitään henkilön kanssa joka asuu niin kaukana. Olen yhden etäsuhteen kokenut ja en enää halua toista aloittaa. Toki jos kumppanini haluaa lähteä toteuttamaan itseään jonnekin muualle, siitä keskustellaan ja lähtisin varmaan mukaan. Mutta kyllä se suhteen perustustyö täytyy tapahtua samalla paikkakunnalla. Tai sitten yksinkertaisesti täytyy vain olla niin hulluna toiseen että jaksaa sen etäsuhteen. Tässä tapauksessa vaikuttaisi, että tyttö ei ole valmis työhön jota etäsuhde vaatii. Miltä sinusta vaikuttaa, ovatko hänen viestinsä olleet sellaisia että rivien välistä voisi lukea että hän on todella kiinnostunut. Kumpi teistä ottaa ensiksi yhteyttä, sinä vai hän?
Hän otti ensiksi yhteyttä. Olen sopinut hänen kanssaan, että olemme ystäviä, parempi "erota" ystävinä...