Eli lähetin eilen passini ja viisumianomuksen eräälle matkatoimistolle.
Mutta tänään minulle soitettiin, että passini on jotenkin vaurioitunut, joku sivu kuulemma lähdössä irti. Viimeksi kyllä ei ollut mitään ongelmaa. Helsingissä viisumeiden antamista on kuulemma tiukennettu, mutta Turussa sanoivat homman onnistuvan, eli lähettivät paperit sinne. Onko muille käynyt vastaavaa? No, tämän takia menetin yhden päivän, eli homma pitääkin tehdä pikana, jolloin hintaa tuli reilusti lisää. Onko mahdollisuuksia poliisiasemalta saada korvauksia, kun valmistusvian takia tämä kaikki on tapahtunut?
Ja eräässä viestissä luki, että 16.7. jälkeen ei pikaviisumeita enää tehdä, paitsi hätätilanteissa. Tarkoittaako tämä 16.7. jälkeen TULLEILLE anomuksille, vai, että siitä päivästä eteenpäin ei niitä enää tehdä, vaikka olisi paperit sisässä jo aiemmin?
Paperini Turussa 16.7. Kuinka ihmisellä VOI olla näin helvetin paska mäihä? Ei voi käsittää. Osaako kukaan neuvoa?
Ongelmia: rikkoutunut passi
16
2401
Vastaukset
- vielä sen
että matkatoimistolta lupasivat kovasti, että onnistuu. Mutta mites tuo 16.7...? pitääkö paikkaansa etteivät enää myönnä pikaviisumeita?
- jo...
alkaen 1.6.
- risalla passill
Vaikka saatkin viisumin risaan passiin, voi matka katketa rajalla viisumista huolimatta. Sekä Suomen että Venäjän rajaviranomaiset voivat evätä rajanylituksen jos matkustusasiakirja ei ole asianmukainen ja ehjä.
Yhden matkaajan passin etusivu irtosi jo Suomen tullissa ja yhdellä matkaajalla passi hajosi hotellin käsittelyssä. Yksi matkaaja ei päässyt edes Viroon risalla passilla. Eli jos passin etusivu on jo alkanut irrota, niin poliisiasemalle vaan uutta hakemaan. Ei maksa mitään, saa nopeasti ja vain yksi valokuva tarvitaan. Enää ei tarvitse edes hakemusta täyttää kun poimivat tiedot suoraan koneelta. Helppoa kuin heinänteko, eikä tarvitse jännittää että kestääkö vai ei.konsulaatti ei laita risaan passin viisumia.palauttavat sen!Minulla oli ehjä passi kun lähetin konsulaattiin tarkistin itse,mutta he repivät sivun irti siittä.
- kun..
ongelma on siinä, että tuolle patkalle pitäisi päästä, eli viisumi pitäisi 23.7. olla valmiina. Kaikki liput Venäjän päässä ostettu ja lomat loppumaisillaan. Eli se tässä onkin.
Tiedän, että uuden passin saa helposti, mutta suosittelivat matkatoimistosta toimimaan näin.
Siis sehän siinä hassua onkin, kun itse en passissani ole huomannut MITÄÄN vikaa, kai siitä on joku parin millin alue revennyt, en tiedä, itse en huomannut kyllä yhtikäs mitään vikaa.
Nyt vaan pelko persuksissa, että tuleeko Turusta sitä viisumia, lähinnä tuon takia, kun joku jossain muussa ketjussa kirjoitteli, että pikaviisumeja ei enää 16.7. lähtien myönnetä. Monet itkut tänään itketty. - kille
Mulla kesti 2kk
- Viisuminsa saanut
Sen verran näistä Setekin tekemistä passeista, etulehti alkanut irtoamaan aivan itsestään, näin kävi minunkin passilleni sitä ei saa teippailla on kuulemma väärennös.
Venäjän viisumikäytäntö on muuttumassa johonkin suuntaan tilanne ei ole selkiintynyt vielä vaikka tämän palstastan tietäjät tuntuvat asiaa vähättelevän väittävät tietojen olevan vain huhuja. Suuressa maassa kaikki muutokset vievät aikansa ja ennen kuin käytäntö seviää kaikille viranomaisille sekä rajanylityspaikoille. - passi?
Se on aivan hanurista. Venäjän raja-aseman passitarkastuksessa virkailija tietää passin heikkoudet. Virkailija vääntelee passia ja kurkkii passin taitoksiin. Hän haluaa katsoa, onko passissa liimattuja sivuja. Se on aivan hyvää virkailijatoimintaa.
Ihmettelen, miksi meillä suomalaisilla on niin hemmetin huonot passit. - Polisiasemalta
Ainoa jolta voit korvausta pyydellä taikka saada passin rikkoutumisesta on Setek kaavakkeita on poliisilaitoksilla jolla hataan korvausta Setekiltä. Passeja on tuhansittain uusittu rikkoutumisen vuoksi, voimassaoloaika ei pitene ja passin numero muuttuu nämä on käytänto.
- vastauksista
Saako passiin vaihtaa kuvan? Entä jos menee naimisiin ennen sitä uuden passin hakemista niin suostuvatko siihen? kuinka tod. näk. on saada korvauksia sieltä Setekiltä?
- Putkiluu
vastauksista kirjoitti:
Saako passiin vaihtaa kuvan? Entä jos menee naimisiin ennen sitä uuden passin hakemista niin suostuvatko siihen? kuinka tod. näk. on saada korvauksia sieltä Setekiltä?
Semmosta se on. Naimisiin meno.
Pitää uusia kaikki. Elämäntapa, ajokortti ja passi.
Toivotan onnea uudelle elämälle! korvaa kaiken:uuden viisumin,valohkuvat,km korvaukset,jne.mulla jo viides passi setekin korvaama.
- Pidän tavaroistani huolen
arvo-poika kirjoitti:
korvaa kaiken:uuden viisumin,valohkuvat,km korvaukset,jne.mulla jo viides passi setekin korvaama.
Älä sie hyvä mies anna niihen divuskojen lapsiin kässiin sitä passiis, ehä ne tiiä ettei sitä varaisän roopuskaa saa reppii, vai eikö ne laskis sinnuu lähtemään Suomeen jot sillee piä parmmast huolt passistas.
Pidän tavaroistani huolen kirjoitti:
Älä sie hyvä mies anna niihen divuskojen lapsiin kässiin sitä passiis, ehä ne tiiä ettei sitä varaisän roopuskaa saa reppii, vai eikö ne laskis sinnuu lähtemään Suomeen jot sillee piä parmmast huolt passistas.
se dievuska on asunu suomessa jo 11v,ja lapsi syntynyt täälä.
- Tavaran hyväs pitäjä
arvo-poika kirjoitti:
se dievuska on asunu suomessa jo 11v,ja lapsi syntynyt täälä.
Niihä mie luulinkii jot se laps ha siu passiis rikkookii eihä sen suntymä paikal lie vällii siin asias. Hyvä jot dievusha on saant hyvän miehen täält Suomemaast mikä tääl on elelles ku on lapskii kylhä tääl huolen pittäät ja on turvallis asustella, miulkii on mont tuttuu parriin on Suomalais Venäläisii ja päivastasiikii hyvin näyttävät pärjäilevän muihekii kans.
- ??!!!???
Nopein pikakäsittely on nykyään 3 täyttä arkipäivää.
kannattaa huomioida postituspäivät, joskus niissä menee kaksikin päivää jos noku postilla lähettää, ja tietysti takaisin päin saman verran.
Ja rikkoutuneella passillahan ei kannata matkustaa.Ja matka venäjälle ei ole sama kuin matka kanarialle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082575
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411741Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431345Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3211221Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3361194Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241111Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571083- 55956
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13932Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21863