James Nocando

James heräsi palmun alta suorastaan kärventämään auringon paisteeseen, tietämättä oikeastaan mistään mitään. ”Täh? Kuka olen? Mistä tulen? Ja mitä täällä teen?”, muistan ajatelleeni. Hetken katseltua ympärilleni näin pitkän hiekkarannan täynnä vähäpukeisia ihmisiä ja suuren kyltin, jossa luki, ”COBACABANA BEACH”. ”Hahaa, olen siis Brasiliassa”, totesin ja tutkin samalla housujeni taskut…pullonavaaja, aski savukkeita, klemmari, kasa rypistyneitä kuitteja, paikallista rahaa noin 27 euron edestä ja hotelli Brasilian tulitikkuaski, jonka sisäkanteen oli kirjoitettu ”huomenna, huone 420, klo 14”. ”Toissapäivänä tikkuaski ei ollut taskussani, joten askissa lukeva huomenna on tänään”, päättelin terävästi ja hamuilin katseellani kelloa ympäristöstä. ”hitto, jo 13.20…kiirehän tässä tulee”, ja singahdin paikallisen taksikuskin luo kysyen missä mahtaa hotelli Brasilia? ”Puoli kilometriä pääkatua suoraan ja oikealle”, yskäisi taksikuski kähisevällä äänellään. Kiitin häntä ja lähdin kulkemaan eteenpäin.

Olin kävellyt muutaman minuutin pääkatua eteenpäin ohi jäätelönmyyjien, kukkakauppiaitten ja viehättävien pikku kuppiloiden, joihin mielellään pysähtyisi ystävien kera nauttimaan kupilliset viilentävää jääkahvijuomaa, kun viereiseltä sivukujalta kaksi huppupäistä miestä, tarrasi paitaani kiinni, raahasi minut kujalle ja nopealla pampun heilautuksella siirsi minut tiedottomuuden onnelliseen tilaan.

Heräsin, kun ämpärillinen kylmää vettä kaadettiin niskaani. Sokaiseva valo kadotti näkökykyni täysin, ja huomasin olevani sidottu tuoliin. ”Aijai, kun päätä särkee vietävästi”, ajattelin hiljaa itsekseni ja yritin tuumailla mitä seuraavaksi tapahtuu. Takaani kuului raskasta hengitystä ja arvuuttelin kuka siellä mahtaa olla. ”Kuka siellä?”, kysyin. Äkkiä häikäisevän valon eteen astui joku ja edessäni oli valtavan kokoinen mies, kasvot ja käsivarret täynnä arpia ja kädessään säkillinen mitä tuskallisimman näköisiä teriä, neuloja ja köysiä. ”Olen Yksikäsi-Jones ja aion puristaa sinusta totuuden ulos hinnalla millä hyvänsä”, jätti sanoi, ja siltä istumalta rupesin huutelemaan hyviä totuuksia, koska en todellakaan halunnut tuon pedon kokoisen miehen käsittelyyn.” Hauki on kala, yksi plus yksi on kaksi, pitsinnypläys on tylsää”, huutelin täydessä paniikissa. ”Ei kaikkia totuuksia, vain sen että mihin olet piilottanut Anubiksen salaisen sateenvarjonaulakon, sen mitä Rooman Inkvisiittorit ja sadat muut sekopäät seurueineen ovat etsineet jo vuosikausia”, Jones sanoi. Hmm, en todellakaan tiennyt, mistä järkäle puhui, mutta ottaen huomioon, että en muista edes miten jouduin Brasiliaan, niin totesin kärsiväni jonkin sortin muistinmenetyksestä, ja rupesin miettimään, kuinka pelaisin aikaa keksiäkseni jonkinlaisen pätevän selityksen.. ”Miksi muuten sinua kutsutaan Yksikäsi-Jonesiksi, kun molemmat kätesi näyttävät olevan paikoillaan?”, kysyin. ”Koska yleensä käsittelyni jälkeen uhreiltani puuttuu toinen käsi, minulla on kotona viime laskun mukaan 153 paritonta kättä ja muutama parikin”, hän sanoi ja vilkuili käsiäni ja sahaa vuorotellen ja jatkoi ”Eli missä on naulakko?”. Mietin kuumeisesti vastausta joka ei johtaisi käsieni piinalliseen irrottamiseen ja sanoin sen mitä ensimmäiseksi mieleen tuli; ”Panttasin sen Australian Pää-panttiin viime viikon torstaina, kun olimme ystävieni kanssa viettämässä pikkuserkkuni Pauliinan ja hänen uuden miehensä Donin häitä ja olimme menossa jatkoille läheiseen rantaravintolaan, kunnes huomasin että lompakkoni oli täysin tyhjä, jotenka panttasin sen…joo, niin siinä nyt pääsi käymään”.
Yksikäsi-Jones tulistui ja rupesi huutamaan naama punaisena; ”PANTTASIT SEN? Siis panttasin Anubiksen Sateenvarjonaulakon, mistä Puolalainen keräilijä Dyssel Von Hasselhoff olisi maksanut 18,5 miljardia dollaria tai minkä Amerikkalaiset olisivat vaihtaneet Ruotsiin tai kuuhun! Ymmärrätkö mitä menit tekemään? Paljonko sait siitä?” . Mietiskelin paljon minulla oli rahaa ja vastasin; ”tommoset 27 euroa suunnilleen, panttilainaamon miehen mukaan sain ylihintaa, mutta kun hänellä oli varastossa niin paljon sateenvarjoja, niin hän suostui tekemään kaupat”. Siinä vaiheessa Yksikäsi-Jones muuttui punaisemmaksi ja punaisemmaksi, kunnes hän pyörtyi silkasta raivosta. Hetken ympärille katseltuani totesin että kävipäs tuuri ja sain kurkotettua jalallani sahan lattialta, vippasin sen toiseen käteen ja sahasin köydet poikki. Suorinta tietä singahdin ovelle, sahasin riippulukon poikki ja astuin ulos kauniisti sisustettuun käytävään, jossa oli viininpunaiset kokolattiamatot, marmorisia veistoksia kreikkalaisista jumalista, verenpunaisia ruusuja sadoittain kauniissa käsintehdyissä italialaisissa ruukuissa ja kultainen katto. Käveltyäni hetken käytävää näin pienen oven joka johti talon takapihalle ja siirryin ulos. Oli yö, ja kuu valaisi koko talon joka oli suunnaton kartano suihkulähteineen ja talvipuutarhoineen ja jonka pihalla oli noin viisitoista tuliterää urheiluautoa. Autojonon viimeisenä kimalsi kuunvalossa sininen vuosimallia 2005 oleva Dodge Viper GTS, ehkä maailman nopein ja kaunein auto ikinä ja siirryin varjoissa hiipien auton luokse. ”Hohhoijaa, mikä tuuri”, kuiskasin itsekseni, kun huomasin ovien olevan auki ja avainten virtalukossa. Avasin hiljaa oven, istuin käsin ommelluille nahkaistuimille ja käynnistin auton…”WRRROOOOMMM”, moottori karjaisi ja samassa talosta syöksyi pihalle kolme gangsteria heilutellen ilkeännäköisiä konetuliaseita ja huusi jotain, mitä en ehtinyt kuulemaan, koska olin jo poistunut paikalta tuhatta ja sataa luotien saattelemana.

Olin niin haltioissani autolla ajosta, etten ollut ajatellut yhtään, että missä olen ja rupesin katselemaan ympärilleni, ja hetken kuluttua tien varrella oli kyltti mikä ilmoitti: ”Dzhezkazgan 30”, eli olin Kazakstanissa. ”Erikoista”, mietin ja ajoin Dzhezkazganissa sijaitsevaan käytettyjen autojen kauppaan ja vaihdoin siellä auton mukavan jämäkkään pinoon seteleitä ja kaupanpäälle sain tehokkaanoloisen pistoolin koska myyjällä ei ollut tarpeeksi käteistä. Onneksi Kazakstanissa ei olla niin tarkkoja henkilötietojen suhteen, joten auton myyminen ei ollut mikään ongelma. Autoliikkeeltä siirryin taksilla lähimmälle lentoasemalle ja varasin lennon, ykkösluokassa tietenkin, Ranskaan, tarkemmin Saini-junieniin, missä on entisen naisystäväni Laurent LeBuicin viinitila.

Lentoni lähtöön oli vielä yli tunti aikaa, joten siirryin lentoaseman baarin puolelle nauttimaan muutaman oluen, sen olin todella ansainnut mielestäni kaiken tämän höykytyksen jälkeen.
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jos joku jaksaa lukee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bob! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu