Olen tällä hetkellä 51-vuotias transvestiitti, joka on ollut pukeutumatta kaksi vuotta. Minulla on ollut varastoituna täydellinen naisten vaatteisto ja varusteet ullakolla koko ajan. Lisäksi minulla on arkistoituna 500 valokuvaa urani huippuhetkistä, jolloin olin täysin läpimenevä naisena. Olen aina ollut joko kokonaan joko mies tai nainen. Olen poistanut naisena ollessani aina kaikki ihokarvat ja parran.
Olen ollut transvestiitti 15-vuotiaasta asti. Edellinen pisin kausi ilman pukeutumisia oli myös kaksi vuotta.
Luulen tämän machomieskauden olevan pysyvä olotila, koska käytän AA-metodia. Olen loppuikäni transvestiitti ja voin muistella itse tai kertoa muille kohtalontovereilleni ja myös ystävilleni kääntöpuolestani. Alkoholistitkin muistelevat vanhoja ryyppyreissuja.
Myös ikääntyminen auttaa pysymään miehen roolissa, koska kaunistautuminen on työläämpää.
Mitä mieltä olette metodini toimimisesta?
Olen ollut transvestiitti 15-vuotiaasta asti. Edellinen pisin kausi ilman pukeutumisia oli myös kaksi vuotta.
Luulen tämän machomieskauden olevan pysyvä olotila, koska käytän AA-metodia. Olen loppuikäni transvestiitti ja voin muistella itse tai kertoa muille kohtalontovereilleni ja myös ystävilleni kääntöpuolestani. Alkoholistitkin muistelevat vanhoja ryyppyreissuja.
Myös ikääntyminen auttaa pysymään miehen roolissa, koska kaunistautuminen on työläämpää.
Mitä mieltä olette metodini toimimisesta?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Transilmiö on niin vahva että siitä luopuminen vapaa-ehtoisesti ja kokonaan on melkoinen tavoite.
Ellei jotkin perhesyyt tms. todellakaan pakota lopettamiseen, kannattaako aiheuttaa itselle ongelmia. Toimintatapaa voi muuttaa. Mikäli olet sitä mieltä ettet enää voi saavuttaa kohtuullista läpimenevyyttä, niin voithan jäädä kaappiin etkä tyttöile enää julkisesti. Toisaalta vertailukohteetkin muuttuvat. Eihän ne tavallisetkaan naiset enää tuossa iässä kaunistu, joten joukkoon voi sulautua riittävän hyvin.
Epäilen vaan onnistuuko se machomiehen roolin toteuttaminen pysyvästi. Mutta jos onnistuu, se on todellakin saavutus.
... niin ole mielummin transvestiitti.
Mikä tahansa on parempi kuin kristinusko.
Olen kyllä kristitty, millä on tietenkin oma merkityksensä valinnoissani, mutta monet muutkin tekijät ovat olleet vaikuttamassa.
Suuria tekijöitä ovat minulle myös liikunta, voimailu ja vapauden kaipuu. Naiseus on rajoittava tekijä edellä mainituissa asioissa, koska olen naisena aina ehdottoman naisellinen myös emotionaalisesti.
Miehenä olen itsevarma ja peloton. Naisena taas ujo, arka ja pelokas. Vaikkakin olen joskus takavuosina harkinnut jopa siirymistä lopullisesti naiseksi, olen kuitenkin nyt tyytyväinen miehuuteeni.
Kuitenkaan ihmisen elämässä ei ole yhtään turhaa hetkeä, siksi olen dokumentoinut naisena olemisenkin valokuvin ja päiväkirjoin. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Transvestismi on tehnyt minusta ehkä nöyremmän ihmisen, joka ymmärtää paremmin muita ihmisiä. Jos en olisi transvestiitti olisin ehkä enemmän uhoileva ja pullisteleva mies vailla empatiaa.
jos osaisit yhdistää kaikki puolesi samaan, itsesi näköiseen rooliin etkä yrittäisi esittää miestä tai vieläkin keinotekoisempaa naista, voisit olla jopa ihminen. Jokaiseen ihmiseen kuuluu tietty määrä miehisiä tai naisellisia ominaisuuksia ja osa meistä osaa ne myös hyvin mukanaan kantaa.
Ehkä käsityksesi siitä mikä on sukupuolille sallittua on vääristynyt.
"Vaikkakin olen joskus takavuosina harkinnut jopa siirymistä lopullisesti naiseksi, olen kuitenkin nyt tyytyväinen miehuuteeni."
Tuo oli aikanaan todella onnekas päätöksesi! Mikäli olisit käynyt hoidot läpi, olisit ilmeisesti nyt onneton naisentapainen, koska olet tyytyväinen miehuuteesi. Taikka sitten hautausmaalla. Myös transvestisuus ei ilmeisesti tule "täydestä sydämestä", kun voit siitä tuosta vaan luopua. Tuo dokumentointitarvekin osoittaa että se "transvestisuutesi" olikin vain kivan roolin esittämistä, johon olet nyt kyllästynyt. Samoin nuo emotionaaliset vertauksesi osoittaa roolin vetämistä. Itse olen ollut aina samanlainen luonteeltani, ennen miehenä ja nyt naisena. Jotain naisellisia ominaisuuksia piti kylläkin peitellä koska niitä ei odoteta mieheltä.
Kyllähän naisenakin voi harrastaa liikuntaa ja voimailua, jopa ammattitasollakin. Ei se riipu sukupuolesta. Tietenkin hormonihoidossa olevalle transnaiselle teettää voimailu enemmän työtä, mutta eihän naiselta odotetakaan niin ylettömiä lihaksia kuin mieheltä. Minäkin harrastan liikuntaa jo terveytenikin vuoksi. Mutta ilmeisesti olet siirtymässä harrasteesta toiseen.
>
Ymmärsinkö oikein, että olet elänyt kokopäiväisesti naisena menneisyydessäsi? Itse elän niin ikään naisena ilman sp-prosessia.
Omat kokemukseni sp-rooleista ovat päinvastaiset. Koen naisena olevani vahvempi, miehenä taas epävarma ja heikko, omituinen, epäsopiva, luonnoton. Naisena koen olevani kykenevä moniin sellaisiin asioihin, mitä miehenä en voisi tehdä. Minulle naiseus ei ole mikään rajoite tässä mielessä: harrastan liikuntaa ja seikkailen rämäpäisesti ulkomailla.
Miksi olet sitten elänyt naisena, jos kerran se on saanut sinun tuntemaan itsesi heikommaksi? Vai oletko tuntenut itsesi vahvammaksi aivan vasta viime vuosina alettuasi elämään miehenä?
>
Minulle valokuva-albumista tuli mieleen aivan erilainen tulkinta. Jos jokin asia ihmiselle menneisyydessä tuottaa ihmiselle ahdistusta, hän haluaa siitä eroon. Ritva sen sijaan on kuvat säilyttänyt. Millä mielin hän selailee valokuva-albumiaan?
Vertaus alkoholismiin tuo mieleen, että hän on luopunut jostain asiasta tuskalla. Ja että luopuminen ei ole sujunut helposti.
Olen elänyt naisena 2-4 viikkoa kerrallaan vapaa-aikoinani. Sitä ennen olen laihduttanut muutamassa viikossa jopa 8 kiloa. Tietenkin ennen pukeutumisen aloittamista olen tehnyt täydellisen epilaation nyppimällä osin koneella ja osin käsin joko itse tai kosmetologilla viimeistä partakarvaa myöten. Olen aina halunnut olla pukeutumisella kunniaksi naissukupuolelle joten tuloksen on täytynyt olla aina mahdollisimman täydellinen. Luonteeltanikin olen varsin pedantti.
Olen miehenä uskomattoman erillainen kuin naisena.
Harva on tunnistanut minut naisen roolissa.
En kadu naisena viettämääni aikaa,sillä kaikella on aikansa! Nyt minulla on vain aika olla mies ja nauttia siitä!
Olen elänyt naisena 2-4 viikkoa kerrallaan vapaa-aikoinani. Sitä ennen olen laihduttanut muutamassa viikossa jopa 8 kiloa. Tietenkin ennen pukeutumisen aloittamista olen tehnyt täydellisen epilaation nyppimällä osin koneella ja osin käsin joko itse tai kosmetologilla viimeistä partakarvaa myöten. Olen aina halunnut olla pukeutumisella kunniaksi naissukupuolelle joten tuloksen on täytynyt olla aina mahdollisimman täydellinen. Luonteeltanikin olen varsin pedantti.
Olen miehenä uskomattoman erillainen kuin naisena.
Harva on tunnistanut minut naisen roolissa.
En kadu naisena viettämääni aikaa,sillä kaikella on aikansa! Nyt minulla on vain aika olla mies ja nauttia siitä!
Tuo kertomasi vahvistaa edelleen että elit vain naisen roolia tavallaan harrasteena. En oikein lue tuollaista edes transvestisuudeksi, eikä laisinkaan transsukupuolisuudeksi. Varsinkin jos pystyt nyt luopumaan siitä ja elämään ihan tavallisena miehenä. Mutta kyllähän tällaisiakin ihmisiä tarvitaan. Kuulen kylläkin ensimmäisen kerran että harrasteena on pitänyt naiseksi pukeutumista. Eihän siinä mitään, jos olet sen tehnyt tyylillä. Monia muitakin harrastuksia tehdään pieteetillä.
Pienenä kuriositeettina oli tuo mainintasi laihduttamisesta ennen naiseksi pukeutumista. Samaa on "joutunut" moni transnainenkin tekemään, mutta pysyvästi. Minäkin olen pudottanut painoa tähän mennessä 27 kg ja vielä muutama kilo pitäisi saada pois, joskin "loppuhuipennukseen" tarvitaan plastiikkakirurgia.
Mutta minunlaisillani tilanne on aivan erilainen kuin tuo oma elämäsi. Me OLEMME naisia ja elämme naisina pysyvästi.
Voiko transvestismi tai alkoholismi olla vain harrastus? Transvestismini ei ole kadonnut mihinkään vaan se on ikäänkuin latentissa vaiheessa. Onhan alkoholistikin aina alkoholisti, vaikkei hän sillä hetkellä joisikaan.
Elän vain päivän kerrallaan ja pian päivistä kertyy vain vuosia. Repsahduksen vaara on tietenkin aina olemassa, mutta se ei minun kohdalla ole elämän suurimpia kysymyksiä.
Onnea vain teille kaikille naiseuden eri muodon valinneille elämässänne valinneille! On tosi kiinostavaa keskustella sukupuoli-identiteettiin liittyvistä ongelmista ja seurata eri valintojen tehneiden ihmisten elämää.
Omien kokemusten mukaan tranvestismi voi olla roolileikkiä ja pelkkä harrastus. Itseasiassa suurelle osalle tranvestiiteistä joihin olen törmännyt se onkin sellaista. Se voi olla myös monille seksuaalinen fetissi. Sitten toki on tapauksia, että pukeutuminen on oire jostain syvemmästä(neurologisesta?) sukupuoliristiriidasta jolloin se menee enemmän TS puolelle, vaikkei siellä oikein kaikkien mielestä ole ihan hyväksyttävää, että henkilön sukupuolikokemus voisi olla muutakuin yksiselitteisesti nainen tai mies.
Onhan sille transvetismille ja transukupuolisuudelle olemassa omat diagnoosit psykiatriassa. Toisaalta pukeutumisen kieltäminen itseltään on hieman omituista, koska eiväthän ne ole muuta kuin rättejä ja tuollahan niitä pukeutujia on maailmalla vaikka kuinka paljon. Juohan moni kahvia päänsärkyynsä, miksi sitten ei voi vetää vatettaan päällensä jos kerta sellainen olo on?
Minä uhkaavasti lähestyn ikääsi!:-( Minulle Trans asiat ei ole ollut ennen näin pinnalla kuin nyt tällä hetkellä!! Minä en voi olla ilman naiseutta tuntematta. Kokeilin viiksiäkin mutta masennus valtasi minut niin syvästi että oli henkensä pitämiseksi ajettava ne pois. Nyt olen
ajanut itseni niin jumiin etten tahdo osata pois sieltä!! Minä olen tuntenut "toisen minäni" olemassaoloa yli 35 vuotta ja se ei sieltä sammu pois vaikka mitä tekisin. Nyt TIEDÄN että jos saisin 20 vuotta taaksepäin, tiedän mitä tekisin. Nyt en voi kun olla ja tyytyä osaani!;-(
Minulle ei tämä tunne koskaan sammu. Se on osa minua. Se kuinka suuri osa se minua on, sitä en osaa sanoa! Masennus ja itku on kuitenkin arkista tällä hetkellä.
Minulla on asiat muuten todella hyvin. Ystäviä paljon ympärillä jotka hyväksyy minut ja tyttöilyni, silti jossain nyt mättää!! Harrastuksia minulla on vaikka muille jakaa. Koskaan silti en voi olla missään "harrastuksissani" ilman toista minääni! Sitten täällä alkaa kohta joku ts-riepu kirjoittaan että sä et ole mikään transsukupuolinen. Minä olen, vaikka pukeudunkin niinkuin miehet! Miksi minä en halua pukeutua niinkuin miehet???????? Miksi minulle tulee masennus jos yritän olla pukeutumatta toisen sukupuolen vaatteisiin??
"Sitten täällä alkaa kohta joku ts-riepu kirjoittaan että sä et ole mikään transsukupuolinen. Minä olen, vaikka pukeudunkin niinkuin miehet! Miksi minä en halua pukeutua niinkuin miehet???????? Miksi minulle tulee masennus jos yritän olla pukeutumatta toisen sukupuolen vaatteisiin??"
Kerroit tuossa että sinulla on halu pukeutua toisen sukupuolen vaatteisiin, ei siis oman sukupuolesi. Jos olisit ts, ne naisten vaatteet olisivat oman sukupuolesi vaatteita, ei toisen sukupuolen.
Minulla ei ole ollut minkäänlaista tiittitaustaa kun lähdin aikoinaan tutkimuksiin. Ekat naiselliset vaatteet hankin vasta RLT:llä ja hametta en käytä vieläkään, vaikka nainen jo olenkin.
Koita nyt tiitti-riepu tajuta ettei se sukupuoli ole mistään pelkästä pukeutumisesta kiinni!
En tiennyt nimeäsi, siksi kirjoitin nimesi noin, anteeksi!! Muuten kyllä olen jo oppinut sinut niin tuntemaan että melkein kuvasi jo osaan piirtää. Mahtavaa että olet niin onnellinen itsesi kanssa. Aika erikoista että tunnet olevasi nainen ja kuitenkin ajattelet ja olet kuin mies. Olet varmasti tullut jopa joskus kadullakin vastaan, mutta koska katselen vain naisia ja naisten pukeutumista, en ole sinua hoksannut, sori vaan!!
Minä harrastuksessani, kun etsin sopivaa "uhria" alkaan aina ulkomuodosta, pukeutumisesta ja naisellisesta muodosta! Olen aina ymmärtänyt että nainen on nainen myös ulospäin!! Aika erikoista tuo sinun käsityksesi!! No toivottavasti olet saanut pitää itselläsi sen "kaverin" jonka väitit joskus sinulla olevan!! Tsemppiä ja jaksamista toivotan "kaverillesi"!!
"Minä harrastuksessani, kun etsin sopivaa "uhria" alkaan aina ulkomuodosta, pukeutumisesta ja naisellisesta muodosta! Olen aina ymmärtänyt että nainen on nainen myös ulospäin!!"
Harrastaisit joskus vaikka telakalle haalareissaan hitsaamaan menevien naisten tiirailua ja ottaisit heistä naisen mallia. Arkinen naiseus, jota naisen elämästä on 99 %, ei selvästikään sinulle kelpaisi, vaan ottaisit vain sen naiseuden, jonka teidän miesten silmää eniten miellyttää.
Kuulehan nyt pervopertti, minä olen ihan tarpeeksi naisellinen ilman vaatteitakin, samaa voi tuskin sanoa susta. Vai että oikein "uhreja" naisista etsit, toivottavasti jäät jo pian kiinni ja pääset Niuvanniemeen, kaikkia hulluja sitä vapaana kulkeekin...
Mielenkiintoista kuinka nämä "asiakkaat" paljastavat kotiseutunsa paikkakuntaa lähimmän kyseisen sairaalan mukaan.
Ohjatkaa nyt vaikka Harjamäkeen välillä, menee hullut naapurikunnan piikkiin!
Eiköhän tuo Niuvanniemi ole ainoa paikka Suomessa kaltaisillesi, sinnehän kerätään kaikki pahasti mielisairaat seksuaalirikolliset maassamme.
Eipä ole tullut edes ylinopeussakkoja, joten pahasti lipsahti tuollainen syyttely rikolliseksi. Taidan olla naisena pikemminkin siellä saamapuolella.
Tuo viestisi oli aika törkeää henkilöön kohdistuvaa herjausta. Ei siis ihme että ammut puskasta koska muuten voisi tulla kunnianloukkaussyyte. Vaikka eiköhän verkko-osoite pystytä täälläkin selvittämään.
Kuulehan nyt, sinun pitää ensin kertoa täällä oikeat henkilötietosi, että pääsen kunniaasi loukkaamaan, ja niin kauan kuin olet anonyymi paukapää se ei onnistu. Ja mitä helvettiä sä muuten käyt täällä vittuilemassa muille jos et sitä itse kestä?
Taisipa mennä jopa nippu herneitä nenään. Ei saa olla noin herkkä kun täällä lukee ja kirjoittelee!
Kriisiä ja hämmenyksen aikaa. Miuta on korjailtu sieltä täältä ja hormoonitkin ovat tehneet tehtävänsä. En kuitenkaan ole missään vaiheessa halunnut olla mitään muuta kuin oma itseni (kulunut klisee). Tämä on henkohaisesti totta tai ainakin toden tuntuista :)
En kuitenkaan koskaan ole halunnut olla jotain muuta kuin itseni, kas tässä on ollut varsin suuri pulma.
No oli miten oli. Tilanne on johtanut vieraantumiseen transjutuista, koska en millään lailla koe kuuluvani tähän pukeutuven ja läpimenevien transeliittien joukkoon.
To be what to be on kaiketi oma tällainen henkilökohtainen juttuni. Liekkö ketään samaan kategoriaan kuuluvia koko universiumissa :)
Ihmettelen vaan... :)
"Minulla on ollut varastoituna täydellinen naisten vaatteisto ja varusteet ullakolla koko ajan. Lisäksi minulla on arkistoituna 500 valokuvaa urani huippuhetkistä, jolloin olin täysin läpimenevä naisena. Olen aina ollut joko kokonaan joko mies tai nainen. Olen poistanut naisena ollessani aina kaikki ihokarvat ja parran."
On se vähän kumma asia kun joku tiitti on täysin läpimenevä naisena, vaikka kukaan ts (MtF) ei sitä olekaan ennen leikkauksia. Missä hemmetin harhoissa te tiitit oikein elätte? Totuus on kuitenkin se, ettei yksikään alkujaan miespuolinen vartalo ole läpimenevä edes vaatteet päällä ilman vähintään vuoden hormonihoitoa ja useita laserepilaatioita. Sitäpaitsi teidän tiittien miehinen ajatusmaailma näkyy kaikessa, eleissä, käytöksessä ja puheissa.
Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti teidän sovinistiset käsityksenne naiseudesta ja sitä on teidän aivan turha kiistää. Tehän määrittelette naisen arvon silmissänne pääasiassa vaatetuksen, ulkoisten seikkojen ja jonkin seksistisen stereotypian mukaan. Luotte näiden mielikuvien keinoin sitten naisen irvikuvan itsestänne.
Vetäkää vaan ne peruukit päähänne ja hameet sekä irtotissit päällenne ja kuvitelkaa mitä tahdotte, mutta säilyttäkää nyt edes jonkinlainen suhteellisuudentaju kirjoituksissanne.
Eipä voisi paremmin sanoa!
>On se vähän kumma asia kun joku tiitti on täysin läpimenevä naisena, vaikka kukaan ts (MtF) ei sitä olekaan ennen leikkauksia. Missä hemmetin harhoissa te tiitit oikein elätte?<
Itse elät harhoissa. Myös monet FtoM TS:t menevät aivan hyvin läpi ennen varsinaisia korjausleikkauksia. Samoin myös lukuisat transvestiitit ilman korjausleikkauksia.
Asia riippuu monista tekijöistä kuten ruumiinrakenne, kasvojenpiirteet jne. jne.
Osasta ei ilman kallonsahausta saa edes kelvollisia sukupuolenkorjausleikkauksen hormonihoidon jälkeenkään - ikävä kyllä. Tosin kun paperit ovat esim. naisen, ei enää tuolla läpimenevyydellä ole sitä samaa merkitystä - nainen mikä nainen (tai mies mikä mies).
Lukisit nyt edes ensin kirjoittamani, ennen kuin riennät vastaamaan. Sanoin "täysin läpimenevä", tämä käsittää läpimenevyyden myös uimarannalla bikineissä sekä saunassa ilman vaatteita. Kukahan sitä nyt taas elää harhoissa, kysyn vaan?
Mitä tuohon osittaiseen läpimenevyyteen tulee, niin tiitin pitää istua paikallaan liikkumatta mielellään pimeässä ja kaukana muista ihmisistä, jos jonkinlaisesta läpimenevyydestä voidaan puhua.
Täysin läpimenevä voi tarkoittaa aika montaa asiaa. Jos puhutaan *pukeutumisesta* niin silloin se viittaa läpimenevyyteen niissä vaatteissa.
Miksi jotkut jaksaa saivarrella asioista...
Toisille läpimeneminen on luontaisesti (geenit ja teston aiheuttaman vaurion määrä) helpompaa, toisille taas hyvinkin vaikeaa.
"Täysin läpimenevä voi tarkoittaa aika montaa asiaa. Jos puhutaan *pukeutumisesta* niin silloin se viittaa läpimenevyyteen niissä vaatteissa."
Nyt ei puhuttu läpimenevyydestä vaatteissa vaan naisena. Ketjun aloittaja kirjoitti:
"Lisäksi minulla on arkistoituna 500 valokuvaa urani huippuhetkistä, jolloin olin täysin läpimenevä naisena. Olen aina ollut joko kokonaan joko mies tai nainen."
Minusta sukupuoli on "vähän" enemmän kuin pelkät vaatteet, peruukki tai irtotissit.
Hei, tää sun juttusi on aika mielenkiintoinen.
Jos verrataan alkoholismia tai naistenvaatteisiin pukeutumista esim. lähimmäisten näkökannasta, se saattaa tuntua ihan yhtä pahalta salata ja kestää. Mutta harvoin tiitit ajattelevat ketään muuta kuin itseään ja omia tarpeitaan. Sen takia mun tekeekin mieli kysyä, mikä sai sinut lopettamaan ja miksi koet että tiitteys on addiktio kohdallasi? Mikä oli sinun omapohjasi tiittinä? Rikkoiko tiitteilysi jotakuta vastaan (itseä, läheisiä)? Koitko että et pysty hallitsemaan tiitteilyä vaan että tiitteily hallitsi sinua?
Minusta aika monet täällä kirjoittavat tiitit vetoavat tähän tiitteleilyyn asiana jolle ei voi mitään, joka on niin vahva että sillä saa selittää kaiken mitä muille ja itselleen tekee, joka on tärkeämpää kuin mikään. Minusta se kuullostaa sairaalta ja sairalloiselta pakkomielteeltä, mutta myönnän etten oikeasti ymmärrä ilmiötä kovin hyvin. Tämä lienee ensimmäinen kerta kun törmään tiitin (no, tämä on netti, voihan se olla että tämä ei ole tiitin kirjoitus johon vastaan) tekstiin jossa itse rinnastetaan omaa taipumusta addiktioon. Kuulisin sen vuoksi mielelläni lisää siitä mieten sinä olet asian kokenut.
Naisena oleminen oli erittäin jännittävää ja myös samalla stressaavaa. Harrasteeni kolhi pahasti miehistä itsetuntoani. Palautuminen pukeutumisjaksolta oli rankkaa, sillä vei aina aikaa monta kuukautta ennenkuin tunsin itseni taas täydeksi mieheksi.
Harrastukseni eristi minua muista ihmisistä, sillä on juuri esittäytynyt Ritvana kuin harvoille. Syntyi myös ristiriitoja uskonnollisen vakaumukseni kanssa. En voinut myöskään saavuttaa rauhaa pukeutumalla naiseksi vaan se oli himo ja pakkoajatus.Heterona koin myös ongelmia naisen roolissa.