rfsu:n testi

Kettua. Tein testin ja mielestäni sen voi tulkita selväksi negaksi TAI plussaksi.

Testiviiva tuli tummaksi eli testi on tehty oikein.

Testissä on siinä kohdassa, jossa esitteen mukaan on plus-viiva, valkoinen viiva. Siinä kohdassa testin paperiliuskat ovat kiinni toisissaan. Tämä on testissäni valkoinen, MUTTA SEN VIERESSÄ on yhtä leveä raita. Ei kauhean tumma, mutta ei ihan haamukaan. Onko valkoinen liimaraita vai testiraita?

Kysymys: mihin kohtaan tarkalleen viivan pitäisi tulla? Onko kuulolla ketään tällä testillä varmasti plussanneita?

Aina ennen olen tehnyt apteekin siniviivaisia, mutta tässä on erilainen systeemi.
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei siitä testistä oikein ota selvää. Itse olen käyttänyt joskus ja aina on selvä nega tullut eli viivat niin kuin pakkauksessa. Paitsi tänä aamuna--> Ensimmäinen viiva, joka kertoo testin toimivan oli tumma pun. Toista viivaa ei varsinaisesti tullut lainkaan, mutta osa-alue, jonne toisen viivan pitäisi ilmestyä jäi täysin punaisen värin peittoon. Eli ei viiva, vaan värillinen "alue", jossa kuitenkin kun oikein tihrustaa, niin on valkoinen viiva.
Sano sit siitä, että mitä se kertoo, eipä osaa tulkita. Tottakai innoissani ajattelen, että nyt se on plussa, kun on erilainen, mitä kertaakaan aiemmin. Pitäis ehkä koittaa jollaa muulla testillä...
Kenelläkään tosiaan kokemusta rfsu:n plussan antaneesta testistä? Sais luotettavaa kuvaa ko. testistä...

Äänestä

hei!
millainen tämä kyseinen testi on?? onko apteekin vai marketin? ostin nimittäin itse kerran ihan marketista sellaisen testin, jossa oli kaksi tikkua eli kaksi testiä. Se oli tosi halpakin, ei maksanut kuin jotain 5 euroa. En nimittäin nyt muista sen testin nimeä enää, mutta jotenkin tuo nimi kuulostaa tutulta. Tämän sepustukseni pointti on se, että sain sillä testillä myös selkeän valkoisen viivan ja luulin että se on plussa. myöhemmin osoittautui kuitenkin negaksi. Viiva oli kyllä niin selkeä, ettei voinut erehtyä. sen jälkeen en enää ole sitä testiä käyttänyt, kun ajattelin että hinta ja laatu varmaan menee sitten käsi kädessä. Ja nyt ei enää testejä tarvitakaan.
Pakkauksessa taisi olla jokin kukkasen kuva tai jotain. Antakaas vähän lisätietoja!!!!
=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpi viiva? kirjoitti:

Kettua. Tein testin ja mielestäni sen voi tulkita selväksi negaksi TAI plussaksi.

Testiviiva tuli tummaksi eli testi on tehty oikein.

Testissä on siinä kohdassa, jossa esitteen mukaan on plus-viiva, valkoinen viiva. Siinä kohdassa testin paperiliuskat ovat kiinni toisissaan. Tämä on testissäni valkoinen, MUTTA SEN VIERESSÄ on yhtä leveä raita. Ei kauhean tumma, mutta ei ihan haamukaan. Onko valkoinen liimaraita vai testiraita?

Kysymys: mihin kohtaan tarkalleen viivan pitäisi tulla? Onko kuulolla ketään tällä testillä varmasti plussanneita?

Aina ennen olen tehnyt apteekin siniviivaisia, mutta tässä on erilainen systeemi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu