*
Vielä vuosienkin kuluttua,
ovatko sormemme toistensa lomassa, tällä tapaa, kutoen
yhteistä elonkirjaa?
Tahdon koskea sinuun
koko miehisen sieluni laajuudelta, pujahtaa maisemaasi
joka hetki, joskus ehkä kömpelösti ja haparoiden -
En enää pelkää
että voisi tulla joku toinen, parempi, joka täyttäisi
sinussa kaiken sen
missä asun.
Asunhan. Asunhan sinussa?
On minulla pelkoja ollut.
Aika hyvin olet onnistunut vapauttamaan niistä.
Askel askeleelta
opettelin luottamaan rakkauteesi.
Kaikki naiset eivät petä.
Niin kuin sormet sormien lomassa
asumme nyt toisissamme.
Neljä kättä, joilla on oma historiansa
tarpeineen ja unelmineen, pelkoineen, mutta jotka yhteen liittyneinä
ovat tulleet erottamattomiksi.
Vapaasta tahdostaan ne ovat liittyneet toisiinsa...
se on ihme, ja pysyneet yhdessä
läpi päivien kirjon:
niin myrskyssä kuin tyvenessä.
Olihan meilläkin vaikeat hetket ja kriisimme...
Ne salaisetkin!
Kun tunteet arkipäivien ketjussa
viilenivät, ruoho naapurissa näytti vihreämmältä.
Kaikkien houkutusten keskellä
käännyin yhä vain lujemmin puoleesi,
muistutin itselleni keneen olen
sitoutunut.
Jos tahdot olla minulle uskollinen, minäkin tahdon.
Tahdon joka tapauksessa.
Sormet kutoutuivat toisiinsa.
Nyt kirjamme on täynnä kauniita sanoja.
Olen niin kiitollinen sinusta, vaikka et aina
ole ollut sitä mistä olen uneksinut, olet
toki enemmän.
Annoin unieni mennä, ruoho naapurissa kuihtui
mutta meillä on värikästä kesät ja talvet,
satakieli muutti käkikelloomme - kodissa kukkuu sielujen
liverrys.
Oh... taisinpa heittäytyä romanttiseksi...
Katselen kuvaasi lipaston päällä.
Kuinka kauniit ovatkaan sormesi
sormieni lomassa.
Vielä vuosienkin kuluttua, selaillessamme
yhteistä elonkirjaa?
Toinen meistä sytyttää kynttilän vihkikuvan alle,
lipaston päälle, katselee haikein
kyyneltyvin silmin, mutta kiitollisena?
Kumpi...
Ehkä olen kovin itsekäs,
mutta toivon että
kun kutsu uusiin majoihin saapuu,
pääsisin ensin pois.
Vaikka - -
jos jään lähdettyäsi, onhan minulla muistot:
tämä ääretön kiitollisuus
että otimme hetkistämme kiinni,
emme antaneet niiden lipua ohi.
Rakkaani,
tunnustelen sormiasi sormissani
etten unohtaisi.
Sinä lähdit, minä jäin.
Vielä vuosienkin kuluttua,
ovatko sormemme toistensa lomassa, tällä tapaa, kutoen
yhteistä elonkirjaa?
Tahdon koskea sinuun
koko miehisen sieluni laajuudelta, pujahtaa maisemaasi
joka hetki, joskus ehkä kömpelösti ja haparoiden -
En enää pelkää
että voisi tulla joku toinen, parempi, joka täyttäisi
sinussa kaiken sen
missä asun.
Asunhan. Asunhan sinussa?
On minulla pelkoja ollut.
Aika hyvin olet onnistunut vapauttamaan niistä.
Askel askeleelta
opettelin luottamaan rakkauteesi.
Kaikki naiset eivät petä.
Niin kuin sormet sormien lomassa
asumme nyt toisissamme.
Neljä kättä, joilla on oma historiansa
tarpeineen ja unelmineen, pelkoineen, mutta jotka yhteen liittyneinä
ovat tulleet erottamattomiksi.
Vapaasta tahdostaan ne ovat liittyneet toisiinsa...
se on ihme, ja pysyneet yhdessä
läpi päivien kirjon:
niin myrskyssä kuin tyvenessä.
Olihan meilläkin vaikeat hetket ja kriisimme...
Ne salaisetkin!
Kun tunteet arkipäivien ketjussa
viilenivät, ruoho naapurissa näytti vihreämmältä.
Kaikkien houkutusten keskellä
käännyin yhä vain lujemmin puoleesi,
muistutin itselleni keneen olen
sitoutunut.
Jos tahdot olla minulle uskollinen, minäkin tahdon.
Tahdon joka tapauksessa.
Sormet kutoutuivat toisiinsa.
Nyt kirjamme on täynnä kauniita sanoja.
Olen niin kiitollinen sinusta, vaikka et aina
ole ollut sitä mistä olen uneksinut, olet
toki enemmän.
Annoin unieni mennä, ruoho naapurissa kuihtui
mutta meillä on värikästä kesät ja talvet,
satakieli muutti käkikelloomme - kodissa kukkuu sielujen
liverrys.
Oh... taisinpa heittäytyä romanttiseksi...
Katselen kuvaasi lipaston päällä.
Kuinka kauniit ovatkaan sormesi
sormieni lomassa.
Vielä vuosienkin kuluttua, selaillessamme
yhteistä elonkirjaa?
Toinen meistä sytyttää kynttilän vihkikuvan alle,
lipaston päälle, katselee haikein
kyyneltyvin silmin, mutta kiitollisena?
Kumpi...
Ehkä olen kovin itsekäs,
mutta toivon että
kun kutsu uusiin majoihin saapuu,
pääsisin ensin pois.
Vaikka - -
jos jään lähdettyäsi, onhan minulla muistot:
tämä ääretön kiitollisuus
että otimme hetkistämme kiinni,
emme antaneet niiden lipua ohi.
Rakkaani,
tunnustelen sormiasi sormissani
etten unohtaisi.
Sinä lähdit, minä jäin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
laittamatta tähän jotain.
Niin suruisa, kuin loppu onkin - unohdan sen,
sen että toinen on mennyt pois.
Tämä hetki sinun kanssasi
täyttä elämää vielä.
Kyllähän sinä tiedät
sinusta minä elän,
hengitän.
Sormet sormiin lomittuneina
silmät loistaen
hehkumme vielä elämää
rakas.
Ethän anna mahdollisuutta
minun hukkua tässä maailmassa,
tuntemattomille poluille
sinusta kauas
ethän ?
Älä katso sormieni kauneutta,
katso vain sydämeeni
se on tärkeämpää kuin mikään muu.
Kiitos elämälle,
kiitos olemassaolosi autuudesta.
---
Sorry, älytöntä rönsyilyä - mutta sinä vaan saat
sen aina aikaan :)
Hyvää yötä, nuku hyvin.