mun tarina 14

Afrodite kirjoitti:

Oli ruokailu seuraavana päivänä. Saara ei ollut onneksi häirinnut mua eilisen jälkeen. ”Mä meen sit lauantaina yksiin bileisiin.” Mä sanoin yhtäkkiä. Lähinnä faijalle mä olin sen tarkoittanut, mutta heti ensijärkytyksen laannuttua Saara aloitti mäkätyksen. ”No, et varmasti mene mihinkään pileisiin! Ei noin nuori vielä käy missään pileissä! Siellähän voidaan tehdä vaikka mitä tyhmyyksiä! Sinä jäät tänne lukemaan läksyjä!” Mä katoin faijaa anovasti. ”No, ei kai siellä, nyt mitään pahaa tapahdu. Kyllä Niina minun mielestäni voi lähteä.” Faija yritti lepytellä Saaraa. ”Ei käy! Kyllä minä tiedän, mitä siellä tehdään. Niina pääsee sinne vain jonkun järkevän aikuisen seurassa.” Saara kielsi. Ja mä raivostuin. Eikö faija pystynyt auttamaan mua mitenkään? ”Sori nyt vaan, mut sä et oo mun mutsi! Ei mun tartte sulta pyytää lupaa!” Mä huusin. ”Kyllä sinun täytyy, kun asut minun talossani. Ja onneksi en ole sinun äitisi. Muuten olisit jo adoptoitavana.” ”Mitä, jos mä menisin Niinan kanssa sinne bileisiin? Kyllä mä voisin katsoa, ettei siellä tapahdu mitään.” sanoi Lauri, joka oli ollut koko keskustelun ajan hiljaa. ”No, mutta sehän on hyvä idea! Menkää vain ja pitäkää hauskaa.” faija sanoi. Saara yritti vielä kieltää, mutta sai lopulta huomata, että asia oli jo päätetty.

”Miks sä autoit mua?” mä kysyin hati, kun me oltiin päästy Laurin kanssa kahdestaan. ”Ajattelin vaan hyvittää sen kaupunkireissun. Enhän mä tietenkään voi päättää, mitä sä teet ja mitä et. Ja onhan se ihan hyvää vaihtelua tosta Saarasta.” Lauri vastasi. ”Jaa, no okei sitten. Mut muista, että mä oon kavereideni kanssa siellä, enkä halua sun roikkuvan kannoilla.” mä vielä muistutin.

Oli bileilta ja mä olin valmistautumassa. Vaatteet, meikki ja valmista oli. Mä menin Laurin huoneenovelle ja koputin. Kukaan ei tullut avaamaan, joten mä avasin oven varovasti. Lauri ei ollut huoneessaan, ja mä en pystynyt vastustamaan kiusausta käydä siellä. ”Mitä sä oikein teet?” kuului Laurin ääni heti, kun olin astunut huoneeseen. ”Sori! Mä luulin, että sä oot täällä… Tulin vaan kysymään, että milloin sä oot valmis? Ja muista sitten, että me mennään sitten sen Rikun kaverin kyydillä.” mä sopersin yrittäen vaihtaa aihetta. ”Olen aivan kohta valmis, mutta me ei todellakaan mennä sen autolla. Mulla on skootteri.” Lauri sanoi. ”Mutta sä et voi viedä mua sillä. Mä oon liian vanha, ja sitä paitsi me ollaan jo sovittu.” mä näpäytin. Senkus menee itse sillä skootterillaan. ”No, sitten mun on kai pakko tulla mukaan. tiedä nyt sellaisista kavereista.” Lauri valitti. Toisaalta mä olin helpottunut, kun se tuli mukaan. Mitä niistä kavereista oikeasti tiesikään?

Auto kaarsi pihaan ja me kömmittiin sisälle. ”Moi Lauri! Oot säkin menossa pikkuisten bileisiin?” kuljettaja puhkesi puhumaan heti, kun oli huomannut Laurin. ”Ai moi Tuukka! Sinne päin olen menossa. Saara pakotti mut Niinan mukaan. Mitäs sä? Tuutko kanssa, vai menetkö Minnan luokse?” Lauri vastasi. Mä ja Riku katottiin toisiamme yllättyneinä. ”Juu, Minnan luokse. Meillä pitäis olla hauskaa tänään. Ollaan niillä ja katotaan elokuvaa. Niillä ei ole ketään kotona.” Tuukka iski silmää. ”Onnea vaan illalle, sikäli kun sitä tarvitaan. Tuntuu jotenkin tyhmältä kysyä tätä, mutta kai sä tuut hakemaan meidät kanssa?” Lauri kysyi. ”Joo, tottakai. Pakkohan mun on tulla, kun menin jo lupaamaan mutsille. Riku on katsos mun serkku. Mutta milloin susta on noin huolehtivainen tullut? Silloinko, kun me pelastettiin se yks tipu?” Tuukka kysyi virnistäen. Nyt mä vasta huomasin, että sehän oli yks niistä, jotka oli pelastanut mut. Lauri katso mua ja kuiskasi sitten jotain Tuukalle. Sekin katsoi mua ja hymyili. ”Ai, no kyllä mä sitten tajuan.” Tuukka sanoi ja ne jatkoivat jutteluaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä