Tässä oon nyt vähän ihmetellyt kun pentumme nyt 5kk on alkanut pelätä ihan kaikkea.
Ulkona pelkää toisiä koiria, alkaa haukkumaan tai oikeammin uhisee sekä on karvat pystyssä ja murisee muille, silti haluaisi mennä luokse.
Sama on tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta sitten kun ihminen tulee lähemmäs ja rapsuttaa pentu on ihan normaali tai ei ihan vaan ei rähjää saattaa pissata alleen.
Pentu on erittäin stressi herkkä ollut aina.
Olen itse ollut millään lailla huomioimatta pennun pelkoa ja kävellyt vain normaalisti muiden koirien tai ihmisten ohi joskus jäänyt juttelemaan ja pentu kyllä lopettaa sitten sen rähjäämisen.
Nyt olen vain huomannut että vieraammat ihmiset eivät päästä koiriaan edes pennun lähelle ( ei tietysti tarvitse edes aina päästä kaikkia katsomaan)itsestäni tuntuu että he luulevat pennun olevan vihainen vaikka se tosi asiassa pelkää.
Pennun reaktio on sama vaikka se on irti sillä erotuksella että saattaa silloin juosta karkuun eli on todella aran oloinen.
Tätä vaihetta on nyt kestänyt kuukauden päivät ja välillä tuntuu että se vain pahenee.
Olen vienyt päättäväisesti pentua eri paikkoihin että tottuisi.
Mutta nyt en oikein tiedä meneekö tämä ohi vai ei en todella haluaisi näin arkaa koiraa (aikuisena) koska tämän rodun kanssa siitä saattaa tulla iso ongelma.
Toivon asiallisia vastauksia.
Ei ole ensimmäinen koira ja johtajuus juttuja kiitos ei.
Tästä varmaan jää paljon oleellisia asioita pois mutta toivottavasti jotain järkeä selityksestä löytyy :)
Ai niin nämä yleisimmät makupala ja muut muihin asioihin huomiointi on kokeiltu pentu ei vaan kiinnitä muuhun mitään huomiota kun aloittaa rähjäämisen.
Muuten koira on tottelevainen

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ymmärsinkö oikein että pentu saattaa pissata alleen kun vieras ihminen tulee sitä rapsuttamaan?
Jos näin on niin sitä ei kannata kevyesti ottaa. Alle pissaaminen on koiralta niin voimakas alistumisen ele että kyllä kannattaa pitää ne vieraat pennun luolta pois. Antaa pennun itse mennä tutustumaan jos se haluaa mutta kukaan ei saisi sitä lähestyä ja pakottaa rapsutuksiin.
Se pissaa alleen sen vuoksi että se ei pääse karkuun ja se on sille ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa,lopettaa rähjäys ja yrittää kertoa että minä olen ihan pieni koira, älä satuta. Pentu voi muuten olla vaikka kuinka iloinen eli ei tämä tarkoita sitä että se koko ajan olisi joku hermoheikko.
Ei pentua ole pakotettu otamaan rapsutuksia vastaan, se saattaa pissata alleen vaikka itse haluaa mennä ihmisen luo.
Tekee näin usein myös kun on tuttu ihminen kyseessä.
Niin, voihan se olla ihan ilopissaakin, tuli vain heti tuo alistuminen mieleen kun ajattelin että ihmiset väkisin tulevat.
Kannattaisi ehkä miettiä sellaista vaihtoehto että ei anna nyt kenenkään vieraan rapsutella sitä, kieltää vain kylmästi vaikka koira kuinka olisi innoissaan itsekin menossa.
Ja tutuille voisi sanoa että eivät taas huomioi pentua kun tulevat tapaamaan. Vasta vähän ajan päästä sitten voi varovasti rapsuttaa jos pentu tulee itse. Luulisi että tuolla saisi tuon pissailun kuriin.
Ja muuhun sitten se että kukaan koira ei hihnassa saa haistella koiraanne. sen on tiedettävä että sillä on turvallinen olo kun se on lenkillä.
Vaikka koirat tuntuvat tervehtivän iloisesti saattaa siellä taustalla silti olla jäykistelyä yms jota ihmissilmä ei havaitse. Tämä jättää pienen jäljen joka kerta pentuun ja lopulta se saattaa ajatella että rähisempä nyt varmuuden vuoksi.
Käyneet arkitottelaisuuskoulun pennuille?:)
Asun ikävä kyllä paikakunnalla jossa ei paljon koirakouluja ole.
Nämä mitä täältä löytyy panostavat sitten siihen että koirakko lähtisi kilpailemaan.
Ja ikävä kyllä tämänkoiran kanssa ei kilpailla, on liian stressiherkkä.
Tottelevaisuutta opetan itse (ja niinkuin laitoin ei ensimmäinen koira, aikaisemmin kisannut)
Se että saisin kontaktia muihin koiriin ei pelkällä tottiksella tapahdu, ei kentällä koirat ole sitä varten että tutustuvat muihin, ei täälä ainakaan.
Eli sosiaalistaminen tapahtuu jokapäiväisessä toiminnassa ( jos vaan onnistuu)
Enkä missään tapauksessa tässä vaiheessa edes yrittäisi viedä tätä koiraa kentälle, siitä olisi nyt enemmän haittaa kuin hyötyä.
Meillä on kyllä kaikenlaista myös pelkokoirille.. Jonkin verran tullut noiden rescueiden kanssa pelattua. :) Eikös noita kaikkia kursseja ole ihan pitkin Suomea?
Ja jos jonkun omalla paikkakunnalla ei ole jotain kurssia, niin on niitä sitten viikonloppuisinkin leireinä..:)
tuntuu että pelkoja on ihan hirveästi, niin luontaistuotteinakin on näitä serotoniinia lisääviä valmisteita :)
tänään kokeilemaan valeriaa, eihän sekään varmaan heti tuota tulosta mutta katsotaan josko olisi apua.