Belmezin kasvot

???

14

4534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <ideamies>

      suomennos, jos se auttaisi lukijoita tunnistamaan asian:
      Outo ja hyvin tunnettu kummittelutapahtuma sai alkunsa pienessä espanjalaisessa Belmezin kylässä elokuussa 1971. Maria Gomez Pereiran mukaan ihmiskasvojen kuva muodostui hänen keittiönsä sementtilattialle. Naapuri hävitti kuvan hakulla ja tilalle valettiin uusi lattia, mutta pian uudet kasvot ilmestyivät suunnilleen samaan kohtaan. Tällä kertaa Belmezin pormestari kielsi tuhoamasta kuvaa, vaan se leikattiin irti lattiasta.
      Arvellaan, että Pereiran n.1830 rakennettu talo sijaitsee vanhan hautausmaan päällä, joka on ollut roomalaisten, Espanjan muslimien ja keskiaikaisten kristittyjen käytössä. Myöhemmät kaivaukset ovat todellakin tuoneet esiin ihmisen luita, jotka ovat olleet talon paikkeilla syvällä maan alla. Mutta näin saatu vahvistus ei lopettanut ilmiötä. Kasvojen kuvia ilmestyi jatkuvasti lattiaan, pieniä ja suurempia, sekä miehiä, että naisia kuvaavia. Tutkijat totesivat niiden hitaasti tapahtuvan kehittymisen yöllisissä tutkimuksissaan. Jotkut kasvoista myös hävisivät muutaman tunnin sisällä.
      Tutkijoiden tekemissä EVP (electronic voice phenomenon) –nauhoituksissa kuultiin nyyhkytystä, koputuksia ja kuiskauksia tyhjillään olleesta talosta. Tutkijat yrittivät myös poistaa kuvia hankaamalla onnistumatta siinä.

      Alkuvaiheessa sanottiin 5000:n ihmisen vuorokaudessa jonottaneen pääsyä katsomaan kuvia, ja talo oli vartioituna jatkuvasti.

      Jonot ovat hävinneet jo kauan sitten, mutta vieläkin kasvon kuvia ilmaantuu. BBC:n kirjeenvaihtaja Daniel Schweimler matkusti 1999 Belmeziin ja vieraili Pereiran kotona. Hän kertoo: ”Saavuin valkoisen mökin luo. Sen ovi oli auki, joten astuin sisään. Siellä vanha nainen istui nojatuolissa katsellen televisiosta jumalanpalvelusta. Pyysin saada nähdä kasvojen kuvia. Hän viittasi minua menemään edessä olevaan, niukasti kalustettuun huoneeseen jatkaen itse television katselua. Kun silmäni tottuivat huoneen hämärään näin aivan selvästi huoneen lattiaan piirtyneenä nuoren naisen kasvot. Ne tuntuivat aluksi epäselvemmiltä, mutta asteittain tulivat selvemmiksi. Ne olivat alakuloisen näköiset. Oli myös muita, jotkut epäselvästi, toiset selvemmin erottuvia. Kuvia miehistä ja lapsista syöpyneinä lujasti lattian sementin pintaan.

      Onko Belmezin kasvot huijausta? Jos näin on, jatkaa Schweimler, Pereirat eivät huijauksesta juurikaan hyötyneet. Jos joitakin valheellisia kuvia voi olla, ne olisivat keittiön uusitussa lattiassa. Viranomaisten kustannuksella lattia uusittiin, koska suuret kävijämäärät kuluttivat vanhan lattian pinnan. Kaikkina niinä vuosina, jolloin kuvia on ilmestynyt, ei ole ilmennyt pienintäkään viitettä huijauksesta. Sitäkään mahdollisuutta, että kasvot esittävät vanhaan hautausmaahan haudattujen vainajien piirteitä, ei voida sulkea pois. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että kuvat syntyisivät telekinesian tuloksena, koska kuvien ilmeiden on kerrottu muuttuvan Maria Pereiran mielialan mukaan.

      Täydennys: Kesällä 2004 Belmezin talo pantiin myyntiin. Maria Pereira oli kuollut edellisessä helmikuussa. Katso S. Smithin hieno ”Leftfield- Psi” : n artikkeli Belmezin historiasta ja viimeisimmistä tapahtumista.

      Belmeziin verrattavasta tapauksesta kerrotaan Walesissa sijaitsevasta Penyfforddin farmissa. Se on peräisin 1610- luvulta ja sijaitsee aivan lähellä Treuddyniä.
      Talon omistaja Rose- Mary Gower kertoo sarjasta paranormaaleja tapahtumia jotka alkoivat perheen muutettua sinne loppuvuonna 2001. Ne alkoivat munkin kaltaiseen aaveeseen kohdistuvista näköhavainnoista laajentuen kirjoitusten, naarmujen ja kuvien ilmestymisiin seiniin, huonekaluihin, henkilökohtaisiin tavaroihin ja jopa tietokoneen tiedostoihin. Yksityiskohtaisempia tietoja ja valokuvatodisteita löytyy Gowersin web- sivuilta, missä myös on mielenkiintoinen BBC:n artikkeli.
      (suomennos: )

    • <ideamies>
      • ???

        Suomentaisitko kiltti ton ,oon tumpelo enkussa? :)

        Oon kattonu pari uutispätkää, kun espanjalaiset mediat vierailee talossa ja täytyy kullä sanoa, että tässä taitaa olla aito kummitustapaus.

        Kiinnostaa mua paljon

      • <ideamies>
        ??? kirjoitti:

        minäkään mikään haka englanninkielessä, oppimisen vuoksi näitä kääntelen ja ahkerasti täytyy sanakirjaa käyttää. Tämä teksti tuntuu vielä olevan edellistä paljon vaikeampi, paikoittain kemian alan spesiaalikieltä. Siinä määritellään mm. lattiabetonin kemiallinen koostumus ja käsitellään valon vaikutusta sen aineosiin. Tehdään niin, että yritän ainakin tehdä siitä
        tiivistelmän, josta oleellinen käy selville. Monia päiviä siihen menee, mutta palaillaan.
        Jos joku englanninkielen suomentamisesta kiinnostunut tämän lukeen niin welcome to help!
        toivoo: Ideamies

      • <ideamies>

        http://www.answers.com/topic/the-b-lmez-faces
        (Huom: tekstissä on paljon yleiskielestä poikkeavaa kemian erikoissanastoa. Näiden osalta suomennokseen kannatta suhtautua varauksin)

        Vuoden 1992 epäselvä naisen kasvojen kuva ”Kasvojen talossa”

        Jotkut parapsykologit pitävät ”Bélmezin kasvoja” parhaiten dokumentoituina ja ”epäilemättä 20:n vuosisadan tärkeimpänä paranormaalina ilmiönä.” [1] [2]
        [ hakasulkeiden numerot viittaavat lopussa olevaan lähdeluetteloon ]
        Niitä ilmestyi Pereiran perheen kotiin (osoite: Real 5-katu, Bélmez de la Moraleda, Jaén, Espanja) ja ne toivat paikalle tutustumaan paljon katsojia. Alkaen vuodesta 1971 on väitetty havaitun selittämättömästi kodin lattioihin ilmestyviä ja katoavia kasvojen kuvia.
        Nämä kuvat ja monet jo aiemmin näkyvistä kadonneet ovat ilmestyneet epäsäännöllisin välein viimeisten 35 vuoden aikana, ja paikallinen lehdistö ja uteliaat vierailijat ovat niitä usein valokuvanneet. Monet paikalliset asukkaat uskovat, etteivät kuvat ole ihmiskäsin tehtyjä, ja jotkut tutkijat arvelevat, että talon omistaja Maria Gómez Cámara on aiheuttanut ne tiedostamattaan ajatustensa voimalla.
        ( parapsykologistit pitävät ilmiötä osana psykokinesiaa). Toisaalta epäilevät tutkijat ovat väittäneet, että sijoittamalla sopivia aineita valettuun sementtiin, ne ajan oloon tuovat esiin kuvioita. He väittävät myös kokeellisesti todistaneensa tämän.

        Historiaa:

        Maria Gómez Cámara: ( 1918 – 3.2.2004 (85v.) )
        Ilmiöt Bélmezissä alkoivat 23 elokuuta 1971 kun Maria Gómez Cámara väitti, että ihmiskasvojen kuvia oli spontaanisti ilmestynyt hänen keittiönsä sementtilattiaan.
        Marian aviomies Juan Pereira ja poika Miguel tuhosivat kuvat irrottamalla ne hakulla, ja tilalle valettiin uusi sementtilattia. Kuitenkin Pereirojen ihme jatkui, uusia kasvoja ilmestyi sementtiin. Saatuaan tiedon tapahtumista Bélmezin pormestari kielsi niiden tuhoamisen ja uudet kuvat irrotettiin tutkimuksia varten. Marian talo, jota turisteille mainostettiin ”Kasvojen talona” oli rakennettu 19: lla vuosisadalla. Alueella suoritetut kaivaukset toivat esiin ihmisten luita, jotka siirrettiin muualle.
        Ilmiö jatkui tästä huolimatta. Pääsiäisenä 1972 sadat ihmiset piirittivät taloa nähdäkseen kasvot. Seuraavien 30:n vuoden ajan Pereiran perhe väitti, että ilmiö jatkui. Ilmestyneet kuvat esittivät sekä mies- että naiskasvoja ja olivat kooltaan ja ilmeiltään erilaisia.

        Tutkimukset:

        Bélmezin tapauksesta on suoritettu useita tutkimuksia, joissa on tultu kahdenlaisiin tuloksiin: ilmiö on luonteeltaan joko paranormaalinen tai sitten petoksella aikaansaatu.
        Sekä englannin- että espanjankielisessä parapsykologisessa kirjallisuudessa on yleisesti hyväksytty näkemys, että Bélmezin ilmiön merkittävimmät tutkijat ovat Hans Bender ja Germán de Argumosa. Molemmat olivat yhteistyössä Bélmezissä ja Freiburgissa kuvien alkaessa ilmestyä alkuvuonna 1970. Kuitenkaan kumpikaan ei julkaissut tutkimuksista virallista raporttia. Omituista kyllä, Bender kirjoitti tapauksesta hyvin vähän Zeitschrift fur Parapsychologie- julkaisussaan. Espanjalainen parapsykologisti de Argumosa käytti ”goottilaiseksi mysteeriksi” kutsumansa tapauksen tutkimuksiin kaksi vuotta, mutta ei myöskään julkaissut asiasta mitään. Bender mainitsi tutkimuksista vain ohi mennen ja referoi sitä joissakin luennoissaan. Hän tutki ilmiötä seuraavalla tavalla: osa lattia- alasta, missä kuvia oli kehittymässä, peitettiin läpinäkyvällä muovikalvolla, joka kiinnitettiin sineteillä lattiapintaan. Tarkkailujakson aikana kuvien piirteissä havaittiin pieniä muutoksia (mitkä viralliset todistajat vahvistivat). Tämän perusteella Bender vakuuttui ilmiön paranormaalista luonteesta. [3]
        Ainoa saman käsityksen omaksuneista, joka on julkaissut kokonaisen kirjan ilmiöstä on José Martinez- Romero. Hänen kirjansa ”Las Caras de Bélmez” (Bélmezin kasvot) on kokoelma kuultuja kertomuksia. [4] Martinez- Romero ei välitä lainkaan siitä, että ilmiön paranormaali luonne asetetaan kyseenalaiseksi. ( Bélmezin ja muiden vastaavan kaltaisten ilmiöiden paranormaalista luonnetta puoltaa se, että jos yliluonnollista tulkintaa ei hyväksytä, ei oikeastaan muutakaan luontevaa selitystä ole tarjolla ). [5]
        De Argumosa itse, jota pidetään Bélmezin ilmiöiden paranormaalisuuden merkittävimpänä puolesta puhujana katsoo Martinez- Romeron kirjan vähättelevän ilmiötä kirjassaan. [6]
        Vakavimmin otettava ilmiön aitoutta kuvaava esitys löytyy Andrew Mackenzien kirjan ”The Seen and the Unseen” (Näkyvä ja näkymätön) johdantokappaleessa.
        Mackenzie ei puhunut espanjaa, ja koko Bélmezissä vietettynä aikana hänellä ei ollut apuna kunnollista tulkkia. Vain muuan taksinkuljettaja ja Martinez- Romeron poika pystyivät häntä avustamaan, tosin vain heikosti. [7]
        Bélmezin kasvojen tieteellistä tutkimusta suoritti myös Instituto de Cerámica y Vidrio (IVC, Keramiikka- ja lasi-instituutti) . Se sai isä J. M. Pilónin seurakunnalta näytteet kahdesta aikaisemmasta kasvokuvasta syyskuussa 1990. Toinen näyte painoi 30, toinen 60 milligrammaa, ja niistä tutkittiin rakeisuutta, sekä niiden sisältämien mineraalien ja yhdisteiden kemiallisia ominaisuuksia. Tutkija Carballal sanoo: ”Pelkistetysti voi tuloksista sanoa, että jälkeäkään väriaineista ei näytteistä löytynyt”. [8]
        Kuitenkaan Carballal ei mainitse, mistä kasvoista ja mistä osasta niitä näytteet olivat peräisin. Ei liioin, minkä kaltaisia mineralogiset ja kemialliset analyysit tarkasti ottaen olivat.
        ICV:n mukaan kemiallinen analyysi antoi seuraavat tulokset:

        alkuaine / pitoisuus % näytteessä A / pitoisuus % näytteessä B
        sinkki / 0.96 / 0.40
        barium / 0.02 / 0.15
        kupari / 0.01 / 0.16
        kromi / 0.09 / 0.02
        fosfori / 0.06 / 0.30
        lyijy / 0.21 / 0.06

        Vaikka ICV on alallaan huomattava instituutti ja kuuluu Espanjan Tieteellisen Tutkimuksen Neuvostoon (?) (High Council of Scientific Research) Pilón julkaisi yllä kuvatun tutkimuksen vain populaarissa espanjankielisessä aikakauslehdessä Más Allá :ssa.

        Ilmiön epäaitouteen tukeutuva hypoteesi:

        Julkaisussa ”the Journal of the Society for Psychical Research” vuodelta 1993 Luis Ruiz- Noguez kiinnitti huomiota siihen, että analyysissä löytyi kolme väripigmenttien valmistuksessa käytettyä ainetta, sinkkiä, lyijyä ja kromia.
        Kaksi näistä, lyijy ja kromi antavat aiheen epäillä, että Bélmezin kasvojen muodostumiseen on käytetty väripigmenttejä. Ruiz- Noguez oletti, että lyijyä on käytetty useasta syystä: 1) sitä on useita vuosia käytetty päävärien valmistamiseen
        2) kromin osuus näytteissä on niin pieni, että sillä ei ole merkitystä (värien muodostumiseen (?):suom. huom. ) 3) lyijyllä on ominaisuus muodostaa tummia, heikosti erottuvia värisävyjä, jollaista ominaisuutta kromilla ei ole 4) yleisimmät ja halvimmat värit ovat pääasiassa lyijyä sisältäviä emalivärejä, ja nämä ovat yleisiä kotikäytössä, koska ne ovat helposti lisättävissä muihin aineisiin. Näin vastoin Carballalin väitettä ICV- analyysi ei sulje pois väriaineiden käytön mahdollisuutta.
        Toisaalla Ruiz- Noguez esittää monia huomautuksia koskien olettamusta, että väriaineita on käytetty : 1) Alkydi- tyyppiset emalit eivät kestä kulutusta
        2) värien muodostama kalvo on helposti poistettavissa perusaineesta
        3) alkydikemikaalien kestävyys happojen, emäksien ja puhdistusaineiden vaikutusta vastaan on heikko. [9]
        Madridin yliopiston sosiologi Manuel Martin Serrano on kirjoittanut laajan tutkimuksen ”Sociologia del Milagro” (Ihmeen sosiologia) , joka on ainoa esitys missä skeptikko käsittelee asiaa tyhjentävästi. [10] Kirjansa Serrano perustaa Bélmezin asukkaiden haastatteluihin mainitsematta kuitenkaan yhtäkään heistä nimeltä. Hän katsoo tapahtumien perustuvan taloudellisen voiton toivossa tehtyyn huijaukseen, ja tarkastelee niitä sosiaalisen dynamiikan näkökulmasta. [11]
        José Luis Jordán, Espanjan Parapsykologisen Seuran varapresidentti oli asian suhteen myös melko skeptinen. Jordánin artikkeleissa ”Casas Encantadas” ja ”Poltergeist” hän analysoi ilmiöitä espanjalaisissa taloissa, joissa on oletettu paranormaaleja ilmiöitä tapahtuneen, mukaan lukien Bélmezin tapaus. Vuonna 1971 Espanjan sisäministeriö pyysi Jordánia johtamaan komissiota, jonka oli määrä tutkia Bélmezin tapaus perinpohjaisesti ja raportoimaan tulokset viranomaisille. Komissioon kuului betonitekniikan asiantuntijoita. Raportissa Jordán tuo esille useita vilppiin mahdollistavia menettelyjä: ” tummanruskeita värisävyjä synnyttävän pigmentin käyttö”, ”noen ja etikan seokset”, ”voimakkaita kemiallisia reaktioita aiheuttavien yhdisteiden käyttö”. [12]
        Espanjan Parapsykologisen seuran kahdelle jäsenelle myöntämässään haastattelussa Jórdan toteaa: Kemiallisen värjäyksen suhteen tuli esille, että jokaisesta rohdoskaupasta voi ostaa tuotetta, jolla betonivärejä voi poistaa. Näin tuli ratkaistua katoavien kuvien arvoitus. [13]
        Espanjassa toisia parapsykologeja on myös päätynyt kannattamaan petosteoriaa.
        Espanjan Parpsykologisen Seuran presidentti Ramos Perera on todennut, että ”La Pava”, ensimmäinen ja kuuluisin Bélmezin kasvokuvista on värjäämällä aikaansaatu.
        ”Infrapunakuvauksella olemme todenneet, että kuvan alkuperäisen hahmon päälle on sivelty väriainetta, ja siveltimestä jääneitä jouhiakin on havaittu. Näin ollen emme epäile sitä, että kuvaa on väärennelty.” [14] ”La Pava” on sittemmin kiinnitetty Marian kodin seinään näyttelyesineeksi. ICV:n lisäksi Espanjan Tieteellisen Seuran jäsen J. J. Alonso on tehnyt kemiallisia analyysejä kasvokuvista. Alonson raportti julkaistiin alunperin seuran ”Psi Ccommunicatión”- julkaisussa. Se jättää avoimeksi kuvien syntytavan. Kuitenkin analyysissa todetaan alumiinipitoisen aineosan mukanaolo [15]
        Yleensä keinotekoinen sementti tehdään kalkkikivestä, savesta ja kipsistä
        ( luonnonsementti on peräisin kalkki ja savipitoisesta maaperästä) . Pääaineosat ovat kalkki ja kaoliinisavi. Alumiinipitoisen sementin aineosina ovat alumiinia ja kalkkia sisältävät ainekset, ja se on väriltään tummaa. Alonso löysi mainittua sementtiä
        ”El Pelao”- nimisestä kuvasta, mutta ei mainitse sen määrää, rakennetta, puristuslujuutta, kimmomodulia, kemiallista kestävyyttä tai muita ominaisuuksia, jotka olisivat tarpeen Portland- sementin erottamiseksi alumiinipitoisesta sementistä.

        Loppupäätelmiä:

        Luis Ruiz- Noguez arvelee, että Bélmez- kasvojen piirteiden vaihtelun luontevin selitys on Jordánin mainitsema kemiallisten oksidien käyttö. Esimerkiksi nitridit, sulfidit, happojen oksidit ym. voisivat aiheuttaa kyseisen efektin. [16]
        Toinen mahdollisuus olisi valoherkkien aineosien käyttö (mistä Jordan ja Perera eivät tutkimuksissaan maininneet. Esim. hopeanitraatti tummenee auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. [17]
        On vähintään kolme mahdollisuutta tuottaa Bélmezin kasvoissa todettu vaihtelu:
        aineet, jotka vaikuttavat sementin kemualliseen rakenteeseen, kuten oksidit ja monet hapot (kaikki sementit ovat luonteeltaan alkaalisia, joten hapot vaikuttavat niihin voimakkaasti) 2) aineet, jotka vaikuttavat sementtiin vasta ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta, esim. valo ja kemialliset reagenssit 3) pigmentit, joista Ruiz- Noguez
        mainitsi kommentoidessaan ICV- analyysia.
        Ramos Pereran mukaan vaihtoehto 3) on kyseessä himmeissä ”La Plava”- kasvoissa.
        Nykyään tämä kuva on häviämässä kosteaan sementtiin, niin kuin on nähtävissä WEB –sivun valokuvassa. [18]
        ”Uudet” Bélmez- kasvot

        Maria Gómez, jonka arveltiin ajatusenergiallaan tuottaneen kuvat, kuoli helmikuussa 2004 85 vuoden iässä. Pedro Amorós, populaari psyykkisten ilmiöiden tutkija yritti Marian kuoleman jälkeen uudelleen löytää kuvia hänen talostaan. Näin alkoi uusi aalto Bélmez- kuvia. Espanjan media kuitenkin mitätöi Amorósin väitteet. Marraskuussa 2004 El Mundo- sanomalehti totesi hankkeen olevan ”kummituksen metsästäjän” petos, jolla pyritään taloudellisiin etuihin ja turismin edistämiseen.
        (suomennos: ideamies)

        1.   ^ http://www.discoverychannel.co.in/paranormal/most_haunted/belmez_faces/index.shtml
        2.   ^ http://www.leftfield-psi.net/ghosts/belmez.html
        3.   ^ Bender, Hans (December 1973). "". Rundbrief (Institute for Boarder Areas of Psychology and Psycho-Hygiene's newsletter).
        4.   ^ Martínez Romero, José (1978). Las caras de Bélmez (Barcelona: Martínez Roca).
        5.   ^ The concept of the hypothetical “permanent paranormal object” is explained in chapter “What is to count as good evidence for the paranormal” in Beloff, John (1990). The Relentless Question (McFarland & Co).
        6.   ^ De Argumosa, quoted in Ruiz Noguez, Luis; Cesar J. Tort (1993). "Are the faces of Bélmez permanent paranormal objects?". Journal of the Society for Psychical Research 59: 161-71. (p. 163)
        7.   ^ MacKenzie, Andrew (1987, pp. 23-41). The seen and the unseen (London: Weidenfeld & Nicolson).
        8.   ^ Carballal, Manuel (1992). "". Más Allá 37: 36-43.
        9.   ^ Ruiz Noguez, Luis in Journal of the Society for Psychical Research (op. cit.), p. 164.
        10.   ^ Serrano, Manuel Martín (1972). Sociología del milagro: las caras de Belmez (Barcelona: Barral Editores).
        11.   ^ Ibid., pp. 358ff esp.
        12.   ^ Jordán, José Luis (1982, pp. 144-46). Casas encantadas, poltergeist (Barcelona: Noguer).
        13.   ^ Jiménez, Iker; Lorenzo Fernández (5 May 1991). "". Jaén: 56-57.
        14.   ^ http://www.editorialbitacora.com/bitacora/ramos/ramos.htm
        15.   ^ Alonso, J.J. (1976). "Informe acerca de unas muestras traídas para su análisis al Instituto Hidrológico y Mineralógico de Valencia". Psi Comunicación 2 (3/4): 77-80.
        16.   ^ Ruiz Noguez, Luis in Journal of the Society for Psychical Research (op. cit.), p. 165.
        17.   ^ Ibid., p. 170.
        18.   ^ http://throwpots.com/belmez.htm
        19.   ^ Cavanilles, Javier (28 noviembre 2004). "Las nuevas caras de Bélmez fueron falsificadas por unos 'cazafantasmas' en complicidad con el ayuntamiento (El objetivo es explotar comercialmente el fenómeno y favorecer el turismo)". El Mundo.

      • ...
        <ideamies> kirjoitti:

        Minusta vaikuttaa vähän siltä, että tästä tehdään tekemällä lavastusta... Mikään tieteellinen arvostettu taho espanjassa tai missään ei tietenkään halua myöntää, että tällainen olisi mahdollista

        Bender on arvostettu tutkija ja ehkä hänkin jätti oman mieleipiteensä sanomatta, ettei hänestä tulisi huuhaa miestä tieteen silmissä

        Minä uskon vakaasti, että ne ensimmäisen aallon Belmezin kasvot ovat totta. Olen jostain lukenut, että siellä oli pormestaria ja poliisia paikalla ja uusia kasvoja ilmestyi

        Ja muutenkin tuntuu oudolta, että joku mummeli alkaisi noin huijaamaan... Miten se olisi edes mahdollista, sillä vaikka joku tekisi ne keinotekoisesti, miten hän saisi ne noin aidoiksi, moni taiteilijakaan ei pystyisi

        Sitähän on myös tutkittu, että kasvot näyttävät niiltä, jotka sinne talon alle on kaivettu... Nämä omistajathan ei tienneey yhtään, että sinne on jotain haudattu saati sitä että keitä etukäteen

        Minusta tuntuu, että Belmezin "ensimmäisen aallon" kasvot ovat aitoja... Olen nähnyt tv-kuvaa talon lattiasta ja kyllä minä uskon, että se on totta! Tämä on kummitusjuttu ei huijaus!

      • <ideamies>
        ... kirjoitti:

        raportti oli siinä mielessä pettymys, että se ei maallikolle ( jollainen näissä asioissa olen ) selvitä juuri mitään. Se on laadittu siinä hengessä, että lukija on kemian ja betonitekniikan asiantuntija. Sanojen suomenkieliset vastineet ovat suunnilleen selvillä, mutta kuvauksen tarkka merkitys jää hämäräksi. Luetun perusteella voisi olettaa, että nuo myöhemmät kuvat ovat petosta, mutta aikaisempien osalta aitous täysin mahdollinen tulkinta. Ei tästä ollut muuta hyötyä, kuin että englanninkielen sanasto karttui muutamalla uudella termillä.

      • Suppe
        ??? kirjoitti:

        Suomentaisitko kiltti ton ,oon tumpelo enkussa? :)

        Oon kattonu pari uutispätkää, kun espanjalaiset mediat vierailee talossa ja täytyy kullä sanoa, että tässä taitaa olla aito kummitustapaus.

        Kiinnostaa mua paljon

        Millä nettisivulla katoit tota videota, ku haluaisin kattoo sen. Oon nähny kuvii ja oon lukenu yhestä kirjasta belmezin kasvoista. Oon taikauskonen! :)

    • ....

      minusta tämä on totta

    • adfafdadsasdaf

      Eikö tuo todettu huijaukseksi kun kuvat mystisesti lakkasivat ilmestymästä kun talon omistaja kuoli?

      • Kiiaaaxd

        Se ei voi olla huijaus... Luin sen kirjasta-vai voiko? Kuka tietää

    • HoHHoiJJAA

      Joo ei voi olla petos. Mielipidekysymys. Tun idiootit. Nyt pää tyynyyn, muksut.

      • giyig

        Mikä muu tuo voisi olla kuin huijaus? Itse se talon roskajoukko on kuvat maalannut.

    • Anonyymi

      Espanjassa joskus näin dokkarin aiheesta. Siinä korostettiin hyvin vahvasti seuraavia asioita:

      -talon lattian alapuolella sijainnut hautausmaa
      -sementin ja kiviaineksen koostumus
      -lähteestä taloon vuotava kosteus hyvin olennainen tekijä
      -loppu onkin sitten magiaa ja yliluonnollisia tapahtumia

      Ilmiö on siis osittain tieteellisesti todistettavissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tuksu pakenee poliisia!

      Tuksu on kaapannut lapsensa, jonka huoltajuuden hän menetti ja pakenee poliisia ilmeisesti Veijo Lallin kanssa. Lalli myi vastikään Loviisasta talonsa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      6347
    2. Iik! Suosikkijuontaja Vappu Pimiä jakoi hyytävät kuvat lomareissulta: "Sydän meinas pysähtyä..."

      Yksi Suomen suosituimmista juontajista, Vappu Pimiä, on jakanut kuvia etelän lomaltaan. Pimiä on lähtenyt lomareissulle juuri ennen uuden Tanssii Täht
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      3634
    3. Martina neljäs sija

      Eiköhän kaikki onnitella upeasta suorituksesta ,omassa sarjassa neljäs sija 💯hienoa Martina 🇫🇮👌💯
      Kotimaiset julkkisjuorut
      306
      2868
    4. Jussi Hakulinen on kuollut - YÖ yhtyeen hittien tekijä

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008994171.html Vielä ei ole kerrottu kuoleman syytä. Jussi Hakulinen loi YÖ yhtyeen kuuluisimmat hit
      Maailman menoa
      69
      2735
    5. Martina uinnin jälkeen sijalla 436! Tästä tuli riemun päivä!

      Martina painaa menemään sitkeästi kuin sissi! Rambolla ja Martinalla on molemmilla hidas aamu 🤣
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      2260
    6. Miksi sinä tykkäät minusta

      Syitä tykkäämiseesi? Vastaa kuin omalle kaipauksen kohteellesi.
      Ikävä
      92
      1454
    7. Miksi ihmiset katsovat Salkkareita?

      Miksi ihmiset katsovat Salkkareita? Onko syynä aina uudet julkkisnäyttelijät, kuten Esko Eerikäinen tai Konsta Hietanen vai dramaattiset juonenkuviot
      Julkkikset
      52
      1446
    8. Rakastan sut ja sua

      Oma turvallinen nallekarhuni. Kivaa alkavaa viikkoa parhaalle toivottaa se susta hehkuva..
      Ikävä
      174
      1394
    9. Voit oikeasti unohtaa minut

      nainen. Olen niin väsynyt ja aikaansaamaton. Ei minusta ole kuin uninalleksi korkeintaan töiden jälkeen. Enkä edes ole niin tuuheakarvainen kuin kaupa
      Ikävä
      47
      1118
    10. Helsingin Sanomat harjoittaa kansalaistemme harhauttamista?

      Suomalainen media on lietsonut sotapelkoa meihin propagoivalla manipulaatiolla --- Helsingin Sanomat on merkittävä manipulaattori [Tämän vastinkirjoi
      Maailman menoa
      354
      998
    Aihe