Maksasairaus

Hei! Koirallammme todettiin maksasairaus. Hoidoksi määrättiin kasvisruokavalio. Päätimme antaa ruokana ohraryyni- ja porkkanalaatikkoa, ja eläinlääkäriltä specificin LD1 papuja, jotka on tarkoitettu maksasairaalle koiralle.
Ruokavalio ei kuitenkaan tunnu sopivan koirallemme. Muutos tuli voimaan huhtikuun puolivälissä. Ruoka aiheuttaa koirallemme valtavasti kaasua suoleen, eli ilmavaivoja on jatkuvasti. Uloste on muuttunut vauvankakan keltaiseksi ja kohtalaisen löysäksi. Tämän lisäksi koiramme oksentaa muutaman kerran viikossa. Veden juonti, joka lisääntyi puolella sairauden alettua ei ole vähentynyt juuri ollenkaan.
Tiedustelemme onko kenellä samanlaisia kokemuksia koiran maksasairaudesta ja lähinnä siitä miten ruokinta on toteutettu ilman ongelmia? (Koirallemme ei myöskään sovi vehnä.) Jos koirallasi on ollut samanlaisia ongelmia, niin kuinka pian ne ovat menneet ohi vai ovatko menneet ollenkaan?
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sain aikanaan myös sammaripojalleni diagnoosin että maksasairaus, todellisuudessa koirani kyllä sairasti Cushingin-tautia, mikä todettiin vasta koiran ruumiinavauksessa, mutta mennäänpäs asiaan.
Koirani joutui myös kasvisruoalle. Ostin myös noita eläinlääkärin määräämää kuivamuonaa ja tämän lisäksi keitin koiralleni perunoita johon sekoitin mm. porkkanaa ja sipulia, lisäsin vettä ja soseutin ne. Oman koirani maha oli myös välillä sekaisin, mutta eläinlääkärini sanoi että myös sairaus saattaa tähän vaikuttaa.
Keitin myös erilaisia puuroja, mm. perunapuuroa.
En halua säikäyttää mutta tuo vedenjuonti on yksi pahin merkki Cushingin-taudista (Cushing-tauti on n. 85% lähtöisin aivolisäkkeen kasvaimesta).
Oma koirani joi n. 4-5 litraa päivässä. Kannattaa ehkä vielä jutella eläinlääkärisi kanssa ja kertoa tällaisesta taudista, kaikki nimittäin ei osaa sitä ajatella. Itse vein koirani eläinlääkäriin liian myöhään ja ensimmäisestä eläinlääkärikäynnistä meni n. 2 kuukautta kun jouduin lopettamaan koirani.
Juttu on vähän sekailainen, mutta toivottavasti sait edes hitusen apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rita kirjoitti:

Hei! Koirallammme todettiin maksasairaus. Hoidoksi määrättiin kasvisruokavalio. Päätimme antaa ruokana ohraryyni- ja porkkanalaatikkoa, ja eläinlääkäriltä specificin LD1 papuja, jotka on tarkoitettu maksasairaalle koiralle.
Ruokavalio ei kuitenkaan tunnu sopivan koirallemme. Muutos tuli voimaan huhtikuun puolivälissä. Ruoka aiheuttaa koirallemme valtavasti kaasua suoleen, eli ilmavaivoja on jatkuvasti. Uloste on muuttunut vauvankakan keltaiseksi ja kohtalaisen löysäksi. Tämän lisäksi koiramme oksentaa muutaman kerran viikossa. Veden juonti, joka lisääntyi puolella sairauden alettua ei ole vähentynyt juuri ollenkaan.
Tiedustelemme onko kenellä samanlaisia kokemuksia koiran maksasairaudesta ja lähinnä siitä miten ruokinta on toteutettu ilman ongelmia? (Koirallemme ei myöskään sovi vehnä.) Jos koirallasi on ollut samanlaisia ongelmia, niin kuinka pian ne ovat menneet ohi vai ovatko menneet ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu