Minulla on se käsitys, että uuden kumppanin tai miesystävän voi löytää myös vanhempana, mutta vain, jos on ns. standardityyppiä elikkä kotonaviihtyvä emotyyppi.
Itse tykkään vaihtelusta, matkustelusta ja siitä, että ollaan liikkeellä koko ajan ja asunto on lähinnä vaatteidenvaihtopaikka. En kuitenkaan terasseista enkä muista ravinteleista.
Minulla ei ole mitään välttämätöntä tarvetta löytää kumppania, kunhan aloitin keskustelun aiheesta, joka aika ajoin kuitenkin on mielessä. Kokeilin joitain vuosia sitten nettiä, tutustuinkin sitä kautta miehiin, mutta eihän ne mokomat olleet kahta päivää peräkkäin itsensä kanssa samaa mieltä siitä, halusiko ne tavata minua vaiko ei. Tuntuu olevan miehistä ylitarjontaa tässä iässä ja sitäpä ne veikkoset mieluusti käyttävät hyväkseen! Kranttujakin ovat eli vain ne kotityypit naiset kelpaavat.
Mielipiteitä, kokemuksia, keskustelua aiheesta!
Itse tykkään vaihtelusta, matkustelusta ja siitä, että ollaan liikkeellä koko ajan ja asunto on lähinnä vaatteidenvaihtopaikka. En kuitenkaan terasseista enkä muista ravinteleista.
Minulla ei ole mitään välttämätöntä tarvetta löytää kumppania, kunhan aloitin keskustelun aiheesta, joka aika ajoin kuitenkin on mielessä. Kokeilin joitain vuosia sitten nettiä, tutustuinkin sitä kautta miehiin, mutta eihän ne mokomat olleet kahta päivää peräkkäin itsensä kanssa samaa mieltä siitä, halusiko ne tavata minua vaiko ei. Tuntuu olevan miehistä ylitarjontaa tässä iässä ja sitäpä ne veikkoset mieluusti käyttävät hyväkseen! Kranttujakin ovat eli vain ne kotityypit naiset kelpaavat.
Mielipiteitä, kokemuksia, keskustelua aiheesta!
Vastaukset 42
Vanhimmat
että yksinäisiä naisia on enemmän kuin miehiä, eli naisista ylitarjontaa. On siis miestenmarkkinat.Siksi niillä on varaa ronklata.
Tunnustan olevani koti-ihminen ja olen aina ollut sellainen hoivaaja - emotyyppi. Mutta ei mulla mies pysynyt. Se oli itse menevä mies ammattinsakin puolesta ja kävi kotona vaihtamassa vain vaatteita.
Mullakin lopulta loppui hoivaamisen tarve.
No nyt on uusi mies, joka tykkää tällaiseta perheenäiti naisesta ja arvostaa sitä.
sohvalla kuorsaavista kaljamahaisista ylitarjontaa?
Yhtäkään en enää riesakseni ottaisi, vaikka tarjottimella tarjottaisi.Sen verran kyllästynyt olen.
ollut vain huonoja kokemuksia. Niitä on valitetttavassti enemmän minullakin ollut. Lopulta onneksi tuli ihan hyvä kokemus ja jäin koukkuun.
Ämmänketaleet, joiden ulottuvuuksille painovoima on tehnyt tehtävänsä. Ainoa kiinteä liha niillä on kielessä.
kiinnostaa.
Joo, painovoima on tehnyt tehtävänsä, ja kielessä on liha kiinteenä.Näin on.
ennen hoikista miehistä!
Kun ero aikoinaan tuli, sattui n. 3 vuoden kuluttua kohdalle n. 100 kg mies!
Ajattelin, ei hitto, en ota isomahaista miestä, ei kinään, inhosin aina niitä!
mutta niin kävi, että on oltu jo nyt 17v yhdessä ilman turhia ongelmia!
Luonne on paras mahdollinen ja kyllä se sexikin sujuu mitenpäin vain, alussa jopa paremmin kuin ennen!
Ollaan naimisissa oltu jo vuosia, ei lyö mies kuten ennen sai pelätä jne.
Antaa sen "outokummun" olla, kyllä se sitten katoaa kun sielu jättää tämän maailman!
Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä tärkeä, jokainen ihminen elää hetken sen, minkä kohtalo on sille määräävä!
Voi kun me muistaisimme sen, aina!
Meille on jokaiselle määrätty se ainoa ja tärkeä tehtävä!
Tänään elämme tämän päivän, eilistä emme takaisin saa ja huomisesta emme tiedä vielä yhtään mitään!
Eläkäämme siis tämä päivä hyvin!
Kun vain tajuaisimme tämän, aina!
Toki olisi mukava saada kumppani elämän ehtooseen. Ennen elämän ehtoota on vain nämä kumppanit olleet sopimattomia minulle. Juoppoja,lyöjiä,uskottomia,valehtelijoita. Mitähän se kertoo minusta? Tollo mikä tollo,aina valmis höynäytettäväksi..Ja niin soittikin hän kolme kertaa minut jättänyt taas..Kuuntelin,ymmärsin ja otin osaa hänen ihmissuhdeongelmiinsa.Näin se sirkus etenee..
"Elämänkumppani poisjäänyt". Et sinä ole tollo, jos miehet ovat olleet ketkuja.
Tyttäärellänikin oli mies joka rakasti ja halusi jopa naimisiin, muutaman päivän päästä taas ei mitenkään. Meinasi tyttö ihan hajota. Sanoimme hänelle, ettet edes vastaa tuommoisen jojottajan puheluihin.
Nuoremmille on vielä kumppaneita tarjolla, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on löytää kumppania. Nuoret ovat myös ennakkoluulottomampia ja rohkeita, toisin kuin me. Miehen köriläät taitaa vielä nuorempana muuttaa autuaallisemmille maille ennen meitä muijia. Maaseudullakin asuu kohta pelkkiä mummoja. Joka mökissä asuu yksi mummo.
on minulla! Sellaista miestä ei ole syntynytkään, joka kelpaisi minulle enää. Olen niin tottunut elämään yksin, että en halua siihen minkäänlaista miestä sekoittamaan!
on jälkeen päin ottanut yhteyttä useita kertoja.
En loukkaa häntä, koska hän kuitenkin oli niin
auttavainen sitten myöhemmin eikä toisaalta ainakaan raha-asioissa ollut yrittämässä itselleen,
mutta jotenkin saan aina jutut käännettyä niin,
että tapaamiseen en ole suostunut.
Painajainen on ohi iäksi.
Huomaan kirjoittaneeni huolimattomasti eilen: siis meistä vanhemmista naisista on ylitarjontaa, ei miehistä. Miehillä on todella hyvät markkinat, sen kun valitsevat kenet tykkäävät ja mieluiten vaihdellen. Kunhan mies on vain kutakuinkin kunnollinen, niin kyllä kelpaa!
Ketjussa solvattiin miehiä mielestäni kohtuuttomasti, en allekirjoita tuota. Tutustuin netin kautta moneen fiksuun tyyppiin, mutta kuten kerroin, ne halusi maanantaina yhden naisen, tiistaina toisen jne. Yksikin kertoi että oli tutustunut netin kautta noin 60 naiseen ja kiersi ympäri maata kukasta kukkaan.
En ole koskaan ollut kranttu, mutta vanhalla iällä minusta on tullut hieman valikoiva. Kun en viihdy kotona, niin miksi ihmeessä hakisin ystäväksi miehen, joka tykkää kodin ympärillä pyörimisestä? Semmoisesta minulla on jo kokemusta ja se morkkasi minua vuosikaudet, kun kiinnostukseni ei suuntautunut kukkienhoitoon ja nurkkien siivoukseen.
Painoindeksikin on normaalin rajoissa, joten ei tarvi asioida XL-putiikeissa. Mutta mistäpä löytää vapaa ulkomaantoimittaja taikka muu liikkuva sielu?
Eiköhän noita meneviä miehiä löydy pilvin pimein, hakusessa vain on parikymmentä vuotta nuorempi kumppani. Niinkö sinullakin ? Paljon meitä eläkeläisiäkin löytyy jotka ovat menossa jonnekin suuntaan koko ajan, hirveä on kiire.
Itse ottaisin mielellään mukavan tavallisen suomalaisen kotonakin viihtyvän miehen seurakseni.
Sellaisen joka huolehtii itsestään, huomioi läheisensä, eikä ole fanatiikko millään tasolla.
Eipä taida olla olemassakaan.
Työelämässä olin ”matkasaarnaaja” eli kouluttaja”, nyt kun saan viihdyn kotona tosi hyvin. Yksinkin viihdyn, ei ole tullut mikään pakkomieli löytää kumppania.
Jostain syystä olen koko ikäni tykännyt itseni kanssa suunnilleen samanikäisistä miehistä, nuoret eivät kiinnosta. Tässä se lieneekin se juttu: nuoremmissa löytyisi varmaan muitakin kuin perinteisesti ajattelevia, mutta kuuttakymmentä käyvät olettavat, että kaikki naiset on niitä hoivaajatyyppejä. Olen ikäni saanut kuulla kritiikkiä siitä, etten viihdy mökillä puuhastelemassa taikka kotilieden äärellä, joten kiitos ei enää mitään senkaltaista.
Enkä suinkaan ole eläkkeellä enkä aio moneen vuoteen jäädäkään. Työelämässä toki tapaan ihmisiä, mutta ikäisemme miehet ovat naimisissa.
Kumppanin tarve ei ole mikään elämän taikka kuoleman kysymys ja yksinolossa on omat hyvätkin puollensa, voi tulla ja mennä aivan vapaasti muista piittaamatta. Mutta intelligentti, matkustelusta ja ulkomaailmasta kiinnostunut miehenpuoli voisi ihmeesti säväyttää - ainakin aika ajoin.
yksikseni mieheni kuoltua. Sitten löytyi kumppani, vanhempi ja monella tapaa melko erilainen kuin mieheni. Han passaa minua ja nautin. Viihdymme kaksin kotona ja asumme 10 km:n päässä toisistamme. Minusta löytyy tarvittaessa monia puolia, osaan passata, mutta myös olla passattava. Viihdyn kotona ja tarvittaessa myös menoissa. Minusta voi olla onnellinen, jos tässä iässä löytää kaverin, jonka seurassa viihtyy. Meillä kummallakin on omia lapsia ja hoitelemme ne suhteet omilla tahoillamme. Myös muuta erillistä elämää on. Nautimme yhteisistä hetkistä ilman suuria suunnitelmia.
miten sä et välitä terävistä miehistä , välitä meistä pehmeistä
vanhemmista naisista. sukko sun...
rakkautta sulle
maailma on kova. pusi sullle.
hyvät tissit, kiva peppu, vai mennäänkö ythe hu niin
ajatteletsä syvältä. Mi nä luotaan.
nam nam
Kyllä siinä on aina ongelmia. Paljon riippuu juuri elämän aikaisemmista vaiheista.
Aikaisemmin naimattomana ja vailla pysyviä mies-/naissuhteita elänyt on kaikkein epävarmin tapaus, vaikka kyseessä on tilanne, jota se on vuosikymmeniä odttanut. Vapaus tuntuu puolison mukana ollessa riistetyltä ja kinaa syntyy nopeasti.
Aikaisemmin aviossa ollut muistelee taas edellistä puolisoon/ puolisojaan, hänen/ heidän hyviä puoliaan, joista uusi kumppani jää monessa jälkeen.
Ei ole helppoa.
Totta puhut. Olen yli kahden vuoden yksinolon jälkeen huomannut, että en enää mielelläni luopuisi vapaudesta tehdä mitä haluan ja olla juuri niin kuin haluan.
Varmaan jokin vanhapiikageeni. Jos olisin elänyt yksin vuosikymmenet olisin varmaan toivoton tapaus. Pitäisi varmaan kiireen vilkkaa alkaa katselemaan miehiä sillä silmällä, ennen kuin tulen aivan mahdottoman itsekkääksi. Mitään laastarisuhdetta en ole mieheni kuoleman jälkeen halunnut, enkä myöskään toivo löytäväni kopiota hänestä. Meillä oli jotain ainutlaatuista, sitä ei tule kuin kerran elämässä.
Uusi suhde, jos on tullakseen on aivan omansa. Sopeutuuko siihen puolin ja toisin on taas toinen tarina.
..kuin aloittajalla eli emot ovat vanhoinakin kovaa kamaa paririntamalla. Sellaista miestä, joka lähtee teatteriin, oopperasta ja matkoista puhumattakaan tai yleensä johonkin muuhun kuin kotisohvalle saa kuusikymppisenä ja sen jälkeen todella etsiä kuin neulaa heinäsuovasta, josko sittenkään onnistuu. Ehkä tämä on jokin suomalaiseen mieskulttuuriin liittyvä juttu eli joko kapakassa tai kotisohvalla, muita vaihtoehtoja ei ole, jos heteromiehestä puhutaan.
Saaattaa olla, että naiset säilyttävät ikääntyessään henkisen vireytensä ja elämänhalunsa kauemmin. Meitä kun ei liiemmin ole passattu eikä tulla passaamaan.
No joo, en tosin haikailekaan enää miesseuraa. Myös mukavuussyistä, yksin pääsee niin kovin paljon vähemmällä. Oman ikäluokkani miehet ovat vielä sitä sukupolvea, jolle naiset on totutettu passaamaan ylenpalttisesti. Yksi lapsi on ollut ja toista en tarvitse aikuisen miehen tai vaarin muodossa. Läheisyys on niin ylimainostettua siinä mielessä, että sekin on taitolaji. Pitää jaksaa kiinnostua muistakin kuin itsestään. Jos istutaan tai maataan tai kuljeksitaan vain yhdessä ilman sen kummempia tunteita, en sanoisi sitä läheisyydeksi enkä minkään väärtiksi.
Rasittavaa on myös se,että aina saisin tehdä aloitteita ja lukea toisen ajatuksia, koska sanallinen puoli tuntuu olevan monelle miehelle todellinen ongelma. Pitäkööt hyvänsä ominaan. Se nyt ei ole niin maan ihmeellistä, että sitä viitsisin enää ruinata. Ja löytyyhän niitä emoja ihan riittävästi. Tai tyttäriä eli nuorempia naisia.
ja ruokoo laettammoo.
Eikö nainen tunne kelpaavansa ilman että rupeaa miehelle äidiksi? Sillä useinhan se on nainen itse, joka haluaa passata ja paapoa, ei mies sitä välttämättä vaadi. Sitten kun siihen mukavuuteen on tottunut, alkaa kyllä edellyttää, että huolto pelaa jatkossakin.
Eikö naisilla ole riittävästi itsetuntoa kokea itseään arvokkaaksi ilman passaamista ja paapomista?
siitä, että uusi miesystäväni passaa minua ja sanon sen hänellekin. Olen muuten tätä perinteistä emotyyppiä. Oma kokemukseni on, että monet minua vanhemmatkin miehet etsivät nuorempaa seksipommia, minun tyyppini ei ole kovin haluttu.
aivan ihanaa olla yksin, mutta mukavaa olisi olla miehnkin kanssa, aina välillä ja sellaisen, jolla seisoo ja jolta saa sitä parasta mitä onnea ihmiselle annetaan!'
Mutta kun sitä ei voi saada, vaikka niin monet lupaa sitä!
Se on tosi paha juttu!
Kun se miehillä katoaa aina ennemmin kuin meillä naisilla, haluthan heillä olisi, mutta se kyky!
Harmillista, mutta totta, vaikka he sanoo, kyllä pelaa, mutta se totuus on toisenlainen!
Harmittavaa, eikös niin mieskullat?
"Kun se miehillä katoaa aina ennemmin kuin meillä naisilla, haluthan heillä olisi, mutta se kyky!"
- Naisilta katoaa halu jo sitä ennen. Eihän sitä väkistekään tehdä.
tuntuu olevan monenlaisia. Minulle parasta, mitä mies voi antaa, on hellyys ja läheisyys. Nuorempana, kun halusi lapsia, oli tietenkin tärkeää, että tietyt jutut toimi. Nyt ne eivät ole pääasia, lienenkö ns. kylmä nainen. Eiköhän se ole luonnollista, ettei kaikki ole kuten nuorena enkä haikailekaan niiden perään.
näillä vuosikymmenillä? Eikö se lämpö ja läheisyys riittäisi? Tulee vaan suorituspaineita molemmin puolin.
on tottunut, ei halua luopua!
niin onko muitakin sellaisia, joille riittäisi hyvä kumppanuus ja läheisyys. Vai eikö kannata edes haaveillä kaverista, kun ei ole enää nuo halut päällimmäisenä?
Naiset on lapsia vielä kuusikymppisenäkin: äiti opetti, että lautanen syödään tyhjäksi ja toisia paapotaan.
Ihmisen pitäisi kasvaa ja kehittyä. Valitettavasti näin ei monestikaan tapahdu. Koskee yhtälailla naisia kuin miehiä.
Minulle ei selvinnyt oliko kirjoittaja mies vai nainen?!
Harvinaisempaa ilmeisesti, jos olet mies.....
Kyllä minä ainakin voisin elellä ilman sexiäkin, mutta halailua ja pussailua olla pitää. Olenhan nytkin elänyt yksikseni viisi vuotta ilman sexiä.
En halua irtosuhteita, ja pysyvää ei ole löytynyt.
t. Nainen 60v.
Mutta tosiaan haluaisin miestenkin mielipiteitä seksin tärkeydestä. Kun kuitenkin tiedetään, että sillä alueella tulee miehille usein vanhemmiten ongelmia. Onko niin, että mies jolla ei enää pelitä, ei uskalla hakea naisseuraa, koska olettaa seurustelun kaatuvan siihen? Onhan paljon avioparejakin, joiden seksielämä on loppunut ajat sitten mutta ei harkitakaan eroa eikä vieraisiin menoa. Onhan miehen ja naisen välillä paljon muutakin ihanaa kuin sitä itseään.
aikanaan, sillä me kaikki vanhenemme. Ei minulla miehenikään kanssa aina seksiä ollut, esim. syöpäleikkauksen jälkeen. Ja onhan jommankumman luovuttava kumppanistakin, ja se luopuminen on lopullinen. Meillä seksissä oli aina hohtoa, ei jokapäiväistä rutiinihommaa. Hyvässä parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksiä.
näitä lukiessani, että naisilta loppuisi halut kuuskymppisenä, vanhin seuraani hakeutunut leskirova oli lähempäna 80, ja seksihalut oli tallella, ehdotti avioliittoa.Miehellä saattaa tulla erektio-ongelma, mutta onha Viagra keksitty jo aikaa sitten.
Minun mielestä nuo miehet hakevat juuri sellaisia naisia jotka menevät koko ajan!
Ei niille kelpaa kotona viihtyvä, tavallinen nainen.
Sen naisen täytyy juosta pitkiä lenkkejä, käydä kuntosaleilla, golfata, matkustella, näyttää miss Suomelta JA olla ainakin 30 vuotta sitä miestä nuorempi!
Minun silmiini ei ole osunut ilmoitusta jossa haettaisiin kotona viihtyvää naista. Ikävä kyllä.
Viestissäsi oli yksi olennainen lause: 30 vuotta nuorempi. Eli ne, jotka nuorempaa hakevat, hyväksyväs sen, että nainen on elävää ja liikkuvaa sorttia.
On kuitenkin myös niitä miehiä, joille suurinpiirtein samanikäinen naine kelpaa. Nimenomaan näille kelpaa ainoastaan se emo. Taikka sitten kapakoiden kaljankittaaja. Joku täällä kirjoittikin aiemmin: onko miehiä vain kahta sorttia, kotisohvalla istujia taikka keskikaljabaareissa viihtyviä.
Ilmeisesti on. Keskusteluketju vahvisti käsitykseni, että näin se on. Vähänkin omansorttisensa nainen jää yksin. Mutta eipä anneta sen lomaa häiritä - tekemistä kyllä riittää, kunhan ei jää asuntoon neljän seinän vangiksi!
Nuoret miehet ovat kiinnostuneita ikääntyneistä naisista, liekö taloudellinen vaimikä syy, mutta minua ei kiinnosta.
On todella kivojakin ikääntyneitä miehiä, mutta minua häiritsee kun heti pitäisi "alkaa oleen sillai", vaikka tutustuisin mieluummin ihmiseen ensiksi, keskustelut ja elämänarvojen puntarointi tuovat ihmisestä esiin sisimmän ja se on minulle suurempi tekijä ystävyydessä kuin ikä tai varallisuus. Ukonäölläkin on tietty oma merkityksensä, mutta sekään ei ratkaise jos keskinäinen yhteensopivuus kolahtaa kohdalleen.
Harvassa tuntuvat olevan treffipalstallakin miehet jotka etsivät edes omanikäistä seuraa, eiiii, nuorempi sen pitää olla.
Lisäksi omalla kohdallani, kun olen mielestäni uskollista tyyppiä, ja vain yhden miehen nainen, en ymmärrä miksi pitää miehellä olla monta sydänystävää, kullanmurua.... onko se syynä kun naisleskiäkin on enemmän, miehillä on vara valita, ja vaihtaa.
Kaikkein eniten pelkään pettymystä ja siksi en enää sitoudu tunnekahlein liian lujasti yhteenkään mieheen.
Aika kuluu muutenkin kuin kainalossa maaten.
Just ja jetsulleen, minä olen samaa mieltä kanssasi.....paitsi tuo viimeinen lause ei sopinut minuun!
Minun aikani kuluu tylsyydessä ja tyhjyydessä. Olen sen verran kova juttelemaan, että kaipaisin keskustelukumppania. Kapakoissa en viihdy, enkä uskovaisten kokouksissa. Kohta puhun jatkuvasti itsekseni. No, silloin tosin saan luultavimmin olla samaa mieltä itseni kanssa.....aina en kyllä ole sitäkään!!!! Taidan kohta höperöityä :(