KADUTTAA

Olen menossa syksyllä lukioon. Valitsin tämän, koska koulu on lähellä ja tuntui turvalliselta jatkaa samassa koulussa. Kesän aikana olen miettinyt, ja alkanut hirmuisesti katua valintaani. Minne menen lukion jälkeen? Tarvitsevatko toiveammattini lukio-opintoja? Toisaalta olisi "järkevää" käydä lukio, mutta olisiko oman elämän "pilaaminen" sen arvoista? Tiedän, että olisin vain onneton jos en saisi tehdä mitä haluan.

Olen haaveillut esim. parturi-kampaajan ammatista. Onko typerää lähteä lukion jälkeen parturi-kampaajalinjalle/kurssille? Tämä uravalinta tosin voisi päättyä allergioihini.
Toinen ammatti, josta olen haaveillut on valokuvaaja. Onko typerää lähteä lukion jälkeen opiskelemaan valokuvausta? Valokuvaan vapaa-aikanani paljon, ja tuntuisikin typerältä viedä mukava harrastus liian pitkälle ja ottaa siitä "maku pois".
Lisäksi pidän älyttömästi lapsista! Haaveilen myös jostakin lapsiin liittyvästä ammatista, ehkä eläimiin ja mieluiten koiriin.

Mitä vaihtoehtoja ylipäätään on lukion jälkeen? En ole niinkään lukuihmisiä, mutta pienellä päättäväisyydellä pystyisin kyllä suorittamaan lukio-opintoni kunnialla.

Olen kertonut itsestäni ja suunnitelmistani paljon, joten toivon ehdotuksia jatkaa elämää lukion jälkeen. Haluan ehdottomasti ilmaista itseäni jotenkin tulevaisuudessa, "isona". Mihin alaan/ammattiin vaaditaan lukio-opinnot? Tämä on se suurin kysymys jonka esitän, ja johon toivon vastauksia!

Kiitos jo etukäteen! (Jos mahdollista, linkittäisittekö sivuja, joissa voisin vierailla uravalintaani ajatellen? Olisin erittäin kiitollinen!)
81837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietysti myös toivoisin, että ammatin palkka olisi sellainen, jonka kanssa pärjäisin elämässä.

KAIKKI EHDOTUKSET OTETAAN HUOLELLA MIETTIEN VASTAAN, JOTEN ANTAKAA MIELIKUVITUKSENNE LENTÄÄ!

(Ei mieluiten "vitsiniekoille", koska tässä on pikkutytön elämä kyseessä.)

Äänestä
  • Mikäli käyt lukion, pääset sen jälkeen ammattikoulusta 2 vuodessa. Jos kuitenkin löydät jostain ammattikorkeasta kiinnostavan alan siiheksi, se vie 3,5-4 vuotta.
    Kannattaa käydä tekemässä testejä: www.mol.fi/avo
    Sieltä löytyy tietoa eri ammateista. Se listaa kiinnostuksenkohteesi yms ja saat tietää 1-5 tähden sinulle sopivat ammatit :) Tosin ei siinä kaikkia hienoja erikoisempia ammatteja ole.
    Mene nyt sinne lukioon, sinulla on aikaa miettiä ja tutkia asioita seuraavat kaksi ja puoli vuotta! Olen itse ylioppilas 07 ja menossa ammattikorkeaan. Toiveammatit vaihteli monesti vielä lukionkin aikana mutta nyt se kivoin löytyi ja sisäänkin päästiin... :) (ei muuten ollu kummoset paperit miullakaan)

    Äänestä

  • Hiuzi kirjoitti:

    Mikäli käyt lukion, pääset sen jälkeen ammattikoulusta 2 vuodessa. Jos kuitenkin löydät jostain ammattikorkeasta kiinnostavan alan siiheksi, se vie 3,5-4 vuotta.
    Kannattaa käydä tekemässä testejä: www.mol.fi/avo
    Sieltä löytyy tietoa eri ammateista. Se listaa kiinnostuksenkohteesi yms ja saat tietää 1-5 tähden sinulle sopivat ammatit :) Tosin ei siinä kaikkia hienoja erikoisempia ammatteja ole.
    Mene nyt sinne lukioon, sinulla on aikaa miettiä ja tutkia asioita seuraavat kaksi ja puoli vuotta! Olen itse ylioppilas 07 ja menossa ammattikorkeaan. Toiveammatit vaihteli monesti vielä lukionkin aikana mutta nyt se kivoin löytyi ja sisäänkin päästiin... :) (ei muuten ollu kummoset paperit miullakaan)

    käyminen vie sinulta mitään pois, ja kun ylioppilaaksi pääset, niin se kuitenkin antaa enemmän mahdollisuuksia edetä erilaisilla elämänaloilla.

    Äänestä

koska sinulla on vielä epäselvyyttä siitä, mitä haluat, niin lukio on hyvä paikka pohtia sitä. itsekin mietin eri ammatteja ja muutin mielen useaan otteeseen, mutta nyt olen varma että olen oikealla alalla!

mikäli haluat lastentarhanopettajaksi tai vaikka ala-asteen opettajaksi (opiskelevat yliopistossa) niin lukio kannattaa ehdottomasti käydä! yo todistus antaa yliopistoon aina lähtöpisteitä vaikka paperit eivät kovin hyvät olisikaan. mikäli yliopisto ei kiinnosta niin ammattikorkeakoulussa on sosionomi opinnot joissa voit suuntautua lasten parissa tehtävään työhön. myös ammattikorkeaan saa lähtöpisteitä yo-todistuksesta. ammattikorkessa huomioidaan myös kaikki työkokemus (ei tarvitse liittyä alaan).

parturi-kampaajaksi voit toki lukea ammattikoulussa ja sinnehän voisit siis mennä vaikka heti. en kuitenkaan kehoita lähtemään tuolle alalle jos epäilet, että ura kaatuisi allergiaan. myöskään sen palkan puolesta parturi-kampaaja ei ehkä ole se paras ajatus, koska tällä hetkellä työtä on vaikea saada kun valmistuneita on paljon. toisaalta jos olet kiinnostunut alasta, voithan käydä jonkin erillisen kurssin vaikka olisitkin lukiossa.

valokuvauksen opiskelusta en osaa sanoa, mutta kannattaa käydä eri ammattikoulujen ja ammattikorkeakoulujen sivuilla (myös lapin yliopistossa on laaja taideainevalikoima). sivuilla lukee aivan varmasti, mitä pohjakoulutusta (jos mitään) tarvitaan. taideaineisiin pääsy on tosin erittäin vaikeaa koska hakijoita on paljon ja sisään otetaan vähän.

voi olla ettet päädy mihinkään noista ammateista joista nyt olet puhunut. minulle ainakin kävi niin ja lukio-opiskelu (ja lukion opinto-ohjaus) vasta sai minut ymmärtämään mitä oikeasti haluan. kannattaa käydä niillä amk:n sivuilla sillä sieltä löytyy paljon aloja, joista sinulla ei välttämättä ole tietoakaan. en tiedä missä kaupungissa asut, mutta googleta vaikka amk ja oman kaupunkisi nimi.

sinulla on vielä paljon aikaa miettiä uravalintaasi, joten ei huolta. löydät varmasti sen oikean kun olet jo nyt pohtinut asiaa noin paljon. onnea!

Äänestä

tilanteessa kaikkein järkevintä oli tehdä selvä valinta (lukio), sillä toisessa vaakakupissahan oli joukko epämääräisiä kiinnostuksen kohteita. Sitä paitsi lukio ei ole mikään vankila, jossa on kärsittävä tietyn pituinen kakku, vaan sieltä pääsee pois (tai tauolle) jos alkaa oikein ahdistaa. :)

Eikö sen allergisuuden voisi jotenkin selvittää, jolloin ratkeaisi se, kannattaako parturikampaajan ammattia pitää edes vaihtoehtojen joukossa?

Harrastuksen jatkaminen ammatiksi on yleinen mietinnän aihe, ja vastaavia sanoja kuin mitä sanot sen "typeryydestä" kuulee myös esimerkiksi tietokoneharrastajien suusta. Luulen, että moni pelkää turhaan sitä, että homma kääntyy leipääntymiseksi ja kaikki hauskuus häviää. Osaamisen syventäminen antaa nimittäin oman nautintonsa, palkan lisäksi.

Vielä valokuvauksesta (mutta valitettavasti en osaa sanoa koulutustarjonnasta ja opintovaatimuksista): kiinnostuksen kohteidesi perusteella voisit erikoistua esimerkiksi lapsi- ja/tai eläinkuvaukseen. Tämä ei (ehkä, halutulla tavalla) mahdollista kovin suurta _itsesi_ ilmaisua, mutta voisit säilyttää jälkimmäisen puolen harrastuksena (joka voi kääntyä ammatiksikin, mistä sen etukäteen tietää). Ylipäätään kannattaa miettiä sitä, onko itseilmaisun välttämättä oltava olennainen osa ammattia. Itseilmaisun tarve saattaa vähentyä aikuiseksi kasvamisen myötä.

Äänestä

Ootko ajatellut kaksoistutkintoa? Niin saisit sekä parturi-kampaajan että lukion tutkinnon.

Ehkäpä voisit tämän ensimmäisen vuoden jälkeen siirtyä kaksoistutkintolinjalle ja näin olisi tulevaisuutesi turvattu; voit toisen asteen opintojen jälkeen mennä joko heti töihin ja myöhemmin halutessasi jatkaa opintoja (vaikka jollain muullakin alalla) tai jos kampaajahommat eivät enää miellytäkään, mennä suoraan jatko-opiskelemaan.

Meidän lukiossa ainakin kaksoistutkinto suoritetaan niin, että ensin käydään vuosi lukiota "normaalisti", minkä jälkeen siirrytään ammattiopintoihin täydennellen samalla lukiokursseja.

Äänestä
  • Lastenhoidosta ja valokuvauksesta tuli mieleen: ainakin omassa lukiossani on mahdollista suorittaa kuviksessa valokuvauskurssi ja psykologiassa käydään mm. lasten kehitysvaiheita. sellanen varmaan kiinnostaa sua jonkin verran?

    Lukio on ilmanen, yleissivistävä laitos, josta ei ainakaan ole sulle haittaa. Saat lisäaikaa miettiä valintojasi.

    Äänestä

Turhat huolet pois, suosittelen itse lukiota ehdottomasti ihan kenelle tahansa. Jos otat opiskelun edes puoliksi tosissaan, kuuntelet tunneilla ja yrität olla aktiivinen, saat todennäköisesti hyviä numeroita ja voit tehdä ihan mitä vaan sitten kun lukiosta pääset. Yleissivistävä laitos, jos siitä yrittää ottaa sen kaiken irti ja erittäin hyvä pohja mille tahansa.

Yksi mahdollisuus jatko-opinnoillesi, voisi olla yo/parturikampaaja-linja, sitten kun lukiosta olet valmistunut. Ei tarvitsisi mennä ihan kakaroiden kanssa enää uudestaan käymään koulua. Onhan niitä myös yksityisiäkin kampaajakouluja, joita kannattaa harkita. Tsemppiä opintoihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut! kirjoitti:

Olen menossa syksyllä lukioon. Valitsin tämän, koska koulu on lähellä ja tuntui turvalliselta jatkaa samassa koulussa. Kesän aikana olen miettinyt, ja alkanut hirmuisesti katua valintaani. Minne menen lukion jälkeen? Tarvitsevatko toiveammattini lukio-opintoja? Toisaalta olisi "järkevää" käydä lukio, mutta olisiko oman elämän "pilaaminen" sen arvoista? Tiedän, että olisin vain onneton jos en saisi tehdä mitä haluan.

Olen haaveillut esim. parturi-kampaajan ammatista. Onko typerää lähteä lukion jälkeen parturi-kampaajalinjalle/kurssille? Tämä uravalinta tosin voisi päättyä allergioihini.
Toinen ammatti, josta olen haaveillut on valokuvaaja. Onko typerää lähteä lukion jälkeen opiskelemaan valokuvausta? Valokuvaan vapaa-aikanani paljon, ja tuntuisikin typerältä viedä mukava harrastus liian pitkälle ja ottaa siitä "maku pois".
Lisäksi pidän älyttömästi lapsista! Haaveilen myös jostakin lapsiin liittyvästä ammatista, ehkä eläimiin ja mieluiten koiriin.

Mitä vaihtoehtoja ylipäätään on lukion jälkeen? En ole niinkään lukuihmisiä, mutta pienellä päättäväisyydellä pystyisin kyllä suorittamaan lukio-opintoni kunnialla.

Olen kertonut itsestäni ja suunnitelmistani paljon, joten toivon ehdotuksia jatkaa elämää lukion jälkeen. Haluan ehdottomasti ilmaista itseäni jotenkin tulevaisuudessa, "isona". Mihin alaan/ammattiin vaaditaan lukio-opinnot? Tämä on se suurin kysymys jonka esitän, ja johon toivon vastauksia!

Kiitos jo etukäteen! (Jos mahdollista, linkittäisittekö sivuja, joissa voisin vierailla uravalintaani ajatellen? Olisin erittäin kiitollinen!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu