työ

vaikka noita mukuloitakin on muutama (kahdeksan).

Tosin olen sikäli onnekas että pystyn tekemään osan hommistani etänä ja toisaalta olen myös pystynyt pitämään alle vuotiset ja vähän isommatkin mukanani töissä.

Muuten lastenhoito on toiminut miehen kanssa vuorotteluperiaatteella eli se jolla töitä on kulloinkin ollut vähemmän on tehnyt lyhyempää päivää ja hoitanut muksuja kotona.

Ajoittain olemme käyttäneet apuna kotiin palkattua lastenhoitajaa ja au paireja.

Toivottavasti teillä sujuu myös jouhevasti, oli se toimiva malli sitten millainen on. Se nimittäin taitaa kullakin perheellä olla omanlaisensa.

KOlmen ensimmäisen aikana olin töissä, jopa opiskelin, mutta lapsimäärän kasvaessa jäin kotiäidiksi.

Riippuen työstä, mutta suurperhe ja kokopäivätyö ovat kyllä melkoinen yhdistettävä, viimeistään sitten kun lapset alkavat sairastaa enemmän, ilman tukijoukkoja ei onnistu kovin hyvin.

Olen ollut tyytyväinen voidessani hoitaa lapseni itse ja keskittyä täysillä lasten hoitoon, kotihommat on saanut tehtyä samalla. Meillä ei ole koskaan ollut mummo tai muuta verkostoa apuna, joten lastenhoito on ollut kokoaikaista työstä, opiskeluista, sairauksista riippumatta, nyt ei apua osaa enää edes käyttää, kun on tottunut itse pärjäämään.

Kolmenkin lapsen kanssa oli joskus tekemistä kun olisi pitänyt jo olla töissä, miehellä sattui ylityö yllättäen ja lastenhoitoapua ei saanut (ennen ei ollut mitään subjektiivista päivähoito-oikeutta!!!). Kerran järjestelin, niin että yksi lapsi meni naapuriin (rauhallisin tapaus) odottamaan isiä ylitöistä, yksi meni kavarille ja yhden otin mukaan(ei mikään mukava ratkaisu, mutta pakollinen).