Sörnäisten metroasemalta nousevaa hellii iltapäivän auringossa tuttu näky.
Oven pieleen on rikottu pullo. Pariskunta pujottelee vastaan umpituiterissa mäyräkoirineen.
Aukiolle pysähtyneet poliisit tutkivat miehen takkia. Vieressä veikkonen nostaa kaljapullon huulilleen.
Vaasanpuistikko Sörnäisten metroaseman luona on Helsingin viheliäisimpiä kulmia.
Tämän humppuveijareiden levähdyspaikan ja epävirallisen apteekin lempinimet kertovat paljon: Piritori, Nistitori, Ikuisen vapun aukio.
Puitteet eivät ole kummoiset. Metrorakennuksen lisäksi aukiolla on epämääräinen valikoima kierrätysastioita ja ilmoitustauluja. Parhaalla paikalla on ilmastointipömpeli.
Puistikoksi aukiota kutsutaan, koska siellä täällä jököttää 21 lehmusta. Nurmikkoa tai penkkejä ei ole. Autoja on pysäköity minne sattuu.
Kallion seudulla on totuttu siihen, ettei mitään tapahdu, elleivät asukkaat ota ohjia omiin käsiinsä.
Siinä mielessä asiat ovat nyt hyvällä mallilla, sillä asukkaiden aktiivijoukko on iskenyt silmänsä Vaasanpuistikkoon. Aloitteen on tehnyt Kallio-seura ja Saara Tolonen, joka muistetaan Karhupuiston rauhoittamisesta ja prostituoitujen häätämisestä Harjun kaduilta.
Lähitalojen asukkailta on juuri kerätty aukion parannusehdotuksia. Kohta päätetään, millainen konkreettinen suunnitelma kaupungille esitetään.
Pääpiirteet ovat kuitenkin selvät. Tärkeintä on yhteistyö poliisin kanssa.
"Aukiolle laitetaan kukkaistutuksia korkeisiin astioihin, joissa ei voi istua. Roskiksille tehdään siisti katos ja ilmoitustaulu siirretään eri paikkaan. Laiton pysäköinti kitketään estämästä näkyvyyttä", Tolonen visioi.
Haaveissa siintää, että metron sisääntulorakennus suljetaan ja puretaan.
Tolonen ei lupaa, että vilkkaasta Vaasanpuistikosta tulee koskaan Karhupuiston kaltaista idylliä. Sen sijaan aukiosta saadaan turvallinen ja viihtyisä.
"Minä sanon, että siitä tulee vielä. Kuuden vuoden sisällä se on jo ihan erinäköinen."
Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liiton Helkan kotialueprojektia johtava Mikko Virkamäki on luottavainen, että "Karhupuiston ihme" saattaa toistua.
1990-luvun lopulla tenukepit häädettiin pahamaineisesta ja haisevasta "Korkkipuistosta", ja asukkaat alkoivat hoitaa puiston istutuksia.
Haasteita kuitenkin riittää. Vaasanpuistikko on konnien ja juoppojen perinteinen kokoontumispaikka.
Rikostorjunnassa puhutaan lentokenttäsyndroomasta: metron takia aukiolla liikkuu paljon ihmisiä, jotka eivät tunne toisiaan ja joiden sekaan on helppo piiloutua.
"Vaasanaukiolle ei pidä tehdä liian herkkää rakennetta, jonka jätkät kuopivat päivässä pois", Virkamäki muistuttaa.
Viime vuonna tehdyn asukaskartoituksen mukaan peräti kaksi kolmesta Kurvin seudun asukkaasta tuntee olonsa turvattomaksi jossain tietyssä paikassa kotialueellaan. Enemmistö nimesi pahimmaksi paikaksi juuri Vaasanpuistikon.
Kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö (vihr) vaatii hiljan aukion ehostamista.
Vastauksissaan poliisi ja kaupungin virastot olivat liikuttavan yksimielisiä: jotain pitäisi tehdä.
Sen sijaan Helistön ehdotus muuttaa puistikon nimi Arto Mellerin aukioksi ei saanut vastakaikua. Esimerkiksi valtuustotoveri Ilkka Taipaleen (sd) mielestä osuvampi nimitys olisi Lestinheittäjien aukio.
Kurvin aktiivit aikovat rauhoittaa Ikuisen
6
650
Vastaukset 6
- kallion asukas
Kurvin aukio on paras paikka, paljon mieluummin vietän aikaani siellä ja Tokoinrannassa, kuin jossakin neukkukuutiossa, hevonkuusessa, Kurvissa on oma tunnelmansa ja tutut kantakundit.
- asunnot siellä
Kalliossakin on. Vaikka on rakennettu 1900-luvun alussa.
Eivät ne paljoakaan poikkea nykyisistä kuutioista.
- wewa1
kovin kirjoitit henkilöiden nimiä,
mahtavako pitää asiasta,
ka olet kysynyt luvan ?- kopio jostain
lehtiartikkelista tms...
- nimittäin
kopio jostain kirjoitti:
lehtiartikkelista tms...
Helsingin-Sanomista. Joskus keväällä olleessa artikkelissa.
- Anonyymi
Ketju aloitettu vuonna 2007. Nyt vuonna 2025 voidaan sanoa että aloituksessa mainittu hanke on täydellisesti epäonnistunut.
Piritorin nimenkin voisi mielestäni muuttaa peukkutoriksi.
Mut hei tämän puolestahan porukka on vaaleissa äänestänyt kun ovat antaneet äänensä vihreille ja äärivasemmistolle. Sitä saa mitä tilaa. Sääli vaan että sivulliset joutuvat kärsimään vihreiden tekojen seuraamuksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437