moniko

suunnittelee alan vaihdosta? Itsellä olisi ajatuksena lukea uusi ammatti. Miten te alan vaihtajat olette pärjänneet rahallisesti? Lisää opintolainaa vaiko töissä koko ajan?
5901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuntuu olevan probakandaa, että vain koulutuksen kautta voi saada töitä. Tradenomikoulutuksessa kaikki on töisinpäin; oman alan töitä et saa, muiden alojen töitä saat todella helposti.

Mikäs sua kiinnostaisi? Mä aloittelin tässä rotaatiotyöntekijänä, eli sanomalehtipainossa oon. Siinä ois koulutusmahikset tosi hyvät oppisopimuksen kautta rotaatiopainajaksi tai vaikka mihin vain.

Jos tradenomien koulutusmäärä ei laske, näemme enemmän tradenomeja raksamiehinä ja metallimiehinä, kuin oman alan asiantuntija -ja esimiestehtävissä kehä III ulkopuolella siis.

Äänestä
  • En ole tällä hetkellä edes oman alan tehtävissä, eikä työkokemustakaan ole kertynyt juuri mitään omalta alalta, pari pätkää opiskelujen jälkeen. Muuten olen tehnyt muita hommia. Valmistumisesta on jo pari vuotta, joten kyllä sitä on jäänyt rannalle ruikutttamaan. Töitä on vaikeampi löytää, koska uusiakin on jo valmistunut tällä välin pilvin pimein. Ja pääpointtina on se, ettei työhistoriaa ole kertynyt nimeksikään. Tämän vuoksi uusi ala houkuttelisi. Sitten täytyy opiskella uusi ala, jos muuten ei töihin pääse. En asu pk-seudulla, joten työtilanne muutenkin on kehnompi asuinseudulla. Tradenomit, missä työskentelette, jos ette ole saaneet oman alan töitä? Ja mitä tienaatte? Kiitos vastauksista kahdelle edelliselle!

    Äänestä

Itsellä hakemus sisällä erääseen tuotannolliseen työhön. Tiedän että ko. työssä pääsee melko helposti reiluun 2500 euron kuukausiansioihin ja työ on yksinkertaista sekä ei stressaavaa. Nykyinen työni taloushallinnon parissa 2100 euron kk-palkalla, ei kertakaikkiaan enään motivoi jatkamaan. Työ on ajoittain melko stressaavaa ja palkka työhön nähden erittäin huono, joten mitta on tullut täyteen.

Äänestä

Täällä kunnan virastossa me konttorirotat kansakoulupohjalta pelkäämme, koska ensimmäinen trade marssii toimistoomme ja pistää tuulemaan. Joka kerta kun joku jää vuorottelu- tai äiskävapaalle, odotamme kauhulla kuka tulee sijaiseksi.

Jos pomomme saisi sellaisen kultakimpaleen, hän taatusti antaisi opiskella ja kehittää itseään työaikana, kuten hänen muutkin lemmikkialaisensa saavat tehdä.

Me vanhat kääkät emme enää ole enää hyväksi yksikön imagolle. Ei uskois että kaupungin virastossakin on tähän menty mutta niin se vaan on.

Äänestä

Lähdin metallialalle, työvoimakoulutus, joten pärjää kyllä. Vaihtoehtona olisi ollut pienipalkkainen työ erossa perheestä jossain kauempana, joten tämä oli parempi ratkaisu, taloudellisestikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tradenomi kirjoitti:

suunnittelee alan vaihdosta? Itsellä olisi ajatuksena lukea uusi ammatti. Miten te alan vaihtajat olette pärjänneet rahallisesti? Lisää opintolainaa vaiko töissä koko ajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu