Jonkun viranomaisen pitäisi puuttua matkatavaroitten surkeaan käsittelyyn,sillä asialla on myös laajakantoisempia vaikutuksia.
1)Huono ensivaikutelma maahan saapuville turisteille ja liikemiehille eli sekä matkailu että kaupankäynti kärsivät.Tulee mieleen ilman muuta käsitys huonosta organisointikyvystä Suomessa.
2)Tilanne on varmasti ratkaistavissa jos halutaan.Lentoja voitaisiin ohjata myös muille kentille ruuhka-aikaan.Esim.Tampereelta voisi ehtiä nopeammin Helsingin keskustaan matkatavaroitten kanssa kuin Vantaalta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet oikeassa, matkatavaroiden käsittelyä tulisi nopeuttaa (tosin Helsingissä olen saanut laukut aina nopeammin kuin esim. Pariisissa, jossa joka kerran joutuu odottamaan vähintään tunnin).
Toinen ehdotuksesi sen sijaan on älytön. Millä perusteella ja missä vaiheessa koneet ohjattaisiin Tampereelle? Lennon aikana saataisiin tieto, että Helsingissä laukkujen käsittely takkuaa, mennäänpä Tampereelle? Kuka maksaisi matkustajien kuljetukset Helsinkiin? Kuka tiedottaisi vastaanottajille, että vieraanne/sukulaisenne laskeutuukin Tampereelle?... Kuka pitäisi huolen, että Tampereella on tarpeeksi matkalaukkujen käsittelijöitä, kun isoja koneita tulee peräkanaa sinne Helsingin sijaan?
Asiat kuntoon Helsingissä, ei mitään vippaskonsteja.
Juu, kielletään samalla suomalaisten matkustelu ulkomailla etteivät vaan levitä huonoa suomi-kuvaa...
Ongelma on tässä: Kun Aasiasta saapuu matkatavaraa jotka jatkavat Eurooppaan, ne pitää läpivalaista. EU velvoittaa 100% tarkastukseen. Jos laajarunkoja laskeutuu 6 kpl 30 minuutin sisään, voi siitä tehdä omia mutu-laskelmiaan, paljonko tavaraa siirtyy koneesta toiseen. Tampere ei voi auttaa tässä mitenkään.
Uutisoinneista päätellen Helsinki-Vantaalle rakennetaan lisäkapasiteettia parhaillaan, mutta valmista on vasta muutaman vuoden päästä.