Rossin hermo alkaa pettää ja virheitä tulee ennen niin täydelliselle kuljettajalle. Kyllä Stoner korjaa potin.
Rossi hermoilee
10
1101
Vastaukset
- puna-valkoreunusta
Aika erikoinen virhe mestarilta.
Kate tai jalkatappi otti reunakorotukseen kiinni ja niin vietiin mestaruutta Stonerille.- Turo--Inkeri
olihan se iso moka. Mutta niitä voi sattua kaikille, jopa Rossille. Sattui muuten kokolailla samanlaisessa tilanteessa kuin edellinen kisakaatuminen (Valencia-06) joka oli se lopullinen niitti, ja maksoi mestaruuden.
Toisaalta Stoner ei ole tehnyt vielä yhtään isompaa mokaa tälle kaudelle, veikkaan että semmoisen näemme häneltekin vielä, kuitenkin niin limitillä ajavat koko ajan.
Bridgestone-renkaat kulahtivat ennen maalia, todennäköisesti siitä syystä ei Stoner karannut Rossilta ollenkaan niin kauas kuin olisi voinut. Reilu 30 pointsia on paha kaula, muttei mitenkään mahdoton, tulihan viimekin kaudella vielä ohi vaikka oli jo 50 Haydenia perässä. Esim. Edwardsin suoritus tänään osoitti, että Jammulla ja Michelineillä oli kulkupuoli aivan kohdallaan, se on heille hyvä merkki Rossin virheestä huolimatta.
Jammulla on kuulemma ongelmia jäähdytyksen kanssa.. se ei kylläkään lupaa hyvää, jos muistetaan miten kuuma oli Lagunassa viime vuonna. - juro--tinkaaja
Turo--Inkeri kirjoitti:
olihan se iso moka. Mutta niitä voi sattua kaikille, jopa Rossille. Sattui muuten kokolailla samanlaisessa tilanteessa kuin edellinen kisakaatuminen (Valencia-06) joka oli se lopullinen niitti, ja maksoi mestaruuden.
Toisaalta Stoner ei ole tehnyt vielä yhtään isompaa mokaa tälle kaudelle, veikkaan että semmoisen näemme häneltekin vielä, kuitenkin niin limitillä ajavat koko ajan.
Bridgestone-renkaat kulahtivat ennen maalia, todennäköisesti siitä syystä ei Stoner karannut Rossilta ollenkaan niin kauas kuin olisi voinut. Reilu 30 pointsia on paha kaula, muttei mitenkään mahdoton, tulihan viimekin kaudella vielä ohi vaikka oli jo 50 Haydenia perässä. Esim. Edwardsin suoritus tänään osoitti, että Jammulla ja Michelineillä oli kulkupuoli aivan kohdallaan, se on heille hyvä merkki Rossin virheestä huolimatta.
Jammulla on kuulemma ongelmia jäähdytyksen kanssa.. se ei kylläkään lupaa hyvää, jos muistetaan miten kuuma oli Lagunassa viime vuonna.Siis vaikka olet samaa mieltä, niin sun on silti pakko pistäå otsikoksi 'no joo' ja viesti on tyyliin 'oon joo samaa mieltä, MUTTA...plaa plaa'.
EN ole palstan aktiivilukija ja EN ole turon vakiomollaaja, joita täällä tuntuu olevan.
Mutta luettuani tässä pasltaa jonkin verran voin hyvin ymmärtää, miksi kaikki sulle vittuilee. Suosittelen sulle vähän omien asenteiden tutkiskelua, tai ehkä sun kannattaa hankkia elämä, eikä käyttää sitä kokonaan täällä provosiden muut vittuilemaan sulle. - Turo--Inkeri
juro--tinkaaja kirjoitti:
Siis vaikka olet samaa mieltä, niin sun on silti pakko pistäå otsikoksi 'no joo' ja viesti on tyyliin 'oon joo samaa mieltä, MUTTA...plaa plaa'.
EN ole palstan aktiivilukija ja EN ole turon vakiomollaaja, joita täällä tuntuu olevan.
Mutta luettuani tässä pasltaa jonkin verran voin hyvin ymmärtää, miksi kaikki sulle vittuilee. Suosittelen sulle vähän omien asenteiden tutkiskelua, tai ehkä sun kannattaa hankkia elämä, eikä käyttää sitä kokonaan täällä provosiden muut vittuilemaan sulle.että Rossi teki ison mokan. Pirun ison tekikin, kun (Stonerin loppukisan ongelmat huomioiden) olisi ollut mahkut saada melkein MM-johtopaikka takaisin. En ole samaa mieltä, että siinä meni jo mestaruus.
Kai täällä, kun tämän nimikin on KESKUSTELUPALSTA, saa sanoa mielipiteensä, varsinkin jos sen vielä perustelee (jos et ole huomannut, niin useimmat ei vaivaudu tekemään sitäkään, ovat vaan jotain mieltä ja jos edes erehtyy kysymään, miksi näin, se tulkitaan vittuiluksi)?? - pidä keskustelusta
Turo--Inkeri kirjoitti:
että Rossi teki ison mokan. Pirun ison tekikin, kun (Stonerin loppukisan ongelmat huomioiden) olisi ollut mahkut saada melkein MM-johtopaikka takaisin. En ole samaa mieltä, että siinä meni jo mestaruus.
Kai täällä, kun tämän nimikin on KESKUSTELUPALSTA, saa sanoa mielipiteensä, varsinkin jos sen vielä perustelee (jos et ole huomannut, niin useimmat ei vaivaudu tekemään sitäkään, ovat vaan jotain mieltä ja jos edes erehtyy kysymään, miksi näin, se tulkitaan vittuiluksi)??Se nyt vain on niin, että kaikki eivät pidä keskustelusta. Syitä tähän voi olla monia, kuten oma kyvyttömyys argumentointiin ja luonnollisesti vasta-argumentointiin.
Todellakin, nämä ovat KESKUSTELUpalstoja, joiden tarkoitus on luoda keskustelua. Samalla nämä Suomi24 -palstat ovat täynnä trolleja ja häiriköitä. Joillekin rekisteröity nimimerkki, asialliset ja perustellut keskustelut yhdistettynä vielä palsta-aktivisuuteen on kuin punainen vaate, joka saa heidän sappensa kiehumaan aiheuttaen häirikkökäyttäytymistä, trollaamista, haistattelua sekä tietenkin Tietoliikenteen Häirintää.
Ongelmahan ei todella ole vain MotoGP -palstan oma, vaan käytänössä Suomi24:n laajuinen. Joillakin palstoilla omalla rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittaminen on tullut käytännössä mahdottomaksi feikkaajien, trollaajien ja häirikköjen vuoksi. Joiltakin palstoilta on näin "onnistuttu" häätämään pois rekisteröidyllä nimimerkillä asiakeskustelua käyvät henkilöt. Ja trollaajien vuoksi kukaan ei enää voi päätellä kuin tekstistä, että kuka on kuka ja mitä mieltä hän on :-/ Esimerkki tällaisesta palstasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&subcat=692
ja esimerkki (yhdestä) savustustapauksesta (tai keskustelupaikkakiusauksesta, nimittäkää miksi vain) Googlehakuna:
http://www.google.fi/search?as_q=Naapurin Äijä&hl=fi&num=10&btnG=Google-haku&as_epq=&as_oq=&as_eq=&lr=&as_ft=i&as_filetype=&as_qdr=all&as_occt=any&as_dt=i&as_sitesearch=http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&subcat=692&as_rights=
(Siis hakusanana Naapurin Äijä ja verkkotunnuksena tuo vähän ylempänä oleva osoite)
- Rami.
Ylivoimaisesti mm-sarjan nopeimmalla pyörällä.
Johan sen Ducatin ylivoimainen nopeus näkyy suoralla
kun mutkasta tullaan yhtä aikaa niin yleensä silloin takimmaisella on etu ja pääsee imusta vähintään ohi, mutta ei pääse nyt. Nähty mointa kertaa tällä kaudella kuin Stonerin Ducati kulkee sellaista vauhtia suorilla, että ei muut pääse edes imu avun turvin ohi. Vituttaa jos tuosta ylimielisestä kakarasta tulee mestari vain sen takia, että jätkällä on noin ylivertainen pyörä.- Turo--Inkeri
Ducati on ehkäpä sarjan paras pyörä, oli sitä ilman muuta ainakin ekoissa kisoissa. Honda on saamassa etumatkaa kiinni, ja Jammu taas
on hieman (oikeastaan aika pahastikin) joko hyvä tai huono riippuen mm.radasta, kelistä ja siitä, miten hyvin Michelinit sen alla toimivat kunakin viikonloppuna.
Todella hienosti Stoner kyllä ajaa, ei siitä pääse yhtään mihinkään. Rossi on silti yhä "the man", ajotaidoiltaan täysin ylivoimainen, vaikka menikin kaatumaan viimeksi. Olisi mielenkiintoista tietää, minne sarjan muut kärkinimet olisivat päässeet esim. pari viikkoa sitten Assenissa Yamahalla lähtöruudusta 11.
Mestaruuden voittaa silti se, jolla on paras "paketti" (kuski, pyörä, renkaat, tiimi, jne) eli aivan kuten viimekin kaudella, vaikka Rossi olisi paras kuski, ei hänestä
välttämättä tule nyt mestaria. Itse uskon kylläkin, että hän vielä homman klaaraa.. tosin aletaan olla tilanteessa, että jos Jammu vielä kerrankin esim. päättää levitä Rossin alle
niin homma voi ratketa siihen. Viime vuonnahan Lagunassa Jammulla oli taas kerran ongelmia enemmän kuin tarpeeksi, heillä ei kestänyt renkaat eikä koneet. Samanlaista katastrofia heillä
ei tosiaankaan ole varaa päästää tapahtumaan. - qwertyuioplkjhgfdsa
No en kyllä menisi sinuna nimittelemään Stoneria ylimieliseksi. Nuori mies on kyseessä, kenties miehen alku, mutta ei ehkä sentään ihan kakara. Aika kovat hermot pitää olla että niinkin tiukoista taisteluista, mitä tällä kaudella on käyty etenkin Rossin kanssa, selviää voittajana. Eikä ole kyllä ylimielisyyttä paljoa Stonerin olemuksessa vilahdellut.
Onhan se ducati mutkista ulos tultaessa ja huippunopeuksissa melko ylivoimainen käsittääkseni, se pitää kyllä sanoa, muttei se taatusti ole pelkästä pyörästä kiinni.
PS. Muistaakseni Kataloniassa Rossi tuli jopa kerran maalisuoran päässä Stonerista ohi. Näin siis todellakin tapahtui... kerran. - Rami.
qwertyuioplkjhgfdsa kirjoitti:
No en kyllä menisi sinuna nimittelemään Stoneria ylimieliseksi. Nuori mies on kyseessä, kenties miehen alku, mutta ei ehkä sentään ihan kakara. Aika kovat hermot pitää olla että niinkin tiukoista taisteluista, mitä tällä kaudella on käyty etenkin Rossin kanssa, selviää voittajana. Eikä ole kyllä ylimielisyyttä paljoa Stonerin olemuksessa vilahdellut.
Onhan se ducati mutkista ulos tultaessa ja huippunopeuksissa melko ylivoimainen käsittääkseni, se pitää kyllä sanoa, muttei se taatusti ole pelkästä pyörästä kiinni.
PS. Muistaakseni Kataloniassa Rossi tuli jopa kerran maalisuoran päässä Stonerista ohi. Näin siis todellakin tapahtui... kerran.Aikaa jolloin Stonerin räkänokka ajoi piikeissä Kallion tallikaverina ktm:llä ja ennen kauden alkua se oli listannut tulevan kauden mestaruudesta taistelevat kuskit. Ja lisäsi tietenkin itsensä sinne mukaan, mutta ei Kalliota maininnut sanallakaan. Ylimielinen paska koko Stoner ja jos tuo hannu hanhi voittaa yhdenkään mestaruuden tuolla motogp luokassa niin silloin loppuu meikän motogp:n katselut siihen.
- Turo--Inkeri
Rami. kirjoitti:
Aikaa jolloin Stonerin räkänokka ajoi piikeissä Kallion tallikaverina ktm:llä ja ennen kauden alkua se oli listannut tulevan kauden mestaruudesta taistelevat kuskit. Ja lisäsi tietenkin itsensä sinne mukaan, mutta ei Kalliota maininnut sanallakaan. Ylimielinen paska koko Stoner ja jos tuo hannu hanhi voittaa yhdenkään mestaruuden tuolla motogp luokassa niin silloin loppuu meikän motogp:n katselut siihen.
no oli ylimielinen taikka ei (en tosin ole kylläkään vielä itse törmännyt yhteenkään ylimieliseltä vaikuttavaan lausuntoon häneltä),
niin hattua täytyy nostaa Stonerille, oli Lagunan JOKAISEN session nopein ja vielä pisteeksi iin päälle voitti
kisan täysin ylivoimaisella tavalla.
Ookkei, onhan asioissa tietenkin myös toinen puoli - ensinnäkin, Bridgestone-renkaat oli (jälleen!) eilen ne, mitkä piti olla alla, jos mielit voitosta ajaa,
tämän todistaa mm. se, miten Pedrosa hiipui.. ja Rossikin oli parhaana Michelin-kuskina 25 sekkaa voittajaa perässä.
Michelinillä alkaakin olla sen
kuuluisan paniikkinapin painamisen aika, sillä noin kokonaisuutena pahin kilpailija on heitä hälyttävästi edellä.
Toisekseen, Ducati on yhä vaan sarjan paras pyörä tällä hetkellä, siitä ei pääse minnekään. Yamaha näytti pystyvän haastamaan, mutta
on ollut yössä taas pari viimeistä kisaa, eikä Hondakaan ole vielä aivan tasoissa, on kyllä kehittynyt, muttei näytä vielä aivan saavuttaneen. Ja Hondallakin
löytyy Bridgestonella ajavia kärkipään kuskeja vain Melandri ja Elias. Erityisesti niillä radoilla, joilla Bridgestone osoittautuu selkeästi paremmaksi kuin Michelin (kuten Laguna -07), Ducati on todella vaikeasti lyötävissä.
Mutten silti ottaisi mitään pois Stonerilta - kaveri ajaa huipputiimissä, oikealla pyörällä, oikeilla renkailla, ja oikeaan aikaan. Eikä noin murskaavaa ylivoimaa näistä kaikista
huolimatta siltikään vaan olisi ilman erästä ratkaisevan tärkeää pointtia: kuljettajan henkilökohtaista taitoa. Nämä kaikki yhdessä tekevät Stonerista vahvan mestaruuskandidaatin.
Esim. Rossin "paketissa" on juuri nyt näköjään aika pirun paljon parantamisen varaa, vaikka kaverin ajotaidot tiedetäänkin, sillä kovin ailahtelevaista on Yamahan suorituskyky kisasta toiseen. Jos ei säädöt ja renkaat pelitä yhteen, ei edes Rossi pysty ajamaan voitosta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875