Onko nuorilta vanhemmilta kokonaan hävinnyt järki ja normaali taju siitä, miten pienten lasten kanssa toimitaan? Kysymykseni johtuu parin viime päivän uutisista, toinen lapsen hukkumisesta ja toinen läheltä-piti-tilanteesta.
Kuinka vanhemmat voivat jättää kaksi-vuotiaan lapsen yksin pihalle talossa, joka on veden äärellä? Sellainen pieni mukula tarvitsee valvontaa joka hetki, ei sellaisen oma ymmärrys vielä ole kehittynyt. Hukkumistapauksessa lisäksi oli kello jo kahdeksan illalla, jolloin noin pienen pitäisi jo olla nukkumaanmenopuuhissa kotonaan.
Toinen kummastuttava tapaus tapahtui kylpylässä, jossa vanhemmat (siis _molemmat_) laskivat pitkän vesikourun kahdestaan ennen lapsiaan ja jättivät 9- ja 4-vuotiaat selviytymään kouruun kaksistaan ilman valvontaa. Pienempi ei uskaltanutkaan laskea, vaan lähti yksin pois ja joutui altaaseen veden alle, mutta lehtitiedon mukaan löydettiin tarpeeksi ajoissa.
Mitä mahtaa liikkua tuollaisten vanhempien päässä? Vai liikkuuko siellä yleensä yhtään mitään? Aivan käsittämätöntä holtittomuutta!
Kuinka vanhemmat voivat jättää kaksi-vuotiaan lapsen yksin pihalle talossa, joka on veden äärellä? Sellainen pieni mukula tarvitsee valvontaa joka hetki, ei sellaisen oma ymmärrys vielä ole kehittynyt. Hukkumistapauksessa lisäksi oli kello jo kahdeksan illalla, jolloin noin pienen pitäisi jo olla nukkumaanmenopuuhissa kotonaan.
Toinen kummastuttava tapaus tapahtui kylpylässä, jossa vanhemmat (siis _molemmat_) laskivat pitkän vesikourun kahdestaan ennen lapsiaan ja jättivät 9- ja 4-vuotiaat selviytymään kouruun kaksistaan ilman valvontaa. Pienempi ei uskaltanutkaan laskea, vaan lähti yksin pois ja joutui altaaseen veden alle, mutta lehtitiedon mukaan löydettiin tarpeeksi ajoissa.
Mitä mahtaa liikkua tuollaisten vanhempien päässä? Vai liikkuuko siellä yleensä yhtään mitään? Aivan käsittämätöntä holtittomuutta!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ahaa, en tiennyt että tämän 2v lapsen vanhemmat olivat nuoria?? Onko noin...vai tuliko ensimmäisenä vaan mieleen että nuoria ovat?? itse kuulin tuosta jutusta ohimennen eli en ole lukenut tota juttua,mutta tuo sun juttu kun osu kerran silmiin ni kerro, oliko ne todella nuoria vanhempia!! Ja tossa toisessakin tilanteessa vai minkä hiton takia laitoit noin?????
Jossain lehtijutussa kerrottiin lapsen olleen isompien lasten kanssa pihalla, joten ei kai ne vanhemmat sitten kovin nuoria olleet.
Eikä se todellakaan ole vanhempien iästä kiinni miten lapsistaan huolehtii ja valvoo.
ei todellakaan ole,oon samaa mieltä! alko todella ärsyttämään toi teksti!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aaargh =) MUtta kiitos sinulle!
koko kirjoituksessa on järkeä,ja itse kyllä jäin kylpylä tapauksessa samaa miettimäänki.en jätä ainakaan itse 5 ja 4 vuotiaita lapsiani hetkeksikään uimahallissa valvomatta.Asian ydin liene kirjoittajalla se että vanhemmilla on vastuu lapsistaan,vanhempien pitäisi olla turvana ja vahtijanakin lapsille.Miksi oikeastaan hermostuit ja loukkaannuit noin paljon?Ihan aiheettomasti minusta takerrut sanaan nuoret vanhemmat.ja siihen miten ikä määritellään ja nuoret vanhemmat.Niin olen itsekin ollut teini-äiti,ja väittäisin ettei teini äidit saa koskaan huutamaansa arvostusta jos ei kypsyyttä ole ottaa kritiikkiäkään vastaan,kyllä se itsestä lähtee.Mutta toivottavasti kaikki muistavat lastensa hoitamisen ja vahtimisen jottei ikävyyksiä sattuisi.
en mä mitään ole huutanut että pitäisi arvostaa tai jotain.tottakai hermostun kun lukee että nuoret vanhemmat tai jotain samankaltaista...jos kyseessä ei todellakaan ollut nuoret vanhemmat!!! VAan kysyin ihan asiallisesti että noinkohan oli,vai MIKSI!!!!! Hän niin kirjoitti!! Luepas uudestaan!!
Nykyään vahditaan lapsia paljon tarkemmin kuin ennen. Nykyään aikuinen saattaa vahtia 6-vuotiasta pihalla, kun muutamia kymmeniä vuosia sitten saman ikäinen saattoi hoitaa useitakin pienempiä sisaruksiaan tuntikausia vanhempien tehdessä omia töitään.
Juu, näitä uutisia on järkyttävää lukea, tapahtuneet ovat järkyttäviä ja joskus myös traumatisoivia perheille ja niille ihmisille, jotka ovat tapahtumien keskipitseessä, tapahtuma voi "vammauttaa" ihmisen niin, ettei hän kykene vuosiin töihin ja on pitkällisen terapian tarpeessa. En tarkoita näitä kahta uutista, vaan YLEENSÄ jotakin järkyttäävää tapahtumaa..
Mutta järkyttävää on myös tämä kahvipöytäspekulointi, juoruaminen jostakin tapahtumasta, joistakin ihmisistä ja heidän elämästään, arvoistaan, toimintavastaan, moraalistaan .. . eikä ko. ihmisiä edes tunneta, tapauksesta tiedetään VAIN lehtijuttu ja juorut. Tiedtättekö ollenkaan, miltä tämä tämmöinen tuntuu lähiomaisista? Ettehän tiedä taustoja, ette mitään, lehtijuttu on vain PINTARAAPAISU, se ei todellakaan kerro kuin vain tapahtuneen pintapuolisesti, ei taustoja, ei ajatuksia, SE EI OLE KOKO TOTUUS.
Kiitos kysymästä, en mene näihin skandaaliuutiseten juoruiluhin mukaan. Vältän sitä, alkoipa keskustelu työpaikalla tai missä tahansa. Siksi, että kyse on kokemuksesta.
Oma äitini menehtyi tavalla, joka sai aikaan otsikoita valtakunnallisissakin lehdissä. Jo paikallislehtiuutisen jälkeen alkoi kaupungissa kulkea juoruja, huhuja, kaikki "tiesivät", mikä on "totuus" ja mullekin niitä ihmiset tuluvat päin naamaa sanomaan, olinhan jo niinkin kypsä ja aikuinen kuin juuri 16-v. täyttänyt. Olimme koko suku lamaantuneita. Ulospäin toimimmie normaalisti, työ ja koulu jne, sisältä olimme aivan lukossa. Tilannetta pahensi ilkeät panettelut ja juorut. Ei ollut hyötyä, että oikaisimme. Emme nimittäin kertoneet taustoja, sitä mikä tilanne oli ennen tapahtumaa ja miten siis moinen onnettomuus pääsi käymään - siitä olisi selvinnyt totuus ja selitys mahdottoman kuuloiseen onnettomuuteen. Miksi emme? Emme jaksaneet. Ja vielä tuntemattommille ihmisille, jotka kuitenkin katsoivat asiakseen kommentoida heti kun oivalsivat yhteyden - ei, ei miellä ollut voimavaroja siihen. Teimme omaa surutyötämme omalla hiljaisella tavallamme, emme parkuneet kauppajonossa tms. ylidramaattista.
Olisimme tarvinneet tukea. Emme lynkkaamista.Tai edes mahdollisuutta surra omalla tavallamme, rauhassa, ilman ihmisten ilkeyttä. Olisimme selvinneet nopeammin yli.
Siksipä en tuomitsevia sanoja kirjottelekaan. Vahinko voi sattua aivan kenelle tahansa.
... on kuulemma enemmänkin puutteita kameravalvonnassa, uimavalvonnassa ja uimavalvojien ammattitaidossa ja määrässä. Miksi et kritisoinut tätä puolta jutussasi? Mikä on kylpylän vastuu, jos sinne palkataan uimavalvojaksi henkilö, joka ei kykene edes antamaan elvytystä? Ko. työntekijä meni paniikkiin, ei kyennyt edes soittamaan apua, lapsen elvytyksen hoiti muut asiakkaat.
Kritiikkisi ja syytöksesi siis kohdustuvat siis vain vanhempiin, jotka arvivoivat tilanteen väärin ja tapahtui onnettomuus. Ei kylpylän johtoon, joka ei omalta osaltaan huolehdi kylpylän turvallisuudesta edes riittävän valvonnan sekä riittävän ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan avulla puhumattakaan siitä, että turvallisuusseikat otetaan muutoin huomioon (hengenvaarallisen liukasta jäätä ulkoaltaan lähettyvillä tai sinne mentäessä esim.)
vastuu lapsista on AINA vanhemmilla.
Vastuu voidaan kyllä väliaikaisesti antaa esim. päiväkodille, muutenhan työssäkäynti ei olisi mahdollista. Kylpylälle tai millekään muulle ajanviettopaikalle ei tuollaista vastuuta voi normaalisti antaa hetkeksikään.
Tyypillistä, että kylpylälle koetetaan vastuuta työntää. Ei mikään ihme, että ihmisiä upotetaan lätkäkasseissa Suomenlahteen. Suomessa on jotain perin pahasti vialla.
"Yhteiskunnan/kylpylän/jonkun muun tai edes hänen veljensä olisi pitänyt vahtia lapsiamme."
Miten muuten tuo paniikkiinmenotaipumus olisi voitu testata työhaastattelussa? Tositilanteessahan vasta oikeasti näkee, mitkä ovat kunkin voimavarat. Minäkin löysin omani vasta, kun poikani oli neljättä viikkoa hengityskoneessa. Samalla menivät asenteeni uusiksi.
.. on tottakai vanhemmilla, en sitä kiistäkään. Mutta omalta osaltaan esim. tässä tapauksessa kylpyllä on vastuu siitä että paikka on turvallinen ja onnettomuusriskit on minimoitu. Henkilökunnan vähyyteen ja puutteelliseen koulutukseen oli tässä turkulaisessa kylpylässä huomautettu jo aiemmin, asiaa ei oltu korjattu. Sama kameravalvonnan suhteen ym. "pientä".
Henkilön kyvykkyys tai kykenemättömyys toimimaan ensiaputehtävissä, tekemään nopeita ratkaisuja ja päätöksiä ja toimimaan hätätilanteessa, on kyllä testattavissa. Kattava työpaikkahaastattelu, johon kuuluu ns. testit mittaavat sen. Eihän sairaanhoitajat, ambulanssimiehistökään tai palomiehet, poliisit, mene toimintakyvyttömäksi ja paniikkiin hätätilanteessa!!
Uimavalvojlle on käsittääkseni koulutus olemassa, mutta uimavalvojiksi otetaan halvempaa ja vähemmän koulutettua/ei ollenkaan koulutettua henkilöstöä... vastaus siis on, että uimavalvoja pitää olla sellainen, joka pystyy toimimaan onnettomuus- ja hätätilanteissa ja sellainen asia on kyllä testattavissa, jos työntantaja niin haluaa!!!!!!
Oma poikani oli uimahallissa, kun joku toinen poika painui pohjaan. Poikani yritti sukeltaa auttaakseen muttei päässytkään niin syvälle. Hän haki uimavalvojan paikalle, joka kiireettä löntysti sinne.. kunnes näki että tilanne on tosi ja sitten alkoi tapahtua. Ei hän jäänyt avuttomana kyvyttömän vapisemaan altaan reunalle, vaan sukelsi ja nosti pojan pintaan, aloitti elvytyksen, hän tai joku muu hälyytti ambulanssin ja poika selvisi. Jälkipuinti tapahtuneelle oli varmaan uimalvalvolla.. ainakin omani pohti kovasti, oli järkyttynyt ja harmissaan, etti hän juuri nyt, kun olisi pitänyt, päässyt pojaan asti, vaikka tavallaan onnistuu.. poika oli n. 13-v. silloin.
MIKÄÄN ei poista sitä tosiasiaa, että vanhemmat edesvastuuttomasti jättivät pienen lapsensa onnettomuudelle alttiiksi. Ei minkäänlainen valvonta tai muu riskien minimointi poista sitä riskiä, mikä seuraa siitä, että vanhemmat toimivat huolimattomasti ja vastuuttomasti (=ajattelemattomasti).
Ajattelemattomuuden _seurauksiin_ tulee kylpylän olla huolellisesti varustautunut, jotta apua saadaan riittävän ajoissa ja tehokkaasti. Siinä olen kanssasi samaa mieltä.
.. minä edelleen intän vastaan. Sillä vaikka me olemme samaa mieltä tästä asiasta: kylpylällä ym. paikoilla on oma vastuunsa turvallisuudesta ym ym, on vanhemmilla oma vastuunsa lapsistaan...
en silti haluaisi tarttua kiveen ja kivittää, tuomita, vanhempia. En jaksaisi edes moittia kovasti, enää. En puolustele tekoa, en itse laittaisi edes 9-v. lasta sellaiseen putkeen yksin laskemaan, jos nyt lööpin valokuvasta oikein ymmärsin, että kyseessä on mielettömän pitkä umpinainen putkiliukumäki.. laskisin niin, että lapsi on jalkojeni välissä tai menee edelläni ja jos toinen aikuinen mukana, hän vielä menee lapsen edellä jolloin on vastaanottamassa vesialtaassa. Tässähän mentiin toisin päin, vanhemmat ensin.
Vanhemmat arvioivat väärin molempien lapsien kypsyysasteen.
He ovat aivan varmasti saaneet jo moiteryöppyjä kaikkialta riittämiin ja itselleen valtaisan syyllisyyden siitä mitä tekivät. Ja varmasti ottavat opikseen.
siksi en jaksaisi vanhempia sen kummemmin tuntematta moittiakaan, puhumattakaan suuremmasta.
Tottakai pitää olla valvonta kunnossa jne.Useinmiten on ikärajatkin että esim:vain alle 10 vuotiaat vanhempien seurassa.Eikö vanhemmat ota juuri silloin vastuun?pitäisi?itse en kuitenkaan voisi kuvitella samanikäsiä lapsiani päästää tommoisessa paikassa laskemaan yksin.Ihmisen paniikkiin en kommentoi koska kyllä sitä sattuu lääkäreille,kätilöille jne.
2-vuotiaan Joel-pojan vanhemmat eivät olleet nuoria,vanhemmat maanviljelijöitä ja todella lapsirakkaita.Siihen aikaan navetassa oli vielä iltatöitä.
Tapahtuma oli erittäin ikävä tapaturma,jonka panettelun voi nyt lopettaa.