Nyt jo toisen kerran tuli valtakunnan uutisissa tieto , että Elisan laskutusjärjestelmä ei toimi oikein ja sadoilletuhansille asiakkaille on lähetetty VÄÄRIN HINNOITELTUJA puhelinlaskuja.
Siis jo toisen kerran puolen vuoden sisällä.
Minullekin tuli sellainen. Yli 100 euroa oli lasku. Mielestäni en ole niitä puheluja soittanut koska olin irtisanonut jo Elisan liittymän.
Ensin reklamoin Elisalle netin kautta. Kului 3 viikkoa ei mitään vastausta.(Puhelimitsehan ei asiaansa voi selvittää koska jonotus kestää jopa tunteja) Sitten otin yhteyttä kuluttajaneuvojaan ja lähetin kirjallisen selvityspyynnön Elisalle kirjatulla kirjeellä.
Elisan toiminta on TÖRKEÄÄ HUIJAUSTA asiakkaita kohtaan ja ei vastaa sitä sopimusta joka kuluttajina tehdään Elisan kanssa kun liittymän avaamisesta sovitaan.
Toivon että mahdollisimman moni ottaisi tämän asian vakavasti ja samalla yhteyden paikkakuntansa kuluttajaneuvojaan mikäli on saanut epäilyttäviä laskuja Elisalta.
Elisa saisi kyllä asiansa kuntoon jos haluaisi. Mutta irtisanomalla henkilöstöään se pystyy nostamaan osakkkeen pörssiarvoa eli keräämään suuremman voitot meiltä asiakkailta.
Me asiakkaat saamme siis saman kohtelun kuin poispotkitut työntekijät.
Eikö ole ihmeellistä, että Elisa ei tiedota ongelmistaan niiden ilmaannuttua asiakkailleen heti ja suoraan. Miksi meidän on aina odottettava kolmannen osapuolen tiedottamista.
Muistakaa, että me kuluttajat saamme kyllä Elisan ongelmat ratkaistua jos haluamme. Muitakin operaattoreita Suomessa onneksi on vaikka Elisa/Kolumbus/Saunalahti on samaa konsernia. Ja se on ihan sama paljonko Elisan puhelujen hinnat liittymän myyntivaiheessa ovat paperilla, koska ei niitä voi kuitenkaan verrata väärän laskutuksen takia todellisiin kustannuksiin. Eli halpa Elisa saattaa tulla HYVIN KALLIIKSI loppupelissä kuluttajalle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Elisalla ei toimi kyllä mikään muukaan. Tilasin netin kautta kytkypaketin 18.5. Meni kuukausi, lähdin selvittelemään asiaa liikkeeseen. Myyjä suhtautui lähinnä ylimielisesti, että se oli minun virheeni, ettei puhelinta näkynyt.Lupaili sitä sun tätä asian hoitamiseksi, ei mitään kuulunut. Toinen kerta liikkeessä pari viikkoa myöhemmin, kun liittymästä ja puhelimesta ei mitään kuulunut.Saati tilausvahvistuksesta. Päätin perua koko paketin.Sama myyjä suhtautui jo tällä kertaa vähän asiallisemmin, ja lupasi pistää viestiä eteenpäin, että paketti peruutetaan.Sanoi vanhan numeron olevan jonkin aikaa jumissa, ennen kun vapautuu.
Paketin peruttuani menin ja tilasin Minun Sonera-paketin suoraan liikkeestä tällä kertaa. Siellä palvelu pelasi, sain puhelimen ja sim-kortin. Liittymän piti aueta 11.7. tällä vanhalla numerolla. 16.7. menin liikkeeseen ihmettelemään, kun se ei ollut auennut. Asiallinen ja asiansa osaava myyjä katsoi koneelta, että Soneran liittymä aukeaisi tänä samaisena päivänä, mutta uudella numerolla. Syystä että vanha numeroni oli Elisalla jumissa, ja vielä "aktiivisessa tilassa". Tämän jälkeen TAAS Elisan liikkeeseen.
Naismyyjä tällä kertaa, joka otti asian tosissaan ja vahvisti liittymäsopimuksen olevan aktiivinen. Hän lupasi selvittää asian ja soittaa, ettei minulle koituisi haamulaskuja.
Parin viikon sisällä on alkanut Elisalta tippumaan tilausvahvistuksia ja liittymäkirjeitä 2 kuukautta myöhässä!! Ja kuitenkaan puhelimesta ja sim-kortista ei ole kuulunut sanallakaan. Elisan asiakaspalveluunkaan oli asiasta täysin turha soittaa, kun ei päässyt edes jonotukseen.
Että näin.
Vaihdoin Elisan sopimuksen toiseen ja samana päivänä piti
vanhan päättyä ja uuden alkaa. Tuloksena: netti ei ole toiminut kyseisen päivän jälkeen. Ensin Elisan tuen mukaan vika olisi ollut
omissa laitteissani - ei Elisassa. Yritin moneen kertaa ehdottaa tätä tilannetta, että vanha sopimus päättyi ja uuden olisi pitänyt alkaa samana päivänä, joten tässä varmaankin ongelma. Lopputuloksena Elisasta ehdotettiin, että modemissa on vika ja käskettiin menemään lähimpään Elisan myymälään modemin kanssa. Menin ja siinä ei ollut mitään vikaa. Taas yhteys Elisaan ja nyt myönsivät, että vika onkin jossain heidän systeemeissä. Ja tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään. Netti ei toimi, yrityksen kirjeenvaihto on jumissa ja laskut pitää käydä maksamassa pankissa. Mutta laskutus pelaa ja onko sekään oikein!