Niin siinä se olikin..
Kiitos vastanneille :)
Kiitos vastanneille :)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pennut tietysti syntyvät täysin avuttomina, mutta parin tunnin päästä ne ovat jo tukevoituneet emon maidon ansiosta eivätkä enää näytä niin onnnettomilta.
2-4 päivää, silmät avautuvat.
Viikko, pennut alkavat opetella kävelemään, jotkut osaavat jo viikon ikäisenä kävellä, tietysti horjuen ja nenälleen kupsahdellen.
Kaksi viikkoa, pennut alkavat oppia juoksemaan, pysyvät tukevasti jaloillaan. Seikkailevat pentukopan ulkopuolella eivätkä enää tahdo jäädäkään sinne. Osaavat jo pyytää syliin ja silityksiä, tulevat ihmisten perässä huomiota saadakseen.
kolme viikkoa. Osaavat jo juosta, opettelevat syömään, pesevät itsensä takapuolta myöten, pesevät myös toisiaan ja emoaan. Opettelu astiaan alkaa.
Kuukausi, Uhittelevat toisilleen, painivat. Osaavat kissan puolustusasennon. Sylkevät pelästyessään, sähähtelevät leikkiessään karvat pystyssä, pomppivat tasajalkaa sivuttain karvat pystyssä leikin tiimellyksessä. Kiipeävät sohvalle tai kiipeilypuulle nukkumaan.
5 viikkoa. Oppivat kulkemaan rappusia putoamatta, seikkailevat ympäri taloa. Syövät jo hyvin itse kupista, käyvä astialla ja pesevät itsensä. Emo ei suostu enää ruokkimaan kuin hetken.
6 viikkoa. Pennut alkavat erkanemaan toisistaan ja seikkailevat yksin kuka missäkin, leikkivät hetken toistensa kanssa kun jossain tapaavat. Tutkivat paikkoja mihin ikinä pääsevätkin.
Oli hyvä saada tietää tästä, kiitos :) kissani sai eilen pentuja ja halusin tietää niistä vähän. :) tämä valaisi mieltäni, kiitos paljon :)
meidänkin kissa sai just toissapäivänä 3 ihanaa pentua. niin ihanaa!!! rakkaus on elämän suola
Höpö höpö. Kissanpennun silmät aukeaa aikaisintaan 5-6vrk iässä, saattaa mennä lähemmäs kahta viikkoakin.
meillä tuli 3päivää sitten 2kissanpentua
Yleensä 1-2 vkon iässä vasta aukeavat, eivät parissa päivässä
Kymmenen päivää on universaali keskiarvo ja nyrkkisääntö. 8-12 pv kissasta riippuen. 2-4 pv on täysin mielipuolinen arvio.
Meillä kisunpennut eivät vielä ole aukoneet silmiään ja ovat noin. 6-7vrk ikäisiä:)
meillekki tuli 13.10 5 ihanaa kissanpentua
Minun kissalleni syntyi 11.11 pennut ja kaikki ovat vielä kopassa silmät kiinni imetettävinä, eivät seikkaile yhtään mihinkään. Alkavat olla juurikin viikon ikäisiä. 2-4 päivää silmien aukaisemiseen on silkka valhe.
Pennulla silmät aukee yleensä n. 1-2vk ikäsinä.
Kävelyä aloittavat harjoittelemaan 2-3vk (riippuu pennuista ja määrästä, kuinka nopeasti kehittyvät)
ja meillä 4-5vk osasivat jo kävellä ja samoihin aikoihin aloittivat nyt kiipeilyn harjoittelemisen.
Vasta 5-6vk opettelevat syömään kiinteää ruokaa ja silloin myöäs alkaa hiekkalaatikko opettelu.
12vk aikaisintaan luovutetaan uuteen kotiin.
Muuten ok, mutta tuo viimeinen ei pidä paikkaansa. Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää.
Ihan kasvatusoppaassa mainitaan kyllä, että minimi luovutusikä on 8-viikkoa ja suositeltu 12-viikkoa. Eli 2-3kk. Minimiä ei kasvatusoppaassa suositella, mutta se mainitaan aikaisimmaksi mahdolliseksi luovutusajankohdaksi.
Nimenomaan kissaliittoon kuuluvat eli rekisteröityneet kissankasvattajat eivät saa myydä pentuja ennen 12 viikon ikää. Mistä helvetistä tällaista käsitystä, ettei muka minimiluovutusikää?? Huh..
Ompa sulla elämä, kun käyt läpi vuosia vanhoja keskusteluja...onnee vaan XD
Meille synty 20.3 pennut alkaa just olla viikon ikäsiä ja ei vielä oo silmät auennu... että se 2-4 pv on silkka vale.. kissan silmät aukeaa n 1-2vk ikäsinä ...