Itse halusin kotia kun satoi, ja sisällä liikaa sosiaalisuutta jollaista yhteiskunnan hylkiö ei voi kestää.
Silti, aaah animecon, oli erittäin ihanaa käydä siellä. Olihan paikalla raskaasti ylipainoisia teinityttöjä cossaamassa esi. Aerista ja Organization 13. Olisin nauranut, jos kasvoillani ei olisi kesto-vihaisuutta.
Paikalla oli muitekin hienoja cossauksia mm. Silent Hillistä ja Kingdom heartseista. Vaikka mukana olikin lihavia cossaajia, suurin osa oli erittäin kuumia. Tuumin että ensivuonna saavun animeconiin pitkässä takissa ja masturboin sanomalehden takana 11 vuotiaita japani-ernuja ja nörttityttöjä katsellen.
Luennot olisivat varmaan olleet mielenkiintoisia, mutta olin aivan sattumalta käyttäjän Mykey tavannut myös Jyväskylässä. Hän tutustutti minut miekkoseen nimeltä Valdemar. Hymy hiipi vaivihkaa kasvoilleni, Valdemar oli paras ja ainoa ystäväni mitä koskaan minulla on ollut. Mutta Valdemar olikin susi lampaiden vaatteissa, ensin vietellen ja sitten syösten rappioon. Aamulla herätessämme näin vain Valdemarin isällisen virneen. Oli kylmä...... so kalt.
Käviks muita animeconissa :

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun japanilaisuuslevel ei riitä tietämään tommosia tapahtumia. Otitteko kuvia? Tarvis uutta trunkkausmatskuu vessan seinille.
Olis kannattanut tavata Jorma eikä Valdemaria. Olis tullut rappio 10 senttiä halvemmaksi.
Valdemarin kaunis hymy vietteli