Tämä ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta en tiedä minne muuallekaan palstalle, äitien jutut? No, kyse on kuitenkin nuoresta ja äidistä. Erona toki se, että tyttäreni on jo täysi-ikäinen ja on asunut kotoa pois jo muutaman vuoden. On ihan totta, kuten hän sanoo: tää on mun elämä, älä puutu tähän. Silti hän pyytää apua ja neuvoja, ja sitten kun käärii hihat ja toimii, hän ylimielisesti sanoo, että niin just, mitä tää sulle kuuluu, tää on mun elämäni. ????
Kyseessä on siis tyttäreni poikaystävä. Poika ei vielä ole 18 v täyttänyt ja asuu vielä kotonaan. HE erosivat jo kerran, poika jätti. Ja sitten sitä sotkua kun poika ei palauttanut tavaroita ym. luoltaan, minut hälytettiin selvittämään ja auton kanssa tavaroita kuskaamaan ja hakemaan silloin kun tyttö halusi, hänen aikatauluaan noudattaen. Me joustimme. Ja kiitos oli poikaystävän (ex) vittuilu: mikä sä mua oot komentelee? johon tytärkin: niin just! mikä sä sitä oot komenetelee. ????!!!!
Nyt he ovat taas yhdessä, sillä tytö sanoo että rakastaa tätä poikaa. Poika on sanonut, ettei rakasta ja seurustelu alkoi vain aiksi, että on niin vetävän näköinen mimmi, että tolle voisi poikuuteensa menettää. Ja ettei hän rakasta edelleenlään (silloin eka seur. jaksolla). Ja käytöksellään osoitti sen.
Alkuun poika oli minustakin kovin kiva ja mukava ja puhelias. Tyttö oli jo säästämässä omakotitaloon (lukiolaiset!), suunnitteli perhettä ja lapsia. Sitten alkoi tytöltä kuulua juttua: pojalle maistui alkoholi aika usein, myös kouluviikon aikana. Joka pikku puistofestari piti vastaanottaa juominkien kanssa. Tyttö ei tykännyt siitä, poika niin vaan teki, minulle hän harmitteli..
Ja sitten tyttö selitti, miten poikaystävän ei ollut tarkoitus, se oli vahinko että niin lujaa käsi osui tai tönäsi, huuli turvoksissa tai järkkärit välissä.. ja muutakin...
Oliniloinen kun erosivat. Juttelin näkökantani tytölle. Minusta tuo ei ole rakkautta, jos noin kohtelee.
Tytär myös kertoi, että poikaystävä ei pidä minusta; olen kuulemma huono äiti, koska tyttö on muuttanut niin aikaisin kotoa pois, ja hänen vanhempansa ovat hyviä, koska hän asuu edelleen kotona.
Syy, miksi tytär muutti heti lukion alettua alaikäisenä kotoa pois, on liian pitkä tähän kertoa, mutta se oli yhteinen pätös, meidän molempien kannalta hyvä ratkaisu, eikä tytär takaisin halua minun luo asumaan - sai eka asunnosta, kommuunista, lähdöt, mokasi itse, ja asui kotona kunnes löytyi uusi asunto.
Minä en puitänyt seurustelusta juuri tuon huonon kohtelun takia. En usko että se muuttuu ajan myötä nyt kun ovat uudeleen yhdessä.Luulen, että poika on tytön kanssa vain seksistä, ja kun ei muitakaan nyt ole tarjolla ja kuten hän itse oli tyttärelleni pohtinut: jos hän ei koskaan saa ketään muuta ja jää poikamieheksi jos ei tämän kanssa ole (??!!).
En usko edes tyttäreni rakkauteen tätä poikaa kohtaan. Luulen, etä kyse on molemmilla yksin olemisen pelko. Nyt on edes joku, ja eihän aiot todellinen rakkaus kohtele toista huonosti! Eikä aito todellinen rakkaus ole sitä että siedetään tommosta välinpitämätöntä kohtelua.
Pojan vanhemmat eivät myöskään pidä siitä, että nuoret ovat taas yhdesä. He eivät pidä tyttärestäni? Eivät hyväksy tätä (vaikka aikoinaan tytär oli tosi paljon heidän mukanaan esim.mökillä)? eivät hyväksy minua, olen heidän mielestään huono äiti, huono kasvattaja, huono ihminen?
Jos minulla olisi joitain keinoja, käyttäisin niitä, jotta nuoret lopettaivat suhteensa ja poikakin etsisi sellainen tytön, jota arvostaa, jota ei tarvitse huoraksi haukkua, kieltää harrastuksia... Jota kunnioittaa niin paljon, että jos tietää jonkin asian tyttöä ärsyttävän, ei tee sitä, jos tietää etä tämä jostain suuttuu huluuden partaalle, ei tee niin - ja sitten on pitänyt käydä tyttöön kiinni, kun tämä on saanut hillittömän raivokohtauksen... ja siihen päälle ne lyönnit. Ei ne lujaa ole,??eikä usein, mutta niiden tarkoitus on ollut vahingoittaa, loukata, ja minusta se on samanarvoinen teko kuin sairaalakuntoon pahoinpitely, eivät mitään vahinkoja .
Tytär on aikoinaan tämän herttaisen mukavan pojan esitellyt omalle suvulleen, isovanhemmille, joille ei ole olemassa teinisuhteita, vaan kaikki johtaa avioliittoon, omakotitaloon, lapsiin... ikuisesti. Eron aikana tytär pohtikin, miten suku suhtautuu..??!!!!
Miten minä voi vaikuttaa asiaan? Ilmoitanko pojan vanhemmille, että minäkään en hyväksy, teljetkää vaikka poikanne kotiinne, etteivät tapaa enää? Työnnänkö sokeria mopon tankkiin..?
Tytär haluaa olla itsenäinen jne ja tulla toimeen omillaan joten hän ei huoli minulta esim. huonekaluja, mattoja ym. tavaraa jota itselläni on nyt ylimääräisenä, lähes uutena ja hyväkuntoisena, ja jotka antaisin. Mutta hän ottaa vastaan suvultaan rahaa että saa ostettua mm. oikeanväristä mattoa ym. itselleen - rahat menevät minne menevät, pojan syöttämiseen hyvällä ruualla kuten ennenkin? RAhan käyttö on muutenkin teiniasteella: laskut maksamatta mutta matkoja tehdään ja uutta vaatetta otetaan.
Tämä on pitkä ja sekava viesti mutta sen tarkoitus on kertoa, että voinko minä puuttua mitenkään ja millä tavalla siihen, että täysi-ikäinen, itsenäisesti asuva tytär seurustelee pojan kanssa, joka kohteee tyttöä huonosti, joka pitää minua huonona äitinä koska tytär muutti kotoa pois alaikäisenä (nuorempi asuu kotona ja varmaan asuu täysi-ikäiseksi asti), ja suhdetta ei hyväksy pojan vanhemmat?? Vai annanko tytön tehdä tasan saman virheen kuin itse aikoinaan lapseni isän kanssa - suhde alkoi juuri samalla tavalla huonolla kohtelulla, liialla alkolla, ei arvostusta, pojan vanhemmat eivät hyväksyneet . (erosimme, eivät koskaan ole pitäneet minua minään). Nyt huolettaa, kun tyttären elämäsä on tasan sama kuvio - enkö todellakaan voi puuttua ja vaikuttaa mitenkään? Olen ilmaissut kantani, ja perustelut siihen, mutta hän elää omaa elämäänsä ja se ei mulle kuulu. Sanoin, etten tule koskaan hyvöksymään lapselleni kumppania, joka kohtelee tätä huonosti.
Olenko typerä, hankala, jos otan pojan vanhempiin yhteyttä ja sanon, etten minäkään tätä hyväksy kuten eivät hekään? Mitä mieltä itse olisitte jos olisitte pojan vanhempia?
Kyseessä on siis tyttäreni poikaystävä. Poika ei vielä ole 18 v täyttänyt ja asuu vielä kotonaan. HE erosivat jo kerran, poika jätti. Ja sitten sitä sotkua kun poika ei palauttanut tavaroita ym. luoltaan, minut hälytettiin selvittämään ja auton kanssa tavaroita kuskaamaan ja hakemaan silloin kun tyttö halusi, hänen aikatauluaan noudattaen. Me joustimme. Ja kiitos oli poikaystävän (ex) vittuilu: mikä sä mua oot komentelee? johon tytärkin: niin just! mikä sä sitä oot komenetelee. ????!!!!
Nyt he ovat taas yhdessä, sillä tytö sanoo että rakastaa tätä poikaa. Poika on sanonut, ettei rakasta ja seurustelu alkoi vain aiksi, että on niin vetävän näköinen mimmi, että tolle voisi poikuuteensa menettää. Ja ettei hän rakasta edelleenlään (silloin eka seur. jaksolla). Ja käytöksellään osoitti sen.
Alkuun poika oli minustakin kovin kiva ja mukava ja puhelias. Tyttö oli jo säästämässä omakotitaloon (lukiolaiset!), suunnitteli perhettä ja lapsia. Sitten alkoi tytöltä kuulua juttua: pojalle maistui alkoholi aika usein, myös kouluviikon aikana. Joka pikku puistofestari piti vastaanottaa juominkien kanssa. Tyttö ei tykännyt siitä, poika niin vaan teki, minulle hän harmitteli..
Ja sitten tyttö selitti, miten poikaystävän ei ollut tarkoitus, se oli vahinko että niin lujaa käsi osui tai tönäsi, huuli turvoksissa tai järkkärit välissä.. ja muutakin...
Oliniloinen kun erosivat. Juttelin näkökantani tytölle. Minusta tuo ei ole rakkautta, jos noin kohtelee.
Tytär myös kertoi, että poikaystävä ei pidä minusta; olen kuulemma huono äiti, koska tyttö on muuttanut niin aikaisin kotoa pois, ja hänen vanhempansa ovat hyviä, koska hän asuu edelleen kotona.
Syy, miksi tytär muutti heti lukion alettua alaikäisenä kotoa pois, on liian pitkä tähän kertoa, mutta se oli yhteinen pätös, meidän molempien kannalta hyvä ratkaisu, eikä tytär takaisin halua minun luo asumaan - sai eka asunnosta, kommuunista, lähdöt, mokasi itse, ja asui kotona kunnes löytyi uusi asunto.
Minä en puitänyt seurustelusta juuri tuon huonon kohtelun takia. En usko että se muuttuu ajan myötä nyt kun ovat uudeleen yhdessä.Luulen, että poika on tytön kanssa vain seksistä, ja kun ei muitakaan nyt ole tarjolla ja kuten hän itse oli tyttärelleni pohtinut: jos hän ei koskaan saa ketään muuta ja jää poikamieheksi jos ei tämän kanssa ole (??!!).
En usko edes tyttäreni rakkauteen tätä poikaa kohtaan. Luulen, etä kyse on molemmilla yksin olemisen pelko. Nyt on edes joku, ja eihän aiot todellinen rakkaus kohtele toista huonosti! Eikä aito todellinen rakkaus ole sitä että siedetään tommosta välinpitämätöntä kohtelua.
Pojan vanhemmat eivät myöskään pidä siitä, että nuoret ovat taas yhdesä. He eivät pidä tyttärestäni? Eivät hyväksy tätä (vaikka aikoinaan tytär oli tosi paljon heidän mukanaan esim.mökillä)? eivät hyväksy minua, olen heidän mielestään huono äiti, huono kasvattaja, huono ihminen?
Jos minulla olisi joitain keinoja, käyttäisin niitä, jotta nuoret lopettaivat suhteensa ja poikakin etsisi sellainen tytön, jota arvostaa, jota ei tarvitse huoraksi haukkua, kieltää harrastuksia... Jota kunnioittaa niin paljon, että jos tietää jonkin asian tyttöä ärsyttävän, ei tee sitä, jos tietää etä tämä jostain suuttuu huluuden partaalle, ei tee niin - ja sitten on pitänyt käydä tyttöön kiinni, kun tämä on saanut hillittömän raivokohtauksen... ja siihen päälle ne lyönnit. Ei ne lujaa ole,??eikä usein, mutta niiden tarkoitus on ollut vahingoittaa, loukata, ja minusta se on samanarvoinen teko kuin sairaalakuntoon pahoinpitely, eivät mitään vahinkoja .
Tytär on aikoinaan tämän herttaisen mukavan pojan esitellyt omalle suvulleen, isovanhemmille, joille ei ole olemassa teinisuhteita, vaan kaikki johtaa avioliittoon, omakotitaloon, lapsiin... ikuisesti. Eron aikana tytär pohtikin, miten suku suhtautuu..??!!!!
Miten minä voi vaikuttaa asiaan? Ilmoitanko pojan vanhemmille, että minäkään en hyväksy, teljetkää vaikka poikanne kotiinne, etteivät tapaa enää? Työnnänkö sokeria mopon tankkiin..?
Tytär haluaa olla itsenäinen jne ja tulla toimeen omillaan joten hän ei huoli minulta esim. huonekaluja, mattoja ym. tavaraa jota itselläni on nyt ylimääräisenä, lähes uutena ja hyväkuntoisena, ja jotka antaisin. Mutta hän ottaa vastaan suvultaan rahaa että saa ostettua mm. oikeanväristä mattoa ym. itselleen - rahat menevät minne menevät, pojan syöttämiseen hyvällä ruualla kuten ennenkin? RAhan käyttö on muutenkin teiniasteella: laskut maksamatta mutta matkoja tehdään ja uutta vaatetta otetaan.
Tämä on pitkä ja sekava viesti mutta sen tarkoitus on kertoa, että voinko minä puuttua mitenkään ja millä tavalla siihen, että täysi-ikäinen, itsenäisesti asuva tytär seurustelee pojan kanssa, joka kohteee tyttöä huonosti, joka pitää minua huonona äitinä koska tytär muutti kotoa pois alaikäisenä (nuorempi asuu kotona ja varmaan asuu täysi-ikäiseksi asti), ja suhdetta ei hyväksy pojan vanhemmat?? Vai annanko tytön tehdä tasan saman virheen kuin itse aikoinaan lapseni isän kanssa - suhde alkoi juuri samalla tavalla huonolla kohtelulla, liialla alkolla, ei arvostusta, pojan vanhemmat eivät hyväksyneet . (erosimme, eivät koskaan ole pitäneet minua minään). Nyt huolettaa, kun tyttären elämäsä on tasan sama kuvio - enkö todellakaan voi puuttua ja vaikuttaa mitenkään? Olen ilmaissut kantani, ja perustelut siihen, mutta hän elää omaa elämäänsä ja se ei mulle kuulu. Sanoin, etten tule koskaan hyvöksymään lapselleni kumppania, joka kohtelee tätä huonosti.
Olenko typerä, hankala, jos otan pojan vanhempiin yhteyttä ja sanon, etten minäkään tätä hyväksy kuten eivät hekään? Mitä mieltä itse olisitte jos olisitte pojan vanhempia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
kuulostaa minun osaltani kovin kovin tutulta.olin samassa tilanteessa aika lailla jokin aika sitten...
minusta sinun kannattaisi ihmeessä soittaa pojan vanhemmille, sillä jos he eivät pidä sinusta tai tyttärestäsi etkä sinä pojasta. ehkä yhdessä löytäisitte ratkaisun. mutta sinä et mitenkään pysty vaikuttamaan tyttäresi mieleen.. ei auta kuin antaa ajan kulua ja toivoa parasta. usko pois, enemmin tai myöhemmin tyttö huomaa millainen pa**a poika todella on! siihen voi mennä aikaa, voi mennä kauankin, mutta joskus...
se että yrität selittää tyttärellesi faktoja voi saada hänet vain yllyttymään ja jatkamaan.. nämä on niin moni haaraisia asioita ja usein ei edes kaikki faktat tule esille joten on vaikea lähteä puimaan..
mutta otappa ihmeessä pojan vanhmepiin yhteys ja kutsu heidät vaikka kahville juttelun merkeissä. siispä sinä teet sen aloitteen, ja hekin huomaavat että sinä välität ja sinua todella kiinnostaa! molemmissa yleensä on vika, ja sinun tyttäresi kuitenkin on ja ilmeisesti haluaa olla pojan kanssa...
mutta niin se vaan taitaa olla että teini-ikäisen (varsinkin!) rakkauselämään ei auta mennä nokkaansa tunkemaan.. siinä yleensä käy hullusti.
saako kysyä miksi tyttäresi ei asu kotona? jos on muutaman vuoden asunut muualla? sekin voi olla miksi pojan vanhemmat eivät oikein teistä välitä..siinä voi olla taas muutaman fakta jäänyt pois?? mutta se ei tee sinusta huonoa vanhempaa, se on teidän ratkaisu. sekin kun minä muutin pois kotoa, paransi aivan loistavasti minun ja oman äitini välejä!
mutta jos poika on tyttäresi kanssa vain seksin takia, on myös tyttäresi se siis tiedettävä jos sinäkin sen tiedät. siispä hän on itse ratkaisunsa tehnyt. kyllä 18v ihmisen on annettava omat mokansa tehdä, ei siitä muuten opi!
rakkautta on monenlaista, ja harva nuori siitä todellakaan tietää. eka ihastus voi olla elämän rakkaus tai se poika ketä vilkaisi sinuun.. niin monta seikkaa..ja niin nopeasti voi ihastua, tai niin luulla..
kuitenkin tyttäresi tekee itse omat valintansa ja varmasti tietää kummoinen kundi on.. et oikein voi tähän puuttua, mutta sanoisin että ota yhteys pojan vanhempiin ja lähtekää sitä kautta selvittämään, siinä ne tosiasiat tulevat ja siinä samalla toivottavasti selviävät.
kyllä se siitä, ja varmasti tyttäresi ennemmin hoksaa missä mennään.. mutta varmasti myös hän kärsii, mutta sinä oot tehnyt parhaasi ja enne kaikkea ole häntä varten.. älä tuputa neuvoja ja sano miksi ja miten se poika ei sovi hälle, tai miksi se on perseestä. anna hänen itse huomata. muuten se saattaa pahentua..
Nuorisolla on omat elämänsä ja vastoinkäymisensä jotka heidän on itse käytävä läpi.Et sinä voi heidän elämäänsä elää.Ja jos jotain sanot , niin juuri päinvastoin tekevät.Toisinaan tuntuu että on niin voimaton kun tietää miten on käymässä, ja asianosaiset eivät ota kuuleviin korviinsa. Älä anna heidän pilata omaa elämääsi , äläkä auta liikaa rahallisestikaan. Se oma asuminenhan on myöskin sitä , että myöskin elää "suu säkkiä myöten".Monet nuoret tuntuvat ajattelevan , että kyllä ne vanhemmat sitten antavat rahaa kun itse ovat ne saaneet turhaan haaskattua.Kyllä tyttäresikin varmasti huomaa ettei tässä ole se aito rakkaus , vaan tämä ns. poikaystävä käyttää häntä vain yhtenä keinona päästä oman äitinsä helmoista pois.
Se on aika pitkä tarina kertoa miksi muutti kotoa pois. Kaikki liittyy kaikkeen... Ehkä lyhyesti, mikä kuitenkin on aikalailla vain pintaraapaisu: minun ja lasteni elämä koki valtavia myllerryksiä ja muutoksia silloin, kun tytär lopetteli 9.-luokkaansa ja suunnitteli lukion aloitusta. Elämä aloitettiin alusta ja tyhjästä, asunto oli pieni, kaksi makuuhuonetta jotka tietysti lapsille, murrosikäisille, minä nukuin olohuoneessa jossa ilman väliovia oli keittiö, samaa tilaa siis.
Minusta kodissa on oltava sellaiset säännöt ja tavat, että kaikilla on hyvä olla, kaikki huomioidaan. Kompromisseja tehdään.
Tytär otti uudet tavat toimia, aiemmin ei ollut näin, aiemmin noudatti kotiintuloaikoja. Nyt ei. Oli jo 16-v. Mikään ei tehonnut, hän eli kuten halusi.
Perusasiat pysyivät ennallaan ruoka-aikoineen mutta.. tytär tuli ja meni miten huvittaa. Tuli kotiin klo 21-22 ja alkoi kokata, söi, kävi suihkussa, meni huoneeseensa ja puhui kännyynsä yökaudet silloisen poikakamun kanssa tai jonkun muun...
Ymmärrän, jos on kerran viikossa harrasteilta, joka venyy myöhempään ja että pe ja la-iltoina pitempään, mutta kun joka ilta, aina. Ja vaikka yritin puhua ja perustella, yrtin sanktioita kuten ennenkin, hyvää ja kaunista, uhkausta, kiristystä lahjontaa - ei mikään auttanut, hän eli omalla tavallaan ja minun ja kuopuksen piti siinä sitten myötäillä..
minä yritin siinä nukkua, aamulla aikainen ylösnousu töihin. Olin muutaman kerran sairaslomalla ihan vain siksi, että yöt meni valvoessa. Kerran nakkasin kännyn seinään (totta!) kun se yökeskustelu ei loppunut pyynnöistä huolimatta. Tytär kuuluu niihin jotka eivät osaa puhua kuiskaamalla tai liikkua hiljaa tai käydä niukkavetisessä suihkussa, hän "vei aina elefantin suihkuun", hän on "norsu lasikaupassa", ja se ei viittaa kokoon, vaan tapaan liikkua...
Hän kuuli, että "kommuunissa" on tilaa, ja mietimme sitä, koska koulumatka hankaloituisi. Mutta muutti, kun minulla paloi hermot: mene, kun asunnon saat! Ja meni.
Välit parani. JA varsinkin silloin, kun tytär itse mokasi kimppakämpässä ja tuli tosi kinkkinen ongelma, ja jouduin hoitamaan asiaa.. välit parani. Meidän kotielämä kuitenkin muuttui samanlaiseksi kuin ennenkin, minä ja kuopus elimme tytön ehdoilla, hänen kellonaikoihin pakotettuna, koska hän ei piitannut meidän toiveista, unentarpeesta...NYT hän sitten valittaa (tämä poika "avannut silmät"?) kun kotiin ei voi pysyvästi palata, ???? vain em. hätätilanteessa väliaikaisesti...
Tuo on tietysti vain jäävuoren huippua, taustalla on paljon muutakin monen vuoden ajalta, hän on sellainen ns. vaativa lapsi ollut aina, sellainen, että uuvutti minut ja silloisen miehen. "Minulle kaikki nyt heti" -ihminen. "Minulla on tarve, NYT, ja haluan että ÄITI vastaa siihen tarpeeseen NYT JA HETI" -tapaus. Vaikka mitä yritti.
Tuohon raha-asiaan: en voi auttaa lasta taloudellisesti, vaikka haluaisinkin. HÄn tietää sen. Olen joutunut raapimaan elämäni kasaan uudelleen, aloittamaan alusta suunnilleen purkinavaajaa myöden, ilman sossu-apuja, ja palkkani on aika pieni...
Nuoremman kanssa on aina ollut erilaista, ei semmosta taisteelua perusasioista. Hän ei koskaan ole sillä tavalla hankala, eikä yksikään lapsi, joita vilkkaaksi väitetään, ole yhtään mitään siihen verrattuna, mitä tämä tyttäreni on ollut. Vanhemmathan saavat kontaktin lapseensa kun tämä käyttäytyy ei-toivotusti, komentavat, ja lapsi asettuu ja muuttaa toimintatapaansa. Lapsi myös ymmärtää miten ensi kerralla vastaavassa tilanhteessa, tai että NYT on kompromissi tai poikkeustilanne, kun se korrotaan lapselle... Ja jos siitä tuli sanktio,lapsi tajusi miksi rangaistus tai vihainen äiti johtuu.. Niin kuopukskin. Mutta ei tämä tyttö..
Mutta tulipa taas pitkälti.. kiitos kuitenkin neuvosta, sulla on yleensä varsin hyviä :)
Muuten, soitanko pojan vanhemmille, vai menenkö oven taa kylään? en kutsu heitä, en usko että tulevat. Jos menen, saattaa perheen poika olla kotosalla...??
"huonoa" käytöstä lapsellani, mutta muuttui parempaan suuntaan, kun hän sai sanotuksi, mikä painoi. Kerran lapsuudessa tapahtunut pedofiliakokemus, josta en tiennyt mitään. Hänen oli hyvin vaikea kertoa se, melkein mahdoton.(Jollain toisella lapsella voi olla taas jotain muuta.) Nyt muistutan häntä kunnioittamaan ja arvostamaan itseään ja sanomaan ei. Itse koitin kestää väkivaltaista miestä, kunnes sukulaismies saatuaan tietää asiasta sanoi, että sellainen ei käy päinsä ja hän auttaa minua eroamaan. Ihmettelen miksen itse saanut voimia siihen päätökseen ilman ulkopuolista apua. Ehkä naisen asema oli sen verran huono.
"Vai annanko tytön tehdä tasan saman virheen kuin itse aikoinaan lapseni isän kanssa - suhde alkoi juuri samalla tavalla huonolla kohtelulla, liialla alkolla, ei arvostusta, pojan vanhemmat eivät hyväksyneet . (erosimme, eivät koskaan ole pitäneet minua minään)."
Mietipä, mitä itse ajattelit ja tunsit, kun/jos joku yritti vaikuttaa omaan aikaisempaan virheeseesi! Puuttuminen ei kaikesta päättäen auttanut? Miksi se vaikuttaisi tyttäresi elämässä?
Mutta ota yhteyttä pojan vanhempiin ja keskustelkaa, mikä tilanne on teidän kummankin perheen kannalta. Voitte ottaa nuoret mukaan.
..voi kumpa joku olisikin minulle varoituksen äänen sanonut, mutta ei todellakaan kukaan! Ei edes puolikasta vihjausta siihen suuntaan, että vika ei ole minussa, tai että rakastamaansa ihmisitä ei noin kohdella. Ei edes silloin, kun lapset olivat jo maailmassa.. kun erosimme, sain syytteet niskaani, hyvän miehen jätin, "vein" lapset. Vasta sitten oli minulla roheutta kertoa lähisuvulle, mitä kaikkea kulissien takana tapahtui. Puhelias, mukava, sellainen hän oli ulospäin ja muille.
On hyvä kun kerrot mielipiteesi ja varoituksesi tytölle. Hän itse kuitenkin päättää elämästään, päätöksen apuna tietysti sinunkin mielipiteesi. Mutta sinä et ole hänen valinnoistaan enää vastuussa etkä voi päättää hänen puolestaan. Jos huonosti käy, voit vain tarjota myötätuntosi ja apusi ja osoittaa, että rakastat, vaikka hän tekisi tyhmästikin. Taloudellisesti hänen huonoja päätöksiään ei kuitenkaan tarvitse auttaa.
Olen pian kaksikymmentävuotias tyttö. Tämä kirjoitukseni saattaa pyöriä hieman itsenikin ympärillä, mutta kirjoitan kuitenkin. Mielestäni et ole huono äiti. Tyttäresi ei vain vaikuta kypsältä siihen nähden, mitä hän kuvittelee ( esimerkiksi laskun maksut, se että hän on ystävällinen sinulle vain silloin kun jotakin on vailla, ja se, että kun sitten yrität auttaa hän torjuu sinut). Minulla alkoi melkoiset adrenaliinit virrata suonissa kun luin tyttäresi poikaystävän käytöksestä. On varmaan poika saanut ikänsä kaiken haluamansa ja taitaa olla vanhemmilleen oikea kultapoju. Ja väkivallan käytöstä sen verran , vaikka taidan jo itsekin tietää, että se ei tule loppumaan, pahenee vain. Jos suhteessa ei ole kunnioitusta sen alussa, tuskin noin lapsellisilta ihmisiltä sitä voi pyytää jatkossakaan. Itse olen kodista, jossa isäni on alkoholista. Olen lähtenyt sieltä hieman yli 17-vuotiaana ja jotenkin kaikkien pelottavien tilanteiden sekä ahdistuksen jälkeen ajattelen, olisiko näin käynyt jos äitini olisi mennyt naimisiin jonkun muun kanssa, sieluni olisi syntynyt jonkun toisen kautta. Psykiatrille olen menossa isäni väkivaltaisen ja dominoivan käytöksen vuoksi ja alkoholismin. Pointtini oli, että tyttäresi ei ehkä tajua perheenperustamisesta tohkeissaan ollessaan, kuinka syvät haavat se jättää kun näkee, että isä lyö äitiä. Jos hän ei sitä itse omasta lapsuudestaan muista, ehkä voisit muistuttaa.
Kirjoituksesi oli ymmärrettävästi aitoa hätää täynnä, mutta (anteeksi kun mollaan tyttöäsi) en osaa sanoa keinoa, millä saada itsepäinen teini-ikäinen tottelemaan. Kun ajattelen omaa äitiäni, meidänkin välimme ovat tulehtuneet. HÄnkin tunkee ärsyttävästi elämääni, mutta eri saralla. Hänellä ei tunnu kiinnostavan muu kuin raha-asiani, ja niistä meillä on aina riitaa. Olen sanonut että kysyn jos tarvin apua. Ja kyllähän sitä neuvoja tarvitseekin ja on äitini minua auttanut. Sattuu vaan, kun hänellä ei näytä kiinnostavan mitä elämääni kuuluu. Hän elää vieläkin perhehelvetissä ja valittaa siitä minulle (siirtää kaikki harteilleni) ja kun yritän neuvoa hän sanoo vain että haukun häntä ja hän on huono äiti.
Älä ajattele itseäsi huonoksi. Minusta voisit vielä yrittää ihan tosissaan jutella tyttäresi kanssa, mutta olet varmaan kokeillut. Mulla on kans yks kaveri jonka poikaystävä ei piittaa mistään muusta ku että kädessä on kaljapullo, sipsipussi, kaukosäädin ja että akka on hiljaa. Kuvittele 19-vuotiaat. Olen yrittänyt aina vihjailla että minkälainen sovinisti tuo jätkä on. Ootko ajatellut kysyä sun tyttären kavereilta mitä ne siitä jätkästä ajattelee?
Voit kai sinä sen pojan vanhemmillekin soittaa, mutta kai sun pitää muistaa sitten se, että he eivät välttämättä näe mitään vikaa pojassaan. Kerrot vaan minkälaiseksi heidän suhteensa on mennyt. Mutta ikävä kyllä suomessa vanhempien on aika vaikea puuttua lastensa parisuhteisiin.
Terveisin : Anna
Hei vaan , ajattelin minakin kirjittaa ja sanoa sanottavani. Minakin olin samanlaisessa tilanteessa n parikymppisena ja poikaystavani oli 19v. Han oli kuin kopio tytaresi poikaystavasta.
Minun seurustelu venyi pitkaksi, eli 10.5 vuotta kului aikaa ennenkun tjusin miksi vanhempani eivat pida hanesta ja miksi meidan elama oli niin vaikeaa jatkuvasti.
Mutta ikava tosi asia vain on, etta todennakoisesti sina et voi vaikuttaa tyttaresi valintaan vaikka rakastatkin hanta ja toivot hanen parastaan. Mina kasvoin aikuiseksi ja tajusin etta sellaisella suhtella ei pitkalle potkita ja jos potkitaan niin elama tulee olemaan aina yhta riitaa ja taistelua.
Koita puhua tyttarellesi jarkea, mutta ala arvostele poikaa anna heidan vapaasti olla yhdessa. Pida vain omat valisi hyvana tyttaresi kanssa, taktikoi. Nuoret on nuoria ja jokaisen pitaa loytaa oma elama vaikkakin tehden vaaria valintoja, mutta niista toivutaan ja jatketaan elamaa yhta kokemusta rikkaampana. Hyvaa kevatta !!!
Lukioikäisenä seurustelin ja menin jopa kihloihin puolikriminaalin ja elämäntapajuopon rentun kanssa. Olen itse aina ollut hyvä koulussa, periaatteessa kiltti tyttö jne. Lukioaika oli kotiväen kanssa kuitenkin yhtä helvettiä - tauotonta yhteenottoa.
Mutta: vanhempani eivät koskaan sanoneet, että olisin tehnyt tyhmän valinnan, että poikaystäväni on idiootti (mitä hän siis todella oli, ja on edelleen), vaan he ilmiselvästi ainakin yrittivät kunnioittaa oikeuttani valita seurani. He yrittivät jopa olla mahdollisimman hyvissä väleissä tuon pojan kanssa.
Toki vanhempani tappelivat kanssani kotiintuloajoista, rahasta, yöpoissaoloista, lintsaamisesta, valehtelusta ja vähän kaikesta muustakin - mutta niissä riidoissa kyse oli asioista, jotka silloin ja edelleen hyväksyin vanhempien päätäntävaltaan kuuluviksi, asuinhan silloin vielä kotona. Vanhemmat kun eivät voi - tai saa! - rajoittaa sitä, ketä lapsi rakastaa, ainakin jos lapsi on jo täysi-ikäinen.
Tarinani pointti: vanhemmat tappelivat kanssani sitkeästi, joten tiesin koko ajan, että he edelleen välittävät minusta. He eivät silti mollanneet päätöksiäni seurustelun suhteen, vaan ainoastaan vaativat minua toimimaan vastuullisesti ja kunnioittamaan itseäni (ja muita).
Seuraus: tajusin itse neljän vuoden karmean suhteen jälkeen, että tästä on päästävä. Nyt tästä kaikesta on vuosia, minulla on tasapainoinen avioliitto ja lapsia rakastavan miehen kanssa. Kiitän vanhempiani siitä, että he eivät koskaan väheksyneet järkeäni, vaikka sitä selvästi oli silloin todella vähän käytössä... ja kiitän heitä siitä, että he olivat koko ajan läsnä, vaikka välillä yritin ankarasti potkia heitä kauemmas teinikäyttäytymiselläni. (Hävettää nyt oikein...)
Jaksa, rakasta ja ole aina tavoitettavissa. Kerro tyttärellesi liian usein, että toivot hänen parastaan ja että pelkäät hänen puolestaan mutta ÄLÄ tee päätöksiä hänen puolestaan.
Sanoit, että tyttäresi tuskin rakastaa poikaystäväänsä. Silloin uskon varmasti, että riittävä itsetunto auttaa hänet ulos tuhoisasta suhteesta aikanaan. Itsetunnon kasaamisessa voit hyvin auttaa: kuuntele, arvosta hänen sanojaan, moiti vain kun hän _toimii_ vastuuttomasti, älä silloin kun olet vain eri mieltä hänen kanssaan.
En tiedä oliko tästä mitään apua. Toivon vain, että jaksat, sillä sinä olet kuitenkin tytölle aina tärkeämpi kuin yksikään poikaystävä (hyvä tai huono)!
Kiittäen kannustuksesta. Minusta tuntuu, että tyttö on hankalampi minua kohtaa nyt kun se poika siis on hänen elämässään. Kundi juhlistaa täysi-ikäisyyttään menemällä poikaporukassa laivaristelilylle.. ja tyttö on sanonut pojalle, että hän ymmärtää ja hyväksyy jos ja kun poika käy vieraissa..???!! joten minä arvaan reissun sisällön, juomista ja naimista. Ja tyttö antaa kaiken anteeksi, poka saa tehdä mitä tahansa ja tyttö antaa kaiken anteeksi ja ottaa aina vaan takaisin..
en kommentoinut ajatustani tytölle, mutta puhelun jälkeen (tyttö huusi ja kiljui, minä en saanut sanottua lausettani loppuun, asia koski aikatauluamme ja että löytäisimme yhteisen ajan tavata ko.päivänä..) tajusin miksi hän oli sellainen ? ehkä? ehkä hän pelkäsi ja arveli samaa..?
Me emme voi keskustella tytön kanssa. Hän ei anna minulle suunvuoroa. En saa sanoa sanottavaani loppuun, vaikka asiana on vaikkapa yhteisen ajan sopiminen päivänä, jolloin kummallakin on kovasti ohjelmaa - enkä minä suostu enkä edes voi perumaan menojani, en myöskään suostu ajelemaan kymmeniä kilometrejä jotta hänet voisi hakea ja viedä ja tuoda ... en suostu hänen pompotettavaksi, yritän hakea kompromissia, mutta hän ei kuuntele, ei anna sanoa minun lausetta loppuun, ei suostu keskustelmaan, vaan huutaa ja kirkuu ja minä provosoidun mukaan samalle teinitasolle kirkumaan.
Sitten hän juoksuttaa nuorempaa, kuopusta, joka asuu kotona vielä: tule, vie, hae, tänne klo xxx. ja kuopus tekee.
Minusta tuntuu, ettei minulla ole tytärtä. Minä en sovi hänen elämäänsä, hänen tärkeysjärjestys ja arvomaailma on muualla. Jos hän edes kuuntelisi, niin sekin jo olisi jotain, mutta ei.Saisin sanoa lauseeni loppuun..
En enää edes aio hakea kompromissia asioille. Ilmoitan mikä minulle sopii ja mikä ei, ja jos se ei sovi, hän selviytykööt itse, itsenäisenä. MInullehan ei hänen asiat kuulu, ei hänellekään sitten minun. Olen lapsellinen, mutta en kertakaikkisesti enempää jaksa tätä paskaa silmilleni.
Koska olen huono äiti, jne , lasteni mielestä, olen sitä sitten. Jos he eivät näe mitään hyvää minussa ja minun toiminnoissa heitä kohtaan, niin miksi helkutissa minun pitäisi enää edes yrittää? en jaksa enää. Olkoot.
älä nyt ajattele että olet huono äiti kun kerran noin kauheasti olet yrittänytkin, vaan päinvastoin. Ajattele mieluummin että sulla on harvinaisen tuitut lapset. Se on positiivista ajattelua ja parantaa mielialaa ihan kummasti. Sanon kokemuksesta. Nauti elämästä vaikka oletkin vielä myrskyn silmässä. Sehän juuri on elämää.