Tunnevammako???

Olen tanssin harrastaja itsekin ja on se tanssi sellainen ihana tunnevamma!!! Miehissä ihmettelen usein sitä, että vaihtaisivat joskus ne vaihtoaskeleet toiseen....ja opettelisivat tulkitsemaan musiikkia!!!!!
243258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vammahan se on, mutta ei minusta tunnevamma. Paremminkin se vamma on tuolla järkipuolella, eli ihan hulluudeksi luokiteltavissa.

Äänestä
  • Kun tunnevamma ei parane niin se johtaa hulluuteen. Näin meille monille on käynyt.

    Äänestä

Minusta se ei ole tunnevamma. Sopivan parin kanssa voi pyrkiä suorittamaan juurikin rytmiin ja toisaalta joskus voi ottaa rennommin.

Tulkitseminen on hiukan kommervenkkinen asia. 99 prosenttisesti nainen putoaa kärryiltä jos alan tekemään rytmirikkoja, pysähdyksiä tms. Näin ollen se ei houkuttele, vältän sitä.

Se yksi prosentti, joka ei putoa kärryiltä, tuottaakin toki varsin suurta onnistumisen iloa.

Äänestä
  • Oli kivaa kuulla mielipiteesi. Tuolla tunnevammalla tarkoitan kylläkin positiivista juttua!!! Meillä jokaisella ihmisellä on tunnevamma:ylensyöminen, juominen......jne. Tanssi on se ihanin tunnevamma ja olen tosi onnellinen, jotta itse olen vammautunut juuri tanssin puolella.Ja vielä tuosta naisten tansswin seuraamisesta, minusta se on haaste tanssia miehen kanssa ekaa kertaa ja odottaa juuri niitä pysähdyksiä ja rytmimuutoksia...se on on juuri se haaste!! Kepeitä askeleita Sinulle jatkossakin!!!

    Äänestä

  • Missäs humppaleka käyt tanssimassa, jos vain 1% naisista osaa seurata vientiäsi......?

    Äänestä

Korkeintaan puoli biisiä perustaa ja sen jälkeen tulkintaa, jos voin olettaa naisen kykenevän seuraamaan. Joskus ohituskin on liikaa ;)

Perusaskelikkoa on todella tylsää hinkata. Musiikkiin tanssiminen on vasta tanssia!

Äänestä
  • Jyrkityrki: "Joskus ohituskin on liikaa ;)"

    Totta turiset J.

    Senpä vuoksi kannattaakin olla tarkkana sen suhteen ketä hakee (jos on vieraassa paikassa, on seurattava tilannetta hetki ja käytettävä pelisilmää erityisen tehokkaasti).

    Naistentunneilla (ja varsinkin naistentansseissa) sijoittuminen on avainasemassa, tai muuten saattaa mennä koko ilta poskelleen -ainankin siellä vieraassa paikassa siis.

    Lähimenneisyydestä juuri kolme varoittavaa esimerkkiä itsellä tarkkaamattomuuden seurauksista:

    Lauantaina Tommolassa olin naistentunnilla liian lähellä hakualuetta hetken. Heti kävi huonosti, kun paikan ainoa tanssitaidoton, jakkupukuinen, laukkua kantava humalais-tätönen haki cha challe.

    Samalle plaadulle eilen Kallioniemessä ensin jo miestenhaulla ja uudelleen vielä naistentunnilla kimppuun kävi täysin seuraamiskyvytön, jonka kanssa piti silloin miestenhaulla ensin tanssia pariton cha ca ja siihen perään vielä seuraavat. Pakittaa en sentään kehtaa, vaikka välillä mieli tekiskin.

    Naistentunnilla kuvittelin jotenkin jo olevani turvassa, joten tarkkaavaisuus herpaantui.

    Oma moka. No, taas hipsutettiin (ohittamatta, kääntymättä, sivuaskelitta ja avaamatta) pari todella upeata hidasta foksia, joita kanssani tanssimiaan olisin tiennyt salista varsin monta mieluisampaa.

    Keskiviikkona Riutan naistentansseissa erehdyin ensivalssien kajahtaessa nojaamaan kahvion ovenpieleen. Jo vietiin kuin riepunukkea. Onneksi sen jälkeen osasin olla tarkempana (tosin ihan vaurioitta en silti koko iltaa selviytynyt -nopeita ovat).

    Muuten kyllä seuraamaan mallikkaasti kykenee n. 90% tanssittamistani, mutta olenkin melkoisen tarkka siitä, keiden kanssa tanssin.

    Hupi ja tuska ovat sama asia vain masokisteille -minä en sellainen ole.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Jyrkityrki: "Joskus ohituskin on liikaa ;)"

    Voi että, kolme iltaa pilalla. Ei mene oikein vahvasti, toivottavasti tulevaisuus on parempi.

    Valitettavasti tanssipaikoilla moiset tragediat ovat mahdollisia, ken keksii millä niitä voisi välttää niin kertokoon!

    Äänestä

  • kärsimyksiisi kirjoitti:

    Voi että, kolme iltaa pilalla. Ei mene oikein vahvasti, toivottavasti tulevaisuus on parempi.

    Valitettavasti tanssipaikoilla moiset tragediat ovat mahdollisia, ken keksii millä niitä voisi välttää niin kertokoon!

    ...oma vika melkein aina (noissa tapauksissa ainakin).

    Pitäisi olla tarkempana.

    Viidakon laki on armoton -vain valpas selviytyy.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...oma vika melkein aina (noissa tapauksissa ainakin).

    Pitäisi olla tarkempana.

    Viidakon laki on armoton -vain valpas selviytyy.

    ...käsilaukkutäti saattaa silti yllättää. Todellakin tanssipaikalla tärkein tehtävä on olla selvillä vihollisen aikeista ja toimia ennenkuin tämä kavala otus kerkeää iskeä.
    Valppaana veljet!!

    Äänestä

  • ympäristöänne kirjoitti:

    ...käsilaukkutäti saattaa silti yllättää. Todellakin tanssipaikalla tärkein tehtävä on olla selvillä vihollisen aikeista ja toimia ennenkuin tämä kavala otus kerkeää iskeä.
    Valppaana veljet!!

    Naiset joutuu (tai saa..) tanssia monilla erilaisilla tyylillä. Perusfoksikin on jokaisella miehellä vähän erilainen. Eräs hyvä viejä sanoi, että hän kyllä ihailee naisia, jotka osaavat seurata niin monia... ei hän osaisi...

    Jotkut miehet hakee vähän sieltä täältä, vaikka missä olisit hakurivissä. Onko niin pahaa, jos joutuu välillä tanssia 6 minuuttia jonkun kaa, joka ei ole omaa tasoa? Kyllä minuakin joskus harmittaa, kun esim. hidas valssi meni hukkaan, mutta ei se mailma kaada.

    (Tämä vastaus oli tarkoitettu T:humille tai samanhenkisille, koska ymmärrän tietenkin, että nimimerkki "ympäristöänne" vain yrittää provosoida.

    Äänestä

  • Lyyli kirjoitti:

    Nykyään naiset tuntuvat vaativan paljon kuvioita ja liikettä, jotta tanssi tuntuu tanssilta.

    Vaihtoaskeltyyliä pidetään alkeistason tanssityylinä, mikä on itseäni huvittanut suuresti. Mistään helposta tyylistä kun ei ole kyse.

    Voi kuulostaa huvittavalta, että ulkomaalainen lindyguru opetti vuosittaisella swing spring -leirillä tanssimaan nopeaa swingiä vaihtoaskeleella ja tähän liittyvillä nopeilla ja hitailla askelilla.

    Kun askeleet todella yritetään viedä ja seurata (ei mitään hidas, hidas, nop, nop automaattiaskellusta), selviää tyylin vaikeus.

    Toisaalta tanssityyli voi olla hyvinkin hienovarainen, mikä perustuu vähiin kuvioihin, missä leikitellään rytmivariaatioilla ja vartalonkäytöllä.

    Kannattaa seuraavaksi katsoa tarkemmin sitä ulospäin kävelijältä näyttävää paria, kävelevätkö he todella vai tekevätkö jotain pienimuotoista rytmikikkailua.

    Äänestä

  • Kyllä tuohon vientiin olisi panostettava pojat paljon enemmän. Oma huomioni on että todella harvoin tulee sellaisia vastaan etteivätkö perus liikkeitä mene. Suurin syy osaamattomuuteen on silloin oma huono vientinne...

    Äänestä

  • Lyyli kirjoitti:

    Naiset joutuu (tai saa..) tanssia monilla erilaisilla tyylillä. Perusfoksikin on jokaisella miehellä vähän erilainen. Eräs hyvä viejä sanoi, että hän kyllä ihailee naisia, jotka osaavat seurata niin monia... ei hän osaisi...

    Jotkut miehet hakee vähän sieltä täältä, vaikka missä olisit hakurivissä. Onko niin pahaa, jos joutuu välillä tanssia 6 minuuttia jonkun kaa, joka ei ole omaa tasoa? Kyllä minuakin joskus harmittaa, kun esim. hidas valssi meni hukkaan, mutta ei se mailma kaada.

    (Tämä vastaus oli tarkoitettu T:humille tai samanhenkisille, koska ymmärrän tietenkin, että nimimerkki "ympäristöänne" vain yrittää provosoida.

    Lyyli: "Onko niin pahaa, jos joutuu välillä tanssia 6 minuuttia jonkun kaa, joka ei ole omaa tasoa?"

    Ei toki yksi kuusiminuuttinen maata kaada, mutta: "Kun puusta katsoo, näyttää että maassa n..." (Boccaccio/Decamerone)

    Yli viidensadan naistentanssi-illan ja yli tuhannen naistentunnin tuomalla kokemuksella voin kertoa, että se kuusi minuuttia kasvaa helposti 6x6:ksi ja paljon enemmäksikin, jos vain joviaalisti jää avoimesti tyrkylle.

    Pahalle kun antaa pikkusormen, se vie koko käden. Jos padon kerran aukaisee, ei virtaa enää saa talttumaan. Muutkin vähemmän mieluisat huomaavat, että tuohan lähteekin nöyrästi mukaan (niinkuin lähdenkin, jos saadan kiinni) ja seuraavat esimerkkiä.

    "Hain sinua, kun näyt osaavan niin hyvin. Itse en kyllä osaa lainkaan. Opetatko minua?"

    Tuskallisen tuttu repliikki.

    Sellaista se on elämässä yleensäkin, että ihminen tulee ajatelleeksi asiaa vain omasta pikku näkökulmastaan paneutumatta sen enempää ja syvemmin siihen. Niinpä kokonaisuus jää hämäräksi ja syntyy helposti varsin virheellisiä käsityksiä ja sitä kautta turhia loukkaantumisen aiheita.

    Äänestä

  • Daamin vika kirjoitti:

    Kyllä tuohon vientiin olisi panostettava pojat paljon enemmän. Oma huomioni on että todella harvoin tulee sellaisia vastaan etteivätkö perus liikkeitä mene. Suurin syy osaamattomuuteen on silloin oma huono vientinne...

    "Oma huomioni on että todella harvoin tulee sellaisia vastaan etteivätkö perus liikkeitä mene."

    Mikäli tarkoitat perusliikkeillä lähikontaktilajeissa seuraajan suoraviivaista etemistä selkä edellä, oikeaa ja vasenta käännöstä, nämä onnistuvat useimmilta vähintään tyydyttävästi.

    Ongelmia alkaa toisten kohdalla tulemaan siinä, kun rytmiä muutetaan joksikin toiseksi kuin hidas, hidas ,nop, nop noin perusfoksissa, -tangossa yms. Tämä ongelma johtuu useimpien naisten kohdalla siitä, että he eivät malta (eivätkä osaa) kuunnella tarpeeksi miehen vientiä, vaan ryhtyvät arvailemaan oikeaa askellusta. Toisaalta tämä johtuu siitä, että nainen ei osaa olla yhden jalan varassa tarpeeksi hyvin. Hän ei kykene tekemään selkeitä painonsiirtoja jalalta toiselle. Eikä useimmiten hallitse riittävän hyvin tasapainoaan ollessaan yhden jalan varassa ja jopa tässä kääntyen tai muuten liikkuen.

    Toisaalta monesti miestä syytetään tässä siitä, että mies ei vie näitä painonsiirtoja tarpeeksi selkeästi ja rytmiin. Tällöin useimpien seuraajien täytyy arvata oikea askellus. Todella hyvä seuraaja seuraa nämä epäselkeät viennitkin, vaikka useimmiten tämä on varsin hankalaa.

    Toinen ongelma lähikontakteissa on naisen turha jännittäminen tai muu jäykkyys, joka estää miestä viemästä mitään erityisiä rytmivariaatioita tai käyttämästä vartaloa musiikkiin. Tällaisten rautatankojen kanssa useimmiten tyytyy pelkkään perusrytmin ja peruskuvioiden tahkoamiseen. Vartalon kallistukset ja taivutukset voi unohtaa täysin.

    Toinen ääripää on tässä ylilöysät seuraajat, joita joutuu kannattelemaan viemisen ja tanssimisen ohella. Nämä seuraajat eivät tanssi tarpeeksi omien jalkojensa päällä, vaan ripustautuvat miehen varaan. Tällaisten kanssa on hyvin hankalaa edetä jo pelkkää perusliikettä. Yksi havainto näiden kanssa on se, että tällaista seuraajaa ei voi viedä selkä edellä, kun tällaista pitää työntää edellä ja samalla kannatella. Kun itse etenenee näiden kanssa selkä edellä, on helpompi samalla kannatella näitä ja raahata (kirjaimellisesti) perässään.

    Avo-otteessa tanssittavissa tanssilajeissa useimpien kanssa pystyy tekemään vierelle viereltä pois, paikanvaihto ja yksinkertaisia spin-kuvioita.

    Rytmivariaatioita on turha edes yrittää jonkun peruslavatanssijan kanssa avo-otetansseissa. Useimmiten nämä menevät täysin lukkoon, jota ei saa auki kuin palaamalla perusrytmiin.

    Monelta lavojen avo-otetanssijalta puuttuu täysin sivusuuntainen pressi, mikä estää hyvinkin yksinkertaisesti rolli-tyyppisten kuvioiden tekemisen, kun seuraajalle ei voi viedä etenevään pyörähdykseen tarvittavaa liikettä. Toisaalta erilaiset sivusuunnassa kylki edellä etevät kuviot voi myös unohtaa täysin, kun nämä lavatanssijat eivät kykene pitämään omalta osaltaan parinvälistä raamia kasassa.

    Useimmilla lavatanssiseuraajilla on niin suuret liikeradat luonnostaan, että ahtaassa tilassa ruuhkaisella lavalla ei voi viedä mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kun koettaa jarruttaa seuraajan etenemistä ajoissa, tämä antaa vaan lisää löysää ja jatkaa liikettään kohti viereistä paria. Tässä ei tällöin muu auta, kun tehostaa jarrutusta, jonka toiset tulkitsevät kevyeksi kiskomiseksi.

    Harva seuraaja kun kykenee lavoilla tanssimaan riittävän svengaavasti pienessä tilassa.

    Monen lavatanssijan kanssa tulee jo ongelma siinä, kun yrität viedä whip-tyyppisen kuvion. Useimmat eivät osaa edetä tässä kohtaa suoraa (vaikka mies vie tämän liikkeen selkeän suoraviivaisesti hitaaseen musiikkiin), eivätkä osaa edetä kuviosta poispäin miehestä selkeästä viennistä huolimatta, vaan jäävät tölläämään paikalleen, jolloin mies joutuu hakemaan omalla liikkeellään pelkästään etäisyyttä, jotta aikaansaadaan kuminauha seuraavaa liikettä varten. Olenkin jättänyt nämä whipit väliin lähes täysin lavoilla, jos ei satu kohdalle sellainen, jonka tiedän osaavan nämä riittävän hyvin. Tällaisia löytyy lähinnä lindy hoppareissa (ja toisinaan boogareissa), joita lavoilla on varsin vähän.

    Useimmat lavaseuraajat eivät osaa myöskään liikkua ylä-alasuunnassa (vertikaalisessa suunnassa) vaan tanssivat jatkuvasti samassa tasossa. Kaikki kuviot, joissa hyödynnetään vertikaalista liikettä olen myös jättänyt useimmiten, kun tällaiseen liikkeeseen kykeneviä (osaavia) seuraajia on melko vähän lavoilla.

    Sellaiseenkin varsin yksinkertaiseen liikesuuntaan, jossa taivutaan selästä alaspäin, kykeneviä on hyvin vähän lavoilla (useimmathan ovat joskus venytelleet takareisiä kurkottelemalla sormillaan/kämmenillään varpaitaan ja lattiaa. Enempää ei tuohon liikesuuntaan tarvita). Selkävikaiset ovat asia erikseen. Yleensä harvoin kellään on selkä niin pahassa kunnossa, ettei kykene venyttelemään edellämainitusti.

    Summa summarum: Ei se aina ole miehestä kiinni. Ei pidä tällöin ihmetellä, miksi mies vie vain yksinkertaisia kuvioita ilman ylimääräisiä kikkailuja. Syytä voi hakea myös itsestään (seuraajasta).

    Äänestä

  • On daamin vika kirjoitti:

    Olipa selkeästi kirjoitettu perinpohjainen kokoelma hyviä vise-huomioita miesnäkökulmasta - voisin itsekin allekirjoittaa kaikki nuo!

    Lisäksi vientimahdollisuuksia vähentää se jos daami siirtää painonsa liian nopeasti (ennen miestä/vientiä) uudelle askeleelle - toisin sanoen mies ei pysty viemään sitä minne/'miten pitkän' askeleen nainen ottaa. Käytännössä tällöin tanssista tulee köpöttelyä.

    tämän jälkeen kuvioiden t

    menee viennistä edelle ottaessaan askeleita jolloin paino siirtyy uudelle jalalle ennenkuin mies on siirtää omaa jalkaansa. Tällöin

    Äänestä

  • On daamin vika kirjoitti:

    "Oma huomioni on että todella harvoin tulee sellaisia vastaan etteivätkö perus liikkeitä mene."

    Mikäli tarkoitat perusliikkeillä lähikontaktilajeissa seuraajan suoraviivaista etemistä selkä edellä, oikeaa ja vasenta käännöstä, nämä onnistuvat useimmilta vähintään tyydyttävästi.

    Ongelmia alkaa toisten kohdalla tulemaan siinä, kun rytmiä muutetaan joksikin toiseksi kuin hidas, hidas ,nop, nop noin perusfoksissa, -tangossa yms. Tämä ongelma johtuu useimpien naisten kohdalla siitä, että he eivät malta (eivätkä osaa) kuunnella tarpeeksi miehen vientiä, vaan ryhtyvät arvailemaan oikeaa askellusta. Toisaalta tämä johtuu siitä, että nainen ei osaa olla yhden jalan varassa tarpeeksi hyvin. Hän ei kykene tekemään selkeitä painonsiirtoja jalalta toiselle. Eikä useimmiten hallitse riittävän hyvin tasapainoaan ollessaan yhden jalan varassa ja jopa tässä kääntyen tai muuten liikkuen.

    Toisaalta monesti miestä syytetään tässä siitä, että mies ei vie näitä painonsiirtoja tarpeeksi selkeästi ja rytmiin. Tällöin useimpien seuraajien täytyy arvata oikea askellus. Todella hyvä seuraaja seuraa nämä epäselkeät viennitkin, vaikka useimmiten tämä on varsin hankalaa.

    Toinen ongelma lähikontakteissa on naisen turha jännittäminen tai muu jäykkyys, joka estää miestä viemästä mitään erityisiä rytmivariaatioita tai käyttämästä vartaloa musiikkiin. Tällaisten rautatankojen kanssa useimmiten tyytyy pelkkään perusrytmin ja peruskuvioiden tahkoamiseen. Vartalon kallistukset ja taivutukset voi unohtaa täysin.

    Toinen ääripää on tässä ylilöysät seuraajat, joita joutuu kannattelemaan viemisen ja tanssimisen ohella. Nämä seuraajat eivät tanssi tarpeeksi omien jalkojensa päällä, vaan ripustautuvat miehen varaan. Tällaisten kanssa on hyvin hankalaa edetä jo pelkkää perusliikettä. Yksi havainto näiden kanssa on se, että tällaista seuraajaa ei voi viedä selkä edellä, kun tällaista pitää työntää edellä ja samalla kannatella. Kun itse etenenee näiden kanssa selkä edellä, on helpompi samalla kannatella näitä ja raahata (kirjaimellisesti) perässään.

    Avo-otteessa tanssittavissa tanssilajeissa useimpien kanssa pystyy tekemään vierelle viereltä pois, paikanvaihto ja yksinkertaisia spin-kuvioita.

    Rytmivariaatioita on turha edes yrittää jonkun peruslavatanssijan kanssa avo-otetansseissa. Useimmiten nämä menevät täysin lukkoon, jota ei saa auki kuin palaamalla perusrytmiin.

    Monelta lavojen avo-otetanssijalta puuttuu täysin sivusuuntainen pressi, mikä estää hyvinkin yksinkertaisesti rolli-tyyppisten kuvioiden tekemisen, kun seuraajalle ei voi viedä etenevään pyörähdykseen tarvittavaa liikettä. Toisaalta erilaiset sivusuunnassa kylki edellä etevät kuviot voi myös unohtaa täysin, kun nämä lavatanssijat eivät kykene pitämään omalta osaltaan parinvälistä raamia kasassa.

    Useimmilla lavatanssiseuraajilla on niin suuret liikeradat luonnostaan, että ahtaassa tilassa ruuhkaisella lavalla ei voi viedä mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kun koettaa jarruttaa seuraajan etenemistä ajoissa, tämä antaa vaan lisää löysää ja jatkaa liikettään kohti viereistä paria. Tässä ei tällöin muu auta, kun tehostaa jarrutusta, jonka toiset tulkitsevät kevyeksi kiskomiseksi.

    Harva seuraaja kun kykenee lavoilla tanssimaan riittävän svengaavasti pienessä tilassa.

    Monen lavatanssijan kanssa tulee jo ongelma siinä, kun yrität viedä whip-tyyppisen kuvion. Useimmat eivät osaa edetä tässä kohtaa suoraa (vaikka mies vie tämän liikkeen selkeän suoraviivaisesti hitaaseen musiikkiin), eivätkä osaa edetä kuviosta poispäin miehestä selkeästä viennistä huolimatta, vaan jäävät tölläämään paikalleen, jolloin mies joutuu hakemaan omalla liikkeellään pelkästään etäisyyttä, jotta aikaansaadaan kuminauha seuraavaa liikettä varten. Olenkin jättänyt nämä whipit väliin lähes täysin lavoilla, jos ei satu kohdalle sellainen, jonka tiedän osaavan nämä riittävän hyvin. Tällaisia löytyy lähinnä lindy hoppareissa (ja toisinaan boogareissa), joita lavoilla on varsin vähän.

    Useimmat lavaseuraajat eivät osaa myöskään liikkua ylä-alasuunnassa (vertikaalisessa suunnassa) vaan tanssivat jatkuvasti samassa tasossa. Kaikki kuviot, joissa hyödynnetään vertikaalista liikettä olen myös jättänyt useimmiten, kun tällaiseen liikkeeseen kykeneviä (osaavia) seuraajia on melko vähän lavoilla.

    Sellaiseenkin varsin yksinkertaiseen liikesuuntaan, jossa taivutaan selästä alaspäin, kykeneviä on hyvin vähän lavoilla (useimmathan ovat joskus venytelleet takareisiä kurkottelemalla sormillaan/kämmenillään varpaitaan ja lattiaa. Enempää ei tuohon liikesuuntaan tarvita). Selkävikaiset ovat asia erikseen. Yleensä harvoin kellään on selkä niin pahassa kunnossa, ettei kykene venyttelemään edellämainitusti.

    Summa summarum: Ei se aina ole miehestä kiinni. Ei pidä tällöin ihmetellä, miksi mies vie vain yksinkertaisia kuvioita ilman ylimääräisiä kikkailuja. Syytä voi hakea myös itsestään (seuraajasta).

    daaminkin vika. Se myönnettäköön, mutta todella harvoin tulee sellaisia vastaan jotka ei osaisi mennä perus kuvioita jos vientisi on oikea-aikaista ja selkeää.

    Tuo tempojen muutos perusfoxissa / tangoissa on sama juttu, jos ei eka kerralla onnistu, niin nopeita ovat oppimaan. Sillä kappaleparin toisella puoliskolla menee jo asiallisesti läpi ;)

    Tuo painonsiirto / yhden jalan varassa oleminen on ihan viennistäsi kiinni. Jos viet selvästi painon yhdelle jalalle, niin yleensä daami tekee sen myös. Mutta jos vienti on vähänkin heikkoa, niin ei hän uskalla sitä tehdä, kun ei tiedä milloin törmäät liikkeelle ja jos paino on kokonaan väärän jalan päällä, niin liikkeelle lähtö ei onnistu nopeasti.

    Jos ei ole selvää vientiä, niin sellaisen tanssijan, joka ei ole ko. kuviota eläessään mennyt on mahdoton mennä sitä kunnialla läpi ensimmäisillä kerroilla.

    Tuota jännittämistä olen itsekkin havainnut ja se yleensä helpottuu, kun sanon sen havaittuani suoraan että rentoudu ei tää niin vakavaa ole ja vien alussa muutamia peruskuvioita rauhallisesti keskustellen. Siitä sitten vähitellen vauhtia ja vaativuutta lisäten homma hoituu vähintään tyydyttävästi. Tietenkin ehtona on että toinen hallitsee perusaskeleen kohtalaisesti.
    Noita ylilöysiä ei mielestäni ole kuin lähinnä humalaiset.

    Avo otteessa tanssittaessa rytmin vaihtelut pitää tehdä siten ettet sotke parisi perusrytmiä, jos hän ei tule niihin mukaan.
    Ei siinä molempien tarvitse tehdä samanlaisia vaihdoksia. Itse sanon joillekkin etteivät seuraa jalkojani, sillä sotken välillä aika paljon rytmiä ja ei toisen sitä tarvitse tehdä. Ei se haittaa jos itse sotket, kunhan vientisi säilyy oikeana koko ajan perusaskeleeseen verrattuna.

    Tuo pressi asia on vaikea opettaa ja se tulee aikanaan kohdalleen jos on tullakseen.
    Yleensä alussa se on liian löysä, sitten siihen keskitytään ja se on liian voimakas, kunnes se lopulta asettuu kohdalleen.

    Noi suuret liikeradat ovat yleisiä ainakin aloittelevilla. Onko se jotenkin helpompaa pitä rytmi yllä pitkillä askeleilla. Kuitenkin jos musiikin tempo nousee, niin lyhyvillä pysyy rytmissä. Varsinkin cha chaassa näkee noita kolmiloikkajia liian paljon.
    Laajat liikeradat ovat opettajien vika, kun antavat ollenkaan periksi heti alkumetreillä.

    Tuota whip kuviota, mikä itselle on tuttu kilpa jiven puolelta, niin siinä olen huomannut kyllä sen etteivät monetkaan daamit tiedä sen askelluksesta mitään, mutta hyvin osaa suurin osa sen sipsutella monilla pienilä askeleilla. Tietysti tanssiasento / vartalon suunta ei ole ihan se mitä aikoinaan siitä kilpapuolella opetettiin. Kuitenkin jos daami ei osaa / pääse liikkumaan jonkun kuvion takia, niin mikä estää itseäsi silloin liikkumasta.

    Tuota vertikaalia liikehdintää en täysin ymmärtänyt. Jos sillä tarkoitit musiikin tulkinnallisesti tehtäviä taivutuksia / vastavia joissa välillä käydään matalammalla, niin ne yleensä onnistuu muutaman koitoksen jälkeen.

    En kuitenkaan väitä etä se kaikki olisi miehestä kiinni, kuitenkin jos nainen osaa perusaskeleen hyvin, niin peruskuviot ym. menevät melko helposti jos vain vienti on oikea aikaista ja selvää.

    Tästä on omakohtaista kokemusta kilpailijana, lavatanssijana sekä apuohjaajana. Jos vientini on ollut epämääräinen / vääräaikainen, niin silloin yleensä daami tekee jotain yllättävää, mikä ei välttämättä ole väärin mutta yllättää itseni sillä. (tätä sattuu joskus, kun muutankin mieleni jonkun kuvion suhteen liian myöhään viedäkseni ajoissa.)

    Kyllä melkein jokaisen daamin kanssa tulee kokeiltua rajoja niiden kappaleitten aikana. Poikkeuksena taitavat daamit, joiden rajoja ei pysty testaamaan.

    Äänestä

  • joskus.... kirjoitti:

    "Tuo tempojen muutos perusfoxissa / tangoissa on sama juttu, jos ei eka kerralla onnistu, niin nopeita ovat oppimaan. Sillä kappaleparin toisella puoliskolla menee jo asiallisesti läpi ;)"

    Menee ja menee. Osan kanssa menee yksinkertaiset muutokset läpi kun harjoittelee. Lavalla ei ole aikaa opettaa. Sen verran monta kertaa olen tätä asiaa analysoinut hyvinkin hitaaseen musiikkiin, joten olen täysin varma, milloin tuo on oma vikani ja milloin se on seuraajan ongelmista kiinni.

    "Tuo painonsiirto / yhden jalan varassa oleminen on ihan viennistäsi kiinni."

    Ja pah. Kokeilepa itse seistä yhden jalan varassa ja mennä tämän jalan varassa ympäri molempiin suuntiin eri nopeuksilla ilman että siirrät painoa välillä toiselle jalalle. Tee tämä sekä oikealla että vasemmalla jalalla.

    Kokeile tämän jälkeen edetä yhdellä jalalla hyppien eteenpäin, taaksepäin ja sivulle ilman että siirrät välillä painoa toiselle jalalle.

    Jos daami pystyy tuohon, on hänen painonsiirtonsa epäonnistuminen vientini heikkoudesta kiinni.

    "Jos viet selvästi painon yhdelle jalalle, niin yleensä daami tekee sen myös."

    Lue edellinen. Daamin on hallittava ensin tasapainonsa. Jos hän tähän kykenee, johtuu epäonnistuminen vientini heikkoudesta.

    "Mutta jos vienti on vähänkin heikkoa, niin ei hän uskalla sitä tehdä, kun ei tiedä milloin törmäät liikkeelle ja jos paino on kokonaan väärän jalan päällä, niin liikkeelle lähtö ei onnistu nopeasti."

    Mitenkä paino voi olla väärän jalan päällä? Olen tähän asti ymmärtänyt, että lavatanssissa ei ole olemassa mitään sovittua ja ennaltamääriteltyä askellusta, jossa askeleet tehdään sovitussa järjestyksessä.

    Oma vientini on ja tulee olemaan jatkossa sellaista, että tunnustelen ensin, millä jalalla on daamin paino. Kun tunnen hänen painopisteensä sijainnin, lähden vasta viemään. Itse en vie kertaakaan, jos en tätä painopistettä tunne (tuntuma on liian epäselvä parin välillä).

    "Jos ei ole selvää vientiä, niin sellaisen tanssijan, joka ei ole ko. kuviota eläessään mennyt on mahdoton mennä sitä kunnialla läpi ensimmäisillä kerroilla."

    Näin silloin kun puhutaan alkeistason tai vähän päälle tanssimisesta. Tällöin viedään ja seurataan ennaltaopetettuja kuvioita useimmiten ennaltaopetetulla tavalla.

    Pidemmälle päässeillä tanssijoilla kuviot syntyvät tanssin aikana sen mukaan, miten daami liikkuu. Itse en nykyisin edes etukäteen mieti, minkä kuvion seuraavaksi teen. Tämä on täysin kiinni daamin liikkeestä ja kyvystä liikkua. Useimmiten kuvio saattaa muuttua kesken suorituksen toiseksi, jos tila näyttää loppuvan kesken tai tunnen, että daami ei hallitse liikettään tarpeeksi hyvin kuviota varten.

    "Avo otteessa tanssittaessa rytmin vaihtelut pitää tehdä siten ettet sotke parisi perusrytmiä, jos hän ei tule niihin mukaan."

    Kyllä. Useimmiten näin, jos daami ei kykene seuraamaan, eikä mies kykene viemään rytmin vaihtelua. Ongelma ei silti tällä ratkea. Jos toinen tekee esimerkiksi 6 count tai 8 count-ajoituksella rytmivariaatiota, jossa baunssi ja 6 (8) count-ajoitus ei muutu mihinkään ja silti daami jämähtää paikalleen ihmettelemään, ei vika ole todellakaan viejässä.

    Lavoilla ja muuallakin Suomessa tämä vain on niin, että erilaisilla rytmeillä kikkailua harrastetaan hyvin vähän. Tämä on mielestäni tanssin ehkä se mielenkiintoisin osuus, kun näitä rytmivariaatioita koetetaan sovittaa perustanssiin.

    Ehkä tämä on vain kulttuurisidonnainen juttu. Suomessa ei ole ollut tarpeeksi sellaista musiikkia, joka olisi inspiroinut tällaiseen rytmillä leikittelyyn.

    "Tuo pressi asia on vaikea opettaa ja se tulee aikanaan kohdalleen jos on tullakseen.
    Yleensä alussa se on liian löysä, sitten siihen keskitytään ja se on liian voimakas, kunnes se lopulta asettuu kohdalleen."

    Tai liian voimakas (lähes rautakanki-tuntuma). Ei tämä pressi tule kohdalle kuin tanssimalla paljon parin kanssa ja opettelemalla tanssimaan omien jalkojensa päällä. Kun hallitsee oman tasapainonsa ilman parin apua, useimmiten kykenee seuraamaan, vaikka pressi ei olisikaan täysin optimaalinen.

    Mielikuva- ja itämaisista lajeista tutuilla kata-tyyppisillä harjoitteluilla pääsee myös pitkälle, jos ei omaa vakiparia. Opettelemalla liikeradat ominpäin helpottaa suunnattomasti parin kanssa tapahtuvaa liikkumista, vaikka täysin tämä ei korvaakaan paria.

    Kannattaa myös opetella itsekseen tai jonkun viejän kanssa seuraajan liikeratoja. Helpottaa myös suunnattomasti, kun ymmärtää, miten seuraaja todella liikkuu.

    "Noi suuret liikeradat ovat yleisiä ainakin aloittelevilla. Onko se jotenkin helpompaa pitä rytmi yllä pitkillä askeleilla."

    Kun ei hallitse omaa tasapainoaan, eikä kykene hienopiirteiseen liikkumiseen, on useimmiten liikeradat varsin suuria. Tätä ongelmaa esiintyy niin alkupuolella kuin jo ehtoopuolella olevilla tanssijoilla.

    Kyky hallita oma painopisteensä on tanssissa elintärkeää ainakin silloin kun puhutaan hyvästä tanssimisesta. Liikkeen pehmeys ja joustavuuskaan ei synny ilman luontaisia kykyjä tai ilman kovaa yksinharjoittelua tai paljoa tanssimista.

    "Tuota whip kuviota, mikä itselle on tuttu kilpa jiven puolelta, niin siinä olen huomannut kyllä sen etteivät monetkaan daamit tiedä sen askelluksesta mitään, mutta hyvin osaa suurin osa sen sipsutella monilla pienilä askeleilla."

    En tiedä miten kilpajivessä tuo todella tehdään. Kyllähän daami tuon kuvion tekee kun se viedään daamia pisteestä a pisteen b kautta pisteeseen c raahaten. Vienti ei ainakaan tällöin tunnu kivalta, kun daami ei liiku tällöin kunnolla omilla jaloillaan, eikä aikaansaada kunnolla noihin kuvioihin kuuluvaa keskipakoisvoimatunnetta.

    Jostain syystä pyöriviä kuvioita edelleen harjoitellaan liian vähän. Useimmiten nämä kuviot liikkuvat vain suoraviivaisesti paikasta a paikkaan b.

    "Kuitenkin jos daami ei osaa / pääse liikkumaan jonkun kuvion takia, niin mikä estää itseäsi silloin liikkumasta."

    Lue edellinen. Tuohonhan tuo useimmiten johtaa, kun itse joudun liikkeelläni aikaansaamaan whipeissä riittävän etäisyyden seuraavaa kuviota varten. Ei kiva, joten jätän nämä useimmiten lavoilla väliin.

    "En kuitenkaan väitä etä se kaikki olisi miehestä kiinni, kuitenkin jos nainen osaa perusaskeleen hyvin, niin peruskuviot ym. menevät melko helposti jos vain vienti on oikea aikaista ja selvää."

    Niin peruskuviot. Teepä niitä peruskuvioita miljoona kertaa lavoilla perustavoilla (Tämä on toki suhteellista. Olen tehnyt niin monella eri tavalla ja eri otteella näitä peruskuvioita kaikenlaisten seuraajien kanssa.). Alkaa vähitellen jo kyllästyttämään, kun lavoilla seuraajataso on mitä on. Itse olenkin tehnyt ratkaisun, että keskityn lavoilla enemmän sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuin tanssimiseen. On paljon hauskempaa.

    "Tästä on omakohtaista kokemusta kilpailijana, lavatanssijana sekä apuohjaajana. Jos vientini on ollut epämääräinen / vääräaikainen, niin silloin yleensä daami tekee jotain yllättävää, mikä ei välttämättä ole väärin mutta yllättää itseni sillä. (tätä sattuu joskus, kun muutankin mieleni jonkun kuvion suhteen liian myöhään viedäkseni ajoissa.)"

    Jos huomaat, että vientisi on epämääräinen/vääräaikainen, peli ei ole silti vielä menetetty. Kyse on siitä, kuinka pystyt nuo fibat korjaamaan. Hyvä viejä kykenee lennosta muuttamaan kuvion toiseksi, jos alkuperäinen meneekin mistiin vientivirheen takia. Näin jopa huonon seuraajan kanssa.

    Jos on koko elämänsä tehnyt pelkkiä peruskuvioita, niin ei tuo viennin nopea korjaaminen toki ole helppoa. Kannattaa jatkossa treenisalilla hakea enemmän rajoja ja rankkaa peruskuvioiden äksiisiä, niin siitä se lähtee.

    Äänestä

  • On daamin vika kirjoitti:

    "Oma huomioni on että todella harvoin tulee sellaisia vastaan etteivätkö perus liikkeitä mene."

    Mikäli tarkoitat perusliikkeillä lähikontaktilajeissa seuraajan suoraviivaista etemistä selkä edellä, oikeaa ja vasenta käännöstä, nämä onnistuvat useimmilta vähintään tyydyttävästi.

    Ongelmia alkaa toisten kohdalla tulemaan siinä, kun rytmiä muutetaan joksikin toiseksi kuin hidas, hidas ,nop, nop noin perusfoksissa, -tangossa yms. Tämä ongelma johtuu useimpien naisten kohdalla siitä, että he eivät malta (eivätkä osaa) kuunnella tarpeeksi miehen vientiä, vaan ryhtyvät arvailemaan oikeaa askellusta. Toisaalta tämä johtuu siitä, että nainen ei osaa olla yhden jalan varassa tarpeeksi hyvin. Hän ei kykene tekemään selkeitä painonsiirtoja jalalta toiselle. Eikä useimmiten hallitse riittävän hyvin tasapainoaan ollessaan yhden jalan varassa ja jopa tässä kääntyen tai muuten liikkuen.

    Toisaalta monesti miestä syytetään tässä siitä, että mies ei vie näitä painonsiirtoja tarpeeksi selkeästi ja rytmiin. Tällöin useimpien seuraajien täytyy arvata oikea askellus. Todella hyvä seuraaja seuraa nämä epäselkeät viennitkin, vaikka useimmiten tämä on varsin hankalaa.

    Toinen ongelma lähikontakteissa on naisen turha jännittäminen tai muu jäykkyys, joka estää miestä viemästä mitään erityisiä rytmivariaatioita tai käyttämästä vartaloa musiikkiin. Tällaisten rautatankojen kanssa useimmiten tyytyy pelkkään perusrytmin ja peruskuvioiden tahkoamiseen. Vartalon kallistukset ja taivutukset voi unohtaa täysin.

    Toinen ääripää on tässä ylilöysät seuraajat, joita joutuu kannattelemaan viemisen ja tanssimisen ohella. Nämä seuraajat eivät tanssi tarpeeksi omien jalkojensa päällä, vaan ripustautuvat miehen varaan. Tällaisten kanssa on hyvin hankalaa edetä jo pelkkää perusliikettä. Yksi havainto näiden kanssa on se, että tällaista seuraajaa ei voi viedä selkä edellä, kun tällaista pitää työntää edellä ja samalla kannatella. Kun itse etenenee näiden kanssa selkä edellä, on helpompi samalla kannatella näitä ja raahata (kirjaimellisesti) perässään.

    Avo-otteessa tanssittavissa tanssilajeissa useimpien kanssa pystyy tekemään vierelle viereltä pois, paikanvaihto ja yksinkertaisia spin-kuvioita.

    Rytmivariaatioita on turha edes yrittää jonkun peruslavatanssijan kanssa avo-otetansseissa. Useimmiten nämä menevät täysin lukkoon, jota ei saa auki kuin palaamalla perusrytmiin.

    Monelta lavojen avo-otetanssijalta puuttuu täysin sivusuuntainen pressi, mikä estää hyvinkin yksinkertaisesti rolli-tyyppisten kuvioiden tekemisen, kun seuraajalle ei voi viedä etenevään pyörähdykseen tarvittavaa liikettä. Toisaalta erilaiset sivusuunnassa kylki edellä etevät kuviot voi myös unohtaa täysin, kun nämä lavatanssijat eivät kykene pitämään omalta osaltaan parinvälistä raamia kasassa.

    Useimmilla lavatanssiseuraajilla on niin suuret liikeradat luonnostaan, että ahtaassa tilassa ruuhkaisella lavalla ei voi viedä mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kun koettaa jarruttaa seuraajan etenemistä ajoissa, tämä antaa vaan lisää löysää ja jatkaa liikettään kohti viereistä paria. Tässä ei tällöin muu auta, kun tehostaa jarrutusta, jonka toiset tulkitsevät kevyeksi kiskomiseksi.

    Harva seuraaja kun kykenee lavoilla tanssimaan riittävän svengaavasti pienessä tilassa.

    Monen lavatanssijan kanssa tulee jo ongelma siinä, kun yrität viedä whip-tyyppisen kuvion. Useimmat eivät osaa edetä tässä kohtaa suoraa (vaikka mies vie tämän liikkeen selkeän suoraviivaisesti hitaaseen musiikkiin), eivätkä osaa edetä kuviosta poispäin miehestä selkeästä viennistä huolimatta, vaan jäävät tölläämään paikalleen, jolloin mies joutuu hakemaan omalla liikkeellään pelkästään etäisyyttä, jotta aikaansaadaan kuminauha seuraavaa liikettä varten. Olenkin jättänyt nämä whipit väliin lähes täysin lavoilla, jos ei satu kohdalle sellainen, jonka tiedän osaavan nämä riittävän hyvin. Tällaisia löytyy lähinnä lindy hoppareissa (ja toisinaan boogareissa), joita lavoilla on varsin vähän.

    Useimmat lavaseuraajat eivät osaa myöskään liikkua ylä-alasuunnassa (vertikaalisessa suunnassa) vaan tanssivat jatkuvasti samassa tasossa. Kaikki kuviot, joissa hyödynnetään vertikaalista liikettä olen myös jättänyt useimmiten, kun tällaiseen liikkeeseen kykeneviä (osaavia) seuraajia on melko vähän lavoilla.

    Sellaiseenkin varsin yksinkertaiseen liikesuuntaan, jossa taivutaan selästä alaspäin, kykeneviä on hyvin vähän lavoilla (useimmathan ovat joskus venytelleet takareisiä kurkottelemalla sormillaan/kämmenillään varpaitaan ja lattiaa. Enempää ei tuohon liikesuuntaan tarvita). Selkävikaiset ovat asia erikseen. Yleensä harvoin kellään on selkä niin pahassa kunnossa, ettei kykene venyttelemään edellämainitusti.

    Summa summarum: Ei se aina ole miehestä kiinni. Ei pidä tällöin ihmetellä, miksi mies vie vain yksinkertaisia kuvioita ilman ylimääräisiä kikkailuja. Syytä voi hakea myös itsestään (seuraajasta).

    Minkälaisia ovat whip-tyyppiset kuviot?

    Äänestä

  • kuvioista kirjoitti:

    Minkälaisia ovat whip-tyyppiset kuviot?

    ...vaikka lapsena kokeillut saada ruoskan (tai solmitun narun hapsutetun pään) paukahtamaan?

    Samanlainen efekti on kyseessä.

    Mattoja ravisteltaessakin (toinen pää vapaana) tapahtuu sama.

    Whip = ruoska.

    Siis, viennillä ensin nopea rotaatioon johtava liike, jonka jälkeen heti vastarotaatiolla lopulliseen suuntaan.

    Noin ainakin r'n's-tansseissa.

    Tarkoittaako samaa kuin ns. "yli viety kuvio". Eli jo pienellä "whip-viennillä" saadaan hitaaseenkin hhnn-askellukseen vauhtia lisää. Eli swing leijuu ja fusku jyskyttää paikallaan. Tämänkö whipin puuttumisen takia jenkkiläiset tuttavani toteavat fuskun olevan "rumaa swingiä".

    Äänestä

  • Tässä vastaus kirjoitti:

    Nykyään naiset tuntuvat vaativan paljon kuvioita ja liikettä, jotta tanssi tuntuu tanssilta.

    Vaihtoaskeltyyliä pidetään alkeistason tanssityylinä, mikä on itseäni huvittanut suuresti. Mistään helposta tyylistä kun ei ole kyse.

    Voi kuulostaa huvittavalta, että ulkomaalainen lindyguru opetti vuosittaisella swing spring -leirillä tanssimaan nopeaa swingiä vaihtoaskeleella ja tähän liittyvillä nopeilla ja hitailla askelilla.

    Kun askeleet todella yritetään viedä ja seurata (ei mitään hidas, hidas, nop, nop automaattiaskellusta), selviää tyylin vaikeus.

    Toisaalta tanssityyli voi olla hyvinkin hienovarainen, mikä perustuu vähiin kuvioihin, missä leikitellään rytmivariaatioilla ja vartalonkäytöllä.

    Kannattaa seuraavaksi katsoa tarkemmin sitä ulospäin kävelijältä näyttävää paria, kävelevätkö he todella vai tekevätkö jotain pienimuotoista rytmikikkailua.

    ""Voi kuulostaa huvittavalta, että ulkomaalainen lindyguru opetti vuosittaisella swing spring -leirillä tanssimaan nopeaa swingiä vaihtoaskeleella ja tähän liittyvillä nopeilla ja hitailla askelilla.""

    Askellusta voi pitää lähes aikkien swingien perusaskelluksena. Askellusta opetetaan myös monilla swing DVD-levyillä, riippumatta siitä että mikä on levyn tarkka otsikko. Myös suomalaiset swingin ohjaajat ovat lisänneet viimevuosina hhnn-askelluksella swingin opettamista.

    Myös netistä löytyy lähes kaikkiin swingeihin yhtenä muotona hhnn-askellus. Euroopassa ei swingiä juuri muilla askelluksilla edes tanssittu, ja tästä syystä jenkkiläiset antoivat eurooppalaiselle swing-tanssityylille pilkkanimen "jive". Jive on englanninkielinen slangisana ja tarkoittaa fuskaamista, perättömien puhumista, "oikoen tekemistä",... . Käytettiin jive nimitystä jenkeissä jo aiemminkin mutta eurooppalaisen swingin yhteydessä se yleistyi hhnn-swingin yleisnimeksi.

    Äänestä

  • hhnn-askeltaja kirjoitti:

    "Askellusta voi pitää lähes aikkien swingien perusaskelluksena. Askellusta opetetaan myös monilla swing DVD-levyillä, riippumatta siitä että mikä on levyn tarkka otsikko. Myös suomalaiset swingin ohjaajat ovat lisänneet viimevuosina hhnn-askelluksella swingin opettamista."

    Erittäin mielelläni haluaisin tietää näiden swing-DVD:eiden nimet, joissa opetetaan tanssimaan swingiä vaihtoaskeleella.

    Olen eri mieltä tuosta "kaikkien swingien perusaskelluksena" -ajatelmasta. Suomessa ja myös muualla maailmalla lindy hoppia opetetaan nykyään lähtökohtaisesti 8 count -ajoituksella nop, nop, hidas, nop, nop, hidas, jossa ensimmäiset nopit ovat monesti rock-step. Hitaat askeleet ovat tyypillisesti joko triple step tai varsinkin nopeassa musiikissa kick-step.

    "Euroopassa ei swingiä juuri muilla askelluksilla edes tanssittu, ja tästä syystä jenkkiläiset antoivat eurooppalaiselle swing-tanssityylille pilkkanimen "jive"."

    Tästäkin olen eri mieltä. Yhdysvalloissa 'Harvest Moon Ball Championship' -kilpailun 'lindy hop' -divisioona muuttui jostain syystä 'jitterbug jive' -divisioonaksi vuonna 1942. Syystä ei ole tietoa. Lindy hopin jive-nimitys on siis lähtöisin Jenkeistä. Mitään erityistä pilkkanimeä ei ole tarvinnut antaa millekään eurooppalaistyyliselle swing-tanssisuunnalle.

    Ks.:

    http://www.savoyballroom.com/exp/dancefloor/harvestmoonball/hmbchamps.htm

    Lisäksi myös Euroopassa swingiä tanssittiin ja tanssitaan edelleen myös 8 count -ajoituksella. Missä määrin verrattuna 6 count -ajoitukseen, on asia, josta ei ole tietääkseni tehty mitään tutkimusta tai tilastoa.

    "Käytettiin jive nimitystä jenkeissä jo aiemminkin mutta eurooppalaisen swingin yhteydessä se yleistyi hhnn-swingin yleisnimeksi."

    Mitä tarkoitat tuolla eurooppalaisella swingillä? Lindy hoppia eli (jitterbug) jiveä tanssittiin ja tanssitaan edelleen Euroopassa pitkälti samansuuntaisesti kuin lindy hopin kotimaassa Yhdysvalloissa edelleen tanssitaan.

    Äänestä

Älä ole huolissas. Kyllä ne vain vaihtoaskeleen osaavat miehet kiihtyvällä vauhdilla jättävät lavat ja paikalle jää vain loistavia musiikintulkitisijoita. Helpompi teille naisillekkin valkata, kun ei tarvitse erikseen erotella hyviä ja huonoja vaan voi valita vain hyvistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jasminkaksi kirjoitti:

Olen tanssin harrastaja itsekin ja on se tanssi sellainen ihana tunnevamma!!! Miehissä ihmettelen usein sitä, että vaihtaisivat joskus ne vaihtoaskeleet toiseen....ja opettelisivat tulkitsemaan musiikkia!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu