Cilin Colin 2

Olen ajanut Colin Rally 2:ssa Suomen ekalle pätkälle ajan 2.11.61. Onko kukaan ajanut parempaa aikaa. Mulla ei ole käytössä rattia, ainoastaan näppäimet. Entä mikä on teidän mielestä parasajotapa kyseisessä pellissä. Ite olen huomannut, että jos auto meinaa mennä liikaa sivuluisussa, saa sen oikaistua parhaiten käsijarrulla. Ja muutenkin paras keino ajaa, varsinkin asfaltti ralleissa on käyttää käsojarrua kurveissa. Heittää ennen kurvia auton luisuun, niin johan voikin koko kurvin painaa kaasupohjassa. Että silleen. Minilläkin olen ajanut ajan kyseiselle pätkälle, joka on 2.16.47. Enkä ole parempaa aikaa saanut muilla autoilla, jotka ovat pelin alussa. Parhaat ajat olen ajanut Peugeotin 205 turbolla. Elikäs bonus autolla. Kertokaa, ja muutenkin antakaa vinkkejä parhhaista ajotavoista. Taitaa olla aivan teoriaa päästä kyseinen pätkä aivan lähelle tai jopa alle 2:n minuutin.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Röpö kirjoitti:

Olen ajanut Colin Rally 2:ssa Suomen ekalle pätkälle ajan 2.11.61. Onko kukaan ajanut parempaa aikaa. Mulla ei ole käytössä rattia, ainoastaan näppäimet. Entä mikä on teidän mielestä parasajotapa kyseisessä pellissä. Ite olen huomannut, että jos auto meinaa mennä liikaa sivuluisussa, saa sen oikaistua parhaiten käsijarrulla. Ja muutenkin paras keino ajaa, varsinkin asfaltti ralleissa on käyttää käsojarrua kurveissa. Heittää ennen kurvia auton luisuun, niin johan voikin koko kurvin painaa kaasupohjassa. Että silleen. Minilläkin olen ajanut ajan kyseiselle pätkälle, joka on 2.16.47. Enkä ole parempaa aikaa saanut muilla autoilla, jotka ovat pelin alussa. Parhaat ajat olen ajanut Peugeotin 205 turbolla. Elikäs bonus autolla. Kertokaa, ja muutenkin antakaa vinkkejä parhhaista ajotavoista. Taitaa olla aivan teoriaa päästä kyseinen pätkä aivan lähelle tai jopa alle 2:n minuutin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu