Matkailua

Minne olet tehnyt hauskimman matkasi? Tai minne lähtisit uudelleen? Innokkaana matkailijana olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksistanne.

Liikkuvaisen kevään ja alkukesän jälkeen olen itse päässyt mielenkiintoiselle Afrikan matkalle ihanan pehmeässä parveketuolissani. Kyllikki Villan mukana matkustin ensin St. Helenan kautta Namibiaan ja sattumalta kirjastosta olin ottanut Henning Mankellin Afrikkaan sijoittuvan Leopardin silmän, Corinne Hofmannin Valkoinen masai on vielä hiukan kesken. Google Earthistä olen sitten katsellut kirjojen maisemia. Näinkin voi näköjään tehdä avartavan matkan.
9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olen tehnyt aikakoneella...esim Geishan muistelmat antaa hyvän kuvan vuosisadan alun Japanista. Mankellin kirjan jonka mainitsit olen lukenut, mutta Karen Blixtenin Out of Africa on parempi Afrikankuvaus mielestäni.
T.
Paloma

Äänestä
  • minäkin tykkään, Ulla-Lena Lundbergin Sade on myös yksi suosikkejani. Olen kulkenut aika paljon maailmalla, mutta Afrikkaan en ole päässyt muuten kuin näiden kirjojen mukana. Oletko sinä? Myöskin Etelä-Amerikka on kirjojen varassa. Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksistasi siellä.

    Äänestä

uudelleen Madagascarille. Rasittavaa ja vaivalloista, mutta todella mielenkiintoista. Paratiisimaisia paikkoja, mutta tänä päivänä ehkäpä liikaa turisteja... silloin ei ollut ketään. Pohjoismaista matkusti vuodessa max.12ihmistä.

Äänestä
  • hieno kokemus! Luonto siellä on varmaan huikaiseva.

    Äänestä

  • mimmo kirjoitti:

    hieno kokemus! Luonto siellä on varmaan huikaiseva.

    todellakin huikaisevaa. Samoin ihmiset olivat uskomattoman hienoja. St.Marien saari itärannikolla ja sen eteläkärjessä oleva Ile aux Nattes on paratiisini... näkyy Google Earth:lla suht' hyvin.

    Äänestä

  • Baile_Atha_Cliath kirjoitti:

    todellakin huikaisevaa. Samoin ihmiset olivat uskomattoman hienoja. St.Marien saari itärannikolla ja sen eteläkärjessä oleva Ile aux Nattes on paratiisini... näkyy Google Earth:lla suht' hyvin.

    katsella. Muistan joskus lapsena lukeneeni kirjan Madagascarilta ja se kiehtoi mielikuvitusta niin että jäi lähtemättömästi mieleen.

    "Samoin ihmiset olivat uskomattoman hienoja." Niin, hienoja ihmisiä löytyy kaikkialta - jos sitten niitä toisenlaisiakin. Minäkin olen päässyt kurkistamaan muutamaan vieraaseen kulttuuriin ja sen ihmisiin hiukan turistitasoa syvemmin ja ne ovat elämäni parhaita kokemuksia. Tuntuu suunnattoman hyvältä kokea yhteisymmärrystä ja lämmintä ystävyyttä erilaista tavoista ja kieliongelmista huolimatta.

    ...ymmärtää meidän ihmisten aito samanlaisuus ja
    samanmielisyys: Lapsenmielisyys, pyrkimys "oikeasti"
    ymmärtämään toisiamme ja ennenkaikkea se, että olemme kaikki "yhtä". Tämän kokemuksen olen saanut monilta ihmisiltä Helsingissäkin... ei se paikkaa katso. Aikaisemmin ajattelin ja koin, että ihmiset ovat "uhkia" minulle. Nyt ajattelen siten, että jokainen ihminen on aidosti tärkeä ja minulla on Aidosti opittavaa jokaiselta. Kunhan maltan itseni... ja kuuntelen. Joskus se on vaikeaa... olen täälläkin sortunut "suorittamiseen".

    Nyt hiljaa Baile... hyssss!

    kanssasi kommunikoinnista. Ei todellakaan tarvitse lähteä tätä koti-Helsinkiä kauemmaksi.

    Maisemia ja muita matkailuelämyksiäkään ei tarvitse välttämättä maailmanääriltä etsiä, niitä löytyy kotimaasta, joskus ihan läheltäkin, kunhan vain aukaisee mielensä kokemaan. Voiko kyllästyä seuraamaan jatkuvasti vaihtuvaa, mereen heijastuvaa värimaailmaa auringon laskiessa...

    Linna päällä lasivuoren kutsuu kulkijaa. Eihän sitä trenkää maalimanäärihin lähtiä ihimeitä kattomahan, niitä ny löytää vaikka tuosta kotooselta saunapoluulta. Justihin näin kesä aikahan siinä on vaikka minkälaasta kukkaa, siankärsämöötä, kissankelloja, päivänkakkaroota ja sen tuhanlaasta heinää kasvamas. Aamuusin aina nuas kastelatvoos hehkuu sen milijoona timanttia, päivänkehrä niitä niihin vissihin loihtii taikasauvallansa. On siinä Tiitu pikkuusella ainaki ihimittellemistä ku kävellähän tuahon rantasaunalle. Sätehet tanssii niis heinänlatvoos. Vähän väliä Tiitu joutuu nousemahan takajaloolensa ku on niin palijon nähtävää. Ja kaikki ne tuoksut tuollaasella niityllä, niitä ei maalimalta muualta löyrä. Ei vaikka kulukis kuinka pitkälle ja kaikki nämä vain tuos saunapoluun varres. terv. seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä kotoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmo kirjoitti:

Minne olet tehnyt hauskimman matkasi? Tai minne lähtisit uudelleen? Innokkaana matkailijana olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksistanne.

Liikkuvaisen kevään ja alkukesän jälkeen olen itse päässyt mielenkiintoiselle Afrikan matkalle ihanan pehmeässä parveketuolissani. Kyllikki Villan mukana matkustin ensin St. Helenan kautta Namibiaan ja sattumalta kirjastosta olin ottanut Henning Mankellin Afrikkaan sijoittuvan Leopardin silmän, Corinne Hofmannin Valkoinen masai on vielä hiukan kesken. Google Earthistä olen sitten katsellut kirjojen maisemia. Näinkin voi näköjään tehdä avartavan matkan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu