olen vihdoin varovan keskustelun jälkeen äidin kanssa päätynyt ehdotukseen että saisin huulikorun. en tajua sitä vielä itsekkään onko se mahdollista että äitini antaisi/''antoi'' luvan (parin viikon päästä viim.).olen halunnut huulikorua jo n. 3 vuotta.
olen lukenut kokemuksia monilta, joten tiedän esim. että tappi voi alkaa raapia ientä ikävästi, tai että hampaat voivat vahingoittua tai jotain. olen silti valmis ottamaan korun, kantamaan siitä huolen ja hoitamaan sitä, sekä maksaa sen itse. kaipaisin silti pientä infoa hinnoista, ja mahdollisesti kokemuksia korutyypeistä, jotka eivät helposti hinkkaisi ikeniä tai vaurioittaisi mitenkään hampaita. tietysti suurinosa on kiinni siitä, mikä vai sopii, ja minkälainen suu on (?).
entä kokemuksia? tavallaan on turha kysyä kysymystä, sattuuko se, sillä tiedän toki että kaikki lävistykset sattuvat.
kertokaa toki paljon lisää, jos vain jutun juurta riittää. Kuuntelen kiinnostuneesti joka lauseen. Ikäänne tahtoisin myös udella, ja jos teillä on jotain muita lävistyksiä ? (turhanpäiväinen kysymys kai mutta tahtoisin tietää) itse olen n. puolen vuoden päästä 15 (eli nyt 14.) mutta mielestäni valmis kantamaan vastuun korusta. joten kirjoituksia ja kokemuksia ja infoa kiitooooos ^^
olen lukenut kokemuksia monilta, joten tiedän esim. että tappi voi alkaa raapia ientä ikävästi, tai että hampaat voivat vahingoittua tai jotain. olen silti valmis ottamaan korun, kantamaan siitä huolen ja hoitamaan sitä, sekä maksaa sen itse. kaipaisin silti pientä infoa hinnoista, ja mahdollisesti kokemuksia korutyypeistä, jotka eivät helposti hinkkaisi ikeniä tai vaurioittaisi mitenkään hampaita. tietysti suurinosa on kiinni siitä, mikä vai sopii, ja minkälainen suu on (?).
entä kokemuksia? tavallaan on turha kysyä kysymystä, sattuuko se, sillä tiedän toki että kaikki lävistykset sattuvat.
kertokaa toki paljon lisää, jos vain jutun juurta riittää. Kuuntelen kiinnostuneesti joka lauseen. Ikäänne tahtoisin myös udella, ja jos teillä on jotain muita lävistyksiä ? (turhanpäiväinen kysymys kai mutta tahtoisin tietää) itse olen n. puolen vuoden päästä 15 (eli nyt 14.) mutta mielestäni valmis kantamaan vastuun korusta. joten kirjoituksia ja kokemuksia ja infoa kiitooooos ^^
Vastaukset 11
Vanhimmat
kuinkam paksu sellanen huulikoru sitten ois?
eihän mikään kauheen paksu? 8( (esim. 1,6)
itse otin ensimmäisen huulikoruni ollessani joku sinun ikäinen, hiukan nuorempikin. asiasta sai tapella mutsin kaa, mutta kyllähä se suostu. tappi kannattaa vaihtaa lyhyempään kun lävistys on parantunut, tämä estää ikenen vetäytymistä. hammasta pehmeämmät materiaalit eivät vaurioita hammaskiillettä. ja kyllähän se on omasta suusta myös kiinni (kuinka korkealla ikenet ovat, mihin kohtaan huulta tulee).
itsellä on ikää 17 vuotta, ja kummastakin huulilävistyksestä joutunut luopumaan ikenien vetäytymisen takia (ei tullu ostettuu lyhyttä tappii), eli siis ois kannattavaa lävistyksen parannuttua vaihtaa tappi. yleensä lävistettäessä tappi on 1,6mm mutta parannuttua voi ostaa esim. 1,2mm tapin.
ja musta et ainakaan ole mikää liian nuori, sillä ihan mukavasti näytät asiasta tietävän :) ja jos ongelmaa tulee, lävistäjä voi aina neuvoa ja ohjeistaa
kitooos^^ ikävää että olet joutunut luopumaan koruistasi 8( kääk 1,6mm *sekoaa* se on mielestäni juuri sopivan kokoinen kun katsoo sitä omassa lärvissä kiinni mutta kun ajattelen että ekaksi lävistetään niin ''iso'' reikä huuleen huh XD mulla oli aika paljon muutakin tekstiä kirjoitettavana mut sit tää kone pätkäs ja kaikki hävis mut kai ne oli vaan liirun laaruja ::D mua on kuitenkin vähän mietityttänyt et miten se koru tarkalleen laitetaan? :S
siis jollain ihme pihdeilläkö kiinni huulesta ja sit vaan tökätään neula läpi ja ängetään se koru siihen? awwrrggghh vähän mua kyllä jännittää toi neulan lykkääminen O.O tai oikeestaan järkyttää XDDD auh on varmaan kipuaaaaa, vaikka jostain kyllä luin jotain että ei sitä ehdi oikein tajuta kun se on jo läpi. mut KYL MÄ TIIÄN ET SE _SATTUU_ 8DDD
paljon jännität, koko touhussa eniten sattuu ne pihdit, jotka on tiukalla, itse neulan lykkääminen tuntuu ihan vaan nipistykseltä. :D Olen kaksi lävistystä tehnyt itse huuleen ja yhden lävistäjällä (minulla on oikeat neulat jne. hygieniajutut ei oo kotioloissa niin mahdollisia tiedäntiedän, mutta hyvin on parantuneet), ja lävistäjä sentää osaa tökätä sen neulan ihan nopeasti läpi :D tosi nopea prosessi.
ja sen laittaminen ei sattunut yhtään! Oikeasti! Vasta päivän sen jälkeen kun kieli oli turvonnut, rupes sattuu. Ja oon kans oottanu tän josksu sun ikäsenä, nyt 17v. Onnea korun ottoon. :)
kiitos tiedoista :) siskonikin sanoi että eniten sattuu varmaan ne pihdit (vaikka sillä ei ole huulikorua) :::DD okei toi rauhottaa silti kuulla kokemuksia thx 8)
Kyllä ne pihditkin vähän painaa, mutta itse asiassa sattuu kyllä se kun neula menee läpi. Korunkin laitto saattaa tuntua ikävältä. Itse kävin eilen laittamassa nenälävistyksen (onhan se eriasia kuin sun huulikoru) ja mua jännitti ihan sikana ja luulin et multa hajoo pää, siis et se sattuu ihan sairaasti. No, eihän siinä mitään. Ne pihdit vähän ei tuntunu missään, mutta se kun neula rusahti ruston läpi, niin se sattui. Ei paljoa mutta kuitenkin. Mutta eniten sattui kyllä korun paikalleen laitto. Sen jälkeen vähän kuumotteli ja nipisteli ehkä puolisen tuntia ja se oli sitten siinä. En nyt yhden lävärin perusteella rupea leikkimään mitään kaikkitietävää ja luulen vähän että tästä ei ole apua, mutta se ei ollut edes taroitukseni, ja toivottavasti lävärin laitto sitten sujuu. Taisin pikkuisen ehkä, todellakin ehkä, pelotella mutta onhan kyse kokonaan erilaisesta läväristä. Ja onhan se kipu yksilöllistä
jaiks :S toivottavasti mulla sujuu hyvin XD
8
Miten siat luvan ottaa?? *kAdE* Sul on reilut vanhemmat!!
haha en viel itekkään tajuu et miten yht äkkii äitikin on niin lepsu. Meen ottamaan sen huomenna (maanantaina) ja kyl mua vähän jännittää, vaikka en ole sitä ehtinyt paljoa edes ajattella. (siis että kuinka paljon sattuu ja niin pois päin).
Mun vanhemmat ei _todellakaan_ oo oikeesti mitään lepsuja ja reiluja :S ne on kauheen tarkkoja et esim. äiti ei suosi mustaa hiusväriä, (varsinkaan m i t ä ä n kaupanvärejä) ja muutenkin ne ei tykkää et menisin kavereiden kanssa linkalla kaupungille (50km päässä) ihan kauppoihin ja syömään ym.
Tosin nyt juuri muutama päivä sitten ostin mustan hiusvärin, ja se kukoistaa nyt päässäni XD
Ja tosiaan huomenna otan sen huulikorun, ja parin viikon päästä menen kavereiden kanssa leffaan, ja sen jälkeen syömään, sekä vain hengaamaan kaupungille. o.o
blaah anteeksi mutta oikeastaan en tiedä vastausta itsekään. :D oon hauduttanut nimittäin tota huulikoru juttuu 2 vuotta, ja sit kysyin nyt kun sain sen luvan et miks nyt käy mut viime kesänä ei esim. ja äiti vaan sano et olin nuori tai jotain. ei sillä ollu mitään kunnollista vastausta. en oo mikään priimus koulussa mut oon ihan hyvä ihminen muuten. ainakin yritän kovasti näytellä. :::D
huulikoruissa on sellanen tappi vaihtoehto jonka ei pitäisi hangata ikeniä bioplast. mutta sekään ei välttämättä auta