prolgi miniä tarinaan

yx appiukko

Kyllähän se siemen hedelmälliseen maaperään upposi. Miniältä vielä varmistin, että hän oli saanut pojalta seuraavana viikonloppuna myös spermat sisään. Ei jäänyt mitään epävarmuutta. Joku olisi saattanut ruveta laskemaan, että appiukkohan oli remonttihommissa hedelmöityksen aikoihin. Seuraava vuosi oli vilkas. Poika syntyi, jäin leskeksi ja poika pirulainen pani työreissulla firmansa talousjohtajan paksuksi. Isäänsä on varmaan poika tullut. Mikäpä minä olen ensimmäistä kiveä heittämään.

Kun poika oli miniän kanssa selvittänyt asiat, päätyivät eroon ja poika lupasi maksaa kunnon ruokon. Urakehitys firmassa oli nousussa ja miniä osasi pitää puolensa varmistaen poikansa tulevaisuuden. Asunto meni kuitenkin myyntiin ja miniä soitti minulle itkuisena että mihin hän nyt menee. Sanoin tulevani käymään luonaan ja katsotaan mikä on tilanne. Ilta ehti jo pitkälle kun ehdin miniän luo. Poika oli jo imetetty ja nukkumassa. Nainen oli meikannut ja laittautunut kuin treffeille. Tervehdimme ja miniä hyppäsi kaulaani heti kun ovi takanani sulkeutui. Kiedoin käteni ympärilleen ja puristin hänet isällisen turvallisesti syliini.

Hetken aikaa seisottuamme eteisessä sanaakaan sanomatta, irrottauduimme ja nainen pyysi minut kahvipöytään. Täysi Martelli-pullo oli pöydällä kahvikuppien ja konjakkilasien välissä.

Haluatko jotain syötävää, miniä kysyi huolehtivasti?

Haukkasin vähän suolapalaa, kun oli aika paljon matkaa takana enkä tykkää konjakkia tyhjään mahaan ottaa. Eihän siinä kauaa mennyt kun siirryimme kahvin ja ensimmäisten konjakkipaukkujen jälkeen sohvalle pullo ja lasit mukana. Olin jo matkalla suunnitellut että kysyn, haluaisiko nainen muuttaa luokseni melkein tyhjäksi jääneeseen taloon. Tilaa on sen verran reilusti että molemmille riittää omat tilat. Jos vielä seudulta löytyisi töitä, homma olisi järjestyksessä. Tokihan minulla oli mielessä myös varma nuori pillu ja tyydytys omassa talossa. Keskustelimme vaihtoehdosta ja parin konjakkilasillisen jälkeen nainenkin oli varma että tämä olisi paras vaihtoehto.

Miniä kääntyi puoleeni ja painoi punaiset huulensa huulilleni. Kielemme intoutuivat taas tuttuun leikkiinsä ja asia oli päätetty. Naisen käsi painui vasten housujani ja puristi jo pullottavaa kalua. Itse en jäänyt huonommaksi ja työnsin käteni hameensa alle. Eipä siellä taaskaan housuja ollut, joten avasin nopeasti omat housuni. Nostin takapuoltani sohvasta ja miniän avustuksella työnsimme housuni alas. Sanaakaan sanomatta nainen nosti toisen jalkansa ylitseni ja kiipesi istumaan syliini.

Kaluni painui väliimme. Naisen alapään karkea karvoitus hieroi terskan alapintaa hänen hinkatessaan puutteessa ollutta vittuaan vasten himoitsemaansa kyrpää. Kurkotin käden takapuolen yli vitulle. Levitin sitä ja nainen nousi hieman. Hän tarttui kyrpään ja käänsi sen sisäänsä. Hitaasti hän laskeutui ja kalu täytti kostean aukon. Nuori nainen liikutti hiljalleen alapäätään sylissäni ja painoi kuuman suudelman huulilleni. Se jatkui loputtoman pitkään nuoleskellessamme ja imeskellessämme toistemme kieliä ja huulia.

Kun hän vihdoin irrottautui ja kallisti itseään taaksepäin, avasin paitapuseronsa. Äitiysliivit yrittivät kannatella suuria maidon täyttämiä rintoja. Vaikka nuorempi poikani on kuulemma hyvä syömään, niin maitoa kertyi kuitenkin niin nopeasti että liivit olivat jo märät. Avasin imetysliivin kupin ja näin maitolastissa pullistelevan rinnan jonka pinnalla verisuonet risteilivät ja nännistä oli juuri putoamassa pisara. Nuolaisin sen suuhuni.

Imin koko nännin suuhuni ja reilu maito suihku virtasi suuhuni. Jatkoin samalla tavalla toisenkin tissin kanssa ja imaisin sieltäkin suurimman paineen. Jatkoin puristelemalla tissejä joista maito roiskui päälleni. Naisen ratsastus päälläni kiihtyi samalla kun hyväilin riippuvia rintoja. Kurotin selkänsä takaa liivit auki ja sain koko ylävartalonsa paljaaksi. Raskaat rinnat hölskyivät naisen ratsastuksen muuttuessa entistä rajummaksi. Yhtäkkiä hän pysähtyi, voihkaisi hiljaa ja lysähti syliini. Tunsin vitun supistelevan rajusti kaluni varrella. Sain vielä hellän suudelman kauniilta miniältäni.

Miten päin haluat, nainen kysyi orgasmin aaltojen laantuessa?

Ota hame pois ja vaihdetaan paikkoja, sanoin.

Nainen nousi sylistäni, avasi hameensa vetoketjun ja sen valahdettua lattialle, kävi alastomana istumaan sohvalle. Riisuin itsenikin alastomaksi ja kävin polvilleni eteensä. Polvet painuivat toisiaan vasten naisen alkaessa leikin kanssani. Liityin leikkiin saman tien. Tartuin siroihin polviin ja vedin ne rajusti levälleen.

Nyt miniä ei pihtaa vaan antaa pillua appiukolle, murahdin uhkaavaan sävyyn.

Nykäisin polvitaipeista naisen alapään sohvan reunalle. Miniä painoi kätensä avoimen vitun päälle.

Nyt nainen näytät sitä pientä kiimavittuasi appiukolle, jatkoin komentelua.

Minkäslaisella vehkeellä sinä sen mun pojan oikein viettelit, kiihdytin kisaamme.

Ihan tavallinenhan tämä on, miniä vastasi hiljaisesti, näytellen pelokasta.

No näytä sitten sitä. On noita ennenkin nähty, kiihotin.

Nainen levitti etu- ja keskisormellaan pillun huulia. Juuri nussittu vittu oli valuvan märkä ja naisen omat limat vaahtoutuneina pillun poimuissa.

No miniällähän on siinä oikein kunnolla nussittu kiimapillu. Näytäpäs miten sinä sitä runkkaat, kun poika on reissussa, etkä saa kyrpää, komensin.

Nainen painoi toisen kätensä kaksi sormea sisäänsä ja levitti aukkoa auki. Vetelin kullia hiljalleen polvillani lattialla ja katselin kuinka nuori kaunis nainen tyydytti itseään ja nautti, esitellessään vittuaan vanhemmalle miehelle.

Anna mulle tuota sun suurta kyrpää, miniä aneli katsellen kiimaisena runkkailuani.

Mitä sillä pitäisi tehdä, kyselin tyhmänä.

Nussia mun kiimaista vittua, nainen pyysi nyt jo epätoivoisena.

Nousin polvilleni eteensä, vedin nopeasti kätensä vitusta ja junttasin yhdellä rajulla työnnöllä kyrpäni vitun pohjaan.

Ooooooooooooh, nainen voihkaisi ja samalla tunsin jo vitun kiristyvän kyrpäni ympärille.

Kasvonsa kiristyivät irvistykseen ja vittu ruiskutti nesteitään päälleni. Naisen koko pieni vartalo tärisi rajussa orgasmissa. Jatkoin vielä tylyä appi-miniä leikkiä.

No niin. Onkos pojalla yhtä hyvä kyrpä, kysyin?

Ei ole, kyllä sun kyrpä on paljon parempi ja suurempi, nainen huohotti.

No nyt annetaan vielä miniän pilluun lisää kyrpää ja kermaa, totesin.

Älä laske sisään, nainen voihkaisi.

No kyllä se kuuluu appiukon etuihin että miniät nussitaan loppuun asti, vastasin. Pojan piikkiin ne menee appiukonkin siittämät lapset.

Junttasin kovaa, Tähän asti se oli ollut leikkiä, mutta nyt halusin vain tyydyttää tarpeeni. Nostin naisen jalat ylös ja nussin säälimättömästi tarjolle annettua vittua. En ehtinyt enää kauaa jatkaakaan, kun tunsin helpottavaa kutinaa alavatsassa. Pillu kiristyi ja työnsin vielä pari rajua työntöä naiseen. Spermani lähti liikkeelle ja ruiskusi vastustamattomalla voimalla nuoren äidin suojaamattomaan vaginaan. Vielä pari helpottavaa junttausta ja siitos oli suoritettu.

Painoin huuleni naisen huulille. Sain pehmeän vastauksen. Varmistuin että hän oli ollut mukana leikissä koko ajan. Hänkin tuntui luottavan että imettävä nainen ei tule raskaaksi.

Miniä muutti meille. Sai töitä kirjastoapulaisena ja elimme saman talon eri siivissä. Aina silloin tällöin miniä jätti määrätyn merkin päälle, jolloin voisin vaikka piipahtaa yökylässä. Joskus vetäistiin pikapanoja päivisinkin kun poika leikki ulkona. Ehkäisy hoitui jatkossa anaalipuolella.

Myöhemmin äitinsä tuli käymään meille avioeronsa jälkeen ja viipyi aika kauan. Kyllä sitä hieman vanhempanakin voi olla mukavaa. Kaksi antavaista naista talossa.

7

21122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilkkua

      oikea termi otsikkoon lienee epilogi.

    • mankeli07

      Siis onko oikeesti näin käyny, tahdon tietää.

      • vilkkaassa mielikuvituksessa

        Hei mieti nyt vähän !


    • tommi_j

      Vittu ku panettaa!

    • nICE STORY

      PANETTAA JA OLEN NAINEN.

      • Kestävää laatua -56

        Hienoa ,kun naisetkin myöntää kiimansa ja "halunsa antaa meille APPI-UKOILLE".
        Vaikka suuri kaluni joutui laskemaan rasvat tämän luettuani niin aion
        painautua vaimoni ahnaisiin aukkoihin . ja hänen orkut , joita tulee useita , ovat
        upeaa katseltavaa.

        Veljen pojan vaimoa on tullu "autettua" eikä hän ole katunut.


    • Isä poika ja phenki

      Kyllä sairas mielikuvitus teettää kaikenlaista. Kirjoittamaan jopa edellä luetun kaltaista paskaa. Runkkarit kyllät lukeva ko kirjoituksia miellään, ja toteuttavat omia perversioitaan. Älytöntä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 183
      1975
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      141
      1447
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe