uusi palsta" elämä syövän jälkeen". Mielenkiintoinen aihe varmaan monelle täälläkin.
Haluaisin täällä keskustella tästä aiheesta,olen ymmärtänyt viesteistänne,
että täällä on myös jo hoidot ohittaneita?
Minunun syöpä on "vanha" asia,sairastuin 04.Täysin normaaliin elämän rytmiin en ole pääsyt vieläkään.
Haluaisin täällä keskustella tästä aiheesta,olen ymmärtänyt viesteistänne,
että täällä on myös jo hoidot ohittaneita?
Minunun syöpä on "vanha" asia,sairastuin 04.Täysin normaaliin elämän rytmiin en ole pääsyt vieläkään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämä ok, ei rajoituksia, Tamofen-lääkityskin alkaa olla historiaa, olen tyossä, jne.
Harvemmin törmään enää asiaan tuttavienikaan kanssa. Tuskin he ovat unohtaneet asiaa, mutta kuulun ehkä heidän mielestään selviytyneiden joukkoon. Läheisetkään eivät pahemmin enää kysele vointia. Ihan hyvä, sillä haluankin kuulua elävien ja terveiden joukkoon. Kyllä minä sitten itse kerron, jos jotakin uutta ilmenee. Itsekin aika ajoin unohdan koko jutun.
Siltikin, itsellä syöpä piipahtaa päivittäin jossakin vaiheessa mielessä, ainakin riisuutuessa ja suihkuun tai saunaan mennessä, kun toisen rinnan puuttuminen siitä on muistuttamassa. Korjausleikkausta en ole harkinnut, vaikka sekin olisi mahdollista. Elämäni on hyvä näin.
Ehkä asiaa ei pitäisi unohtaakaan. Nykyisin ajattelen niin, että tuo sairastuminen ja mahdollinen kuolema on ihan hyvä tiedostaa vähän niinkuin ennakkoon. Onhan se meillä kaikilla kuitenkin tavalla tai toisella edessä ennemmin tai myöhemmin. Hyvä, että on joku muistutus siitä, ettei menneitä kannata murehtia, eikä tulevista kannata olla huolissaan. Parempi olisi ottaa päivä kerrallaan sellaisena kuin se vastaan tulee. Kunpa sen muistaisimmekin. Itseltäni se joskus tupaa unohtumaan.
Toisaalta haluankin pitää asian mielessä ja kirjoitella esim täällä. Toivon omista kokemuksista kirjoitellessani olevan apua toisille syöpäpotilaille, niille joilla on diagnoosista kulunut vähemmän aikaa. Haluaisin näin antaa voimia muille jaksamiseen erilaisten vaivojen ja pelkojenkin tullessa vastaan ainakin siellä alkuvaiheessa.
Kyllä tästäkin koettelemuksesta selvitään. Selviytyminen kuitenkin hyvistä hoidoista huolimatta vaatii ehkä vähän myös itseltä positiivisuutta ja elämänhalua.
on minullakin,mutta pelko syövän uusiutumisesta,se kalvaa,vaikka en haluaisikaan.
Ja muistona minullakin on arpi toisen rinnan paikalla.
Tälläisia,jo vuosia sitten syöpään sairastuneitten,ja edelleen täällä porskuttavien,kirjoitukset on niin tervetulleita tänne!
Minun äitini kuoli rintasyöpään 53.vuotiaana.Itse sairastuin 43.vuotiaana.
Normaaliin elämän rytmiin...kirjoitti -04 sairastunut. Itse sairastuin -03 ja tiedän että mikään ei ole niinkuin ennen. Syöpä muuttaa ihmistä ja panee elämän arvot uusiksi,tekee nöyräksi elämälle. Mieheni ei kestänyt sairauttani, löysi puolenvuoden kuluttua uuden naisen ...vaikka olimme olleet 30v avioliitossa. Ero oli uusi shokki, josta toivun vieläkin ja mikään ei ole enää niinkuin ennen.
Haluaisin muiden kommetteja,käykö näin yleensä.
Nainen 50v
itse sairaus on jo niin rankka,ettei siihen enään eroa kaipaisi.Ehkäpä joillekkin ihmisille se on kestämätön paikka,edes vierellä kulkijana.Olen muutamalta ihmiseltä kuullut käyvän samoin.Keskustelu apua kannattaa itselleen hakea,ettei vallan masennu,voimia sinulle toivon :)
Kiitos sinulle Ira...
Keskustelua olen hakenut ja käyn sitä yhä ammattiauttajani kanssa. Masennushan siitä seurasi joka syväksi luokiteltiin...jouduin lopettamaan yrityksenikin kun en enää jaksanut. Ihmisen voimat ovat rajalliset. Elän yksinäisen naisen yksiökulttuurielämää, poissa kaikki se mitä oli ennen syöpääni. Sairastuin erittäin harvinaiseen gynekologiseen syöpään joka vei naiseuteni nollille..ja eroni pahensi sitä.
elämä jatkuu. Uskon, että sinun kohdallasi tulee vielä elämään jokin uusi juttu, rakkaus kenties. Kaikella on jotenkin tarkoitus. Pidä mielesi avoimena, olet sentään selättänyt syövän. Älä katkeroidu ex-miehellesi, silloin lopulta satutat vain omaa sieluasi. Yritä antaa hänelle anteeksi, ettei hän uskaltanut pysyä rinnallasi. Toivotan sinulle voimia tulevaisuuteen ja avointa mieltä. "Jokainen uusi päivä on kuin uusi helmi helminauhassa"
tärkeämpi,kuin työ.Kyllä tässä naiseuttakin koetellaan.Jotenkin sitä vain ajattelee,että kunhan jotenkin selviäisi,välillä vain päivän kerrallaan,siitä se sitten lähtee.paljon minäkin yksikseni olen.Toivoa paremmasta ei saa menettää :)
toivon hyvää sinulle,Aneel.Minun nuoremmalla siskollani kävi myös niin,että pitkä aikainen elämän kumppani ei jaksanut pysyä siskoni rinnalla,kun hän sairastui syöpään.
Noin puolentoista vuoden eron jälkeen he kuitenkin aloittivat uudelleen.Jotain kuitenkin muuttui,siskoni antoi anteeksi,mutta ,unohtaako koskaan.