SAKSAAN

Hei!
Olen kiinnostunut opiskelemisesta saksassa. Haaveena olisi opiskella lääketiedettä. Lukiossa on vielä 1 vuosi jäljellä. Mistä saisi tietoa, miten pääsisin parhaiten opiskelemaan, minne, vaatimukset, kustannukset jne..? Mielellään suomen kielellä..onko helpointa mennä jonkun suomalaisen järjestön kautta vai ottaa yhteyttä suoraan yliopistoon? Kuinka helppo suomalaisen on sinne päästä? yo-todistus tulee luultavasti olemaan keskitasoa (c-m) ja pitkän saksan olen lukenut.
Haluaisin mieluiten berliinin-brandenburgin alueelle, sillä siellä minulla on tuttavia. Muuttaminen olisi paljon helpompaa..
Onko mahdollista myös mennä jonkun suomalaisen yliopiston kautta, eli suorittaa osat tutkinnosta suomessa, osat saksassa?
Lääkikseen pääseminen ei vain minun kohdallani ole itsestään selvyys pääsykokeiden takia. Saksassa niitä ei olisi, jos vain keskiarvo ja kielitaito riittää..
Nyt tuli paljon kysymyksiä, toivottavasti jaksatte vastailla mahd. paljon!!
Kiitos etukäteen!
91619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä kaikkiin Saksan lääkietieteellisiin tiedekuntiin on pääsykokeet. Joillakin saattaa olla myös kiintiö ulkomaalaisille! Esim. sveitsissä ei oteta ulkomaalaisia ollenkaan tai todella vähän opiskelemaan lääketiedettä/eläinlääketiedettä/psykologiaa.

Kannattaa katsoa esim.
www.daad.de
www.maailmalle.net

Googlella vaan hakemaan tietoa!Kannattaa ihan tutustua niiden yliopistoihin nettisivuihin, jotka kiinnostavat. Kyllä niissä on sitten tarkemmin kerrottu pääsyvaatimuksista jne.

Äänestä
  • mun tuttu opiskeli sveitsissä lääkäriks.. ja saksalainen tuttu aikoo opiskella molekyylibiologiaa/lääketiedettä..eikä oo pääsykokeita..
    mistä tollasta tietoo?

    Äänestä

kyseisiin yliopistoihin, minne siis haluaisit. googlaamalla löydät yliopistojen sivut ja sieltä sitten Ausländische Studenten tms. linkki, mistä kyselet suoraan koululta miten on, eli mitä maksaa, kuinka haku tapahtuu, jne. Itse opiskelin koko tutkinnon Saksassa, en tosin lääketiedettä, mutta tunnen myös lääketieteen opiskelijoita, jotka siis Saksassa helpommin saivat opiskelupaikan kuin Suomessa; käsittääkseni ei ole pääsykokeita. Ei minun korviin moista tullut kaikkina opiskeluvuosinani Saksassa.

Äänestä
  • onko kellään tietoa yliopistoista kyseisellä alueella? missä voi siis lääketiedettä opiskella..
    Itsekin olen kiinnostunut. Olen tosin jo ylioppilastutkintoni suorittanut ja nyt pidän välivuott töiden merkeissä. olen ajatellut mennä ensin vuodeksi kielikurssille/au pairiksi että kielikoe ei tuottaisi ongelmia. jostain kuulin että kielikokeeseen vaaditaan väh. mittelstufe 2 tason kielitaito. Siis että siihen yliopiston kielikokeeseen pääsee edes osallistuman??

    Äänestä

  • -brandenburg kirjoitti:

    onko kellään tietoa yliopistoista kyseisellä alueella? missä voi siis lääketiedettä opiskella..
    Itsekin olen kiinnostunut. Olen tosin jo ylioppilastutkintoni suorittanut ja nyt pidän välivuott töiden merkeissä. olen ajatellut mennä ensin vuodeksi kielikurssille/au pairiksi että kielikoe ei tuottaisi ongelmia. jostain kuulin että kielikokeeseen vaaditaan väh. mittelstufe 2 tason kielitaito. Siis että siihen yliopiston kielikokeeseen pääsee edes osallistuman??

    Yksi kielikoe, jonka itse tiedän, on Deutsches Sprachdiplom der KMK. Diplomia on olemassa kahdentasoista, ja käsittääkseni taso II on se, joka kelpuutetaan Saksan yliopistoissa riittävänä kielitaidon näytteenä. Kyseistä diplomia voi ainakin Helsingin Saksalaisella Koululla suorittaa, diplomiin kuuluu sekä kirjallinen (1 tai useampia) että suullinen osa, mutta nämä kokeet käsittääkseni organisoidaan jostain muualta käsin (Goethe-Institut, deutsche Botschaft, ...?)

    Tässä kuitenkin linkki, josta löytyy tietoa kielitaitovaatimuksista Saksassa opiskellessa:
    http://www.sprachnachweis.de/sprachnachweis/index.do

    Suora lainaus kyseiseltä sivustolta:

    "Information about Language Requirements:

    In order to study in Germany you normally need evidence of your knowledge of the German language.

    The certificates required specifically for admission to a German university are:

    * "Test Deutsch als Fremdsprache" (Test of German as a Foreign Language, TestDaF) and

    * "Deutsche Sprachprüfung für den Hochschulzugang" (German Language Exam for Academic Purposes, DSH)

    If you prepare for university studies at one of the preparatory colleges (Studienkollegs) in Germany, you will take the "Feststellungsprüfung." If you pass the language part of this examination ("Prüfungsteil Deutsch"), it is considered equivalent to DSH and TestDaF.

    Students who successfully passed the "Deutsches Sprachdiplom der Kultusministerkonferenz, Stufe II" German Language Diploma of the Conference of Ministers of Education and Culture, Level II, DSD II), do not need any other German language examination.

    * Zentrale Oberstufenprüfung (Central Exam on an Advanced Level, ZOP)
    * Kleines Deutsches Sprachdiplom (Small German Language Diploma, KDS)
    * Großes Deutsches Sprachdiplom (Large German Language Diploma, GDS)
    are also equivalent to TestDaF or DSH."

    Suosittelisin muuten myös tsekkaamaan tämän linkin, paljon hyödyllistä tietoa koskien opiskelua Saksassa:
    http://www.helsinki.diplo.de/Vertretung/helsinki/fi/06/Studieren__in__Deutschland/Studieren__in__Deutschland.html

    Äänestä

tietääkö kukaan onko berliinin Charitéen yliopistoon lukukausimaksuja ja minkälaiset? olen yrittänyt netistä etsiä, mutta en ole löytänyt.. millaiset pääsyvaatimukset muuten on?

Äänestä
  • Charitee on sairaala Berliinissä.Berliinissä on kaksi yliopistoa:Humboldt-Universität ja Freie Universität Berlin. Todennäköisesti Berliinissäkin on otettu käyttöön jo se 500 euron suuruinen lukukausimaksu.

    Äänestä

  • yliopisto? kirjoitti:

    Charitee on sairaala Berliinissä.Berliinissä on kaksi yliopistoa:Humboldt-Universität ja Freie Universität Berlin. Todennäköisesti Berliinissäkin on otettu käyttöön jo se 500 euron suuruinen lukukausimaksu.

    Eli joko ei lukukausimaksuja tai kork. 500e. Se ei oo sit paljo mitään.. Kaveri opiskelee lännessä ja maksaa 15000e/vuosi..
    mulle jotkut on sanonu aina et joku tuttu opiskelee Charitéen yliopistossa.. :) Kiitos korjauksesta jos asia näin on!

    Äänestä

  • 500e? kirjoitti:

    Opiskelu on tähän saakka ollut ilmaista Saksan yliopistoissa,vasta parin viime vuoden aikana on alettu keräämään siellä lukukausimaksuja.Tietenkin joissakin yksityiskouluissa peritään 15.000 eur/kk.
    Saksassa sisäänpääsyn yliopistoihin ratkaisee ylioppilastodistuksen keskiarvo,lisäksi lääketieteeseen voi olla sisäänpääsyhaastatteluja.
    Lääketieteellisiin tiedekuntiin haetaan käsittääkseni jonkinlaisen yhteishaun kautta "Zentrale Vergabestelle für Studienplätze"-viraston kautta. Hakuilmoitukseen voi sitten laittaa toiveita opiskelupaikkakunnasta. Tässä on kyseisen viraston kotisivu http://www.zvs.de

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mistä tietoa? kirjoitti:

Hei!
Olen kiinnostunut opiskelemisesta saksassa. Haaveena olisi opiskella lääketiedettä. Lukiossa on vielä 1 vuosi jäljellä. Mistä saisi tietoa, miten pääsisin parhaiten opiskelemaan, minne, vaatimukset, kustannukset jne..? Mielellään suomen kielellä..onko helpointa mennä jonkun suomalaisen järjestön kautta vai ottaa yhteyttä suoraan yliopistoon? Kuinka helppo suomalaisen on sinne päästä? yo-todistus tulee luultavasti olemaan keskitasoa (c-m) ja pitkän saksan olen lukenut.
Haluaisin mieluiten berliinin-brandenburgin alueelle, sillä siellä minulla on tuttavia. Muuttaminen olisi paljon helpompaa..
Onko mahdollista myös mennä jonkun suomalaisen yliopiston kautta, eli suorittaa osat tutkinnosta suomessa, osat saksassa?
Lääkikseen pääseminen ei vain minun kohdallani ole itsestään selvyys pääsykokeiden takia. Saksassa niitä ei olisi, jos vain keskiarvo ja kielitaito riittää..
Nyt tuli paljon kysymyksiä, toivottavasti jaksatte vastailla mahd. paljon!!
Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu