Taputtelen suihkunkosteaa ihoani kuivaksi, selvittelen takut hiuksistani ja alan hieroa vaniljantuoksuista vartalovoidetta kehooni. Miten hyvältä tuntuisikaan, jos lämpimät miehenkädet sivelisivät voidetta vartalooni… No, miehiä ei viime aikoina ole juuri näkynyt, ainakaan sellaisia joiden kätösiin rasvapurkin olisi voinut antaa. Paskamainen elämäntilanne, jostain syystä kysyntä ja tarjonta ei oikein ole kohdannut tässä osoitteessa, potentiaaliset ehdokkaat ovat joko varattuja tai totaalisen kaheleita ja suklaa on vain huono korvike. Näitä mietiskellen muistan, että ystäväni häät ovat piakkoin ja pitäisi päättää mitä niihin laittaisin päälle. Nyt voisi oikeastaan olla hyvä hetki kokeilla vaihtoehtoja.
Sujautan valkoiset peppuvakoon liimautuvat pitsihipsterit jalkaani ja etsiskelen valkoiset pitsiliivit rintojeni peitoksi. Stay up sukat jalkaan, niin ja korkeakorkoiset avokkaat tietysti. Vilkaisen peiliin ja totean, että aika hyvä, mutta näin ei kyllä julkisesti voi liikuskella. Vaatekaapin sisältöä tutkailtuani päädyn lohenpunaiseen kapeaolkaimelliseen silkkimekkoon, joka myötäilee ihanasti vartaloa. Etumus on antelias, mutta ei liian rivo ja polvipituus tuo pitkät sääreni hyvin esille. Ok, ajattelen, vaihtoehto numero uno ja ryhdyn miettimään seuraavaa.
PIM POM, soi ovikello. Jehovantodistajat vai imurikauppias? Vetäisin tylyn ilmeen kasvoilleni ja valmistaudun karkoittamaan mokoman rauhanhäiritsijän. Avaan oven ja tunnen miten sydän jättää yhden lyönnin väliin. Ulkopuolella seisoo Mies, ja hyvän näköinen. Söpöläisellä on paperikäärö kainalossaan ja ilmeestä päätellen se on vähintään yhtä yllättynyt kuin minäkin. Katse vaeltaa vartaloani ylhäältä alas ja takaisin. Mökkipapereita… Pikkuhiljaa minulle alkaa valjeta. Kävin edellisellä viikolla keskustelemassa kesämökkisuunnitelmistani yhden alanasiantuntijan kanssa, mutta sillä kaverilla oli tukka sekaisin kuin Einsteinillä, varmaan ainakin kolmen päivän parransänki leuassaan ja muutenkin tyyppi oli näyttänyt siltä kuin olisi vetänyt ohrapirtelöä yli viikontarpeiksi. Ilmeisesti sama kaveri kumminkin vaikka tällä miehellä oli leuka ajeltu sileäksi ja hiuksissa siisti leikkaus, farkut korostivat reisiä ja mies tuoksui ihanalta. Poikamainen hymy oli palailemassa yllättyneen ilmeen tilalle…
Kehottelin miestä sisäpuolelle ja selittelin etten yleensä pukeudu kotioloissa näin enkä ole lähdössä vielä juhliin vaan vasta sovittelemassa juhlavaatteita. Kehotin miestä levittämään paperinsa olohuoneen pöydälle ja asetuimme sohvalle niitä katselemaan. Kumarruin innokkaana tutkimaan kuvia ja kuuntelin selostusta suunnitelmista. Samassa tunsin miten miehen reisi painui omaani vasten, yritin hengittää rauhallisesti ja hillitä hervottoman oloni. Puhe oli tauonnut ja hiljalleen nostin katseeni miehen silmiin. Halu, minkä niistä luin, sai voihkaisun kirpoamaan huuliltani.
Upotan sormeni miehen hiuksiin ja hyväilin niskan ja hiusten rajaa sormenpäilläni. Miehen huulet etsivät omani ja suloinen kieli tekee tutkimusta suussani. Tunnen miten nänninpäät kovenevat ja vatsanpohjaa vihloo. Työnnän käteni miehen paidan alle ja tunnen miten lihaksen kiristyvät käsieni sivellessä niitä. Maistelen huulillani miehen kaulan ihoa ja näykin korvanipukkaa. Kiskon paidan miehen päältä ja livon kielelläni miehen huulia. Uppoamme suudelmaan, joka saa sisuskaluni kiehumistilaan. Miehen lämpimät sormet valuttavat mekkoni olkaimia alaspäin samalla, kun näykkivä suu tekee kuumaa vanaa kaulaltani alaspäin. Kädet painavat pitsiliiveissä olevia rintojani yhteen ja peukalot hierovat kipunoivia nännejä samalla kun kieli lipoo rintojen välistä vakoa. Kuulen korvissani miehen raskaan hengityksen ja oman sekapäisen voihkeeni.
Mies painaa liivienkupit rintojeni alle. Kiusoitteleva kieli kiertää nännin ympärillä saaden tuhannet sähköiskut virtaamaan vartalossani. Veri pakkautuu kipeästi kivikoviin rinnanpäihin. Vihdoin lämmin suu armahtaa, se imaisee hellästi rinnanpään sisäänsä, ensin toisen ja sitten toisen. Mekko rullautuu koko ajan alemmas ja tippuu viimein lattialle. Liukas kieli vaeltaa vatsani poikki reisille. Se lipoo ja näykkii reisin herkkää sisäpintaa ja tunnen miten kosteus kuplii sisältäni. Kiusaten mies nuolee vakoani pöksyjen päältä. Nostan lantiotani miehen kasvoja vasten ja kerjään lisää.
Mies hivuttaa pitsihipsterit jalastani ja pyöräyttää minut päälleen. Litimärkä karvaton herkkuni on kuin tarjottimella miehen kasvojen yläpuolella. Kieli uppoaa sykkivään lihaani. Se kiusaa ja härnää, tutkii jokaisen poimun ja liukuu suloisesti ylhäältä alas ja takaisin, uudelleen ja uudelleen. Levitän itseni äärimmilleen auki ja nautin. Hyväilen käsilläni miehen farkkujen etumusta. Kiskon farkut pois tieltä ja saan huulieni hyväiltäväksi sykkivän, paksun rautakangen. Nuolen sitä notkealla kielelläni. Livon suonikasta vartta ja sileää sinipunaista päätä. Hitaasti annan sen liukua suuhuni. Maistuu ihanalle. Tunnen miten miehen sormet työntyvät litisevään pilluuni, kieli nuoleen klitorista ja sormet hyväilevät sisäpuolta. Orgasmin aallot saavat lantioni kouristelemaan. Imen kyrpää ja pyöritän kieltäni sen paksun pään ympärillä. Miehen lantio kohoilee suutani vasten ja tunnen sormissani miten pallit muuttuvat pinkeiksi. Irrotan otteeni ja mies murisee pettyneenä.
Pettymys vaihtuu kummankin kiimaiseksi huohotukseksi, kun istun herkkutatin päälle. Tunne on taivaallinen, paksu kivikova kanki uppoaa sisuksiini. Miehen kädet tarraavat lanteisiini ja suu kohoaa lipomaan kovia tykyttäviä nipukoitani. Ensimmäinen liikahdus ja löydämme yhteisen kiihtyvän rytmin. Lantiomme hankautuvat rajusti toisiinsa, tunnen miten tajunnan räjäyttävä orgasmi ravistelee vartaloani ja kuuma sykkivä laava purkautuu sisuksiini. Hiestä liukkaat vartalomme kietoutuvat toisiinsa ja painan pääni miehen kohoilevaa rintaa vasten. Olo on suloisen raukea…

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.