yritän tiivistää ongelmani ilman ylimääräisiä löpinöitä: olen 17-vuotias ja seurustelen 18-vuotiaan pojan kanssa. meillä menee itse asiassa ihan hyvin, vaikka nykyisin suhteemme on jo aika harmaata arkea.
en tiedä, haluanko enää seurustella. alussa kaikki oli ehkä liiankin täydellistä ja sinisilmäisesti kuvittelin löytäneeni ihmisen, jonka kanssa eläisin koko elämäni. nyt en tiedä, olenko valmis jakamaan tulevaisuuttani yhtään enempää.
periaatteessa meidän suhteessamme ei ole mitään vikaa ja kuulostan ihan kamalalta, kun sanon, että voisin ajatella eroa. poikaystäväni on kuitenkin saanut minut tuntemaan itseni maailman onnellisemmaksi ja oivoi, jos pääsisin siihen hetkeen, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa. ja ne ensimmäiset illat yhdessä... en ole koskaan ollut niin elämäniloinen ja tuntenut mitään niin suurta toista ihmistä kohtaan.
mutta epäröin. tiedän, että tämä ei ole se suhde, joka kestää hautaan asti.
en tiedä, haluanko enää seurustella. alussa kaikki oli ehkä liiankin täydellistä ja sinisilmäisesti kuvittelin löytäneeni ihmisen, jonka kanssa eläisin koko elämäni. nyt en tiedä, olenko valmis jakamaan tulevaisuuttani yhtään enempää.
periaatteessa meidän suhteessamme ei ole mitään vikaa ja kuulostan ihan kamalalta, kun sanon, että voisin ajatella eroa. poikaystäväni on kuitenkin saanut minut tuntemaan itseni maailman onnellisemmaksi ja oivoi, jos pääsisin siihen hetkeen, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa. ja ne ensimmäiset illat yhdessä... en ole koskaan ollut niin elämäniloinen ja tuntenut mitään niin suurta toista ihmistä kohtaan.
mutta epäröin. tiedän, että tämä ei ole se suhde, joka kestää hautaan asti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kävi juurikin samalla tavalla, nainen valitettavasti vain meidän suhteessa kerkesi löytämään uuden miehen ennen kuin kertoi minulle miten tuntee. Suosittelen puhumaan asioista, sanot suoraan miten asiat on, ja luulen että siitä voi vielä kehkeytyä todella hyvä suhde teidän välille. Tuota ajatetta että nainen tarvitsee sen sielunkumppaninsa ennen kuin voi elää loppuun asti saman ihmisen kanssa, en koskaan ole pystynyt ymmärtämään. Lähes samoilla sanoilla oma naiseni sanoi että "En usko että meidän suhde tulee kestämään loppu elämäämme", arvaa vain tuntuuko se pahalta, kun 2kk sitten olimme vielä niin onnellisia ja muuttamassa uuteen isompaan kämppään.
Tällä hetkellä, minulle on luvassa kenties koulupaikka toiselta paikkakunnalta ja hän on jäämässä tänne töitten perään, kaiketi tämän uuden miehen kanssa jonka kanssa hänellä on niin paljon yhteistä jne.
Siis, tästä viisastuneena, puhukaa ihmiset heti suhteidenne alussa KAIKKI asiat lävitse, olivat ne miten kivuliaita tahansa. Ennen pitkää ne alkavat kaivertaa, ja sitten jos se "oma sielunkumppani" sattuu kävelemään vastaan niin se on menoa ja myöhäistä tämän vastakkaisen osapuolen kannalta. Puhe auttaa useammin kuin sitä uskoisikaan, onhan sillä sotiakin saatu siirrettyä..
Aivan, naiset tarvitsevat sielunkumppania... -_- Just joo.
ajatella miten sä erolla satuttaisit miestäs ja ittees ja kuinka et osaisi olla ilman sitä. mulla nimittäin oli sama tilanne kaks vuotta sitte mut pienen tauon jälkeen tajusin et en mä ketää muuta tarvi ja nyt ei kyllästytä enää yhtää. asenteesta se on kiinni. arkiki voi olla hauskaa.
liian nuori? Seurustelin ikäisenäsi myös. Ensimmäinen seurustelusuhde kesti melkein neljä vuotta. Sitten vain alkoi tuntumaan ettei se ollut mitä halusin. Poikaystäväni fyysinen läheisyys teki pahaa. Syynä ei ollut toinen mies, vaan halusin vain elämässäni eri asioita. Ero oli itkuinen molempien puolelta, mutta muutaman kuukauden kuluttua molemmista hyvä asia. Siinä vaiheessa seurustelin jo uuden miehen kanssa, joka oli vikatikki sillä minun olisi pitänyt antaa itselleni aikaa selvitä ensirakkaudestani. Olen jo kohta kolmekymppinen ja pitkässä suhteessa, olemme asuneet yhdessä jo viisi vuotta. Ei suunnitelmia mennä kihloihin tai naimisiin. Pidämme toistemme seurasta ja otamme päivän kerrallaan. Aina hänet nähdessäni en voi olla hymyilemättä; olen edelleen ihan hulluna häneen.
Ota hetki omaa aikaa, sinun ei tarvitse päättää loppuelämääsi tässä ja nyt. Löydä ensin itsesi.
Siis tämä arjen tosiasia tulee vastaan aiemmin tai myöhemmin; suhde ei ikinä tule olemaan samanlaista kuin suhteen alkuaikoina, oli kumppani kuka tahansa.
Et vain voi paeta sitä. Mieti oikeasti mitä haluat (jännitystä?) ja puhu/selvitä poikaystäväsi kanssa siitä. Muuta en osaa sanoa...