Tunnen itseni tavallaan aika omituiseksi, kun en oikein "sovi" mihinkään lokeroon - fyysisesti olen nainen (XXL-kokoa), henkisesti ihan jotain muuta - pienenä olen l´kiipeillyt puissa ja tapellut poikien kanssa! Isompanakin tulen toimeen paremmin miesten/kundien kanssa ("seurapiiri" koostuu nykyään eniten n. 23-35- vuotiaista miehistä! (Olen erehtynyt menemään naimisiin toisen kerran - miehen kanssa! - ja siitä johtunee "vääristynyt" seurapiirijakauma!)
Naispuoliset ystäväni ovat aina olleet enempi butch-tyyppisiä, tosin muutama femme mahtuu joukkoon ja heidän kanssaan on ollut kivaa, "tavallisten" heteronaisten kanssa ei oikein systeemit suju, yhteisiä juttuja ja kiinnostuksen kohteita löytyy yleensä hyvin vähän - jostain syystä!
Mies haukkuu telaketju-feministi-lesboksi (haukkuu??) ja itsekin ihmettelen, mikä hitto sai menemään naimisiin (jo toista kertaa) kun kerran ei siltä tuntunut - liekö syynä joku tosi syvällä oleva tarve (onko?) olla "normien" mukainen - vaikka en asiaa todellakaan myönnä!
Ainoita "naisellisia" harrastuksia on kai teatterissa käynti (onko?) ja käsityöt (kutominen, virkkaaminen, jota olen harrastanut 5-vuotiaasta lähtien) - leffamaku menee ihan toisaalle, kun tuttavapiirin ainoilla naisilla - vihaan romanttisia komedioita, mieluummin valitsen kunnon trillerin!
Tuntuu, ettei oikein missään hyväksytä sellaisena kuin on! Joskus aikanaan oli aika tarkka jako, lesbot ei hyväksyneet oikein meitä bi-ihmisiä - sen kuulin useammaltakin taholta. (Koskaan en ole etsinyt naisseuraa "mieheni mukana"- tyyliin, enkä sellaiseen suostuisi!) ...
JA mitähän tällä kirjoituksellani yritän sanoa? Olenko ainoa (en varmaan!). Tänä keväänä teen lopullisesti eron tähän liittoon, ei toimi eikä tule toimimaan! Jos enää uskallan hakea seuraa, niin se on kyllä vain ja ainoastaan nainen - ei yhtään miestä enää minun elämääni!! Kokeiltu on ja ei toimi!
Tulipas sekavaa tekstiä
Naispuoliset ystäväni ovat aina olleet enempi butch-tyyppisiä, tosin muutama femme mahtuu joukkoon ja heidän kanssaan on ollut kivaa, "tavallisten" heteronaisten kanssa ei oikein systeemit suju, yhteisiä juttuja ja kiinnostuksen kohteita löytyy yleensä hyvin vähän - jostain syystä!
Mies haukkuu telaketju-feministi-lesboksi (haukkuu??) ja itsekin ihmettelen, mikä hitto sai menemään naimisiin (jo toista kertaa) kun kerran ei siltä tuntunut - liekö syynä joku tosi syvällä oleva tarve (onko?) olla "normien" mukainen - vaikka en asiaa todellakaan myönnä!
Ainoita "naisellisia" harrastuksia on kai teatterissa käynti (onko?) ja käsityöt (kutominen, virkkaaminen, jota olen harrastanut 5-vuotiaasta lähtien) - leffamaku menee ihan toisaalle, kun tuttavapiirin ainoilla naisilla - vihaan romanttisia komedioita, mieluummin valitsen kunnon trillerin!
Tuntuu, ettei oikein missään hyväksytä sellaisena kuin on! Joskus aikanaan oli aika tarkka jako, lesbot ei hyväksyneet oikein meitä bi-ihmisiä - sen kuulin useammaltakin taholta. (Koskaan en ole etsinyt naisseuraa "mieheni mukana"- tyyliin, enkä sellaiseen suostuisi!) ...
JA mitähän tällä kirjoituksellani yritän sanoa? Olenko ainoa (en varmaan!). Tänä keväänä teen lopullisesti eron tähän liittoon, ei toimi eikä tule toimimaan! Jos enää uskallan hakea seuraa, niin se on kyllä vain ja ainoastaan nainen - ei yhtään miestä enää minun elämääni!! Kokeiltu on ja ei toimi!
Tulipas sekavaa tekstiä
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kerroit olevasi henkisesti jotakin muuta kuin nainen. Kysymys: voiko lesbo olla henkisestikin nainen?
Ikärasismia on kai vähän joka paikassa, vaikka ei kai se aina pahakaan asia ole. Nuorilla nyt on vaan omat juttunsa, ja vähän vanhemilla omansa.
Kyllä minä ainakin olen henkisesti nainen, vaikka olenkin lesbo...
"Kysymys: voiko lesbo olla henkisestikin nainen?"
Olipa hassu, tai mielestäni enemmänkin tyhmä kysymys.
Miksi ei lesbo voisi olla henkisestikin nainen??? Mä ainakin olen.
Minusta tuo kysymys ei ole ollenkaan tyhmä, tai ainakaan ihan aiheeton. Mitä muuten on olla henkisesti nainen? Moni mieskin voi olla henkisesti nainen. Kuka näistä ottaa selvää! Mistäs tiedät olevasi henkisesti nainen? Voitko päätellä, olenko minä henkisesti nainen vai mies vai jotakin siltä väliltä? Voiko ylipäätään nainen olla henkisesti muuta kuin nainen? Minä ainakin olen mennyt ihan lopullisesti sekaisin...
ehkä oli hieman kärjistettyä sanoa, että kysymys oli tyhmä.
No, minä satun tuntemaan itseni sen verran hyvin, että tiedän olevani henkisestikin nainen.
Toki ihminen voi olla henkisesti kumpi vain, tai sekoitus molempia, fyysisestä sukupuolesta riippumatta. Mutta jos on selkeästi henkisesti sukupuolta, jota ei ole fyysisesti, niin sitten on kai lähinnä transsukupuolinen. No, ihan noin yksinkertaista se ei ole, mutta yksinkertaistettuna tuota luokkaa. Tosin monimutkaisesti selitettynä :)
En tietenkään voi päätellä, oletko henkisesti mies vai nainen, vai siltä väliltä, koska en tunne sinua. Vaikka tuntisinkin, en välttämättä sittenkään pystyisi sitä päättelemään.
Mutta eikö se ole tärkeintä, että jokainen tietää itse mitä on, jos ei tiedä niin ottaa selvää
Tässä tulee lisää tyhmiä kysymyksiä: miten otan selvää itsestäni, että saan tietää, olenko henkisesti nainen vai en, ja onko tällä tiedolla loppujen lopuksi merkitystä, jos on, niin millaista? Minun varmaan pitäisi selvittää nämä kaikki asiat ihan itse, mutta taitaa mennä vähän liian vaikeaksi.
Onkohan täällä ketään lesboa, joka kokee henkisesti olevansa jotakin muuta kuin nainen muttei silti transeksuaali? Ja millainen on naispuolinen transseksuaali?
jos tunnet itsesi naiseksi niin olet nainen. se siitä. ei kannata miettiä asioita liikaa, hulluksi siitä tulee...
..että lesboissa on paljonkin "henkisesti miehiä". Ainakin minä olen tavannut.
He ajattelevat, käyttätyvät ja ovat tunnemaailmaltaan enempi maskuliiniseen perinteiseen maalliin samaistuneita kuin perinteiseen naisen malliin.
Nyt puhun lähinnä stereotyyppisistä olettamuksista, mikä kuvaa maskuliinisuutta ja mikä kuvaa feminiinisyyttä.
Itse olen näiden kahden herttainen yhteensovitus sekä ulkoisesti että henkiseltä kantiltani.
Monet luulevat minua naiseksi, koska eivät kunnolla tunne minua..:)
Oletko sitten fyysisesti mies, mutta henkisesti nainen? Nimimerkki on ainakin naisen ja ajattelutapasi (tai nimimerkki ehkä johdatellut kovasti) viittaisi naiseen...
Minäkin tapasin naisen, joka käyttäytyy KAIKESSA kuten mies. Jos en tietäisi, että hän on nainen, saisin ihan rauhassa luulla häntä mieheksi. Tämäkin pistää miettimään, että käyttäydynköhän huomaamattani itse samoin...
Pitäisikö miesmäistä naista kohdella kuten miestä vai kuten naista? Ei ole ihan itsestään selvää tämäkään, kuten ei paljon mikään muukaan.
ikuisuuskysymyksiä sinäkin tuossa näytit pähkäilevän...
Mutta se mihin kiinnitin huomiota tekstissäsi, oli toteamuksesi naisellisuudesta. Eli se, että kiipeilee puissa ja männiköissä ei välttämättä ole joka tapauksessa käyttökelpoinen mittari henkistä "ominaisuutta" mitatessa.
Itse olen kontannut penskana kaikki ojat peräkanaa kylän jätkien kanssa ja vähän isompana mättänyt samoja kundeja turpaan tilanteen niin vaatiessa :) Mutta olen silti nainen naisen kropassa, myös henkisellä tasolla. Eli kaikki on suhteellista ja jokainen ihan varmasti sopii johonkin "lokeroon", vaikka sitä syvästi epäiletkin. Me olemme vain niin totaalisen erilaisia joka asiassa, fyysisesti kuin myös henkisesti - onneksi.
Teatterikäynneistä ym. "naisellisista" harrastuksista, joista kerroit, niin henk.koht. voin sanoa, että vaikka nyt NAINEN olenkin, niin ei kiitos! En kudo, virkkaa, ompele, en käy teatterissa kuin kerran sadassa vuodessa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ei vain iske ja kuulostaa / näyttää vastenmielisyyden huipentumalta!
Kaikillahan meillä on omat mieltymykset ja tapamme toimia ja ei niiden olekaan tarkoitus miellyttää muita ihmisiä.
Itseämme varten täällä elämää eletään ja se on pakko muistaa, jos haluaa elämästään oman näköisen. Lisukkeena tietysti pitää kunnioittaa / kuunnella muitakin ja onhan se elämä helpompaa, jos omistaakin niitä hyviä ystäviä. Mutta siitähän se on lähdettävä, että pakotetaan itsemme olemaan tyytyväisiä siihen kummajaiseen, mikä meihin on pesiintynyt. Kyllä minullakin meni oma aikansa nuorena hyväksyä se "hyypiö", joka aamuisin tervehti ensimmäisenä kylppärin peilistä. Mutta sitten, kun tutustuin tyyppiin ja aloin kuuntelemaan toden teolla, mitä se yritti itsepintaisesti minulle kertoa, niin huomasin saaneeni siitä mahdottoman hyvän yhteistyökumppanin! Sen jälkeen olenkin sitten kuunnellut hyypiötä todella tarkkaan joka asiassa ja täytyy myöntää, ettei koskaan ole mettään mennyt :)