Olen ollut tyttöystäväni kanssa yhdessä jo useita vuosia. Nyt en tiedä pitäisikö kosia vai ei!
Haluan jatkaa yhdessä hänen kanssa, mutta jotenkin vain pelottaa tuo sitoutuminen. Olen perusluonteeltani varovainen ja mietin usein pitkään ennenkuin toimin. Nyt vain tuntuu, että pitäisi edetä johonkin suuntaan.
Toisaalta haluaisin kerrankin yllättää hänet, joten pidän asiasta yhdessä sopimista jokseenkin tylsänä. Tietenkin vaihtoehtona olisi myös avoliitossa jatkaminen.
Vaikeahan tähän on taatusti mitään sanoa...
Haluan jatkaa yhdessä hänen kanssa, mutta jotenkin vain pelottaa tuo sitoutuminen. Olen perusluonteeltani varovainen ja mietin usein pitkään ennenkuin toimin. Nyt vain tuntuu, että pitäisi edetä johonkin suuntaan.
Toisaalta haluaisin kerrankin yllättää hänet, joten pidän asiasta yhdessä sopimista jokseenkin tylsänä. Tietenkin vaihtoehtona olisi myös avoliitossa jatkaminen.
Vaikeahan tähän on taatusti mitään sanoa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä sama homma. Paitsi että olen se naispuolinen ja seurusteltu ollaan useita useita vuosia. Nuorena aloitettiin ja yhdessäkin asuttu jo pari vuotta. Nyt tuli sitoutumiskammo ja mies vielä vihjailee kihlautumista. IIK
mielestäsi olla aloitteentekijä tässä asiassa?
Jotenkin tuntuu, että siten on itse vastuussa koko jutusta, nainen voi vain suostua kun kerran pyydetään.
Ymmärrän hyvin, että asia pelottaa myös sinua, vaikka et olekaan se joka mahdollisesti kosii.
Haluaisivatko naiset keskimäärin sitä, että mies kosii?
Kyllä ainakin mä haluan että mies kosii mua. Toki se on sitten vähän vaikeaa hänenkin tietää että varmasti suostun.
Nyt jos mieheni kosii, en voi suostua. Tuntuu että meillä on ihan erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat, enkä siksi ole varma tullaanko olemaan loppu elämä yhdessä.
Meillä on viime aikoina ollut isoja riitoja ja niitä ei mielestäni selvitetä sillä että otetaan niinkin iso askel kun kihlaus.
Ja hän ei halua naimisiin, mutta minusta kihlaus on lupaus siitä...
Eli täytyy vielä odottaa mitä tässä käy...
Mutta miten sanon kiltisti "ei" ilman että toinen loukkaantuu?
Kaikki naiset eivät tietenkään halua naimisiin. Mutta luulen, että suuriosa haluaa. Ja naiset haluavat enemmän kuin miehet. Ja ovat siiheen useimmiten aikaisemmin valmiita.
Oletteko koskaan puhuneet avioliitosta? Edes yleisellä tasolla? Tiedätkö miten avovaimosi suhtautuu avioliittoon. Jos et tiedä niin ehkä voisit ensiksi ottaa sen puheeksi. Jos suora kosinta jännittää ja että mitä nainen vastaa. Kokeile ensiks ns. kepillä jäätä.
Aika moni nainen toivoo, että mies kosii. Naisetkin kosii, mutta luulisin että vain siksi kun ei ole jaksanut odottaa miehen kosintaa.
Ensimmäiseksi: hengitä syvään ja rauhoitu.
Oletko keksinyt, että MIKÄ sinua ahdistaa? Siis, onko se ylipäätään sitoutuminen vai kosiminen?
Tiedän myös, että joskus ahdistus tulee syvempää kuin omasta suhteesta; vanhempien ja kasvuajan lähipiirin mallit vaikuttavat pitkään siihen, että miten katsomme maailmaa.
Kun luin viestisi alun, ajattelin, että tässä on kyse yleisemmästä sitoutumiskammosta, mutta se, että mietit kuitenkin, että mielummin kosisit kuin sopisit avioliitosta yhteisesti taas kertoo ennemminkin siihen liittyvästä jännityksestä.
Joka tapauksessa suosittelen, että mietit ihan rauhassa, että ahdistaako sinua jokin muukin. Sillä lopulta jännitys kosimistilanteessa on täysin normaalia ja täysin ok.
Mutta taas ensin kosiminen ja kohta mielipiteen muuttaminen yhteiselon suhteen taas ei ole.
Oletko jutellut kumppanisi kanssa kihlautumisesta ja avioliitosta yleisellä tasolla? Tiedätkö, mitä hän asiasta ajattelee? Se, että jonkin kätevän aasinsillan kautta kysäiset asiasta ohimennen (jos siis et jo tiedä)häneltä, niin voit itsekin suhtautua omiin tunteisiisi rennommin.
Omat vanhempani ovat eronneet, kuten myös lähes kaikki muutkin sukulaiseni omassa suvussani. Tässä on varmasti yksi syy, miksi naimisiinmeno jotenkin ahdistaa.
En ole koskaan liiemmin keskustellut asiasta puolisoni kanssa, olisi varmasti pitänyt. Tuntuma on kuitenkin, että hän haluaa mennä joskus naimisiin. Tuntuu, että jos nyt alan keskustelmaan asiasta, niin aikeeni muuttuvat varsin ennalta-arvattaviksi. Olen aina ajatellut yllättäväni hänet joskus kosinnalla...
Olen lykännyt asiaa jo muutaman vuoden, ajatellut kai että lopulta tulee asianratkaiseva tunne. Näin ei kuitenkaan tunnu käyvän, vaan jokin ajatuksessa pelottaa.
Ehkäpä se on pelko vapauden menettämisestä tai liiton epäonnistumisesta? Tiedän, että olen luonteeltani varsin pessimistinen. Mielestäni meillä olisi kuitenkin hyvät mahdollisuudet onnistumiseen, eikä kukaan voi tietää tulevaisuuttaan.
Eli: helpompi ratkaisu olisi keskustella asiasta, mutta siten menisi mahdollisuus kerrankin repäistä. Tulos saattaisi olla molemmissa sama, eli naimisiin...
tällä
" Ehkäpä se on pelko vapauden menettämisestä "? Mitä se vapaus on? Oletko avoliitossa jotenkin erilailla vapaa kuin avioliitossa?
Olet oikeassa, käytännössähän avoliitossa on yhtälailla varattu kuin avioliitossakin.
Jotenkin vain pidän avioliittoa vakavampana ja sitovampana. Avoliitossahan ei olla sitouduttu mihinkään loppuelämäksi (avioliitossa periaatteessa ollaan).
esim. riidan päätteeksi häviää avioliiton myötä. Avioliitossa on luvattu olla toisen kanssa sekä myötä- että vastamäessä, joten kyllä avoliitto eroaa avioliitosta, ainakin mun mielestäni. "Vapaus" ei siis mun mielestä liity tässä yhteydessä mitenkään uskollisuuteen tai muuten käyttäytymiseen, vain siihen, että avioliitossa on luvattu olla ja pysyä, vaikka mikä olis.
Esimerkki: Jos eletään avoliitossa ja yritetään lasta. Sitten huomataankin, ettei lapsia voida syystä tai toisesta saada. Mielestäni tässä on vielä ihan "oikein", jos toiselle omat biologiset lapset ovat niin tärkeä juttu, että hän uhraa jopa tämän suhteen sen takia. (Jokainen voi sitten itse miettiä, oliko suhde alunperinkään tarpeeksi luja.) Mutta jos on menty naimisiin, ja sitten lapsettomuuden tultua todetuksi toinen osapuoli lähtee, on se mielestäni todella törkeää - nämähän ovat juuri niitä vastamäkiä, joissa toisen rinnalla on luvattu pysyä.
Toivottavasti meille ei käy niin, että pysytään yhdessä vaan sen takia, että ollaan luvattu pysyä yhdessä... Pitäsköhän pysyä sitten avoliitossa niin tiedetään, että ollaan yhdessä koska halutaan olla! Eikä vaan kun ollaan kerran menty lupaamaan ja lupausta ei voi rikkoa!
Vaikka mun ois kyllä jo vuosia ollut aika vaikea lähteä riidan päätteeks jo avoliitossa!! Ei se niin helppoa ole vuosien yhdessä olon jälkeen. Ehkä se sitten joillekin on. Mutta mun mielestä se oleellinen asia ei ole se, että ollaanko naimisissa vai ei. Kyllä ne on ne tunteet ja yhteinen historia yms. mikä estää. Mun kohdalla naimisiin meno ei muuta juuri mitään.
Ehkä mä en kuulu siihen joukkoon joka ei koskaan eroaisi, tuli mitä tuli. Vaikka vakavasti avioliiton otankin. Mä en kuitenkaan väkisin jatka avioliittoa, jos se ois esim. yhtä helv...tiä. Mitä en usko sen koskaan olevan mieheni kanssa. Mutta JOS niin kävisi. Kukaanhan ei voi tietää 100% varmasti.
kandee jutella ensin tyttösi kanssa vaivihkaa asiasta että mitä mieltä hän olisi jos mentäisi naimisiin ja että ajatteleeko hän että voisi elää sinun kanssa lopun elämän...tälläistä pientä juttelet ja sit jossai vaiheessa ku oot tarpeeks saanu tietää ni toimit sen mukaisesti...toisaalta jos tyttö ei ole halukas voisit tuoda omat tunteesi esiin mitä haluaisit elämältä ja miksi...koskien nimenomaan naimisiinmenoa...good luck!!!
Mulla on kanssa melkosen paljon erohistoriaa lähipiirissä, ja uskon sen todellakin aiheuttavan jonkinnäköistä epäilystä koko avioliitto instituuttia kohtaan. Kuitenkin olemme kaikki yksilöitä, ja olimmepa miten säpäleisestä taustasta ponnistaneita hyvänsä, meillä on aina itsellämme mahdollisuudet yrittää onnistua paremmin. Kunnioittaa parisuhdettamme, keskustella asioista, tunnustaa, kun ahdistaa jne.
Minusta tuo innostuksesi naisesi yllättämiseen kuulostaa niin upealta, että anna mennä vaan! Muutama päivä kosinnan jälkeen voitte sitten jutella kaikesta (esim. mitkä taustat ja tekijät ovat saaneet sinut lykkäämään kosintaa, vaikka naistasi rakastatkin)
Yllätä vaan, se on rohkeaa!!!!
Niin ja pirun romanttista!
Nainen 76 ... kosintaa odotellessa ;)