Mitä

maksetaan esim, kun yksi lapsi on hoidossa viikonlopun?
Mun tutun lapsi oli viikonlopun perheessä, jossa oli omia lapsia, sijoitettuja lapsia ja näitä tukiperhe-lapsia.
Lapsi oli tukiperheessä, että äiti saisi levätä ja nukkua. Sen tiedän, että tällä tutullani on erittäin tiukkaa rahasta, mutta sosiaalitimisto ei hänelle muka voi myöntää edes harkinnanvaraista.
Siksi kysyn, kun ajattelen, että jos tuttuni olisi saanut itselle saman rahan kuin tukiperhe, he olisivat voineet virkisäytyä yhdessä lapsen kanssa.
453965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kulukorvausta 15 e. ja Palkkio 18 e./vrk.

Äänestä
  • Ihan samaa on meille maksettu ja en nyt tiedäpääseekö tolla virkistäytymään. Olemme ilmeisesti aika huonoja taloudenpitäjiä koska tukilapsi syö ja kuluttaa enemmän kuin mitä on nuo saadut summat. Plussalle ei olla jääty.

    Äänestä

  • lasta varten ja on elämäntapa. Tukiperhe antaa aikaa lapselle kun esim. yksinhuoltaja tarvitsee omaa aikaa jaksaakseen. Tukiperhe tekee hyvä hyvyyttään ja lasten tähden.

    Sijaisperhe on taas sitä varten kun esim. spurkut eivät itse viitsi lasta hoitaa vaan alkoholi on tärkeämpi. Alkoholista ei luovuta vaan lapsi saa lähteä ja kyseeseen tulee huostaanotto. Sitten sosiaalitoimiston ihmiset etsivät perhettä joka ottaisi avuttoman lapsen hoitoon. Sijaisperhe yrittää sitten korjata lapsen vammoja koko iän. Tottahan toki sijaisperheelle kuuluu palkka työstä. Tekevät arvokasta työtä kun lapsi on jollekin syntynyt ja saanut heti syntymästään asti pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä. Tätä sitten jotkut hyväsydämmiset koittavat korjailla. Valitettavasti nykyään vaan on pulaa sijaisperheistä koska ihmiset ovat yhä enemmän kylmempiä toisia kohtaan ja ajattelevat vain itseään ja mukavuuttaan. Kukaan ei halua ottaa hoidettavakseen jälkeenjäänyttä lasta joka kusee ja paskoo alleen jopa aikuisena.

    Äänestä

haluaa levätä ja nukkua. Se on eri asia kuin virkistäytyminen, kumminkin.

Äänestä
  • Tartteeko vittuilla? Jos ei saa levätyksi ja ei ole varaa yhteiseen kivaan (mikä yllätys yllätys myös antaa levollisen mielen), niin eikö saisi tätä ENNALTAEHKÄISEVÄÄ tukitointa äidille pyytää? Äidilliset sijarit kehottavat rohkeasti kääntymään lastensuojelun puoleen, jos haluaa lapselle parasta. Ko äiti on näin tehnyt. JOTEN???!!!

    Äänestä

tuttavasi rahaa virkistys toimintaan vaiko sitä hänelle tarjottua lepo aikaa tukiperheen kautta?

Äänestä
  • menee vielä vero

    Äänestä

  • virkistytä. Kyllä sitä rahaa olisi haettava jostain muusta virkistystoimintaan. Jos meinaa, että noin pienet kulukorvaukset auttaa virkistymään niin sitten on hakoteillä kun nuo korvaukset eivät riitä lapsen ylläpitoonkaan.

    Luulenpa myös, että Pelastakaa Lapset ry ei noita maksa virkistyskulunimityksillä.

    Äänestä

  • Ilmeisesti tukiperheet eivät saakaan sitten aineellista tukea. Luulen että ko äiti on pyytänyt ylipäänsä apua. Kun ei ole varaa mennä uimaan tai lintsille, niin käy mielessä, että miksei last.suojelu voisi avittaa. Ja kun ei ole avittanut, syntyy kitkeryys ja nousee mieleen, että sos.toimi rahoittaa tukiperheitä lasten takia, miksei omia vanhempia. -Lepo on hyvä asia, mutta myös yhdessätekeminen, välillä sellainenkin, mikä myös maksaa.

    Yksi hyvä apu olisi väestöliiton lastenhoitaja silloin tällöin, siis jos lastensuojelu voisi sellaista tarjota.

    Äänestä

  • ja väsyneitä kirjoitti:

    Ilmeisesti tukiperheet eivät saakaan sitten aineellista tukea. Luulen että ko äiti on pyytänyt ylipäänsä apua. Kun ei ole varaa mennä uimaan tai lintsille, niin käy mielessä, että miksei last.suojelu voisi avittaa. Ja kun ei ole avittanut, syntyy kitkeryys ja nousee mieleen, että sos.toimi rahoittaa tukiperheitä lasten takia, miksei omia vanhempia. -Lepo on hyvä asia, mutta myös yhdessätekeminen, välillä sellainenkin, mikä myös maksaa.

    Yksi hyvä apu olisi väestöliiton lastenhoitaja silloin tällöin, siis jos lastensuojelu voisi sellaista tarjota.

    Ei todellakaan tuo tukiperheelle maksettava kulukorvaus ole kuin mitätön ruisleipäpakettiin riittävä raha, mutta sijaisperheelle maksetaan eri raha ja usein tukiperhe sekoitetaan tämän kanssa.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    että sijaisperheelle maksetaan päivää kohti vielä vähemmän kuin tukiperheelle. Varma juttu.

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Heräsitkö juuri vai oletko jokin alaikäinen häirikkö taas?

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    että sijaisperheelle maksetaan päivää kohti vielä vähemmän kuin tukiperheelle. Varma juttu.

    Totta ja tukiperheen kulukorvauksesta ei tarvitse ostaa lapsille vaatteita, maksaa lääkkeitä, matkoja tai harrastuksia. Kulukorvaus maksetaan ruuasta, lakanoista yms.Vaikka raha tuntuu pieneltä on se 30 kerrottuna enemmän, kuin sijaislapset kulukorvaus n. 350 e./kk.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Katsoppa vaikka netistä sijaisperheelle maksettava kulukorvaus ja hoitopalkki ja revi siitä sitten huumorii.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    enemmän kuin sijasiperhe päivää kohti. Tähän tulokseen minä tulin, kun kävin katsomassa nuo palkkiot.

    Äänestä

  • selkeästi kirjoitti:

    useita vuosia. Hän esitteli minulle eläkekertymiään. Tukiperhetoiminta nosti hänen tulevaa eläkettään sentin joka viikonlopusta, jonka lapset olivat hänen hoidossaan. Tulin lähes kateelliseksi, hyvä etten heti itsekin pyytänyt tukilapsia.

    Äänestä

  • selkeästi kirjoitti:

    enemmän kuin sijasiperhe päivää kohti. Tähän tulokseen minä tulin, kun kävin katsomassa nuo palkkiot.

    Eihän tukiperhe tee kuin muutaman päivän kerrallaan tai yhden viikon. Mistä sä saat tukiperheen kuukausiansion? Heh, heh, paviaani.

    Äänestä

  • heh, hih kirjoitti:

    vai oletko oikeasti?

    Äänestä

  • tyhmää kirjoitti:

    vai oletko oikeasti?

    Jos tekee pidempää lastenavustustyötä niin on sijaisperhe eikä tukiperhe. Tukiperhe ei saa kuukausipalkkaa. Usko jo paviaani.

    Äänestä

  • heh, hih kirjoitti:

    Eihän tukiperhe tee kuin muutaman päivän kerrallaan tai yhden viikon. Mistä sä saat tukiperheen kuukausiansion? Heh, heh, paviaani.

    olemme tukiperhe ja kyllä meille on aina kerrottu, että tukperhe tekee tilapäisesti lapsityötä ja korvaus on tosiaan noin olematon kuin tuolla alussa joku kertoi. ei tukiperhe saa kuukausipalkkaa. ei tukiperhe myöskään saa mitään elämiseen eli jos tekee muutaman päivän niin sillä ei pärjää kuukautta. ei noilla rikastu. kuka muussa työssä oleva pärjää kuukauden sillä, että tekisi kaksi päivää töitä kuukaudessa?

    sitten vielä sijaisperheestä. jos opettajalle, lääkärille, asfalttimiehelle, insinöörille, siivoojalle, linja-autonkuljettajalle, raitiovaunun kuljettajalle, taksikuskille, hammaslääkärille, kansanedustajalle, kaivinkoneen ljettajalle, poliisille jne. maksetaan työstä palkka niin miksi sijaisperheen pitäisi tehdä lmaiseksi? mtä muuta työtä tehdään ilmaiseksi? eikö silloin kuole nälkään?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Katsoppa vaikka netistä sijaisperheelle maksettava kulukorvaus ja hoitopalkki ja revi siitä sitten huumorii.

    Eipä sinun kannata minulle tulla kertomaan, että katso netistä mitä saan. Olen Sijaisäiti ollut yli 20 vuotta ja samanverran myös tukiäiti, joten tiedän kyllä mitä saan palkkioita sekä kuukaudessa sijaisäitinä että viikonlopuista tukiäitinä. Kannattanee pitää "mölyt" mahassa, kun ei tiedä mitä puhuu! Kaikista palkkioista ja kulukorvauksista menee myös veroa. Minulla 40 %

    Äänestä

  • heh, hih kirjoitti:

    Jos tekee pidempää lastenavustustyötä niin on sijaisperhe eikä tukiperhe. Tukiperhe ei saa kuukausipalkkaa. Usko jo paviaani.

    Olisitko eksynyt väärälle palstalle?

    Todella hassua kun aikuinen ihminen muita paviaaneiksi haukkuu. Häpeää saisit.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Eipä sinun kannata minulle tulla kertomaan, että katso netistä mitä saan. Olen Sijaisäiti ollut yli 20 vuotta ja samanverran myös tukiäiti, joten tiedän kyllä mitä saan palkkioita sekä kuukaudessa sijaisäitinä että viikonlopuista tukiäitinä. Kannattanee pitää "mölyt" mahassa, kun ei tiedä mitä puhuu! Kaikista palkkioista ja kulukorvauksista menee myös veroa. Minulla 40 %

    että tukiperhe saa palkkaa kuukaudessa enmmän kuin sijaisperhe? Etkö itse voi mölyjä pitää sisälläsi huurteisen sekaisen kirjoituksesi ohella? Ota vähemmän niin ymmärrät.

    Ei tukiperhe tee kuukatta vaan muutaman päivän tai viikon korkeintaan. Miksi kerrot kuukausipalkasta?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    mitä väliä sillä on kertooko ja miten kertoo palkkioiden maksusta. Ei ne siitä muuksi muutu.
    Käsitykseni mukaan myös tukiperhepalkkiot maksetaan kerran kuukaudessa, vaikka töitä siinä olisikin vain parilta viikonlopulta.
    Mikä tässä nyt on niin vaikeaa.
    Jospa nyt itse saisit ne höyryt mitkä lie ensin päästäsi puhallettua, että pystyisit asialliseen keskusteluun. tule sitten uudestaan.
    Älä kuule ala kunniallisia ihmisiä täällä nimitellä.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    Mistä laitoksesta kirjoitat?

    Äänestä

  • hah, hah kirjoitti:

    Mistä laitoksesta kirjoitat?

    olen, enkä väittänytkään itseäni kunnialliseksi, vaan tuota äiti-51-nimimerkillä kirjoittavaa, jota edellä pilkattiin.
    sinulla tuntuu tuota omaa kivaa riittävän. Se ei valitettavasti kyllä muita naurata.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    että tukiperhe saa palkkaa kuukaudessa enmmän kuin sijaisperhe? Etkö itse voi mölyjä pitää sisälläsi huurteisen sekaisen kirjoituksesi ohella? Ota vähemmän niin ymmärrät.

    Ei tukiperhe tee kuukatta vaan muutaman päivän tai viikon korkeintaan. Miksi kerrot kuukausipalkasta?

    Selvyyden vuoksi voin kertoa, että ei ole mitään tavatonta meillä päin että lapsi on tukiperheessä yhtäjaksoisesti jopa kuukauden. Yhden lapsen äiti lähti kuntoutukseen ( alkoholi ) kuukaudeksi ja lapsi oli minulla. Toinen lapsi oli kuukauden minulla, kun selvitettiin hänen öitään, mikä niissä on vikana! Että se siitä. Olen lähdössä bioäidin kanssa retkelle. Mukaan tulee meidän sijoitetut ja hänellä vielä oleva lapsi! Teen eväskoria juuri! Hyvää päivää kaikille!

    viisaita sosiaalivirkailijoita, jotka järjestävät lapselle tukiperhe oloa kuukaudeksi, jotta äiti saa hoitaa alkoholiongelmaa?

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    Täällä maalla ollaan.Siitä äidin hoidosta sen verran, että vein lapsen perjantaina takaisin äidille, kun oli tullut hoitolaitoksesta kotiin. Illalla oli korkki jo taas auki.Valitettavasti tämä hoito ei vaan tuottanut tulosta.Kaikki kyllä yrittivät parhaansa, että asiat olisivat korjaantuneet.

    Äänestä

  • heh, hih kirjoitti:

    Eihän tukiperhe tee kuin muutaman päivän kerrallaan tai yhden viikon. Mistä sä saat tukiperheen kuukausiansion? Heh, heh, paviaani.

    tukiperhe kuukaudessa kaikki päivätkin jos tilanne vaatii. Meillä oli juuri niin.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Selvyyden vuoksi voin kertoa, että ei ole mitään tavatonta meillä päin että lapsi on tukiperheessä yhtäjaksoisesti jopa kuukauden. Yhden lapsen äiti lähti kuntoutukseen ( alkoholi ) kuukaudeksi ja lapsi oli minulla. Toinen lapsi oli kuukauden minulla, kun selvitettiin hänen öitään, mikä niissä on vikana! Että se siitä. Olen lähdössä bioäidin kanssa retkelle. Mukaan tulee meidän sijoitetut ja hänellä vielä oleva lapsi! Teen eväskoria juuri! Hyvää päivää kaikille!

    sijoitettu. Pitemmissä jaksoissa puhutaan sijoituksesta. Meilläkin on kokemusta, paviaans.

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    viisaita sosiaalivirkailijoita, jotka järjestävät lapselle tukiperhe oloa kuukaudeksi, jotta äiti saa hoitaa alkoholiongelmaa?

    missä kuukauden jaksosta puhutaan tukijaksosta. meillä on kuukausi ollut aina sijoitus.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    sijoitettu. Pitemmissä jaksoissa puhutaan sijoituksesta. Meilläkin on kokemusta, paviaans.

    korkeasaareen

    Äänestä

tuli sellainen säksätys, että eihän noita vastauksia jaksanut lukea.
-Jotain sieltä jäi mieleen, että kuka niin vähällä rahalla mitään tekee?
En tiedä, missä yltäkylläisyydessä te elätte, mutta olen edelleen sitä mieltä, että jos sosku olisi vaikka sen viiskymppisen antanut tälle äidille suoraan, olisi se auttanut enemmän kuin lapsen roudaaminen tukiperheeseen.
Tämä äiti ei ole alkoholisti eikä mielenterveysongelmainen. Vaan köyhä. Siis rahallisesti. Rahanpuute on asia, joka stressaa valtavasti. Kysykää keltä vaan, jolla rahaa ei oikeasti ole.
Olisi saanut tämän tukiperheen kerran kuukaudessa, mutta ei aio ottaa.

-Kovasti moitittiin, että korvaus on niin pieni, ettei missään tunnu ja etteihän sillä saa edes ruokaa lapselle. Joidenkin on vain pakko saada sitä ruokaakin aikaiseksi pienemmälläkin rahalla.

En kyllä kerro tutulleni, että kirjoitin tänne. Ja kannustan vaan itse hoitamaan lapsensa.
Lapsi on jo viisivuotias terve vesseli. Ja äitikin voimistuu koko ajan.

Näihin sossujuttuihin ei kannata sotkeutua. Hyi, mitä riitelyä.

Äänestä
  • Kyllä tuolla rahalla yksi äiti ja lapsi olisivat kivasti levänneet ja virkistäytyneet. Eivät ole helpolle tottuneet.

    Tosiaan, osa ihan sairaan rumia kirjoituksia. Tuollaisillako ihmisillä lapset ovat hoidossa?

    kuule hei-nimimerkillä tuntui olevan isompaa ymmärrystä ja ehkä pari muuta asiallista kirjoitusta.

    Kattokaa välillä peiliin ja älytkää hävetä.

    Äänestä

Minkä tähden sinulle tulisi maksaa jotain erityistä siitä, että kasvatat omia lapsiasi???
On selvää, että jos joku vieras joutuu lapsiasi hoitamaan, heille siitä maksetaan.
Ja siksi toisekseen, sanoit että äiti tarvitsi lepoa ja nukkumista; käsittääkseni nämä ovat ihan ilmaisia harrastuksia.

Äänestä
  • perheille omista lapsista makseta muuta kuin lapsilisä, lapsen iästä riippuen 17v asti!

    Paitsi yh:lle ylimääräinen lisä ellei ole avossa jonkun muun miehen kuin lapsen isän kanssa!

    Tottakait, sehän on jo pakko maksaa muille jotain jos joutuu jonkun muun lasta/lapsia hoitaan!
    Mikä tässä maailmanmenossa on nykyään enää ilmaista?

    Kaikki maksaa ja varsinkin euroissa!

    Kait me kaikki tarvitsemme joskus ja vuorokausittain, lepoa ja nukkumista,
    kait se aika ei ole keltään pois, mutta jos lapset on muualla hoidossa silläaikaa, pitää kait lastenhoitajan joku palkkio siltäaikaa saada1

    Senhän sanoo järkikin!

    Äänestä

  • eihän ns. normaaleille kirjoitti:

    perheille omista lapsista makseta muuta kuin lapsilisä, lapsen iästä riippuen 17v asti!

    Paitsi yh:lle ylimääräinen lisä ellei ole avossa jonkun muun miehen kuin lapsen isän kanssa!

    Tottakait, sehän on jo pakko maksaa muille jotain jos joutuu jonkun muun lasta/lapsia hoitaan!
    Mikä tässä maailmanmenossa on nykyään enää ilmaista?

    Kaikki maksaa ja varsinkin euroissa!

    Kait me kaikki tarvitsemme joskus ja vuorokausittain, lepoa ja nukkumista,
    kait se aika ei ole keltään pois, mutta jos lapset on muualla hoidossa silläaikaa, pitää kait lastenhoitajan joku palkkio siltäaikaa saada1

    Senhän sanoo järkikin!

    Eikö tässä tapauksessa kuitenkin olisi voinut äidille antaa harkinnanvaraista toimeentulotukea sen 50 euroa? Koko tukiperhettä ei olisi tarvinnut.

    Oliko se raha pakko antaa tukiperheelle, niillehän se tuntuu olevan pikkusumma.

    Äänestä

  • on se, että ainakin lapsista saisit pysyä kaukana. Sen verran pahansuopa olet.

    Äänestä

  • lkiuyg kirjoitti:

    Eikö tässä tapauksessa kuitenkin olisi voinut äidille antaa harkinnanvaraista toimeentulotukea sen 50 euroa? Koko tukiperhettä ei olisi tarvinnut.

    Oliko se raha pakko antaa tukiperheelle, niillehän se tuntuu olevan pikkusumma.

    syömässä kolme päivää, niin äidille tulee kuitenkin ruokamenoissa säästöä siltä ajalta ja saa ainakin levätä.
    Jos äiti on henkisesti sekä fyysisesti väsynyt, niin uskon, että tukiperhe on kuitenki loppupelissä ihan paikallaan.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    syömässä kolme päivää, niin äidille tulee kuitenkin ruokamenoissa säästöä siltä ajalta ja saa ainakin levätä.
    Jos äiti on henkisesti sekä fyysisesti väsynyt, niin uskon, että tukiperhe on kuitenki loppupelissä ihan paikallaan.

    Miksihän ei anneta vanhempien itse valita...kun ei ole kuin periaatekysymys. Säilyisi itsemääräämisen tunne. -Nyt ko äiti joutuu kontrollin alaiseksi, eli ulkopuoliset (viranomaiset) sanelevat hänen puolestaan. Epäkunnioittavaa.

    Äänestä

  • oikein, mutta kirjoitti:

    Miksihän ei anneta vanhempien itse valita...kun ei ole kuin periaatekysymys. Säilyisi itsemääräämisen tunne. -Nyt ko äiti joutuu kontrollin alaiseksi, eli ulkopuoliset (viranomaiset) sanelevat hänen puolestaan. Epäkunnioittavaa.

    negatiivisesti suhtautuisi tuohon tukiperhe hommaan.
    Yleensä siitä on iloa, sekä äidille, että lapsille.
    Luulisinkin, että kun lapset ovat muutaman kerran käyneet tukiperheessä, niin äiti alkaa tottua ajatukseen ja pitää siitä. Usein vielä saa "tukiäidistä" keskustelukumppanin, ainakin lasten asioihin. Voi jakaa kuulumisia jne.
    Siinä ei ainakaan ole mitään nöyryyttävää.
    Minkäänlaista kontrolloimistakaan ei ole, ellei ole todella jotain epäilyttävää, jota pitää tarkkailla.
    Pelkkä äidin väsymys ei vielä anna aihetta mihinkään "syyniin".
    tukiperhe toimii vain lapsenvahtina äidille, että saa levättyä, ei sen kummempaa.

    kuinka voit ajatella noin:

    "

    Terveisiä vaan sinne DDR:ään. Meillä täällä demokratiassa poliisi pidättää, jos on syytä epäillä. Kyylät jäi sinne Derkkulaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    kuinka voit ajatella noin:

    "
    Minkäänlaista kontrolloimistakaan ei ole, ellei ole todella jotain epäilyttävää, jota pitää tarkkailla.
    "
    Terveisiä vaan sinne DDR:ään. Meillä täällä demokratiassa poliisi pidättää, jos on syytä epäillä. Kyylät jäi sinne Derkkulaan.

    ihmettelenkin tuota äidin kontrollipelkoa.
    Ei ole mitenkään tukiperheen tehtävä.
    Joskus vain käy niin, että tukisuhde aikana tulee lapsen jutuista tai käyttäytymisestä esiin jotain sellaista, josta ei aikasemmin ollut tietoa ja joka vaikuttaa ei niin hyvältä lapselle. Tai suorastaan haitalliselle. silloin yleensä tarkkaillaan tilannetta, paraneeko vaiko pahenee. Jos tukiperhe joutuu huomaamaan lapsen käytöksen tai kertomuksen perusteella, että tilanne vain huononee kotona, niin sitten on asioihin puututtava, mutta ei normaalisti.
    Aika harvinaisia taitavat sellaset tapaukset olla, jossa tukiperhe joutuisi asioihin puuttumaan. Yleensä asioiden huono laita on jo useammankin tiedossa, eli ei tukiperhe edelleenkään avainasemassa. Asiat hoituu muita teitä.
    Tukiperhe on nimensä mukaisesti tukemassa, ei etsimässä epäkohtia.

    silloin, kun sos.viranomainen päättää, että et saa sitä apua, mitä tarvitset. Sos asettuu yläpuolelle ja sitä kutsutaan väkivallaksi. Sellaisessa toiminnassa yksilöltä riistetään minuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukiperheelle kirjoitti:

maksetaan esim, kun yksi lapsi on hoidossa viikonlopun?
Mun tutun lapsi oli viikonlopun perheessä, jossa oli omia lapsia, sijoitettuja lapsia ja näitä tukiperhe-lapsia.
Lapsi oli tukiperheessä, että äiti saisi levätä ja nukkua. Sen tiedän, että tällä tutullani on erittäin tiukkaa rahasta, mutta sosiaalitimisto ei hänelle muka voi myöntää edes harkinnanvaraista.
Siksi kysyn, kun ajattelen, että jos tuttuni olisi saanut itselle saman rahan kuin tukiperhe, he olisivat voineet virkisäytyä yhdessä lapsen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu