Kirjoitan runon

Mikä onkaan kipeämpää kuin toisen lähellä tuntea hänen kosketustensa väljähtänyt intohimo, nähdä katseessaan yritys teeskennellä rakastunutta - ja muistaa, kuinka ihanasti nuo kädet joskus koskettivat, kuinka kiihkeästi ja yrittämättä ne rakastivat - silloin.

Asiassa on kyllä sitten sekin puoli... että toisen sisälle kun ei voi nähdä, joskus tulkitsemme haavojemme kautta ja luulemme, että toinen tuntee näin tai noin...

Tää runo ei ole henkilökohtainen. Ei siis kerro minusta, enkä myöskään yritä sanoa sinun tilanteeseesi jotain, mutta syntyi runosi inspiroiman ajatuksen pohjalta.



rakkauteni sinua kohtaan
sinussa

sellaisena kuin sen koet

ei ole sama kuin se
mitä sisälläni vielä tunnen,
vaikka et uskoisi

kun kosketusten silta välillämme
on romahtanut
ja jäljellä on enää vain
epäluuloisuus

kuinka sen sanoisin

jos ehkä
istun nuotiolla yksinäni
ja kasvosi edessäni liikahtelevat
liekkeihin katsoessani

luuletko että turhaan itken
luuletko että kyyneleeni ovat leikkiä
luuletko että sydämeni huvikseen vavahtaa
kun muistelen

niin

rakkauteni sinua kohtaan sinussa
on tietysti ajatus minussa

pohtiessani
millaisena rakkauteni näet
ja voitko uskoa siihen
koskaan enää

kun kaikki sillat ovat romahtaneet

tietysti tämä on vain runo

tietenkään äitiparta ei istu nuotiolla

tietenkään hän ei kirjoita
ihmissuhteistaan
vaan yleisellä tasolla käsittelee
teemaa

ja kaikki sillat
eivät ole romahtaneet,
niitä on paljon vielä
jäljellä

kun uskallamme antaa toiselle luvan olla
sanelematta hänelle mitä hän on
ja kun annamme itsellemme luvan olla
vaikka toinen yrittäisi sanella
mitä olemme

ehkä hiljaa

hiljaa
haparoiden

löydämme taas yhteyden itseemme,
ja sydämen vapaudesta käsin
uskallamme astua lähelle,
lähemmäs

rakastaa
sillä tavalla kuin nyt on mahdollista
ja

voimme

Muuttaa vaan majaa.

Runosi sai ajatuksia liikkeelle.
Oli tunnetila, syvä,,,ja hyvä, pidin lukemastani.