Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuuma parturi

Olen aina käynyt samalla parturilla, koska tämä on oppinut leikkaamaan hiukseni niin kuin haluan. Viime kerralla kuitenkin reissuni muuttui luonteeltaan hieman villimpään suuntaan.

Parturini, Sanna, oli kerran aikaisemmin jo pyytänyt minua ulos vihjailevasti. Tuolloin en kuitenkaan uskaltanut vastata vihjailuihin mitenkään koska olin varattu. Usein hän jopa hiuksia leikatessaan työnsi rintansa niskaani vasten, aivan kuin tarvitakseen leikkausvaraa käsilleen.

No, kuitenkin, olin taas kerran parturissa ja Sanna leikkaisi hiuksiani tavalliseen tapaan. Samalla kun hän leikkasi hiuksiani, juttumme kääntyivät ihmissuhteisiin. Jutellessamme hän taas työntyi tavalliseen tapaan lähelleni, painautuen aivan kiinni yläselkääni. Vaikka tilanne on aina ollut kiihottava, nyt se oli sitä jostain syystä entistä enemmän. Kaluni alkoi kovettumaan, ja minä aloin vaistomaisesti peittelemään tilaani kädessäni olevalla lehdellä. Sanna jatkoi hiusteni leikkaamista sanomatta sanaakaan joten oletin että hän ei ollut huomannut kiihottumistani, joka ei tuntunut laantuvan niin millään.

Kun hän oli saanut hiukseni leikattua, nosti hän päälläni olleen esiliinan pois sanoen: "Noin, ollos hyvä! Saisinko minä nyt maksuni?". Samalla hän vei kätensä pullottavien huosujeni päälle ennen kuin minä ehdin sanoa yhtään mitään.

"Saanko valita maksutavan?", hän kysyi hymyillen.
Ajattelukykyni oli täysin herpaantunut, ja yritin sokeltaa jotain, mutta en saanut mitään järkevää suustani ulos. Mitään kysymättä Sanna avasi housujeni sepaluksen ja veti kovana sojottavan kaluni ulos. Yhtä nopeasti hän oli myös upottanut terskani kuumien huuliensa väliin. Se tuntui niin hyvältä, että älähdin nautinnosta. Sanna vain hymyili ja jatkoi kiusoittelua vuoroin upottamalla kullini puoliksi suuhunsa ja välillä nuolemalla sen vartta. Vähän ajan kuluttua hän upotti kullini suuhunsa niin pitkälle kuin sai, ja alkoi imemään varttani oikein kunnolla. Olin tässä vaiheessa jo lähes laukeamisen partaalla. Yritin sanoa että hiljennä vähän, mutta hän ei ottanut kuullakseenkaan. Sanna kovensi vauhtia hieroen samalla pallejani toisella kädellään. Ei kestänyt enään kauaakaan kun laukesin hänen suuhunsa sellaisella voimalla ettei sitä ollut vähään aikaan tapahtunut. Sanna nieli kaiken sperman ja putsasi kullini nuolemalla loputkin pois.

"Sitten on minun vuoroni", sanoi Sanna ja nosti minut pystyyn, tarraten samalla hieman veltostuvaan kulliini. Hän johdatti minut takahuoneeseen ja alkoi riisumaan minua. Samalla aloin riisumaan häntä, nähden lopultakin hänen isot rintansa ja lähes täydelliset muotonsa. Kun olimme molemmat alasti, Sanna otti vielä silmälasit ja hiuspannan pois päästään, sanoen ettei niitä tarvita enään. Hän oli todella kaunis.

Aloin näykkimään hänen uhkeita rintojaan samalla kun vein käteni pakaroille. Jonkin aikaa rintoja näykittyäni suutelin Sannaa suulle, ja ohjasin hänet istumaan sohvalle. Levitin hänen haarojaan paljastaen jo kostean pillun. Työnsin kieleni Sannan pyhimpään ja aloitin rytmikkään nuolemisen. Ei kestänyt kauaakaan kun Sanna jo alkoi voihkia käsittelyssäni. Hän toi kätensä takaraivolleni ja vaati: "Nopeampaa, nopeampaa! Nussi minua oikein kunnolla!", voihkien samalla. Aloin kiihdyttämään tahtia kunnes tunsin hänen kehonsa värähtelevän ja käsiensä pureutuvan juuri leikattuihin hiuksiini.

Olin taas kiihottunut, joten istuin sohvalle ja pyysin Sannaa tulemaan päälleni. Hän tuli sohvalle päälleni ja alkoi liuttamaan pilluaan kullini kärjen päällä. Pikkuhiljaa Sanna työntyi sisääni ja tunsin kuinka lämmin hän oli. Se tuntui taivaalliselta. Hänen rintansa laskeutuivat minun naamani korkeudelle ja aloin imemään nännejä samalla kun Sanna alkoi ratsastamaan päälläni. Vein käteni hänen pakaroilleen ja aloin ohjaamaan ratsastuksen rytmiä käsilläni, puristellen ja liikuttaen käsiäni hellästi hänen selkäänsä pitkin. Ratsastuksen tahti alkoi kiihtymään, ja tunsin että toinen orgasmi on lähellä. Kuulin myös Sannan ääntelystä että hän alkoi lähestyä myös laukeamispistettä.

Yhtäkkiä Sanna nousi päältäni ja meni selälleen makaamaan lattialla olevan pehmeän villamaton päälle. Työnnyinkin kohta taas hänen sisäänsä samalla kun hän kiersi jälkansa selkäni ympärille. Aloitin nussimisen tasaisilla ja voimakkailla työnnöillä. Hänen suuret rintansa heiluivat ihanasti työntöjen tahtiin. Tahdin voimistuessa Sanna alkoi ääntelehtimään yhä voimakkaammin ja laukesikin yhtäkkiä huutaen: "VIIIIITTUUUUU! Jatka, Tapio, Jatka! Älä vaan lopeta!". Tein kuten käskettiin ja jatkoin nussimista entistä voimallisemmin ja pitkin työnnöin. Pian Sanna alkoi huutamaan uudestaa, tällä kertaa ilman sanoja, raapien samalla selkääni. Itse tunsin myös kuinka spermani olivat lähdössä liikkeelle jo toistamiseen saman päivän aikana. Laukesin räjähtäen hänen sisäänsä. Makasimme hetken aikaa päällekkäin, kaluni vielä hänen sisällään, ennen kuin nousimme ylös ja menimme pesulle yhdessä. Pesimme lopuksi toisemme, ennen kuin pukeuduin ja lähdin kotiin. Sovimme, että tapaamme samoissa merkeissä myöhemminkin...
26519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aikas toimiva tarina, vaikkei pitkä ollutkaan.. Kroppani ainakin vastasi;)

Äänestä
  • ...että löytyi reaktioita :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tapio_007 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu