Täytä kannellinenlasiastia- tai kannu (muovinenkin käy) lähdevedellä tai suodatetullahanavedellä ja lisää kristallisuolapaloja. Odota pari tuntia. Jos kaikki onliuennut, lisää kristallisuolaa kunnes enempää ei enää imeydy veteen. Näinolet saanut 26% (26 osaa suolaa per 100 osaa vettä) vesi-suolaliuoksen elisolen.”Sole” on lähtöisin latinan aurinkoa tarkoittavasta sanasta ”sol”, jatarkoittaa ”nestemäistä auringonvaloa”. Kun vesi ja suola yhdistyvät niidengeometrinen rakenne muuttuu ja ne muodostavat uuden aineen jossa vesiei enää ole vettä eikä suola suolaa. Lisää suolaliuokseen vettä ja suolaa ainatarpeen mukaan, jotta se pysyy kyllästettynä. Imeytymätöntä suolaa onaina hyvä olla pohjalla tämän merkkinä. Liuos on luonnostaan steriiliä, jasitä voi säilyttää huoneenlämmössä.
Suola
Nyt olemme puhuneet tärkeimmästä elintarvikkeestamme vedestä. Puhukaamme nyt toiseksi tärkeämmästä, suolasta. Tässä on kysymyksessä myös tarina miten "valkoisesta kullasta tulee valkeaa myrkkyä". Suola on ollut aina "valkoinen kulta". Siitä on tullut "Valkoinen myrkky" vasta viimeisten 100 vuoden aikana. Alkemistit kuvasivat sitä viidentenä elementtinä. Keskiajan ristiretket eivät tapahtuneet vain Jerusalemin vapauttamiseksi pakanoiden vallasta. Tämä on tyypillinen osatotuus. Niitä käytiin myös siksi, että pystyttiin varmistamaan oikeus Mustaan Mereen, vaikkakaan emme voi lukea tätä enää historiankirjoistamme. Roomalaiset sotilaat halusivat saada mieluummin palkkansa valkoisena kuin aitona kultana.
Tarkkaan katsottuna kehomme muodostuu ainoastaan vedestä ja suolasta. Kenties ette ole heti samaa mieltä kanssani, sillä se suola, mitä teillä on kotonanne, ei ole suolaa mitä minä tarkoitan. Nykyään vain harvat tuntevat sen suolan mistä puhumme tutkimuksemme yhteydessä. Suolassa on 84 eri alkuainetta. Kaapissamme seisova "suola" on valitettavasti vain karsittu versio, joka sisältää ainoastaan natriumia ja kloridia. Sellaisena sitä ei esiinny lainkaan luonnossa. Jos natriumkloridi on suolamme lähtökohta, niin voimme todeta sen sisältävän vain kaksi alkuperäisestä 84 alkuaineesta. Natriumkloridi sitoo aina itseensä tärkeät vastavaikuttajansa pystyäkseen saamaan aikaan kokonaisuuden, koska muussa tapauksessa sen aggressiivinen vaikutus on tuhoava. Kun tuhoamme kokonaisuuden, tuhoamme samalla myös elämän perustan. Inhimillinen organismi tarvitsee ehdottomasti luonnon suolaa. Vasta näiden 84 alkuaineen koosteen sisältävä suola on se, mitä ihmiset ja eläimet ovat luonnollisessa muodossaan nauttineet. Hengissä säilymisen herkkyydellään esi-isämme tunnistivat mikä heille oli ravinnollisesti tärkeää. Jopa eläimetkin nuolevat kivisuolaa varman vaistonsa ohjaamina.
Suola on yksi viidestä platonisesta kappaleesta. Se on rakenteeltaan kuution muotoinen, kuin arpakuutio, jonka täyttävät puhtaimmat valokvantit. Tämä kuutio kuvaa myös sitä, mitä me ymmärrämme materialla. Jos hajotamme materian laatunsa ja muotonsa perusosasiin, jää jäljelle ainoastaan suolaa. Eikö olekin todella mielenkiintoista, että nämä samat 84 perusainetta löytyvät luonnollisessa muodossaan myös elimistöstämme? Meillä ihmisillä ei ole ainoastaan täysin suljettua verenkiertojärjestelmää, vaan myös täysin suljettu suolankiertojärjestelmä. Nykyään vain harvat tuntevat tämän, mutta se on kuitenkin tosiasia
Suolan kaikkein tärkein luonteenominaisuus on se, että sen atomirakenne ei ole molekulaarinen vain sähköinen. Mitäkö tämä tarkoittaa? Ottakaamme esimerkiksi vuorikide. Kun annamme sen liota vedessä 10 minuuttia, se ei ole muuttunut miksikään, koska sen platoninen kappale on rakenteeltaan molekulaarinen, molekyyleihin liittyvä. Vaikka se voi luovuttaa värähtelymallinsa, ja sillä on kiderakenne, se ei kykene ionisoimaan. Suolan - ja vain suolan - ollessa kyseessä asia on aivan toisin. Sen kideverkon sähköinen rakenne huolehtii siitä, että suola liukenee kun laitamme sen veteen. Näin olemme saaneet suolaliuoksen. Jos nyt haihduttaisimme veden liuoksesta, saisimme suolan takaisin. Tämän muutoskyvyn aikaansaa suolan sähköinen rakenne, sama mikä pitää meidät hengissä, nimittäin sähköinen johtamiskyky. Ehkä kaikki muistamme, että jo koulussa teimme fysiikassa kokeita, joissa opettaja laittoi kaapelit veteen todistaakseen, ettei vedellä ollut sähkönjohtamiskykyä. Hänen tarvitsi lisätä veteen vain murunen suolaa, ja vaikka johtojen päät eivät koskettaneetkaan toisiaan, niihin kytketty lamppu syttyi lähes välittömästi.
Tämä johdatuskyky saa aikaan myös sen - kutsukaamme tätä nimellä elektrolyyttitalous - että mitattavissa oleva sähkövirta kulkee suonissamme, ja että solunesteemme kulkevat vain ja ainoastaan tämän sähkövirran avulla. Emme pystyisi saamaan aikaan yhtä ainoaa ajatusta, meidän hormonitaloutemme ei toimisi, eikä meillä olisi lainkaan seksuaalista voimaa, jollei suola pitäisi yllä sähkövirran kulkua kehossamme.
Lääketieteellisesti voidaan jopa todistaa, että useimmat ihmiset kärsivät suolan puutteesta, vaikkakin heidän kehossaan on liikaa natriumkloridia (pöytäsuolaa). Tämä johtaa katkeilevaan yhteyteen, jolloin sähkövirta toimii huonosti. Jokainen lääkintähenkilö tietää mitä vaikeissa onnettomuustapauksissa on tehtävä välittömästi. Suolaliuos suoneen, jotta sähköinen johtokyky pystytään varmistamaan matkalla sairaalaan ja uhri pysymään hengissä. Veremme ei ole mitään muuta kuin meriveden kaltainen sähköinen suolaliuos.
Suolaliuos on juoksevaa auringonvaloa, mitä puhtaimpien biofotoneiden välittäjä. Valokvantit ovat sitoutuneet toisiinsa kuution muotoisten kideverkkojen avulla. Tämä rakenne hajoaa vasta sitten, kun lisätään vettä. Näin saamme alkukeittoa, kuten kauniisti sanotaan. Sanotaanhan myös että elämä on syntynyt meressä. Myös omassa syntymäämme edeltävässä vaiheessa olemme läpikäyneet 9 kuukautta inhimillisestä kehitysketjustamme. Tämä kohdun lapsivesi on täydellinen 37 0C asteen lämpöinen suolaliuos.
Tämän suolaliuoksen avulla pystymme aikaansaamaan niin sanotusta tyhjiä aminohappoja, joita tarvitaan, jotta valkuaista pystytään ylipäänsä muodostamaan. Miten tämä on mahdollista? Siksi että suolaliuos - juokseva auringonvalo - sisältää kaiken mitä tarvitaan elämän aikaansaamiseen.
Suolan ei tarvitse käydä läpi aineenvaihduntaprosessia. Tavallisesti kaikki elintarvikkeemme joutuvat käymään kyseisen prosessin. Esimerkiksi valkuaisaineet on hävitettävä kehostamme, jotta kehomme pystyisi muodostamaan näistä hajotetuista aminohapoista kehonvalkuaista. Suolan ollessa kyseessä on asia taas toisin. Suola menee suoraan aivoihin. Sehän on sähköinen rakenteeltaan. Voimme kuvata suolaa neutraalina voimana. Suola kykenee aina toimimaan sekä biokemiallisesti että biofysikaalisesti.
Vielä 100 vuotta sitten suolaa käytettiin yleislääkkeenä. Mutta teollistumisen myötä olemme etääntyneet kokonaisvaltaisuudesta.
Koska teollistamisen yhteydessä keksittiin suola, alettiin muita 82 alkuainetta pitää jäänteinä. Ilman näitä alkuaineita suola toimi aggressiivisemmin, ja sitä pystyttiin käyttämään teollisuudessa. 93% suolateollisuuden tuotteista menee muun teollisuuden käyttöön. Sitä käytetään transformaationkykynsä takia useissa teollisissa prosesseissa. Meillä ei olisi esimerkiksi mineraaliöljyä, ei muoveja, eikä myöskään pehmennysaineita ilman teollisuussuolaa. Ruokasuolamme on näin ollen jätetuote. Osa suolasta käytetään elintarvikkeiden säilytysaineena ja loput, 0,3 % ajautuu puhtaana natrium-kloridina keittiöihimme. Munuaisemme voivat erotella noin 5-7 gr natriumkloridia päivittäin. Kuitenkin pelkästään elintarvikkeittemme teollistumisen kautta saamme päivittäin 12–20 g tätä myrkkyä itseemme. Vielä jogurtissakin on natriumkloridia säilytysaineena. Toisin sanoen, määrällisesti saamme automaattisesti enemmän natriumkloridia itseemme kuin kehomme ylipäänsä pystyy erittämään.
Siispä, vaikkakin useimmat ihmiset kärsivät suolan puutteesta, heillä on liikaa natriumkloridia. Kehomme yrittää nyt suojautua tätä ylijäämää vastaan kuivettumisen avulle. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista natriumkloridigrammaa kohti, mitä keho ei pysty poistamaan, tarvitaan 23 g vettä. Toisin sanoen tarvitaan 23 kertainen määrä saavuttamaan neutraalin tilan. Tämän veden ollessa kyseessä, keho ottaa kaikkein arvokkaimman vetemme - solunesteen. Keho uhraa siis solunesteen, jottei natriumkloridi vaikuttaisi kielteisesti siihen. Tässä yhteydessä solut kuolevat. Seuraavaksi syntyy myös tarpeeton nestekudos - joka on täydellinen roskasäiliö kaikille niille jätteille ja myrkyille, jotka olemme nauttineet ravintomme yhteydessä. Ja lopulta keho ei pysty uhraamaan riittävästi solunestettä. Nyt on olemassa toinen muunnelma: kiteytyminen. Sillä 35 g natriumkloridia on kuolettava määrä. Kehomme kiteyttää nyt tämän ylimääräisen suolan luihin. Eläinperäiset aminohapot yhtyvät nyt natrium-kloridiin ja näin muodostuu virtsahappokiteitä ja sairauksia, joita kuvaamme reumana, kulumina ja reumaattisina sairauksina. Nämä ovat kerrostumia aineista, jotka eivät kuulu kehoomme. Tämän lisäksi tapahtuu vielä sellaistakin, että keittosuola peitataan alumiinihydroksilla, raskasmetallilla, jotta suola olisi juoksevaa. Tai suolaan lisätään jodia ja fluoria biokemiallisesti, mikä taas biofysikaalisesti tarkkailtuna johtaa mielenkiintoisiin uusiin sairauksiin.
Kuningasten suola
Aikoinaan puhdasta kristallisuolaa nimitettiin kuningasten suolaksi. Tavallinen kansa sai kivisuolaa, jotka nekin ovat jo tuhat kertaa parempia kuin natriumkloridimme. Missä onkaan sitten kivisuolan ja kristallisuolan välinen ero? Ei ainoastaan geometriassa.
Joesta kerätty piikivi sisältää kemiallisesti periaatteessa samaa kvartsia kuin vuorikide. Mutta miksi yksi on vuorikide ja toinen piikivi? Piikiven alkuaineet ovat karkearakenteisia, koska ne eivät vuosimiljooniin ole olleet saman paineen alaisia kuin vuorikide. Paine - ainoastaan vuosimiljoonien paine erottaa karkean rakenteen tiivistetystä, jossa yhteydessä on syntynyt kolloidinen rakenne. Suolan yhteydessä yksinkertaisesta kivisuolasta tulee näin kristallisuolaa. Jos nautimme esimerkiksi liian karkearakenteista kalsiumia, ei aineenvaihdun-tamme pysty sitä biokemiallisesti imeyttämään.
Emme kuitenkaan pysty löytämään kristallisuolaa kaikkialta. Se, joka on kävellyt suolakaivoksen läpi, on varmaan todennut, että suurin osa suolasta siellä on tumman harmaata. Tämä on kivisuolaa. Välillä näkyy myös punertavan valkoisia suonia, jotka ovat syntyneet biotektoonisissa kerroksissa vuoristoon kohdistuneen paineen ansiosta. Tällaisissa paikoissa louhitaan käsin puhtain kristallisuola.
Mekin saamme louhia tätä suolaa tutkimuksemme yhteydessä säästäväisesti kilo kilolta. Miksi? Siksi, että on kysymyksessä tiettyjen vallitsevien intressien vastainen toiminta. Meidän oli pakko valita kiertotie, ja siksi olemme tutkineet Himalajalla olevan suolakaivoksen suolaa. Tämä kaivoksen toiminta lopetettiin taloudellisesti kannattamattomana jo 50 vuotta sitten. Analyysi toisensa jälkeen osoitti, että tämä kidesuola oli laadultaan korkeatasoista ja erittäin puhdasta. Toistaiseksi teollisuus ei ole vielä ollut kiinnostunut tästä kaivoksesta. Näin tämä 250 miljoonaa vuotta vanha alkusuola Himalajalta on laadultaan kaikkein parasta, mitä olemme pystyneet löytämään koehenkilöittemme päivittäiseen käyttöön.
Tämän suolan avulla voimme tasoittaa uudelleen kehon mahdollisesti virheellisen värähtelytaajuusmallin. Voimme palauttaa nestetasapainon. Tämä on kehomme luonnollinen säätelymekanismi. Tämä on se käyttöönpanovoima, joka on puuttunut, jotta elimistömme pystyisi parantamaan itse itsensä. Taas pieni esimerkki: kuvitelkaa että autonne akku on tyhjä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että autonne olisi käyttökelvoton. Tarvitsette tosin apua (välttämättömän vastavaikuttajan), jotta akku voitaisiin ladata uudelleen.
400:n pitkäaikaiskoehenkilömme yhteydessä - joilla on suuri määrä erilaisia vaikeita sairauksia - olemme voineet seurata todellisia ihmeparantumisia. Ei vain keuhkosairauksia, vaan jopa erittäin vaikeita maksasairauksia, hermosairauksia, liian korkeaa tai liian matalaa verenpainetta, sienisyndroomia, vaikeaa neurodermiittiä on pystytty täydellisesti säännöstelemään suolakaivoksessa.
Suolaliuoskuurilla pystytte saamaan täsmälleen tämän saman aikaan. Nauttikaa 1-2 teelusikallista suolaliuosta päivittäin. Ette enää tunne olevanne kroonisesti väsynyt, teillä ei ole tietokone-Black-outia, olette henkisesti vastaanottokykyisempi ja suojaatte itseänne useimmilta mahdollisilta vaikeilta sairauksilta.
Yhteenveto: Meillä on liikaa natriumkloridia - ja siitä huolimatta kärsimme suolanpuutteesta. Tämä johtuu siitä, että useimmat ihmiset ovat kuivettuneita. Meille tarjotaan tosin kaikkialla vettä - jopa supermarkettien hyllyillä. Tämä vesi ei valitettavasti ole elävää vettä. Jokainen näistä vesistä sisältää noin 4-prosenttisen jäännerakenteen aiemmin mainitusta "kiteisestä vaiheesta". Mikäli emme voi noutaa vettä luonnonlähteestä, voimme palauttaa vedessä jäljellä olevan kiteisen vaiheen elämän aktivoimalla sen uudelleen. Jos läpiviette tässä yhteydessä vielä suolaliuos kuurin, vahvistatte elimistöänne ja pystytte tuntemaan tämän lisäenergian erittäin selvästi.
Otteita Peter Ferreiran esitelmistä kesällä 2001 Brechtesgadenissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.