Miten poliisin pitäisi hoitaa työnsä, että olisit itse tyytyväinen? Mitkä poliisin tekemiset ärsyttävät? Mikä olisi poliisille maksettava kohtuullinen palkka?
Nyt kommentoimaan
kaikille avoin kysymys
161021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No se Reinikaismainen ote kyttätyöhön tuntuisi ihan mukavalta. Pois liiallinen virkamiesmaisuus ja jäykkyys, joka kuuluu sinne armeijaan.
Suurin osa kytistä onkin ihan lupsakkaa väkeä ja mukavia ihmisiä.
Kytille pitää maksaa peruspalkaksi kansalaisten keskimääräinen peruspalkka ja siihen sitten jonkinlainen vaarallisuuslisä ja ne yö ja viikonloppulisät jne. Tietenkin hieman riippuen virkavuosista.
on vaikea määrittää, eiköhän se ole hyvä opintojen kestoon nähden. Kukaan ei koskaan ole palkkaansa tyytyväinen, miksi olisikaan?
Olettaisin että ärsyttää virka-aseman väärinkäyttö, tapa koittaa saada mieleisensä tulos tutkinnassa eli puoluettoman oikeudenkäynnin pitäisi olla itsestään selvyys. Käytännössä oikeusrauha edellyttää perusteluja, jotka hävinnytkin osapuoli voi ymmärtää...
Tai tuomion hyväksyminen sitä että vastapuoli on ollut rehellinen. Muutenhan uhri määrä on loputon, ainakin jos toinen alkaa käyttäytyä poliisin esimerkin mukaan...ja osaa olla hölmö
Vastapuolena on se että syylliset vapautuvat ja tavallaan on luvallista tehdä tiettyjä rikoksia, koska niistä saadulla seuraamuksella ei ole väliä. Joko se on niin vähäinen tai sillä ei ole väliä. Tuskimpa ihmisen on helppo katsella lapsensa tappaneen ihmisen kävelevän kadulla vastaan, tuomio heitteillejätöstä tms. näytön puuttuessa.
Premiata selvittää:
"Olettaisin että ärsyttää virka-aseman väärinkäyttö, tapa koittaa saada mieleisensä tulos tutkinnassa eli puoluettoman oikeudenkäynnin pitäisi olla itsestään selvyys. Käytännössä oikeusrauha edellyttää perusteluja, jotka hävinnytkin osapuoli voi ymmärtää..."
Poliisilla ei ole mitään tekemistä oikeudenkäynnin kanssa, poliisi tekee esitutkinnan ja sen jälkeen kaikki tarvittavat esitutkinta materiaalit menevät SYYTTÄJÄLLE syyteharkintaan.
Syyttäjä voi määrätä lisätutkintaa jos hän sitä kaipaa johonkin asiaan tapahtuman johdosta tai muita selvityksiä niin paljon kuin syyttäjä tarpeelliseksi näkee.
Taaskaan poliisi ei tee muuta kuin tutkii syyttäjän haluamat asiat.
Ota Premiata asioista selvää ennenkuin lauot aivan paskaa täällä.
mukana laisinkaan vai. Vaikka pollarit eivät tuomioita oikeudessa määrääkään niin kyllä heillä on varsin suuret mahdollisuudet vaikuttaa tuomioon. Miten se nyt olikaan, pollarit jonkun tutkimuksen mukaan (oisko ollut H.T. Klamin)valehtelevat eniten todistajina oikeudessa jne. Myös esitutkinnassa puolueellinen toiminta voi vaikuttaa tuomioon. Ja olihan se Ruotsin oikeuskanslerikin huolissaan oikeusturvasta kun pollarit valehtelee ja oikeuksilla on kiire. Samanlaisia valehtelevia pollareita on kokemukseni mukaan myös suomessa. Että silleen.
monessako oikeudenkäynnissä olet tuomittaessa kokenut vääryyttä poliisin valheellisen todistuksen takia kun niin kokenut olet?
Poliisi jos valehtelee oikeudessa todistajana niin se on sitten viran lähtö.
Sinun joka olet niin varma siitä, että kokemuksesi mukaan poliisi valehteli oikeudessa sinun kannattaisi tehdä asiasta juttu, koska muutenkin tunnut vihaavan poliiseja.
Mutta, siinä on vain yksi pieni pointti, sinä et ole ikinä sellaista tapahtumaa nähnyt, mutta mielikuvituksessasi kyllä sellaisiakin tapahtuu.
Jos vähänkin käräjillä istut, niin kyllä sen tietää, millaisia todistajia poliisit ovat.
Eräskin konsta vakuutti liikenneturvallisuuden vaarantamista arvioitaessa illan jo pimenneen sakotushetkellä. Toisen kerrankin asiaa tivattaessa konsta pysyi kannassaan.
Joopa joo, puolustus kaivoi kalenterin esiin, josta todettiin tekohetkestä olleen auringon laskuun vielä varttitunti ja pimeyden alkamiseen vielä paljon enemmänkin.
Niin mitä sitten tapahtui ? Ei mitään, käräjät jatkuivat ja niiden jälkeen poliisi teki töitä kuten ennenkin.
Mitä luulit että tapahtuisi ?
Taidat kuitenkin viitata dosetti Per Saukon v. 2006 Kakolassa suorittamaan tutkimukseen. Siellä kyselyyn vastasi 185 talon asukasta, joista kaikki kertoivat istuvansa siellä syyttöminä.
Heistä todellakin tutkimuksen mukaan poliisit olivat niitä, jotka valehtelivat. Samassa tutkimuksessa kävi sellainen totuus ilmi, että vaikka asianajajat ja syytetty kuinka vakuuttivat syytetyn olevan viaton sivullinen, niin tuomarit uskoivat mieluummin poliiseja.
Käsittämätön "hyvä veli" -järjestelmä.
siinä mitä tutkimusta tarkoitan. Olen koittanut saada ko tutkimusta luettavakseni mutta toistaiseksi joudut tyytymään näihin tietoihin jotka ovat peräisin jostain netistä.
"
Edesmennyt professori Hannu Tapani Klami tutki 1980-luvulla ja veti 1990-luvun alkupuolella tutkijaryhmää, joka selvitti todistajien kertomusten luotettavuutta. Tutkimuksessa saatiin tuloksia myös eri ammattikuntien eroista.
Epäluotettavimmiksi todistajiksi osoittautuivat poliisit ja opettajat, tässä järjestyksessä.
Poliisin epäluotettavuuden arvioitiin johtuvan asenteellisuudesta ja epäterveestä kollegiaalisuudesta. Opettajien korkea sijoitus jäi askarruttamaan.
Klamin tutkimuksia löytyy mm. julkaisusta "Todistelun ongelmia", 1995.
Hannu Tapani Klami "Todistelun ongelmia"
"
Todistelun ongelmia
: oikeus ja totuus -projektin kirjoit.
Tekijät: Klami, Hannu Tapani (Kirjoittaja)
Kustantaja ja painovuosi: TALENTUM MEDIA OY 1995
Tuotteen tiedot: Nidottu, 247 s. nidottu, pehmeäkantinen
Kieli:suomi
ISBN 9516408052
Kirjastoluokka: 33
Hinta: 42,20
Saatavuus: Ei saatavilla
Ja Ruotsin jutusta.
"
Luottamus (suomalaiseenkin) poliisiin voisi horjua vaikkapa tällaisten uutisten perusteella. Lapin Kansan 8.1.2006 julkaiseman STT:n uutisen mukaan Ruotsin oikeuskansleri Göran Lambertz syyttää poliiseja valehtelusta:
”Ruotsalaisten oikeusturva on vaarassa, kun poliisit valehtelevat ja tuomioistuimilla on kiire, Ruotsin oikeuskansleri Göran Lambertz varoittaa. Lambertz sanoi lauantaina radiohaastattelussa uskovansa, että oikeusjärjestelmän puutteiden vuoksi Ruotsin vankiloissa istuu syyttömiä ihmisiä. – Tietyissä poliisipiireissä valehteleminen on tapana, kun halutaan suojella kavereita tai todistaa epäilty syylliseksi, Lambertz toteaa. – Se on erittäin yleistä. Tuomioistuimilla puolestaan on Lambertzin mukaan niin kiire, ettei niissä ehditä pohtia, valehtelevatko asianomistajat, todistajat ja jopa poliisit. Poliisit närkästyivät Lambertzin lausunnoista.”
Oikeuslaitoshan sen viimeisen sanan sanoo, mutta se perustaa sanansa sille tarjottuun oikeudenkäyntiaineistoon, missä todistajanlausumilla on keskeinen merkitys. Ja jos todistajat valehtelevat, niin ... Entä kuinka objektiivinen on tällaisten poliisien suorittama esitutkinta? Minkälaisissa kantimissa oikeusalamaisen oikeusturva mahtaakaan oikeasti olla?
"
Käväisehän oikeuden istunnossa kuuntelemassa päivän ajan niitä todistelijoita. Kun samassa jutussa on useita saman tapahtuman nähneitä siviilejä, niin monta erilaista näkemystä on tapahtumasta.
Siviilit, jos kukaan, täyttävät todistuksissaan aukkoja mielikuvituksellaan. Ammattitaitoinen poliisi ei tähän syyllisty vaan osaa sanoa ettei nänhyt tai ettei osaa sanoa tms.
Siviilit todistaa mitä todistaa - poliisi vain totuuden.
Maailmalla tehdyt tutkimukset ei vakuuta. Vaikka kyse olisikin naapurimaasta niin silti suomalaisuus on jotakin niin erilaista kuin esim ruotsalaisuus tai venäläisyys.
myös poliisia, poliisin kuuluisi suoditaa esitutkinta puolueettomasta ja selvittää asioita myös epäillyn puolelta...tuomioistuin ei pysty estämään räjähdysitsemurhaa tekun opiskelijoiden kohdalla
myös omakohtaista kokemusta pollareiden valehtelemisesta (tosin ei oikeudessa mutta virkatehtävissä kuitenkin). Sen pystyn jopa todistaan. Mutta jos sun mielestä suomi on jotenkin parasta mitä tiedät niin onnittelen. Useat tutkimukset vaan todistavat että suomi ei ole mitenkään erityisen hyvä paikka. Valitettavasti täällä on sinunlaisia ihmisiä jotka käyttävät vain mielikuvitusta ja lapsenuskoaan eivätkä pysty näkemään todellisuutta.
Nyt iskit kyllä kirveesi kiveen. Minua voi syyttää monesta, muttei lapsen uskosta (mikä sinänsä on kaunis asia).
Työhöni liittyen itse olen paljon tekemisissä poliisien, oikeuden ja rikollistenkin kanssa. Teen havaintoja päivittäin eri viranomaisten toiminnasta. Poliisien havintokyky erilaisissa tilanteissa poikkeaa parempaan suuntaan kun verrataan "keskivertokansalaisiin". Ammatin tuoma pelisilmä.
On se kuitenkin kaikesta byrokratiasta huolimatta
suomi hyvä maa asua. Kansalaisetkin ovat perusrehellisiä kun vertaa esim eteläeurooppalasiin. Poliisikunta on rehellistä eikä korruptioita esiinny. Suomen poliisi ei jahtaa tavan kansalaisia vaan rikollisia niinkuin kuuluukin.
näkemääsi kriittisesti. Minusta on lapsenuskoa jos pitää toisia (pollareita) täysin puhtoisina pulmusina ja muita inisijöinä. En väitä etteikö pollarit ole jossain tapauksissa varsin hyviä todistajia, mutta joskus hekin voivat luulla jotain syytöntä syylliseksi ja hieman värittää lausuntojaan. Pollareilla kun on myös oma lehmä ojassa (ammattiylpeys) kun asioita puidaan oikeudessa. Itsellä on tosiaan kokemusta virka-asioissa valehtelevista pollareista. Minusta pollareiden valehtelu on varsin ikävä ilmiö. Valehtelun yleisyyttä en omien kokemusten (pieni määrä) takia pysty arvioimaan, mutta uskon edellämainittujen viitteiden ainakin osittaiseen todenperäisyyteen.
kyvystä nähdä se että poliisitkin tekevät vääriä johtopäätöksiä ja pyrkivät tutkimaan asioita omasta näkökulmastaan käsin, vaikka lain ja muiden oikeusviranomaisten kunnioittaminen edellyttäisi puolueetonta näkökulmaa.
En väitä etteikö rehellisyys ja pyrkimys oikeudenmukaiseen lopputulokseen voisi olla monen hyve, mutta epäilen tai ainakin käytännön kokemuksesta tiedän ettei näin aina ole.