tylsä lapsuus... :(

mulla on aina tylsää. vanhemmilla on vaikka kuinka rahaa, mutta sitä ollaan niin nuukia, etten koskaann pääse 50km kauemmaksi kotoa. syynä aina on "se maksaa liikaa" ja silti vanhemmat ostaa korikaupalla aina itselleen alkoholia, ja kaikkea muuta paskaa. mie en ikinä pääse minnekkään, ja olen käynyt huvipuistossa vain 2 kertaa elämäni aikana. saan kerran kahdessa vuodessa uudet housut, tai kengät. yleensä vaatteet kerjätään sisaruksilta, tai kavereilta. talvella värisen kylmästä koulun pihalla, kun talvitakki on ohut ja reikäinen, tähänkin syynä on "kun takin ostaminen vie liikaa rahaa". opettajat koulussa ihmettelee, kun vaatteet on niin paskasia, ja risoja, ja kysyy eivätkö vanhemmat koskaan osta uusia vaatteita. ja silti taas kyllä vanhemmille kalja maistuu. kaikki mitä meille ostetaan, ostetaan kaupungin halvimmasta kaupasta. jos saan joskus vaikkapa jonkun cd:n, niin se on ostettu virosta, samoin vaatteet. jos haluan matkustaa bussilla tampereelle siskon luo, niin en saa siihen rahaa, koska lippu maksaa liikaa. shoppailemisesta on turha haaveillakkaan. nytkin minulla on päällä 3 vuotta vanhat reikäset verkkarit, ja rikkinäinen t-paita, kun ei muuta vaatetusta ole. kaiken virikkeen, ja tekemisen saan keksiä itse, ja sen pitää olla ehdottomasti ilmaista. bileitä en saa KOSKAAN PITÄÄ, koska musiikki, ja tarjoileminen maksaa liikaa, ja viime synttäreillekkään en saanut kakkua, koska sellainen maksaa liikaa. ja tiedän että mulle aletaan känisemään taas jostain kodittomista, joilla on asiat vielä huonommin, mutta jos meidän perhettä vertaa kaverini, sanotaan nyt vaikka "maijan" perheeseen, niin hänen vanhempansa saavat töistä täsmälleen saman verran palkkaa, ja silti maija saa uusia laadukkaita vaatteita vähintään 6 kertaa vuodessa, ja hän pääsee lintsille, tai särkänniemeen ainakin 5 kertaa vuodessa, ja saa kutsua kavereita syntymäpäivilleen, ja yökylään. epäreilua että vanhemmat on niin nuukia, etten minä saa koskaan mitään kivaa itselleni. koko tämänkin kesän olen viettänyt huoneessani tietokoneen äärellä, koska en voi tehdä mitään, "kaikki tekeminen maksaa liikaa".
muutenkin kuolen tylsyyteen. joka päivä sama rytmi. herään aamulla, menen jääkaapille, kysyn äidiltä; "mitä aamiaista on?" äiti vastaa "ei nyt oikeen mitään, isän kanssa ollaan päätetty säästää taas rahaa, mietippä että kuinka paljon paahtoleipä paketti maksaa! sellasen hinnalla saa jo miltei viikon ruoat!" menen nälkäisenä koneelle valittamaan asiaa mesessä kavereille, ja ne eivät reagoi mitäenkään. sitten menen ulos. menen kavereille, ja ennen lähtöä kun sanon äidille meneväni kaverille, niin äiti vastaa että "kysy sitten kaveriltas että onko niillä mitään syötävää, että saat jotain ruokaa tänään!" ja kun tulen kavereilta nälkiintyneenä, ja menen jääkaapille, niin isä tulee keittiöön, ja sanoo "nyt sitten me syödään tänäänkin tota toissapäivästä hernerokkaa, se on hyvää ja halpaa!" ja sitten menen koneelle, ja sen jälkeen käyn nukkumaan. joka päivä sama juttu. ei KOSKAAN mitään vaihtelua. näin on jatkunut jo kolmentoista vuoden ajan. vaikka olen ainoa lapsi perheessä, joka asuu vielä kotona, niin en KOSKAAN saa MITÄÄN!

onko kellään vastaavia kokemuksia?
51529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan normaalia teini-ikäisen ajattelumaailmaa :) Itse kokenut saman ja kuitenkin tyytyväinen elämääni :D Oppii aikuisenakin arvostamaan tiettyjä asioita kuin ne jotka saavat kaiken mitä haluavat. Vaatimattomuus kaunistaa =)

Äänestä

sekin vielä.

Äänestä
  • No nyt tiedän miksi monet nuoret juovat.

    Äänestä

Sinnepäin minkälaista mulla on ollut, mie oon nyt 20 vuotta asunut äidin kanssa ja olen aina kotona, en mene minneen ellei ole pakko mennä.

Muistan kun lapsena oli tylsää, elämässä ei ollut mitään tekemistä, sitten mie löysin videopelit ja ne antoi ainoan tekemisen. Nyt mie vaan pelaan päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet.
Myöhemmin löysin myös animen. Mitään muuta ei ole löytynyt tästä elämästä.

Sittenkin kun lähden omaan kotiin homma ei muutu mitenkään, istun vain kotona ja pelaan ja katon animea. Semmoista teen loppuelämäni.

Rahaa on sen verran vain että saa juuri elettyä ja vähän ostettua jotain tavaraa joskus.
Vaatteista en välitä niin käytän samoja vuosia, huomaa kun alkaa repeytymään.
Pääruokani on kahvia ja leipää joka päivä, joskus pikaruokaa.

Meiän ero on siinä etten mie oikeastaan välitä että elän näin.
Ainoat asiat jotka haluaisin on enemmän rahaa ja tyttöystävän.

Äänestä

monotonista lässytystä. keksi sit jotai. tee jotain mikä saa sun porukoiden huomion kääntyyn sua kohden. hommaa vaikka itelles joku rikas jätkä ja anna sen panna sut paksuksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolmetoista vuotias tyttöparka kirjoitti:

mulla on aina tylsää. vanhemmilla on vaikka kuinka rahaa, mutta sitä ollaan niin nuukia, etten koskaann pääse 50km kauemmaksi kotoa. syynä aina on "se maksaa liikaa" ja silti vanhemmat ostaa korikaupalla aina itselleen alkoholia, ja kaikkea muuta paskaa. mie en ikinä pääse minnekkään, ja olen käynyt huvipuistossa vain 2 kertaa elämäni aikana. saan kerran kahdessa vuodessa uudet housut, tai kengät. yleensä vaatteet kerjätään sisaruksilta, tai kavereilta. talvella värisen kylmästä koulun pihalla, kun talvitakki on ohut ja reikäinen, tähänkin syynä on "kun takin ostaminen vie liikaa rahaa". opettajat koulussa ihmettelee, kun vaatteet on niin paskasia, ja risoja, ja kysyy eivätkö vanhemmat koskaan osta uusia vaatteita. ja silti taas kyllä vanhemmille kalja maistuu. kaikki mitä meille ostetaan, ostetaan kaupungin halvimmasta kaupasta. jos saan joskus vaikkapa jonkun cd:n, niin se on ostettu virosta, samoin vaatteet. jos haluan matkustaa bussilla tampereelle siskon luo, niin en saa siihen rahaa, koska lippu maksaa liikaa. shoppailemisesta on turha haaveillakkaan. nytkin minulla on päällä 3 vuotta vanhat reikäset verkkarit, ja rikkinäinen t-paita, kun ei muuta vaatetusta ole. kaiken virikkeen, ja tekemisen saan keksiä itse, ja sen pitää olla ehdottomasti ilmaista. bileitä en saa KOSKAAN PITÄÄ, koska musiikki, ja tarjoileminen maksaa liikaa, ja viime synttäreillekkään en saanut kakkua, koska sellainen maksaa liikaa. ja tiedän että mulle aletaan känisemään taas jostain kodittomista, joilla on asiat vielä huonommin, mutta jos meidän perhettä vertaa kaverini, sanotaan nyt vaikka "maijan" perheeseen, niin hänen vanhempansa saavat töistä täsmälleen saman verran palkkaa, ja silti maija saa uusia laadukkaita vaatteita vähintään 6 kertaa vuodessa, ja hän pääsee lintsille, tai särkänniemeen ainakin 5 kertaa vuodessa, ja saa kutsua kavereita syntymäpäivilleen, ja yökylään. epäreilua että vanhemmat on niin nuukia, etten minä saa koskaan mitään kivaa itselleni. koko tämänkin kesän olen viettänyt huoneessani tietokoneen äärellä, koska en voi tehdä mitään, "kaikki tekeminen maksaa liikaa".
muutenkin kuolen tylsyyteen. joka päivä sama rytmi. herään aamulla, menen jääkaapille, kysyn äidiltä; "mitä aamiaista on?" äiti vastaa "ei nyt oikeen mitään, isän kanssa ollaan päätetty säästää taas rahaa, mietippä että kuinka paljon paahtoleipä paketti maksaa! sellasen hinnalla saa jo miltei viikon ruoat!" menen nälkäisenä koneelle valittamaan asiaa mesessä kavereille, ja ne eivät reagoi mitäenkään. sitten menen ulos. menen kavereille, ja ennen lähtöä kun sanon äidille meneväni kaverille, niin äiti vastaa että "kysy sitten kaveriltas että onko niillä mitään syötävää, että saat jotain ruokaa tänään!" ja kun tulen kavereilta nälkiintyneenä, ja menen jääkaapille, niin isä tulee keittiöön, ja sanoo "nyt sitten me syödään tänäänkin tota toissapäivästä hernerokkaa, se on hyvää ja halpaa!" ja sitten menen koneelle, ja sen jälkeen käyn nukkumaan. joka päivä sama juttu. ei KOSKAAN mitään vaihtelua. näin on jatkunut jo kolmentoista vuoden ajan. vaikka olen ainoa lapsi perheessä, joka asuu vielä kotona, niin en KOSKAAN saa MITÄÄN!

onko kellään vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu