hmmm..

tää on vaan joku, tai sitten ei mikään.
kiitti niille jotka jaksaa kiltisti lukea tällästä soopaa.
*************************************************

Oli täysikuu. Samira katsoi ikkunasta ulos hymy kasvoillaan. oli tulossa kaunis ilta. Samira palasi pelipöydän eteen, ja istuutui pehmeälle tuolille. hän harjasi sysimustia hiuksiaan, jotka uloittuivat pitkälle selkään. Tottuneesti hän sitoi hiuksensa hiuksista punotulla nauhalla ja kiinalaispiikeillä, yksikään hiussuortuva ei jäänyt kiinittämättä huolellisesti.
hiukan hymyillen hän katsoi taas peiliin, otti suuren pensselin ja purkin, jossa oli vaaleaa jauhetta. kastettuaan pensselin jauheessa, hän siveli jauheen kasvoilleen, väri oli juuri sama, kuin ihonkin. otettuuan pienemmän siveltimen, hän tarttui pieneen, lasiseen rasiaan, jossa oli tummanpunaista ainetta. sillä Samira siveli huulet, jotka saivat kauniin punan.
sitten oli silmien vuoro. vaaleahkolla värillä hän siveli yläluomet ja hiukan alaluomea. vasemmasta ylälaatikosta hän samira otti mustan kynämäisen puikon ja veitsen, jolla hän teroitti puikon, sitten hän piirsi itselleen huolelliset rajat silmiinsä.
sitten hän huokaisi. hän sai vihdoinkin käyttää setänsä uutta keksintöä. hän otti pitkän, pienen pullon käteensä ja avasi sitten sen korkin, korkin päässä oli suti jota kastettiin pullon sisään. ensimmäisen kerran samira oli hiukan epävarma, sillä tätä ripsiin käytettävää ainetta hän ei ollut käyttänyt montakaan kertaa.
tuskallisen työn (kirjottajan kommentti: ja tuskallisen kirjottamisen) jälkeen meikki oli valmis.
samira astahti pukusermin taakse ja astui sitten esiin. hän oli pistänyt päälleen vaaleanpunaisen kimonon. hän oli valmis.

oveen koputettiin ja suurinpiirtein saman ikäinen nainen astui ovesta sisälle.
-oi samira, sinä olet kaunis! tyttö huokaisi ja tuli nyt aivan sisälle huoneeseen.
-niin sinäkin Ming, samira hymyili ja laittoi kauniit sandaalit jalkoihinsa.
-niin, mutta sinä olet morsian, ming huokaisi vielä kerran ja katsoi itseään suuresta peilistä huoneen perällä. vaikka hän oli huolitellut itsensä, ei hänellä ollut päällä kuin valkea pellavamekko.
-tein näitä pitsejäkin ikuisuuden! ming tuhahti.
-odotahan vain kun itse menet avioon, sinä saat pukeutua kimonoon ja inä vain pellavaan, samira rauhoitteli ystäväänsä.
-se tässä morsiusneidon osassa onkin huonoa, ming myönsi.

*************************************************
tää oli aika tökerö, mut jos teen jatkoa, ni se ei kyllä ole mitään yksityskohtaisen meikin selittämistä
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan LOISTAVA !!!!! Jatkathan tota .. Nopeesti ?

Äänestä
  • Ming huokaisi syvään, ja istuutui Samiran pedille. Samira hymähti ystävänsä ihailevalle ilmeelle. Sitten yhtäkkiä Samiran huoneeseen astui Enrique, hänen tuleva sulhasensa. He menevät tänään naimisiin. Hääjuhla alkaa noin kolmen tunnin päästä. Enrique astui huoneeseen ja tervehti ranskalaisella aksentillaan Samiraa ja Mingiä.
    Ming on aina pitänyt Enriquesta, ehkä Samiran mielestä vähäsen liikakin. Mutta onneksi Enrique rakastaa vain ja ainoastaan Samiraa, ainakin Samira luulee niin.
    :- Bonjour! Oletpa kaunis, Samira. Ja sinäkin, Ming. Enrique tervehti heitä ranskaksi. Enrigue on kotoisin Ranskasta, mutta Samira ja Ming ovat syntyperäisiä japanilaisia. He asuvat Italiassa. Mingin ja Samiran suvut ovat ystäviä, ja he ovat kaikki asuneet Italiassa jo kohta kuusikin vuotta. Samira tapasi Enriquen täällä.
    :- Hei kulta, Samira tervehtii sulhastaan.
    :- Hei! Ming tervehtii myöskin. Sitten Enrique astelee Samiran luokse ja antaa tälle kaulalle suukon. Sitten poskelle, ja sitten huulille.. samira janoaa lisää suudelmia, mutta ei kehtaa sanoa mitään tai alkaa suudella Enriqueta, koska Ming katsoo hartaasti vieressä.
    :- Ming, viitsisitkö hakea minun huntuni tuolta yläkerran olohuoneesta, Samira sanoo anoen.
    :- Tottakai, Samira, Ming sanoo ja lähtee tylsistyneenä hakemaan huntua.
    Sitten Enrique sulkee Mingin perässä oven, ja menee Samiran luokse. Hän alkaa suukotella tätä poskille, suuhun, kaulaan ja solisluulle. "Enrique kyllä osaa suutelemisen taidon," Samira ajattelee. Sitten Enrique alkaa suudella intohimoisesti Samiraa tämän suulle. Samira on kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Samaan aikaan Ming kävelee porataita ylös, ja miettii kuinka palavasti haluaisi suudella taas Enriqueta. Hän on kerran suudellut Enriquen kanssa, Samiran tietämättä teitenkin. Silloin kun Samira suuttui Enriquelle ja heitti tämän ulos, Enrique pyysi Mingiltä yösijaa ja sai muutakin. Suudelmia. Se oli ihanaa, taivaallinen suutelija, Ming miettii. On miettinyt siitä illasta lähtien. Hän haluaisi niin kokea sen huuman uudestaan, se on kuin huumetta. Mutta eihän hän voisi enää tehdä sitä parhaalle ystävälleen, hän ajattelee. Eikä varmaan Enriquekaan suostuisi.
    Ming otti hunnun kaapista ja palasi Samiran huoneeseen. Hän koputti hiljaa. Ei vastausta. Hän kuunteli vähän aikaa oven läpi. Kuului suutelun ääniä. Häntä harmitti. Hän avasi oven ja näki, kuinka Samira oli kietoutunut Enriqueseen ja Enrique suuteli hänen kaula-aukkoaan. Ming ei kestänyt enää, vaan alkoi itkeä ja lähti juosten pois. Hän juoksi puutarhaan asti. Keskelle kukkasia, puutarhatuoleja ja mehiläisiä. Edessä avautui meri. Välkehtivä, kirkasvesinen meri. Ming istui ja antoi kyyneleiden virrata. Siinä meni se meikkikin, hän suri hiljaa mielessään. Samaan aikaan Enrique oli lähtenyt Mingin perään ja sanonut Samiralle käyvänsä vain katsomassa mikä Mingille tuli, vaikka tiesi hyvinkin. Hän tuli Mingin selän taakse, ja istui tämän vierelle.
    :- Mikä nyt? Enrique kysyi.
    :- no mikäs luulisit? Jätä minut rauhaan ja mene kuhertelemaan sen hemmetin Samiran kanssa, Ming tuhersi itkua nieleskellen.
    Enrique meni hänen vierellensä, ja alkoi...
    *********************************************************



    Tässä oli tämmönen pikku jatko-osa tohon tarinaan, aika tyhmä varmaan sellanen... toivoisin saavani ihan liikaakin kommentteja!!!!!!!!!!!!!!!:) ja toi aattelin jatkaa tätä vielä joskus lähi-aikoina, jos aika riittää ja jos edes tykkäätte....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rose kirjoitti:

tää on vaan joku, tai sitten ei mikään.
kiitti niille jotka jaksaa kiltisti lukea tällästä soopaa.
*************************************************

Oli täysikuu. Samira katsoi ikkunasta ulos hymy kasvoillaan. oli tulossa kaunis ilta. Samira palasi pelipöydän eteen, ja istuutui pehmeälle tuolille. hän harjasi sysimustia hiuksiaan, jotka uloittuivat pitkälle selkään. Tottuneesti hän sitoi hiuksensa hiuksista punotulla nauhalla ja kiinalaispiikeillä, yksikään hiussuortuva ei jäänyt kiinittämättä huolellisesti.
hiukan hymyillen hän katsoi taas peiliin, otti suuren pensselin ja purkin, jossa oli vaaleaa jauhetta. kastettuaan pensselin jauheessa, hän siveli jauheen kasvoilleen, väri oli juuri sama, kuin ihonkin. otettuuan pienemmän siveltimen, hän tarttui pieneen, lasiseen rasiaan, jossa oli tummanpunaista ainetta. sillä Samira siveli huulet, jotka saivat kauniin punan.
sitten oli silmien vuoro. vaaleahkolla värillä hän siveli yläluomet ja hiukan alaluomea. vasemmasta ylälaatikosta hän samira otti mustan kynämäisen puikon ja veitsen, jolla hän teroitti puikon, sitten hän piirsi itselleen huolelliset rajat silmiinsä.
sitten hän huokaisi. hän sai vihdoinkin käyttää setänsä uutta keksintöä. hän otti pitkän, pienen pullon käteensä ja avasi sitten sen korkin, korkin päässä oli suti jota kastettiin pullon sisään. ensimmäisen kerran samira oli hiukan epävarma, sillä tätä ripsiin käytettävää ainetta hän ei ollut käyttänyt montakaan kertaa.
tuskallisen työn (kirjottajan kommentti: ja tuskallisen kirjottamisen) jälkeen meikki oli valmis.
samira astahti pukusermin taakse ja astui sitten esiin. hän oli pistänyt päälleen vaaleanpunaisen kimonon. hän oli valmis.

oveen koputettiin ja suurinpiirtein saman ikäinen nainen astui ovesta sisälle.
-oi samira, sinä olet kaunis! tyttö huokaisi ja tuli nyt aivan sisälle huoneeseen.
-niin sinäkin Ming, samira hymyili ja laittoi kauniit sandaalit jalkoihinsa.
-niin, mutta sinä olet morsian, ming huokaisi vielä kerran ja katsoi itseään suuresta peilistä huoneen perällä. vaikka hän oli huolitellut itsensä, ei hänellä ollut päällä kuin valkea pellavamekko.
-tein näitä pitsejäkin ikuisuuden! ming tuhahti.
-odotahan vain kun itse menet avioon, sinä saat pukeutua kimonoon ja inä vain pellavaan, samira rauhoitteli ystäväänsä.
-se tässä morsiusneidon osassa onkin huonoa, ming myönsi.

*************************************************
tää oli aika tökerö, mut jos teen jatkoa, ni se ei kyllä ole mitään yksityskohtaisen meikin selittämistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu