Kamala olo :(

    Meillä oli jonkin aikaa sitten tilanne, että monen eri sattuman johdosta mihelläni ja minulla oli riitaa, ja lopputuloksena soitin poliisit viemään miehen putkaan.Mies läppäisi minua poskelle, minä takaisin, ja soitin poliisille etten halua väkivaltaista miestä kotiin koska lapsetkin ovat kotona. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole tapahtunut, eikä tässä ole kysymys mistään perheväkivallasta. Kyseisen viikko oli meille molemmille henkisesti hyvinkin raskas monen raskaan vastoinkäymisen vuoksi, joita en ala tässä sen kummemmin erittelemään.

No, tilanne on meidän välillämme puhuttu ja selvitetty, mutta saimme sossusta lapun, että meidän pitäisi mennä keskustelemaan sinne lastemme (kahden teini-ikäisen) kanssa tapahtuneesta, sossut kun ovat saaneet ilmoituksen väkivaltatapauksesta.

Onko lasten pakko mennä paikalle, koska tämä tilanne ei ollut kotonamme, vaan talomme pihassa eivätkä lapset edes nähneet koko tapausta? Tietävät vain sen, mitä heille on kerrottu, ja aika perusteellisesti ja suorasti se on tehtykin.

Nyt on ihan kauhea olo, ja kun näitä huostaanottojuttuja on tullut luettua ehkä vähän liikaakin, meillä on pelko sossun silmätikuksi joutumisesta, vaikka todellakaan mitään syytä siihen ei ole. Emme ole edes millään tavalla sossun asiakkaita, joskus olemme olleet toimeentulotuen piirissä, mutta siitä on jo vuosia aikaa.

Onko kellään kokemuksia? Minusta on väärin, jos joudumme nyt jollakin tavalla sossun tätien hampaisiin, en sitten yhtään ihmettele jos suomessa perheväkivalta rehottaa ja kynnys avun hakemiseen on korkea, eihän kukaan uskalla heti hakea apua jos näin käy.
212416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kiinnostuneita vanhempiensa välisestä yhteiselämästä.

Yläasteikäisten vanhemmille
lääkärin luennoimassa esitelmäillassa teini-ikäisistä
esimerkiksi vanhempien erotilanne teinien huolijamurhe top10 -listalla
on rankattuna juuri kymmenenneksi.....
eli eipä erotkaan paljon teinien maailmaa hetkauta.

Ota yhteys johonkin asiantuntijatahoon
ennen sossulan sotkeutumista perheenne asioihin!

Äänestä
  • voisi olla, tämä asiantuntijataho johon ottaa yhteyttä?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    voisi olla, tämä asiantuntijataho johon ottaa yhteyttä?

    kouluterveyden lääkäri jne.
    asiansa osaava taho jotka ovat saaneet jo koulutuksessaan
    perustietoa murrosikäisiä koskevista asioista
    ja ketkä ovat päivittäin tekemisissä teinien ja heidän asioidensa kanssa.

    Yksityiseltä terveydenhuollon puoleltakin, esim. lääkäriasemalta, kannattaa etsiä asian tiimoilta asiansa hallitsevaa osaajaa. Jospas ilmoituksen vastaanottaneita sossuja huolettaa teinien mielenterveys
    (tuskinpa teidän teinien jokapäiväinen huolto ruokailuineen enää kumminkaan tulee sossuillakaan ihan ekana huolenaiheeksi....).

    Äänestä

Tollasissa tilanteissa poliisilla tai esim. lääkärillä on aina velvollisuus tehdä ilmoitus sosiaaliviranomaisille kun on kyse perheestä jossa on alaikäisiä lapsia. Jos tuo on kertaluontoinen tapaus niin turhaan ei kannata ottaa asiasta stressiä sossut vaan tenttaa teidän elämäntilanteesta sun muuta ja saattaa pyytää jossaki vaiheessa uusintakäynnille, ehkä saattaa tulla kotikäynnilleki mut kun ne huomaa että kaikki on ok niin ei ne ala "kytätä".
Kannattaa varmaan soittaa sille ajanvaranneelle sossulle ja kysyä onko lapsia pakko ottaa mukaan sinne. ja varmaan lastenki mielipidettä kannattaa kysyä haluaako ne ite tulla mukaan
Mun entisessä parisuhteessa oli pieni lapsi ja meistä jotkut teki (ilmeisesti kiusallaan) ll-ilmoituksia. kävin juttelemassa sossujen kans monta kertaa ja pyysin niitä vielä käymään meillä kotona varmistamassa että lapsella on varmasti hyvät kasvuolosuhteet.
Tänä päivänä olen yksinhuoltajana eli lapsi on edelleen kotona!!! q:DD
Lastahan ei voi huostaanottaa jos ei ole niiden kasvu tai kehitys ei ole vaarassa tai vanhemmat eivät kykene hoitamaan!!!!!

Äänestä
  • että kyllä lapsi voidaan huostaanottaa, vaikka kasvu tai kehitys ei ole vaarassa ja vanhemmat ovat täysin KYKENEVIÄ hänet hoitamaan.

    On ihan turhaa tuo viereisenkin ketjun tietämättömien irvistely, että "huvikseenko huostaanotetaan". Tuollaiset asenteet ovat pelkkää ilkeyttä tai tavalla tai toisella sijaishuollon yhteydessä toimivien ihmisten aikaan saannosta.

    En sano tuosta aloitustapauksesta muuta kuin sen, että ei tuossa tilanteessa aihetta pelkoon LsL:n mukaan ole. Mutta koska tiedän ja olen nähnyt niin paljon, niin ottaisin sossuun mukaan muutaman todistajan vahvistamaan kertomuksesi tuon tapauksen ainutkertaisuudesta.

    On nimittäin täysin kiinni siitä, minkälaiset henkilöt sossulassa kohdalle sattuvat. Toivottavasti inhimillisiä ja järkeviä, eri tavalla kuin osa tämän iltaisista palstan kirjoittajista.

    Äänestä

mun sisko just oli vähän vastaavassa tilanteessa. Joku oli kai ilmottanut miehen liiallisesta alkon käytöstä. Heillä myös isto lapset.
Siis sossulaan oli ilmotettu jatkuvasta juopottelusta.
Kun selvisi, että mies käy säännöllisesti ansiotyössä, eli on kaiket päivät ihan selvin päin ja lapset oli siellä mukana selittämässä, niin sossut vain sanoivat, että kun heille ilmoitus tulee, niin on pakko tutkia, vaikka ei mitään syytä olisikaan.
Menkää sinne koko perhe levollisin mielin ja lapset jos kertovat, ettei teillä kotona mitään väkivaltaa koskaan ole, niin pääsette ulos puhtain paperein. Ei mitään syytä huoleen. sossujen on vain pakko hoitaa se ilmoitus alta pois. Se on läpihuutojuttu. Yritä olla mahd. rauhallinen, äläkä ainakaan rupea mitään kohtauksia järjestämään tai sossuja haukkumaan. Ymmärrä, että se on heidän työtään ja velvollisuutensa ja ole auttavainen asian hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä. Älä siis ole puolustusasemissa, jos ei mitään puolustettavaa edes ole.

Äänestä
  • ei kenellekään voi luvata sossun käytöksen suhteen mitään sen perusteella, mitä siskolle tai naapurille on sossun suhteen tapahtunut.

    Sossujen asenne on vain ja ainoastaan kiinni siitä, millainen sossu kohdalle sattuu! Millainen henkilö hän on persoonana, kiinnostaako lain noudattaminen, vai ovatko työssä muut arvot tärkeämpiä kuin laki.

    Äänestä

  • tajuaisivat sen, että kirjoitti:

    ei kenellekään voi luvata sossun käytöksen suhteen mitään sen perusteella, mitä siskolle tai naapurille on sossun suhteen tapahtunut.

    siinä kyseisessä kunnassa on lastensuojelulla resursseja käytössään, siis millaiset mahdollisuudet heidän toiminnalleen on annettu poliittisten päättäjien taholta.

    Aina ei siis edes sossun persoona ole määräävä tekijä, koska sellainenkin henkilö, joka vilpittömästi haluaisi auttaa lasta oikealla tavalla, ei aina kykene siihen esim. lastensuojelun määrärahojen puutteen takia.

    On siis monia tekijöitä, jotka vaikuttavat asiakkaan saamaan kohtelun ja siksi ei voida antaa yksiviivaisia ennusteita, miten jonkun tietyn asian suhteen tulee käymään.

    tuokin, mutta toivotaan kuitenkin, että sattuis sellanen oikea sossu heille.

    Äänestä

  • että paljonko juuri kirjoitti:

    omissa kannanotoissaan.....

    "Talentia: Kunnat palkkaavat säästösyistä epäpäteviä

    Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia arvostelee kuntien säästöinnossaan heikentävän sosiaalipalvelujen laatua. Liiton mukaan kunnat palkkaavat nyt ennemmin epäpätevää väkeä kuin käyttävät rahaporkkanaa saadakseen koulutettuja sosiaalityöntekijöitä.

    Talentia arvioi, että jopa neljäsosa sosiaalityöntekijöistä on epäpäteviä. Kun heille ei tarvitse maksaa pätevän palkkaa, kunnille koituu liiton mukaan säästöä keskimäärin 308 euroa kuukaudessa sosiaalityöntekijää kohti.

    Sosiaalityöntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Tehtäviä hoitavat usein sosionomit, joilla taas on ammattikorkeakoulututkinto.

    - Kunnissa siis pistetään toinen ammattiryhmä polkemaan palkkatasoa ja omiakin etujaan, puheenjohtaja Eila Malmström toteaa.

    Hänen mukaansa säästötkin kääntyvät pidemmällä aikavälillä lisämenoiksi, sillä tuloksellinen sosiaalityö vaatii pitkäjänteistä ja osaavaa työtä."

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    tuokin, mutta toivotaan kuitenkin, että sattuis sellanen oikea sossu heille.

    sossun kanssa toimeen,saa unohtaa lapsen kotiutuksen.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    tuokin, mutta toivotaan kuitenkin, että sattuis sellanen oikea sossu heille.

    tasavertainen kohtelu
    eri puolilla suomea ja eri viranomaisten taholta
    ei saisi missään nimessä olla pelkästään
    meidän toivomistemme varassa!
    Se ei todellakaan kuulu mitenkään eikä
    millään tavalla
    demokratiaan, sivistyneeseen eurooppalaiseen yhteiskuntaan.

    YK:n lastenoikeuksien komitea on pariinkin otteeseen moittinut Suomea
    juuri näistä valvomattomista paikallisista viranomaisista sekä heidän heidän toiminnastaan!

    Ja jotainhan Suomen olisi todellakin
    jo tällekin lapsia ja nuoria koskevalle
    ERITTÄIN VAKAVALLE asialle tehtävä.
    Niin ettei siihenkin lapsia ja nuoria koskevaan epäkohtaan tarvitsisi yhä uudelleen ja uudelleen
    (joka kerta maaraporttien palautteissaan)
    oikein arvovaltaisen YK:kin taholta palata!

    Olemmeko niin yksinkertaisia, sivistymättömiä metsäläisiä
    ettemme saa lastemme ja nuortemme kohdalla
    edes heitä koskevia
    jokapäiväisiä, tavallisia, yksinkertaisia perusasioita kuntoon ja sivistyneelle tasolle
    vaan otamme vuosi vuoden jälkeen
    moitteet ja kriittisen palautteen tästäkin lapsiamme ja nuoriamme koskevasta
    hoitamattomasta asiasta ja suuresta epäkohdasta!

    ... t o i v o t a a n
    että lapsen, nuoren asioista lastensuojelussa päättävä sossu olisi
    edes pätevä.........

    Äänestä

  • lasten ja nuorten kirjoitti:

    ei mielestäni kannata saada perheestä hermoraunioita liialla pelottelullakaan. Jos ovat kovin epävarmoja ja hermostuneita, niin pianaikaa sossu saa sellaisen kuvan, että heillä on jotain salattavaa ja pelättävää.
    Mahdollisimman rauhallisesti pitäisi pystyä keskustelemaan. jos kerran ei ainakaan itsellä ole tiedossa mitään mistä tarvis olla huolissaan,

    mutta kun vastapäisellä tuolilla voi olla ihan
    kuka vaan ja mistä vaan
    ja millaisella koulutuksella vaan
    varustettuna ja sosiaaliviranomaisen nimikkeellä varustettuna
    ja tällä vastapäisellä viranomaisella on lupa
    tehdä näitä ÄÄÄRIMMÄISIÄKIN TOIMENPITEITÄ eli HUOSTAANOTTOJA ...
    ja mukaan tarvitaan myös onnea siitä
    että onko pätevä sossu vai ei,
    ymmärtääkö riittävästi elävästä elämästä vai ei,
    ja niin edelleen

    kyseessähän on jo teini-ikäisten nuorten vanhemmat, joten mitä kaikkea epäpätevä
    lasten suojelun sossu saattaakaan keksiä ihkaomassa ja suuressa viisaudessaan.

    onhan tälläkin palstalla ollut
    kirjoituksia kahdenkin eri teinin perheestä.
    Molemmissa tapauksissa nuoriin kohdistuvilla lasten suojelun toimenpiteillä
    ei ole mitään tekemistä
    lastensuojelun, terveen (maalais)järjen
    tai edes lainmukaisuudenkaan kanssa.

    Äänestä

vastauksia kysymyksiin antaa entinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä (pätevä sellainen!). Sosiaalityöntekijän velvollisuutena on selvittää hänelle tehty lastensuojeluilmoitus. Sosiaalityöntekijä ei voi valita, keneltä ja millaisen lastensuojeluilmoituksen hän ottaa, vaan kaikki lastensuojeluilmoitukset on otettava vastaan ja ne on selvitettävä. Usein on sellainen käytäntö (ei tosin kaikilla paikkakunnilla), että poliisi tekee automaattisesti lastensuojeluilmoituksen jos he ovat olleet kotihälytyksellä taloudessa, jossa on kirjoilla alle 18-vuotiaita. Täysin ruutinijuttu siis heidän taholtaan. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sen pidempi ja tarkempi on selvittelytyö lastensuojelussa. Sinun kuvaamassasi tilanteessa asia hoidetaan yleensä yhdellä tapaamisella, koska kyseessä on noinkin vanhat lapset (joskus tosin tulee pitkiäkin selvittelyjä, koska myös teini-ikäisten perheissä esiintyy raakaakin perheväkivaltaa ja jos selvitystyön aikana käy ilmi, että kyse on pidempään jatkuneesta asiasta). Lisäksi tulee kirjata asiakasasiakirjoihin (tässä tapauksessa kirjaus tapahtuu alaikäisten lasten asiakirjoihin), että asia jää tähän eikä varsinaista lastensuojelutyöskentelyä aloiteta. Ja homma on sillä selvä. Itse tosin otin tällaisissa perheväkivalta-asioissa aina puhelimitse yhteyttä asianosaisiin. Tällöin sain selvitettyä sen, että ovatko osapuolet jotenkin itse selvittäneet jo asiaa vai onko toinen osapuoli esim. turvakodissa. Jos esim. vaimo nyt olisi turvakodissa ja aikomuksena olisi erota, tapaisin pariskunnan erikseen. Tässä on kyse myös väkivallan uhrin turvallisuudesta ja siksi pitää kyeta arvioimaan keitä tavataan, missä ja milloin. Ja mitä teini-ikäisiin lapsiin tulee, niin yllättävän usein hekin haluavat kertoa oman näkemyksensä tilanteeseen. Turha pelätä mitään "kuulusteluja" tai "kyttäämistä". Menkää vain koko perheenä tapaamiseen. Tosin se on tunnustettava, että mitään en voi minäkään luvata, sillä ikävä kyllä lastensuojeluun on palkattu ties mitä väkeä hoitamaan sosiaalityöntekijän tehtäviä. Se on myös suurin syy, miksi itse äänestin jaloillani ja siirryin muihin tehtäviin. En yksinkertaisesti jaksanut katsella ja kuunnella epäpätevien touhuja, joista työnantaja ei välitä. Toivottavasti pääsette pätevän sosiaalityöntekijän juttusille.

Äänestä
  • omiensa (sosiaalityöntekijöiden) asiaa ajamassa ja esille tuomassa
    tuodessaan tätä epäpätevien sosiaalityöntekijöiden asiaa
    voimakkaastikin julkisuuteen.

    Outoa tässä "epäpätevä lastesuojeluviranomainen" -asiasssa on se
    ettei kukaan sosiaalialaa valvovista viranomaisista tee mitään tai puutu mitenkään tähän näinkin vakavaan asiaan.
    Kyseiset sosiaaliviranomaisethan käsittelevät lapsia, nuoria ja heidän perheitään koskevia asioita.
    Ja juuri nämä epäpätevät sosiaalivoranomaisethan
    ovat tekemässä lapsien, nuorten ja heidän perheidensä osalta kauaksi heidän tulevaisuuteen johtavia ja koskevia toimenpiteitä ja päätöksiä.

    Mutta ihmeellistä on myös se että mitään yhtenäistä koko maata koskevaa määräystä tai ohjetta ei ole oikein mistään lastensuojeluun liittyvästä
    asiasta, sen käsittelystä tai lastensuojelutoimenpiteestä.
    Lastensuojelussahan ollaan kuitenkin tekemisissä niinkin äärimmäisen toimenpiteen kanssa kuin huostaanotto
    (jota voidaan pitää vapauden riistoon verrattavana viranomaistoimenpiteenä).

    Äänestä

  • pelkästään ja vain kirjoitti:

    omiensa (sosiaalityöntekijöiden) asiaa ajamassa ja esille tuomassa
    tuodessaan tätä epäpätevien sosiaalityöntekijöiden asiaa
    voimakkaastikin julkisuuteen.

    Outoa tässä "epäpätevä lastesuojeluviranomainen" -asiasssa on se
    ettei kukaan sosiaalialaa valvovista viranomaisista tee mitään tai puutu mitenkään tähän näinkin vakavaan asiaan.
    Kyseiset sosiaaliviranomaisethan käsittelevät lapsia, nuoria ja heidän perheitään koskevia asioita.
    Ja juuri nämä epäpätevät sosiaalivoranomaisethan
    ovat tekemässä lapsien, nuorten ja heidän perheidensä osalta kauaksi heidän tulevaisuuteen johtavia ja koskevia toimenpiteitä ja päätöksiä.

    Mutta ihmeellistä on myös se että mitään yhtenäistä koko maata koskevaa määräystä tai ohjetta ei ole oikein mistään lastensuojeluun liittyvästä
    asiasta, sen käsittelystä tai lastensuojelutoimenpiteestä.
    Lastensuojelussahan ollaan kuitenkin tekemisissä niinkin äärimmäisen toimenpiteen kanssa kuin huostaanotto
    (jota voidaan pitää vapauden riistoon verrattavana viranomaistoimenpiteenä).

    mielivaltaa käyttää vuosikausia,olematta edes pätevä.

    Äänestä

tää suomen nykymeno on täysin pyllystä! Jos aviopari pikkusen nyt mätkii kiukunpuuskassa toisiaan, niin jo on sossulan väki lähettämässä lappujaan.Perseestä koko suomi.
Kai se näkyis jotenkin esim. koulussa jos lapset siinä perheessä vois jotenkin erityisen huonosti. Tarviiko niiden tukareiden (Sossut,kytät ym. viranomaiset) kiusata vielä jollain kyttäyskäynneillään?!

Äänestä
  • Nuo vanhemmat tarvitsevat apua. Veikkaanpa että ei ollut ensimmäinen kerta kun toisiaan mätkivät. Kunnossa olevassa parisuhteessa ei puolisot mätki toisiaan. Ero saattaa tehdä tuloaan tai on jo ovella. Voi olla ettei liittoa pelasta enää tuossa vaiheessa terapia, mutta ei lapsille ole mikään esimerkki tuollaiset vanhemmat, lapset jatkavat kotona näkemäänsä aikanaan omissa parisuhteissaan. Löpsö on tuo sossukin joka hymistelee. Lapset pitää saada pois näkemästä tuollaista, ellei vanhemmat sitten suostu terapiaan.

    Äänestä

syylistyä, kun tilanne oli se, miten ap kirjoitti:

"Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole tapahtunut, eikä tässä ole kysymys mistään perheväkivallasta. Kyseisen viikko oli meille molemmille henkisesti hyvinkin raskas monen raskaan vastoinkäymisen vuoksi, joita en ala tässä sen kummemmin erittelemään. "

Koska tilanne on jo parin välillä selvitetty, ei ole oikein sossun jatkaa mitään kyttäystään ja painostustaan ja tuskinpa sitä tekevätkään, jos järkevät sossut kohdalle sattuu. Poikkeusoloja ja stressijaksoja sattuu joskus melkein jokaisen perheen kohdalle, eikä joka poskelle läppäisyä tarvitse seurata lastensuojelun asiakkuus, kuten aivan oikein jotkut tilanteen tuossa ymmärsivätkin.

Ja lapsille on ERITTÄIN tärkeää nähdä se, että pahakaan riita ei johda eroon, vaan näkemällä vanhempiensa sovinnon, he oppivat sovittelemaan myös omissa ihmissuhteissaan. Liian monessa perheessä lapset oppivat kyllä ilkeilemään ja riitelemään, mutta läheskään kaikissa ei opita sovinnon teon jaloa taitoa, aivan kuten aloittaja kertoi heillä tehdyn.

Äänestä
  • jäittäkö unhoon?

    Ainakaan sossuille?

    Varppina he oottaa tietoja ja jos joku puhuu "pahankin sanan" teistä, siitä se uoma aukeaa... ja lorisee alaspäin...
    hitto sentään....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sossu kimpussa kirjoitti:

    Meillä oli jonkin aikaa sitten tilanne, että monen eri sattuman johdosta mihelläni ja minulla oli riitaa, ja lopputuloksena soitin poliisit viemään miehen putkaan.Mies läppäisi minua poskelle, minä takaisin, ja soitin poliisille etten halua väkivaltaista miestä kotiin koska lapsetkin ovat kotona. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole tapahtunut, eikä tässä ole kysymys mistään perheväkivallasta. Kyseisen viikko oli meille molemmille henkisesti hyvinkin raskas monen raskaan vastoinkäymisen vuoksi, joita en ala tässä sen kummemmin erittelemään.

No, tilanne on meidän välillämme puhuttu ja selvitetty, mutta saimme sossusta lapun, että meidän pitäisi mennä keskustelemaan sinne lastemme (kahden teini-ikäisen) kanssa tapahtuneesta, sossut kun ovat saaneet ilmoituksen väkivaltatapauksesta.

Onko lasten pakko mennä paikalle, koska tämä tilanne ei ollut kotonamme, vaan talomme pihassa eivätkä lapset edes nähneet koko tapausta? Tietävät vain sen, mitä heille on kerrottu, ja aika perusteellisesti ja suorasti se on tehtykin.

Nyt on ihan kauhea olo, ja kun näitä huostaanottojuttuja on tullut luettua ehkä vähän liikaakin, meillä on pelko sossun silmätikuksi joutumisesta, vaikka todellakaan mitään syytä siihen ei ole. Emme ole edes millään tavalla sossun asiakkaita, joskus olemme olleet toimeentulotuen piirissä, mutta siitä on jo vuosia aikaa.

Onko kellään kokemuksia? Minusta on väärin, jos joudumme nyt jollakin tavalla sossun tätien hampaisiin, en sitten yhtään ihmettele jos suomessa perheväkivalta rehottaa ja kynnys avun hakemiseen on korkea, eihän kukaan uskalla heti hakea apua jos näin käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu