Sielunmaailmaa, säteilevä rakkaani:
toiveiden lankaa paratiisi.
Onneen nukahdamme,
maailma vihreä.
Kuiskaus.
Kastelen kukkapenkin,
en kestä enää:
Sukella kanssani, viisas neitonen!
Uusi kuva.
Olisi parempi hiljentää.
Nettimasentajille meidän laulumme
wanhoja sanoja.
Kysyen,
karheaa elämän pintaa,
toiveita...
Sanat painavat.
- -
Hyvää viikonloppua!
toiveiden lankaa paratiisi.
Onneen nukahdamme,
maailma vihreä.
Kuiskaus.
Kastelen kukkapenkin,
en kestä enää:
Sukella kanssani, viisas neitonen!
Uusi kuva.
Olisi parempi hiljentää.
Nettimasentajille meidän laulumme
wanhoja sanoja.
Kysyen,
karheaa elämän pintaa,
toiveita...
Sanat painavat.
- -
Hyvää viikonloppua!
Vastaukset 20
Vanhimmat
tunnet minut maailman kulkija
askeleesi kulkivat
sydämeni läpi.
*
( iltasoitto huilulle )
Tule luokseni
tule pian
tule uniini hiljaisiin.
Sulle kauneimman annan
annan hymyni taivaisiin.
Katso kohta kun aamu koittaa
soi sävel hentoinen
uusi on alku päivän
päivä toiveiden.
*
Kaunistaviikonloppua myös.
(muistinvaraisesti)
kling klang klong pröhöhö tööt
- -
;-)
Runot ovat pienestä kiinni, ja monta kerta joku pikkuruinen tyyliseikka jää kismittämään. Esimerkiksi tähän olisi varmasti kuulunut välilyönti. Parannettu versio.
Sielunmaailmaa, säteilevä rakkaani:
toiveiden lankaa paratiisi.
Onneen nukahdamme,
maailma vihreä.
Kuiskaus.
Kastelen kukkapenkin,
en kestä enää:
Sukella kanssani, viisas neitonen!
Uusi kuva.
Olisi parempi hiljentää.
Nettimasentajille meidän laulumme
wanhoja sanoja.
Kysyen,
karheaa elämän pintaa,
toiveita...
Sanat painavat.
- - -
Laulu kertoo ikävästä:
Turkoosi villapaitainen nainen.
Kiemuroita:
Yhden päivän ystävä.
Kerro tuuli:
Sinä.
Mustasukkaisuutta:
Kirjoitan runon.
Sitä justiin!
- - -
nyt tyly uni Linkosylistä?
on neidolla punapaula*
raskasta laukkua kantaen
kulkukauppias*
kauppaopiston naiset
ne todella kääntää mun pään*
tein minä pillin pajupuusta
toki vain pajupuusta
oi, soreasti pillini soipi*
etsin kunnes löydän sun*
laps olen köyhän kauniin karjalan*
elämäni on hauta*
maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
se hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa...
> ja monta kerta joku pikkuruinen tyyliseikka <
äh! monta kert - aa
- -
Tunsinko Lyylin tyylistä?
Sielunmaailmaa, säteilevä rakkaani!
Niinpä niin...
Sanoi mummo
kun kissalla pöytää pyyhki.
vaihtelu virkistää
uusi nainen uusi mies
uusi minä uusi sinä
iiiiiikkkkk ! huusi kissa mummolle
kun pöytää pyyhki
lauletaan yksiäänisesti, toisella jalalla seisten:
”Grrr...”-unelmaa:
Tunsinko Lyylin tyylistä?
Sielunmaailmaa, säteilevä rakkaani!
- -
Hitsin puju!
se piti tietenkin olla:
Vaihtelu virkistää,
sanoi kissa
kun mummolla pöytää pyyhki.
Hust hust kaupungille siitä** ( heittää tiskirätillä lempeästi ) :)
miksiköhän mies kuorsaa ja makaa
ystävänsä lattialla vaimoa paossa
voisiko olla syytä myös miehessä
eikä vain vaimojen myrkyllisissä
hammasrauta-ansoissa ?
ansassa voi olla ihminen
omassa päässäänkin.
...
Nämä ei ole mulle sukupuolikysymyksiä. En ole koskaan vaahdonnut että naiset sitä ja tätä, tai miehet sitä ja tätä. Kuten olen sanonut, luulen että on joitain virheitä joihin naiset on alttiimpia kuin miehet, ja virheitä joihin miehet on alttiimpia kuin naiset, kummallakin sukupuolella on siis kataluuksia ja kieroiluja jotka on luonteenomaisempia. Siitä huolimatta ei ole kyse niinkään sukupuolesta vaan ihmisestä. Kokemukseni mukaan on tilanteita joissa syy on pääosin miehessä, ja on tilanteita joissa syy on pääosin naisessa. Ei sen vuoksi että kyseessä on nimenomaan nainen tai nimenomaan mies, vaan siinä tapauksessa juuri tuolla yksilöllä on suhteessa ne suuremmat ongelmat ja käyttäytymishäiriöt. Niissäkin tilanteissa jokaisen on silti mentävä itseensä, ensisijaisesti, koska katkeroituminen ja toisen syyttely ei auta ketään eikä mitään. Niin siis asioissahan on aina kaksi puolta. Ystäväni tilannetta en tässä ryhdy puimaan, sen enempää, totean vain että maailmaan mahtuu myös väkivaltaisia naisia.
> ansassa voi olla ihminen omassa päässäänkin. <
Ehdottoman totta. Ja monta kertaa juuri se, joka on ansassa omassa päässään, näkee ne viat ainoastaan toisten päissä? Eipä siinä sitten muuta...
Kuin yksilökohtaisesti miettimään omaa käyttäytymistä ja asenteita.
- -
Sitten varsinaiseen aiheeseen, hassuksi lopuksi.
Kari Peitsamon KIRJOITAN MODERNIA RUNOA lienen kuullut noin 25 vuotta sitten radiosta, joten pahoittelen jos muistin sanat väärin. Laitoinpa nyt googleen hakusanaksi jos olisi ehkä löytynyt tarkat sanat. Muistaisin että siteeramani "kling klang klong pröhöhö tööt" esiintyy kertosäkeessä? Sanoja ei löytynyt googlettamalla paitsi muistinvarainen siteeraus jonkun blogista, totta tosiaan, muistikuvani mukaan tämä on ensimmäistä säkeistöä:
Kirjoitan modernia runoa. Tyttöni istuu kampaajalla. Hänellä on pikkulaukku satasia täynnä, ja kirjoituskone hameensa alla.
Nyt täytyy tosiaankin mennä...
Tosi kuin vesi.
Peitsamolla oli sulka kyllä kynässään :)
tiitätkö kuka runoili näin:
"Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta
puutarhan."
Tule luokseni
tule pian
tule uniini hiljaisiin.
Sulle kauneimman annan
annan hymyni taivaisiin.
Katso kohta aamu koittaa
soi sävel hentoinen
uusi alku päivän
päivä toiveiden.
---
Allegro, uudenlainen erikoispyykinpesuaine.
Käytettyäsi yhden pakkauksen Allegro pesuainetta kone on - paitsi hajuton - sisältä aivan puhdas eikä sakkautumien aiheuttamaa tulipalon riskiä enää ole. ...
---
( haikea yösoitto poikkihuilulle )
Tunnet minut maailman kulkija.
Askeleesi kulkivat sydämeni läpi
silloin ojensin sinulle ruusun
ilman terälehtiä, pelkkä varsi.
Piikitkin olivat kuihtuneet
ohi mentyäsi, muistamatta
missä olitkaan jaloillasi astunut.
Muisteletko minua
kun sarastaa
ja hiljaiset värit
nukuttavat kaupunkia
Tai kun sataa
vierailta mailta
tuulentuomaa sadetta
muisteletko...
-Mys-
Lähdin vielä kirjoittamaan runoa lopuksi ennen kuin lähden liikenteeseen. Tähän asti kirjoitin:
hiljaisina
sateisina päivinä
kuuntelen pisarat
ikkunanlaudalle
varovaisten
tunnustelevien liikkeiden läpi
voin aistia ihmisen
kasvot
Sitten luin tekstisi. Jännästi sopii yhteen. Sade. Hiljaiset värit. Muistot. Hmm...
en tiedä muistelenko sinua.
on niin hiljaista
ja pehmeää,
muistikuvatkin liikkuvat
kuin tyynet varjot, huutamatta
nimiään.
katselen vettä valuvan ikkunan läpi.
tunnen
jokaisessa solussani:
sinä olet arvokas ja ihmeellinen,
olkoon nimesi mikä tahansa.
ehkä emme ole koskaan tavanneet.
ehkä emme ole kuulleet
toistemme nimeä.
mutta ikkuna kertoo, että olet olemassa.
katselen varjojeni läpi -
on niin hiljaista,
pehmeää.
- - - -
Lähdin vielä kirjoittamaan runoa lopuksi
ennen kuin lähden liikenteeseen.
Tähän asti kirjoitin:
hiljaisina
sateisina päivinä
kuuntelen pisarat
ikkunanlaudalle
varovaisten
tunnustelevien liikkeiden läpi
voin aistia ihmisen
kasvot
Sitten luin tekstisi. Jännästi sopii yhteen.
Sade. Hiljaiset värit. Muistot.
Hmm...
en tiedä muistelenko sinua.
on niin hiljaista
ja pehmeää,
muistikuvatkin liikkuvat
kuin tyynet varjot, huutamatta
nimiään.
katselen vettä valuvan ikkunan läpi.
tunnen
jokaisessa solussani:
sinä olet arvokas ja ihmeellinen,
olkoon nimesi mikä tahansa.
ehkä emme ole koskaan tavanneet.
ehkä emme ole kuulleet
toistemme nimeä.
mutta ikkuna kertoo, että olet olemassa.
katselen varjojeni läpi -
on niin hiljaista,
pehmeää.
Sammutan tietokoneen. Aivan kohta.
* Erittäin hyvää viikonloppua sulle, Mys *
Autojen kohina kadulla,
olohuoneessa kuorsaavan ystävän ääni.
Perheriitojen takia vaimoa paossa.
astun maailmaan.
( 13.7.2007 )
Kuuntele laineiden liplatusta laituriin,
kuuntele rakkaani.
Kuuletko kuinka
sydämemme jyskäävät toisiaan vasten.
Ja tähtien tuike rytmittää
tasaisesti soljuvan kohinan suonissamme.
Se on niin kuin tanssia, niinkö?
Ei, ei niin kuin tanssia.
Kosketamme toisiamme herkin sormin, riennämme polkua
hypähtelevin askelin kuin pesäänsä loikkivat kaniinit:
siellä tunteiden tulva
on ryskäävä patomme rikki.
Kuinka suloista olisikaan tanssi
jos musiikkia ei olisi keksitty,
tuota kirottua äänitulvaa
joka manipuloi jokaista liikettämme.
Kuinka suloisia sanat,
jos emme olisi löytäneet kynää ja paperia -
En tärvelisi hetkiämme
tällaisin kirjaimin.
Sinä vaikeroit kutsuvin huulin:
tule jo, rakkaani.
Minä: kuinka voisin tulla nyt, rakkaani, kun sanat
rytmittävät liikkeitämme.
Niin minä piirrän
laiturin tähtiseen yöhön,
piirrän polun, ja nämä loikkivat kaniinit,
hakkaavat sydämemme.
Kuinka suloista olisikaan tanssi
jos musiikkia ei olisi keksitty.
Kuinka suloisia kaikki sanat
joita puhuisimme, kertomatta niistä, tärvelemättä.
Tällaisin sanoin.
- -
Ensin tupsahti lause "kuinka suloista olisikaan tanssi, jos musiikkia ei olisi keksitty". Sitten toinen lause. Yhdessä ne muodostivatkin jo kelvollisen runon.
Kuinka suloista olisikaan tanssi
jos musiikkia ei olisi keksitty,
tuota kirottua äänitulvaa
joka manipuloi liikkeitämme
Mutta runoon tuli vielä toinenkin säkeistö:
Kuinka suloista olisikaan tanssi
jos musiikkia ei olisi keksitty,
tuota kirottua äänitulvaa
joka manipuloi liikkeitämme.
Kuinka suloisia sanat,
jos kynää ja paperia ei olisi keksitty.
Emme tärvelisi hetkiämme
tällaisin sanoin.
Siihen olikin sitten helppo rakentaa runo ympärille... No niin, kaupungilla tuli kuin tulikin käväistyä. Nyt pitää taas kiirehtiä, muutaman minuutin kuluttua tulee yks ystävä hakemaan pihasta, täytyy mennä... käymään yhdessä mestassa.
Ehkä menemme sinne missä tanssia ei kuvailla. Sinne missä
levoton musiikki
ei ryskää korvista sisään.
Menemme sinne, missä oikeasti tanssitaan.
Piirsit laiturin
valvovien tähtien yöhön
ja polun.
Emme saata kuunnella tähtiä
katsoa vain,
ja hahmottaa toistemme ääriviivat.
Suloisinta,
koskettavinta on kuitenkin
kuunnella hiljaisuutta
pilvien unten alla.
Sanaton hellyys puhuu.
---
Huomenia ääpee :)
..
Tänään olen itkenyt
enemmän kuin vuosiin.
Jo aamusella kun ensisäteet
pilkistivät mökkiin,
kouraisi tukahdutettujen kyynelten
paljous rinnassani.
Avasin oven pihamaalle,
annoin niiden tulvahtaa, tulla ulos
kätköistään -
padottu virta aukesi.
Istuessani aamupäivällä laiturilla,
veden liplattaessa
herkistyneen sieluni kaikukoppaan,
taas pusertuivat kyyneleet.
Itkin menneitä mahdollisuuksia,
niitä, joihin olin tarttunut -
sain haavat sielulleni.
Ja niitä, joihin en tarttunut, jäin
vaille haavoja, joita nyt
itkien muistelisin.
Iltapäivällä.
Seisoin kädet taskussa verannalla
ja katselin ikkunasta sisään,
muistelin niitä kesäpäiviä, kun yhdessä
liikuimme tuolla.
En jaksanut avata ovea,
korituoliin istahdin, annoin
kyynelten tulla.
Auringon laskiessa:
Kävelen metsässä, pysähdyn katselemaan
iltavalossa kimaltavaa seittiä
mustikanvarpujen lomassa.
Tässä kohtaa sekametsää tuoksuu mänty,
poskella hiljainen kyynel
vierii kuin huomaamatta, putoaa
kait varpujen sekaan,
seitille.
Yhden runon kirjoitan vielä tänään.
Tämän.
Kuvittelen runoilijaa
kesämökille runoja kirjoittamaan,
runoja itkemisestä.
Monet runot hän kirjoittaa,
sitten illalla vielä yhden.
Tai ehkä kaikki itkut
ovatkin vain samaa runoa,
yhtä ainoaa?
Tätä tietokoneen näyttöpäätteen äärellä kirjoittamaani,
helsinkiläisessä yksiössä, Etelä-Haagan
reunamilla, kun autojen virta
kohisee meren lailla.
Jo aamusella kun ensisäteet
pilkistivät mökkiin,
kouraisi tukahdutettujen kyynelten
paljous rinnassani.
Istuessani aamupäivällä laiturilla,
veden liplattaessa
herkistyneen sieluni kaikukoppaan,
taas pusertuivat kyyneleet.
Itkin menneitä mahdollisuuksia,
niitä, joihin olin tarttunut -
sain haavat sielulleni!
Ja niitä, joihin en ollut tarttunut, jäin
vaille haavoja, joita nyt
itkien muistelisin.
Lopuksi kirjoitan:
Mutta milloin olen oikeasti itkenyt,
en muista.
Niin hän kirjoittaa, ajattelen.
Nostaa katseen paperilta,
katselee hiipuvaa hiillosta takassa.
Kun yö peittää laiturin
ja sekametsä mökin ympärillä
huokaa iltatuulessa.
Mitä, vieriikö poskellani kyynel?
Yöllä autojen virta on hitaampi, ei
yhtäjaksoinen humina.
Katson kelloa. Aamuyö. Sammutan
tietokoneen.
Etelä-Haagassa.
Väsyttää.
- - -
Runon kirjoitti äitiparta 14. heinäkuuta Porissa noin klo 10:35 - 10:50. Tunnin verran sitten hioi kirjoittamaansa, yksittäisiä sanoja käänteli, vaihtoi pari pilkun paikkaa. Nyt toivottaa
Kaunista kesäpäivää!
"Itkin menneitä mahdollisuuksia,
niitä, joihin olin tarttunut -
sain haavat sielulleni!
Ja niitä, joihin en ollut tarttunut, jäin
vaille haavoja, joita nyt
itkien muistelisin."
**********************
Runostasi tuli mieleen ihmisen
mahdollisuudet ja ihmisen valinnat...
Valinnat on semmosii,
et' joskus ne osuu
oikeeseen, joskus ei.
Pitäisi siis osata valita,
tai ainakin yrittää osata valita,
mahdollisuutensa sydämellä.
Sydämen äänellä? Mutta miten? Jostain lehdestä just' luin (tais' olla Hesarista), että sydämen ääni on se ensimmäisenä mieleen tullut ajatus. Toisena tuleva on jo järjen ääni.
Aivan i-ha-na.
Sain ajatuksia, montakin runostasi - hmm, kenties
aihetta runoon, no juu tai sitten ei, katsotaan.
Missä lienee viipotat taas mennä, mutta mukavaa
viikonvaihdetta kuitenkin, ystävälle.
minäkin, sukellat haaveiden maailmaan. Näinkö on ?
joillekin nimimerkeille, mutta eihän elämä
ole koskaan täydellistä. Niin ei silloin vastaaminenkaan.
kun ei ehdi nyt.
Ehkä toisella kertaa. Tai ehkä tämä katsotaan vastaukseksi..
Hyvää yötä.