Voiko vaihdevuodet sekoittaa

Voiko vaihdevuosiin liittyä ns henkistä sekoilua ja käsittämätöntä käyttäytymistä? Lähipiirissä on ihminen joka on täysin muuttunut eikä ole oma itsensä ollenkaan. Toimii täysin ajattelemattomasti ja loukkaa lähimpiään.

Muilla kokemuksia?
86007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voi käydä näin, kun syö hormooneita.On omakohtaista kokemusta lähimmäisessä.Syö kuuriluontoisesti.Ihminen muuttuu täysin ilkeäksi ja epäileväksi (kuvittelee olemattomia).Ei huomaa itse.Itselläni on myös vv. mutta tämän vuoksi en ole uskaltanut aloittaa itselläni lääkitystä, ettei käy samoin.

Äänestä
  • Minä ainakin juuri siksi aloitin hormonikorvaushoidon, että jaksaisin paremmin ja pää ei olisi niin sekaisin mm. huonosti nukuttujen yöunien ja hikoilun vuoksi. Viikossa olo parani huomattavasti ja jaksan jo hymyilläkin...

    Äänestä

  • Ja mikähän hormoni se on joka pään pistää sekaisin. Kun on sitä keltarauhashormonia ja estrogeniä, niin kumpaakohan tarkoitat. Itse syön keltarauhashormonia 10 pilleriä kuukkaudessa. Olen ajoittain hyvin mesentunut ja surullinen koska tyttäreni on minulle hirveän ilkeä. Haukkuu, haistattelee ja halveksii ihan joka käänteessä. Työelämässä olen vielä pärjännyt kivasti ja mieheni ja ystävieni mielestä olen ok. Vain tytär ei hyväksy minun vanhenemistani.

    En haluaisi alkaa syömään masennuslääkkeitä tyttären haistattelujen vuoksi.

    Äänestä

  • haluaisi tietää kirjoitti:

    Ja mikähän hormoni se on joka pään pistää sekaisin. Kun on sitä keltarauhashormonia ja estrogeniä, niin kumpaakohan tarkoitat. Itse syön keltarauhashormonia 10 pilleriä kuukkaudessa. Olen ajoittain hyvin mesentunut ja surullinen koska tyttäreni on minulle hirveän ilkeä. Haukkuu, haistattelee ja halveksii ihan joka käänteessä. Työelämässä olen vielä pärjännyt kivasti ja mieheni ja ystävieni mielestä olen ok. Vain tytär ei hyväksy minun vanhenemistani.

    En haluaisi alkaa syömään masennuslääkkeitä tyttären haistattelujen vuoksi.

    voisi piristää sinua ja auttaa pitämään kunnossa suhdetta mieheesi.

    Tyttäret irtaantuvat ja itsenäistyvät, se on normaalia. Joskus kyse voi olla jostain muustakin kuin normaalista itsenäistymisestä.

    Äänestä

olen aina ollut henkisesti melko epästabiili, ja vaihdevuodet on tehneet musta ihan viuvaloaapan.
Minkäs mahat. Tavallaan olen "ylpeä" itsestäni, sillä olin nuorena melko ujo - ja nyt uskallan ladata täyslaidallisen kenelle tahansa. Heh. En varmasti ala mitään hormoneja syömään! Jämpti on niin. Ei miehetkään mitään tasaushormoneja ota. Naiset saa riehua ja "loukata" siinä missä miehetkin.

Äänestä

Dr Phil käsitteli ohjelmassaan 11.1.2006 aihetta "Helvetilliset hormonit". Ohjelmassa oli vieraana aviopari, jossa vaimo- lasten äiti sai raivokhtauksia. Haukkui miestään, heitteli raivopäissään miestään kännykällä, huusi ja raivosi miehelleen ja lapsilleen.

Hän hekeutui Dr Philin ohjelmaan saadakseen apua voimakkaisiin vaihdevuosioireisiinsa, sillä hän pelkäsi miehensä ottavan eron hänestä näiden raivokohtausten vuoksi.

Mies totesi, että hänen vaimonsa on kaksi viikkoa kuukaudesta kuin Mr Jekyll ja kaksi viikkoa Mr. Hyde. Kun menkat alkavat vaimo on viikon verran "normaali", mutta menkkojen jälkeen alkaa sama rumba, eikä miehelle jää aikaa toipua edellisistä raivareista.

Ohjelmassa oli asiantuntijavieraana Kalifornialainen PMS klinikan asiantuntija, joka totesi, että vaihdevuosioireista saattavat kärsiä 20- vuotiaat naiset ja jopa nuoremmatkin.
Kysymys on PMS oireista ja vaihdevuosista.

Vaihdevuodet vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan, jos kilpirauhanen ei toimi kunnolla, niin silloin alkaa lihomaan. Jotkut lihovat jopa viisi kiloa, koska heillä on makean himo. Se on masentavaa Progesteroni tasapainottaa estrogeeniä, joten hormonit eivät ole enään tasapainossa. Se lopettaa kivun. Naisilla, joilla on munasarjakipujaa suosittelen progesteronihoitoa. Se on auttanut usein.

Gynekologit ovat tarjonneet avuksi ehkäisypillereitä, joka on ehdoton ei. Ne eivät auta PMS vaivoihin, vaan pahentavat niitä. Olemme huomanneet sen potilaistamme. He ovat saaneet pillereitä ja menettäneet kontrollin täysin. -He eivät ole kestäneet. Sekin lisää estogeenin määrää. Naisille voi syöttää estrogenia, kunnes hän menettää järkensä ja joutuu psykiatriseen sairaalaan. Sitä on tapahtunut. -Minua suututtaa, että kaikki lääkärit tyrkkäävät käteen samat lääkkeet Pozariia kaikille. -Eihän samat lääkkeet voi sopia kaikille, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia.

Ruokaa olisi syötävä kolmemn tunnin välein, koska estrogeeenin vaillinaisuus haittaa kilpirauhasen toimintaan. Se johtaa hypoglykemiaan, eli alhaiseen verensokeriin- siitä se adrenaliini tulee. Naiset menettävät kontrollin, he heittelevät tavaroita ja sanovat kauheita asioita. Pieni määrä proteiinia ja yhdistelähiilihydraatteja kolmen neljän tunnin välein auttavat suunnattomasti".

Tämä oli yksi tiivistelmä ja näkökulma vaihdevuosi /PMS oireista, joita löytyy lukematon määrä Googlen hauilla:
- pms oireyhtymä
- pms disorder
- pms
- kilpirauhasinfo

Äänestä
  • Mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä sinä yrität tällä kertoa. Suoraan tekstistä kopioitua:

    Pieni määrä proteiinia ja yhdistelähiilihydraatteja kolmen neljän tunnin välein auttavat suunnattomasti

    Tässäkö ratkaisu vaivoihin?

    Äänestä

  • ei todellakaan ymmärrettävää tekstiä, eli nainen sekoaa jos syötetään estrogeenia...
    kun yleensä se on nimenomaan tuo keltarauhashormooni mikä aiheuttaa mieleen muutoksia ja sekoilua..hmm. Esim jos sairastat masennusta tai paniikkihäiriötä niin ei laiteta mielellään edes hormoonikierukkaa koska se muutenkin saattaa aiheuttaa niitä.Tällaisen perusteella ei ainakaan uskalla aloittaa mitään yhdistelmähoitoja, kuitenkin niin monen naisen on juuri tuo hormoonihoito pelastanut. En YMMÄRRÄ tekstin pointtia******

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisen pään kirjoitti:

Voiko vaihdevuosiin liittyä ns henkistä sekoilua ja käsittämätöntä käyttäytymistä? Lähipiirissä on ihminen joka on täysin muuttunut eikä ole oma itsensä ollenkaan. Toimii täysin ajattelemattomasti ja loukkaa lähimpiään.

Muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu