Aion ostaa digijärkkärin. Hieman ihmettelen pitkien objektiivien valikoimaa. Yleensä suositellaan ostamaan Canonin EF 70-200. Siitä on jopa neljä erilaista versiota valovoiman ja kuvanvakaajan mukaan. Putki olisi laadukas, mutta miltä tuntuisi ottaa laadukas valokuva, jossa lintua ei tunnista. Eikä taida auttaa 1.6 croppikerroin. Seuraava malli olisi EF 70-300/4-5,6. Tätäkin jotkut ovat kehuneet, olisi kohtuullisen halpakin. Millainen olisi EF 100-400/4.5-5.6 L IS USM? Valovoima ei taida olla hyvä. Kuuluisi oikein L-sarjaan. Samaa hintaluokkaa olisi pelkkä 300-millinen.
Teleputkista
zoomaajaz
51059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsellä sattuu olemaan tuo 100-400mm:n pumppuzoomi. Valovoimassa ja piirtokyvyssä häviää hieman kiinteäpolttoväliselle, mutta taas täytyy miettiä mikä on tarve ja suhteuttaa putken hankinta omiin tarpeisiin. Kojukuvaukseen putki on erinomainen; kohde sattuu toisinaan olemaan lähelläkin ja kiinteäpolttovälinen saattaa olla tällöin hankala. Toisinaan haluan ottaa kuvan eläimestä myös osana elinympäristöään mikä kiinteäpolttovälisellä ei aina sekään onnistu. Objektiivin vaihtoa kesken tilanteen on turha edes yrittää. Tai voihan sitä yrittää... Kuvanvakaaja mahdollistaa myös hämärässä kuvaamisen ja heikomman valovoiman kanssa tulen toimeen kun käytän jalustaa. Ihan ensimmäiseksi putkeksi en ehkä suosittelisi kuitenkaan, tai mikä ettei, itsehän sen päätät.
Henkilökohtaisesti kuvan laatu tyydyttää tuossa putkessa. Tästä joku on varmasti eri mieltä, mutta omiin tarpeisiini erinomainen lasi!
Jos haluat sekä hyvän piirron, että päästä kauas (400-600mm), suosittelisin 300mm:n kiinteäpolttovälistä f2,8 ja 2x extenderiä. Mutta sitten liikutaankin jo aivan eri hintaluokissa... valitettavasti.
Usein silti unohdetaan nähdä vaivaa. Olen kuvannut lintuja 200mm:n polttovälilläkin (jopa alle), aivan onnistuneesti, lähikuvia jopa. Hiippaillaan, naamioidutaan, kytätään, odotetaan, piiloudutaan, taas odotetaan, kirotaan, odotetaan, kärvistellään tupakantuska ja kuuden tunnin session päätteeksi SAATTAA saada kortillisen otoksia, joista osa voi olla jopa onnistuneita! Se vasta hauskaa, kannattaa kokeilla!!
Että ennen vanhaan pärjättiin 300-400 millisellä.
Nyt 300 millinen vastaa 480 ja 400:nen 640 milliä.
200 millinenkin on jo 320 millinen croppirungossa.
Mitä lyhyempi polttovali, sitä paremman kuvan saa, kun vain taito riittää.
että ennevanhaan opittiin ensin tuntemaan luontoa ja elukoitten käyttäytymistä. Muutaman vuoden tai vuosikymmenen kulkemisen jälkeen ruvettiin pitämään jopa kameraa mukana. Sitä kiinteäobjektiivista.
Mitä enemmän tietoo ja taitoo, sitä lyhemmät lasit, sanoisin.
Ihan mielenkiintoista on tutustua luontokuvauksen pioneerien elämään ja tuotantoon. En nyt puhu Inhasta tai Nyblinistä vaan nimet Einari Merikallio tai Yrjö Kokko tulee ensin mieleen. Sit perässä Luhta-Jopin ja Hautalan Hannun pitkän uran alkuvaiheet. Jolloin teknologian huippu oli ehottomasti ja ilimammmuuta Pikatarkennuskahvallinen Novoflex kahdella vaihdettavalla linssiosalla.
Onko parin viikon makaamisella piilokojussa suomattäällä saatu yks kuva parempi ja arvokkaampi kuin moottpriperällä ja autofokuksella vartissa surautettu kortillinen, siinäpä ikuisuuskysymys. Samaa sarjaa elämän tarkoituksen kanssa.
Minusta luontokuvaus on jotain paljon muuta kuin sitä että mennään metsän reunaan ja läiskäistään kuva linnusta, selataan muistikortti ja kiitos, näkemiin- lähdetään. Luontoa pitää lähestyä nöyränä ja muistaa että kamera on vain väline. Kuvaaja tekee kuvan, kamera ottaa sen. A R on aivan oikeassa, luontoa pitää tuntea; eläinten käyttäytymistä ja lajeja, ruokailutottuuksia, jätöksiä, jälkiä, aktiiviaikoja. Linnut tunnistavat ensisijaisesti liikkeen. Tunnin paikoillaan olon jälkeen voi saada hyviä kuvia lähietäisyydeltä ilman naamioitumistakin. Paikoissa, joissa naamioituminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta (avomaasto, rantahietikot, kallioluodot) ja kojusta kuvaaminen ei sillä hetkellä ole mahdollista, on apua pidemmästä polttovälistä. Nisäkkäiden kanssa on hankalampaa, niitä voi hyvällä onnella yrittää lähestyä tuulen alapuolelta, mutta nisäkäskuvaus vaatii jo enemmän työtä ja huolellista suunnittelua.
Uranuurtajien työtä pitä kunnioittaa; sen aikaisilla välineillä korostui nimenomaan työn ja suunnitelmallisuuden merkitys. Henkilökohtainen suosikkini on Kokko! Hautala hyvänä kakkosena... Kameran ja välieistön ja valon hallinta oli ehdotonta; valotuksia ei juuri korjailtu jälkikäteen!
Nykyajan tekniikka suo luontokuvaajalle uusia mahdollisuuksia. On vain itsestä kiinni miten niitä osaa hyödyntää. Hyviä kuvia voi saada, täydellistä ei koskaan. Luontokuvaus on täynnä haastetta kuvaajalle; miten löytää omaleimaisuus ja persoona luontokuviin. Sitä etsitään jatkuvasti, toivo elää.
Kuvan arvo voi olla moninainen. Harvinainen tilanne tai lajikuva voi olla itseisarvoltaan suuri ja käyttöarvoltaan myös. Kuvan arvo voi olla jossain muualla kuin täydellisessä teknisessä onnistumisessa. Mielestäni Hautalalla on tästä loistavia esimerkkejä. Aina ei ole tarkoitus päästä mahdollisimman lähelle. Myös eläin osana elinympäristöään on kuvakerrontaa parhaimmillaan. Suomättäällä makaamisessa on oma viehätyksensä, sen olotilan arvo on jossain muualla kuin itse kuvaustapahtumassa joka saattaa olla hyvinkin lyhyt. Ei se avaudu kaikille, eikä sen tarvitsekkaan avautua; joku toinen nauttii enemmän jostain muusta olotilasta.
Kuvan katsojahan ei tiedä kuvan ottamiseen liittyvän työn määrää, eikä sitä voida olettaa. Katsoja näkee vain kuvan ja tekee siitä oman tulkintansa. Siksi on hyvä pyrkiä onistumiseen niin teknisesti kuin ilmaisullisesti. Kameraa ei suinkaan tarvitse laahata metsään joka kerta. On hyvä oppia tuntemaan paikat joissa kuvaa, näin kuvauksen suunnittelu on jälkikäteen kotona helpompaa. Mielestäni tärkeimmät välineet luontokuvaajalle ovat makuupussi, tulitikut, spriikeitin ja termospullo... ja sitten kamera ja se optiikka. Nämähän ovat sitten vain henkilökohtaisia mieltymyksiä, ei näitä pidä yleistää.... Kamera, objektiivi ja kuvaaja ovat "pyhä kolminaisuus". Tähän kun löytyy se optimaalinen suhde, ollaan oikealla suunnalla!
Luontokuvauksesta kiinnostuneille suosittelen Pentti Koskelon kirjaa "Luonnonvalokuvauksen ABC" ja Hannu Hautalan opasta luontokuvaajille. Paljon hyödyllistä tietoa, pätee myös digiaikana, sillä valo ei ole muuttunut mihinkään; samasta asiasta on edelleen kyse. Valokuvaaja kuvaa ensisijaisesti valoa.
200 mm vastaa mainitsemallasi croppikertoimella filmijärkkärin 320 millistä. Minua vähän hämmentää ihmiset, jotka ensimmäistä järkkäriään haluaa varautua jokaiseen mahdolliseen kuvaustilanteeseen. Kannetaanko sitä koko kalusto sitten jokapaikkaan mukana, siltä varalta, että hyvä kuva sattuu kävelemään vastaan?
Saattaa toki olla, että kirjaittaja on nimenomaan litubongari ja kohteena on lähes yksinomaan linnut ja sitä varten tarvitsee kauskantavaa telezoomia. Se ei kuitenkaan käynyt millään tavalla ilmi kirjoituksesta. Suuri osa meistä kun on 'tavallisia vähän kaikkea kuvaajia'.
Kannattaa myös muistaa, että digiaikana rajauksien tekeminen jälkikäteen on suorastaan naurettavan helppoa ja täysikokoisesta kuvasta saakin rajata varsin paljon pois ja jäljelle jää kuitenkin vielä riittävästi pikseleitä laadukkaaseen A5 tulosteeseen.