velkasaneeraus

Olen 36-vuotias nainen. Menin naimisiin nykyisen mieheni kanssa parisen vuotta sitten. Hän oli tällöin juuri lopettanut oman yrityksen, josta jäi paljon velkaa, mieheni pääsi onneksi mukaan velkasaneeraukseen, jota hän lyhentää n. 600e´/kk, eli tulojensa mukaan. Nykyinen tilanteemme on tämä, eli emme tehneet avioehtoa naimisiin mennessämme, joten olen nyt jäjestäpäin tullut siihen tulokseen että sen teen. Ulosottomies sanoin etten joudu maksamaan mieheni velkoja, mikäli hän jättää niitä maksamatta tms, sillä ne ovat kuulemma hänen henkilökohtaisia. Onko kenelläkään tietoa onko asia näin? Mieheni koko ajan velkaantuu lisää, sillä hän ei huolehdi muista veloistaan, ainoastaan velkasaneerauksesta, vuokranmaksusta eipä paljon muista. Hänellä menee ulosottoon koko ajan omia laskujaan mm. ajoneuvoveroja ym. ja summa koko ajan kohoaa. Itse joudun maksamaan kaikki muut yhteiset kulut, olen itsekin joutunut ottamaan lainaa, että selviydyn omista laskuistani ja yhteisistä. En tiedä mitä tehdä. Neuvoja kaipaan. Meillä ei ole lapsia, yhdessä olemme olleet kolmisen vuotta.
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ota äkkiä ero,muuten olet itse samassa liemessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen 36-vuotias nainen. Menin naimisiin nykyisen mieheni kanssa parisen vuotta sitten. Hän oli tällöin juuri lopettanut oman yrityksen, josta jäi paljon velkaa, mieheni pääsi onneksi mukaan velkasaneeraukseen, jota hän lyhentää n. 600e´/kk, eli tulojensa mukaan. Nykyinen tilanteemme on tämä, eli emme tehneet avioehtoa naimisiin mennessämme, joten olen nyt jäjestäpäin tullut siihen tulokseen että sen teen. Ulosottomies sanoin etten joudu maksamaan mieheni velkoja, mikäli hän jättää niitä maksamatta tms, sillä ne ovat kuulemma hänen henkilökohtaisia. Onko kenelläkään tietoa onko asia näin? Mieheni koko ajan velkaantuu lisää, sillä hän ei huolehdi muista veloistaan, ainoastaan velkasaneerauksesta, vuokranmaksusta eipä paljon muista. Hänellä menee ulosottoon koko ajan omia laskujaan mm. ajoneuvoveroja ym. ja summa koko ajan kohoaa. Itse joudun maksamaan kaikki muut yhteiset kulut, olen itsekin joutunut ottamaan lainaa, että selviydyn omista laskuistani ja yhteisistä. En tiedä mitä tehdä. Neuvoja kaipaan. Meillä ei ole lapsia, yhdessä olemme olleet kolmisen vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu