Itkun itku!!

POjan puolesta harmittaa todella paljon. Murkuikänen poika kyseessä ja lähtee tosi huonosti isänsä luo. No, nyt sain sen puhuttua ympäri (noh, vähän pakotin,kun itsellä tulossa vkl juhlia, enkä halua silloin pojan olevan täällä) ja meni puoli tuntia lähdöstä,kun tulee viesti; "iskä ei sitten viekään meitä "???" paikkaan, kun sen piti tulla sen parikymppisen tytön luo." Ensin meinasin,etten laita viestiä, mutta laitoin takasin,että eiköhän se kuitenkin vie, malta hetki.

No, ei siinä mitään vaikka meneekin naisen luo,mutta edellinen suhde katkesi muutama kk sitten (asui tämän naisen luona, ja ero oli lapsille kuitenkin aika kova paikka), on kehunut kuinka mukava on olla sinkku ja ei tarvi sitoutua mihinkään.. Nyt kun saa tämän esimurkunkin mukaan, niin ensimmäisenä viedään lapset taas uuden naisen luo ja hoidetaan omat asiat ( mitä ei varmaan olisi oikeasti voinut tehdä omalla 2-viikkoisella vapaallaan). Harmittaa pojan vuoksi ihan mielettömästi, ja vielä kun sain lähtemään sen isän mukaan,niin MIKSI isä ei voi olla lasten kanssa.
Tiedän jo valmiiksi,että mitä seuraavan tapaamisen kans tulee puheeksi; ei ole välttämättä innoissaan lähdössä. Tämä nainen ei toki ole ihan uunituore, jo vajaa kk yhdessä olleet. Edellisellä kerralla isältä jäi pojan peli väliin, kun piti käydä tämän naisen luona. Ja nimenomaan isä on sanonut tulevansa katsomaan.. Oli aika harmillista,kun tultiin pelin loputtua pelikentältä,niin isä ajaa tuhatta ja sataa vastaan.. Luuli ehtivänsä peliin, kun alusta oli kulunut jo 2 tuntia?! Poika totesi vaan,että: siinähän tuo, eipä tarvi miettiä miks ei tullut peliin...

Pitääkö isän antaa tehdä niinkuin haluaa, vai onko aiheellista mainita "hienovaraisesti" jotain?
5737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on ihan turhaa, kokemusta on. Kyllä ne lapset on ne jotka mieheltä ekana unohtuu eron jälkeen, valitettavasti.

Äänestä
  • Eiköhän se ole suhteellisen sama, millä tavoin suhde katkeaa, kun se ei enää luonnistu.
    Uskon, että se katkeaa myös äidin ja lapsen väliltä. Esimerkkinä vaikkapa huostaanotto. Olen kuullut keskoslastenkin kohdallakin, että hänen vanhempiensa on ollut vaikeampi saada samanlaista tunnetta kuin sellaiseen lapseen, joka syntymästään asti on ollut lähellä ja hoidettavana.

    Tämä ei tietysti koske mitenkään sitä, miten paljon lastaan rakastaa vaan sitä, kuinka suhteesta jää uupumaan osia, kun se on poikkeava - ulkopuolinen.

    Äänestä

Kukin taaplaa tyylillään ja vastaa tekemisistään. Jos kerta pojan isä on "holtiton" niin kyllä poika jossain vaiheessa itse siitä mainitsee, isälleen. Anna heidän "keskenänsä vääntää" äläkä ota kantaa, kuten olet tehnyt.

Toisaalta voi k e r r a n "hienovaraisesti" sanoa isälle petetyistä lupauksista, vain kerran. Ettehän enään ole suhteessa, ainoa yhdistävä tekijän on vain lapsi.
Jollei asiassa tapahdu muutosta, niin anna lapsen päättää, lähteekö isänsä luokse vai ei. Jos isänsä välittää, niin eiköhän "kellot ala kalkattamaan"

Äänestä
  • Samaa kirjoittaisin, eli ei käskemällä mikään asia muutu, varsinkaan exien suhteen. Mutta lapsen pettymyksen voi ilman muuta kertoa, ilman syytä eli ei tarinaa uudesta suhteesta, koska sehän on vain kuitenkin omaa arvelua...
    Ja todellakin tuon ikäinen lapsi äänestää hyvin pian jaloillaan.

    Äänestä

  • tunturikettunen kirjoitti:

    Samaa kirjoittaisin, eli ei käskemällä mikään asia muutu, varsinkaan exien suhteen. Mutta lapsen pettymyksen voi ilman muuta kertoa, ilman syytä eli ei tarinaa uudesta suhteesta, koska sehän on vain kuitenkin omaa arvelua...
    Ja todellakin tuon ikäinen lapsi äänestää hyvin pian jaloillaan.

    Olen yrittänyt välttää sanomista, eläköön omaa elämäänsä, mutta nyt kun poika noin kovasti "moitti", niin voisin kyllä hieman mainita pojan ajatuksista.

    Täytyy vielä puhua pojan kanssa, jos se oli vain hetkellinen suuttumus isää kohtaan,niin sittenhän ei hätää ole. Sen kun tiedän,että tuon ikäisellä pojalla on tunteet aika pinnassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HArmittaa kirjoitti:

POjan puolesta harmittaa todella paljon. Murkuikänen poika kyseessä ja lähtee tosi huonosti isänsä luo. No, nyt sain sen puhuttua ympäri (noh, vähän pakotin,kun itsellä tulossa vkl juhlia, enkä halua silloin pojan olevan täällä) ja meni puoli tuntia lähdöstä,kun tulee viesti; "iskä ei sitten viekään meitä "???" paikkaan, kun sen piti tulla sen parikymppisen tytön luo." Ensin meinasin,etten laita viestiä, mutta laitoin takasin,että eiköhän se kuitenkin vie, malta hetki.

No, ei siinä mitään vaikka meneekin naisen luo,mutta edellinen suhde katkesi muutama kk sitten (asui tämän naisen luona, ja ero oli lapsille kuitenkin aika kova paikka), on kehunut kuinka mukava on olla sinkku ja ei tarvi sitoutua mihinkään.. Nyt kun saa tämän esimurkunkin mukaan, niin ensimmäisenä viedään lapset taas uuden naisen luo ja hoidetaan omat asiat ( mitä ei varmaan olisi oikeasti voinut tehdä omalla 2-viikkoisella vapaallaan). Harmittaa pojan vuoksi ihan mielettömästi, ja vielä kun sain lähtemään sen isän mukaan,niin MIKSI isä ei voi olla lasten kanssa.
Tiedän jo valmiiksi,että mitä seuraavan tapaamisen kans tulee puheeksi; ei ole välttämättä innoissaan lähdössä. Tämä nainen ei toki ole ihan uunituore, jo vajaa kk yhdessä olleet. Edellisellä kerralla isältä jäi pojan peli väliin, kun piti käydä tämän naisen luona. Ja nimenomaan isä on sanonut tulevansa katsomaan.. Oli aika harmillista,kun tultiin pelin loputtua pelikentältä,niin isä ajaa tuhatta ja sataa vastaan.. Luuli ehtivänsä peliin, kun alusta oli kulunut jo 2 tuntia?! Poika totesi vaan,että: siinähän tuo, eipä tarvi miettiä miks ei tullut peliin...

Pitääkö isän antaa tehdä niinkuin haluaa, vai onko aiheellista mainita "hienovaraisesti" jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu