Roskapussinvientireissu

Asetuin sohvalle oikein mukavaan asentoon. Viereisellä pöydällä oli vaaleaa leipää, jonka välissä oli majoneesia, sinappia, juustoa ja ohutta makkaraa. Pisteenä iin päällä oli jääkaappikylmä olutpullo. Olin juuri valmistautumassa katsomaan todella mielenkiintoista dokumenttia kalastuksen historiasta, kun rakas vaimoni tokaisi roskapussin odottavan ulos vientiä. Anoin häntä itse viemään roskapussin ulos tämän kerran. Mutta se ei tuottanut tulosta. Vaimoni sanoi tekevän tällä hetkellä muita kotitöitä, joten ei siinä mikään muukaan auttanut kuin lähteä koleaan syyskuiseen ulkoilmaan viemään roskia. Laitoin kalastusdokumentin videolle.
Seisottuani roskapöntön luona huomasin naapuritontilta tulevan outoja valovälähdyksiä. Arvelin erikoistehostemiesnaapurini tekevän taas joitain trikkejä, kunnes kuulin naisen kirkumista. Pomppasin aidan yli auttaakseni avutonta naista, joka olisi pulassa. Olin tipahtaa perseelleni, kun huomasin, että naapurin pihalla on lentävä lautanen. Mahassani tuntui jokin liikahtavan, kun tunsin kylmän käden koskevan selkääni. Heliumääni sanoi: ”Sisään alukseen.” Siinä ei oikein voinut muuta tehdä kuin ruveta liikuttamaan jalkojaan eteenpäin. En astunut kovinkaan pitkiä askelia, sillä olin melko peloissani.
Aluksessa huomasin naapurini Riitan istuvan 60-luvun designtuolia muistuttavassa istuimessa. Minut ohjattiin istumaan hänen viereensä. Meitä vastapäätä istui muukalaisjoukkion oletettava johtaja. Aukaisin suuni kysyäkseni syytä meidän alukseen tuomiseen, mutta johtaja keskeytti minut sanoen kysymysten ajan olevan vasta aluksen maasta irtautumisen jälkeen. Tässä vaiheessa sisälläni riehui sekä pelko että raivo. Miten nuo suippopäät voisivat pakottaa meidät matkaamaan ties minne?
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

OK. Mut vähän outo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MINÄ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu